Painonnousu alkuraskaudesta
Odottelen toista lastani ja paino on nyt kuudennen raskausviikon lopussa noussut jo kaksi kiloa normaalista painostani.
Esikoisesta otin painoa rutkasti (yli 20 kiloa), jotka karisivat kyllä alle vuodessa imetyksen myötä. Viisi kiloa lähti extraakin ja jouduinkin imetyksen tästä syystä lopettamaan, etten olisi mennyt alipainoiseksi.
Onko muista kohtalotovereita? Kaikkialla sanotaan, ettei alkuraskaudesta kerry painoa.
Tää jatkuva kuvotus aiheuttaa sen, että on pakko syödä juuri sitä, mitä tekee mieli. En kuitenkaan mässäile makealla tms. Jos syön esim. leivän, pysyy huono olo poissa noin puoli tuntia, ja sitten taas alkaa kuvottaa ihan kamalasti.
Kommentit (17)
Mutta kun en ole syönyt mitään kaloriherkkuja. Lähinnä väli- ja iltapalan, joita en ennen syönyt. Ja syön normaalia, kasvispainotteista ruokaa.
Jos välttelen syömistä, oksennan. Tiedä sitten, onko se parempi. Minulla on sitäpaitsi esikoinen kotona ja kotihommia tehtävänä. En oikein voi linnoittautua vessaan ja sanoa että "ei äiti nyt voi leikkiä, kun äiti oksentaa, jottei vaan lihoisi".
Pyysin kommentteja kohtalotovereilta, en sellaisilta jotka eivät painonnousua ole kokeneet.
Mutta kun en ole syönyt mitään kaloriherkkuja. Lähinnä väli- ja iltapalan, joita en ennen syönyt. Ja syön normaalia, kasvispainotteista ruokaa.
Jos välttelen syömistä, oksennan. Tiedä sitten, onko se parempi. Minulla on sitäpaitsi esikoinen kotona ja kotihommia tehtävänä. En oikein voi linnoittautua vessaan ja sanoa että "ei äiti nyt voi leikkiä, kun äiti oksentaa, jottei vaan lihoisi".Pyysin kommentteja kohtalotovereilta, en sellaisilta jotka eivät painonnousua ole kokeneet.
tutullani paino nousi myös nopeasti, vaikka hän tarkkaili syömisiään kyllä. Me ollaan erilaisia tässäkin suhteessa. Raskaus vaikuttaa aineenvaihduntaan ja turvotustakin tulee. Ei ole varmastikaan kivaa, kun paino vaan nousee, mutta jos oikeasti syöt maltillisesti, niin eihän sille mitään voi. Syödä nyt kuitenkin kannattaa säännöllisesti, muuten tulee paha olo.
alkuraskaudessa tuli 3 kiloa, turvotusta vaan. Keskivaiheilla painonnousu tasaantui, ja kaiken kaikkiaan tuli 12 kiloa. Loppuraskaudessa paino jopa putosi n. 500g/viikko. Riippuu varmaan lähtöpainosta, miten toi menee. Itse olin normaalipainon alarajoilla, ja mietin, että alun painonnousu oli ihan normaalia, kasvoihan tissitkin heti melkein kahdella kuppikoolla! Söin ja liikuin ihan kuten ennenkin ja painoa tuli silti.
Mun mielestä ei kannata ressata, kyllä se tasaantuu :)
En syö juurikaan enempää, vähän enemmän kuitenkin pahoinvoinnin estämiseksi.
Nyt on viikkoja 24 ja paino noussut 7kg
Esikoisesta nousi 26kg yhteensä, mutta myöskin hurja turvotus oli mukana.
Mä en jaksa ajatella painonnousua, niin kauan kuin sokerit pysyvät normaaleina, niin ei sen pitäisi vauvaan vaikuttaa.
Mulla paino nousi 2kg, sillä hetkellä kuin plussasin. ;)
sitten taantui ja nyt pienessä ajassa kerralla 5kg.
Paino kuitenkin palautui esikoisestakin alle puolessa vuodessa. Eli normaali painoinen olen.
esikoista odottaessa paino nousi 2 kg plussaamisesta ensimmäiseen neuvolaan mennessä. Yhteensä painoa tuli 23-24kg joista 6-7kg jäi imetyksen jälkeen. Nyt odotan toista ja kauhulla odotan seuraavan neuvolan punnitusta. Lähtöpaino siis nyt tuon 6-7 kg enemmän, joten toivottavasti painoa ei tule yhteensä niin paljon kuin viimeksi.
Neuvolasta painosta huomauteltiin aina ja jouduin sokerirasitukseen ja ylimääräiseen ultraan loppuraskaudessa (mikä oli kyllä kiva!). Mutta olo oli tukala ja kankea kaiken sen massan kanssa.
rv 18 mennessä. Sen jälkeen tullut vain 3 kg lisää.
Nyt rv 32
ekan 10 viikon aikana vähän turvotuta ja kiloja 4 lisää. Lopulta kiloja ei koko aikana tullut lisää kuin 11kg
Aluksi piti juuri syödä pahaan oloon. Sitten tilanne yhtäkkiä kääntyi että en voinutkaan enää syödä kunnolla, ja nyt 10+ viikolle on paino pudonnut 2 kiloa.
Edellisessä raskaudessa mulle tuli painoa reilusti ihan alussa, ja jatkui vaan 20 viikolle asti, sitten alkoi tasaantua painon kertyminen.
Haloo, ei kai nyt kahdesta kilosta tarvitse vielä ruveta huolestumaan! Se voi olla vaikka pelkkää turvotusta. Keskity siihen että yrittäisit syödä monipuolisesti, vaikka olisikin huono olo.
Mulla paino kehittyi näin suhteessa normaalipainooni:
rv10 +4kg
rv22 +10kg
rv26 +9kg
rv34 +11kg
rv39 +13kg
Eli alussa tuli reippaasti mutta loppupuolella laskikin välillä. Raskausmyrkytys varmaan vaikutti niin että heti alusta olin turvonnut ja lopussa taas voin aika huonosti enkä jaksanut syödä tarpeeksi.
ja se alkoi kerääntyä heti. Muistaakseni rv8 oli jo 3kg paino noussut. Minulla nousee paino muutaman kilon myös ennen kuukautisia, eli olen herkkä saamaan hormonaalista turvotusta, sinuna en olisi huolissani.
Mulla oli alkuraskaudessa aivan järkyttävä nälkä koko ajan ja olisin varmaan kerryttänyt hyvät varastot jo tuolloin, jos en olisi ollut niin pirun pahoinvoiva. Oksensin useimpina päivinä ulos kaiken, mitä söin. Niinä päivinä, kun en oksentanut, nälkä ei kuitenkaan syömällä lähtenyt.
Sitten kun pahoinvointi helpotti, niin nälkä jatkui edelleen ja johan sitä painoa sitten tulikin. Ei kuitenkaan yhtään liikaa.
Nyt on tullut yhteensä tullut 7 kiloa ja viikkoja 19. Ajattelin kun nyt puolessa välissä mennään, niin jos tulee vielä toinen 7 kiloa lisää loppuajassa, niin eihän se ole kuin 14 kg. 10 kg vähemmän kuin ekassa raskaudessa. ;-P
Mulla sama ongelma tässä raskaudessa kuin ap:lla eli kuvotus kammottavaa ja ruoka helpotti. En vedellyt roskaruokaa tai karkkeja. Mun oli vain pakko lisätä toinen lämmin ateria ohjelmaan, että illalla olisin pysynyt tolpillani. Ja tämäkös minua lihotti. En normaalisti voisi kuvitellakaan syöväni kahta lämmintä ateriaa päivässä. Lihon muutenkin tosi herkästi ja koko ajan saa vahtia mitä suuhun laittaa.
esikoista odottaessa paino nousi 2 kg plussaamisesta ensimmäiseen neuvolaan mennessä. Yhteensä painoa tuli 23-24kg joista 6-7kg jäi imetyksen jälkeen. Nyt odotan toista ja kauhulla odotan seuraavan neuvolan punnitusta. Lähtöpaino siis nyt tuon 6-7 kg enemmän, joten toivottavasti painoa ei tule yhteensä niin paljon kuin viimeksi. Neuvolasta painosta huomauteltiin aina ja jouduin sokerirasitukseen ja ylimääräiseen ultraan loppuraskaudessa (mikä oli kyllä kiva!). Mutta olo oli tukala ja kankea kaiken sen massan kanssa.
Nyt menossa 7.viikko ja painoa on tullut jo useampi kilo :( Turvotustahan se suurimmaksi osaksi on, mutta kuitenkin.. Maha pömppää suurin piirtein kuin oisin jo 20. viikolla, housut kiristää ja puserot ei mahdu päälle!
Yritän syödä normaalisti (pahoinvoinnin takia ei edes mikään makea uppoa) ja liikuttuakin tulee, mutta ihan järkyttävä turvotus vaan koko ajan päällä, uh.
Tiedän, että ei pitäisi turhaan paria kiloa murehtia. Mutta kun katsoin vanhaa neuvolakorttia, niin kyllä sitä painoa tuli viimeksi tasaisesti koko raskauden, välillä kilo/viikko -vauhtia.
Pitäis vaan muistaa, että viimeksi kilot suli nopeaan pois, vaikka en kiloakaan tarkoituksella laihduttanut. Ja että ehkäpä se neuvolalääkäri esikoista odottaessa oli oikeassa sanoessaan, että pienille ihmisille painoa pitääkin kertyä, että on sitten mistä imettää.
ap (bmi ennen raskautta 21)
Minulla nousi paino rv6-12 välillä 8kg!!!
Kärsin äärimmäisen pahasta pahoinvoinnista, oksensin taukoamatta, vaikka en sitten ollut syönyt mitään, niin kaoin tyhjää vatsaa, ja se teki kipeää. Joka päivä keksin jonkin yksittäisen syötävän, mitä kykenin syömään, jonka avulla sain oksentamisen kuriin. Mutta se vaati sen, että söin taukoamatta. Jouduin siis sairauslomalle, ja söin esim. yhtenä aamuna jogurttia 4h yhtä kyytiä, yhteensä 3 litraa. Tämä mahdollisti sen, etten oksentanut sen neljän tunnin aikana kertaakaan. Heti kun lopetin syömisen, alkoi tauoton oksentelu. Välillä oli päiviä, jolloin söin esim. kattilallisen pelkkää riisiä. Joinain päivinä söin ison paketillisen lihapiirakoita. Joinain päivinä kaksi suurta vesimelonia... eli rankkaa oli.
Kun yritin väkisin syödä oikin muutaman päivän ajan, sain niin pahan nestehukan, että jouduin sairaalaan tiputukseen viideksi päiväksi. Tuolloin juttelin lääkärin kanssa, että haluaisin syödä ns. oikein, sillä kärsinhän edellisessä raskaudessa raskausdiabeteksesta. Tällöin lääkäri sanoi, että tuolla alkuraskauden (rv12 asti) syömisellä ole mitään merkitystä sikiön kokoon, eikä vaikuta diabeteksen laukeamiseen; se joko on tai ei ole. Ja uskalsin taas kotona jatkaa älytöntä syömistäni, ja sen seurauksena paino nousi sen 8kg.
rv13 pahoinvointi helpotti, ja pystyin aloittamaan normaalin ruokavalion, ja nyt rv22 minulla on itseasissa paino laskenut nyt sen -9kg, eli koko alkuraskauden painonnousulla ei ollut mitään merkitystä. Se lähti heti pois, kun pystyi lopettamaan sen pahoinvoinnista johtuvan syömisen.
:)
Minulla on noussut aika tasaisesti, normaali lähtöpaino:
vko 6 +1 kg
vko 10 +1,5 kg
vko 12 +2 kg
vko 14 +3 kg
vko 16 +3 kg
Ei ollut pahoinvointia juurikaan enkä oksennellut, mutta makasin ja nukuin käytännössä 1,5 kk. Normaalisti urheilen 4-5 krt/vkossa ja nyt vain makasin ja söin, joten nousu ollut ihan siitä, että ei ole kulutusta, mutta normaali ruokahalu. Vauva vissiin halusi kerätä itselleen vähän varastoja :D. Jonkin verran heilahtelua olen painossa huomannut, herkemmin tulee turvotusta.
Voi olla, että nousu nyt hidastuu, kun on päässyt taas liikkumaan. Mutta keho on niin ihmeellinen kuin tämä raskauskin, että sen näkee vain ajan kanssa. Pyrin syömään perusterveellisesti ja suunnilleen kulutuksen mukaan, mutta jos jää silti vielä nälkä niin sitten enemmän. Ei ole tullut ruokahimoja eikä ällötyksiäkään.
Itse olin aluksi huolissani, että lähteekö paino nyt hirveään nousuun, kun monet sanoivat, että paino ei nouse alussa ja saattaa jopa laskea jos on pahoinvointia. Tämä on ensimmäinen raskauteni, joten olin epätietoinen. Myös toinen vanhemmistani kommentoi, että olen "selvästi levinnyt". (Oikeasti painoni on noussut varsin vähän enkä todellakaan ole levinnyt, vaan vatsani hieman pullottaa, kuten se useimmilla neljännellä kuulla jo tekee.) Oikeasti ollaan kaikki erilaisia ja ei pysty aina vaikuttamaan siihen miten hormonit keneenkin vaikuttaa, esim. näläntunteena, pahoinvointina tai turvotuksena. Harmittaa myös, että ihmiset arvostelevat raskaana olevia naisia ja heidän kehojaan. Tietysti on hyvä pyrkiä syömään kunnon ruokaa ja liikkumaan jos pystyy, mutta sekään ei takaa sitä paljonko paino kullakin nousee. Ollaan armollisia toisillemme, sekä painon laskeminen ja nousu ovat yhtälailla normaaleja alkuraskaudessa.
Mulla meneillään viikko 12 ja en ole lihonut yhtään. Alkuraskaudessa laihduin pari kiloa kun koko ajan teki mieli oksentaa ja minulla teki mieli hedelmiä jne terveellistä.
Minusta painon ei "kuuluisi" nousta vielä tuossa vaiheessa, joten kannattaisi hillitä itseään syömästä kaloriherkkuja jos painonnousu haittaa..