Voihan anoppi taas!
Meidän lapset lopetti päiväkodin nyt perjantaina ja heidän oli tarkoitus lähteä anopin kanssa mökille eilen. Minun oli tarkoitus mennä perästä perjantaina, kun alkaa pitkät vapaat. Soitin anopille lauantai-iltana, että esikoinen on kipeä, ja että ei kannata kiirehtiä hakemisen kanssa. Oli puhe, että soittelen, kun on taas mökkeilykunnossa.
Vaan eilenpä soi ovikello ja anoppi oli ottamassa lapsia mukaansa. Sanoin, ettei oksenteleva ja kuumeinen lapsi voi mihinkään lähteä. Mutta hän oli vasiten tullut lapsia nyt hakemaan, joten kai se nyt reilun tunnin matkan jaksaa. Kävimme siinä sitten hieman keskustelua sairaan lapsen hoidosta ja uskoihan hän lopulta, että ei se lähtö nyt onnistu. Sovittiin, että lähtevät, kun esikoinenkin on kunnossa tai tulevat sitten minun mukanani loppuviikosta ja jäävätkin sen jälkeen vielä lomailemaan sinne. Tai näin minä luulin...
Eilen illalla alkoi jo soittelu, että hän on turhaan ajanut kaupunkiin, vaikka mökilläkin olisi hommia. Ei auttanut, että olin ilmoittanut, ettei kannata tulla, koska ei hän voinut tietää, että olin tosissani. Huoh. Ja tänä aamuna alkoi vaatia, että pitää saada muut lapset mukaan ja esikoinen tulee sitten minun kanssani. Anoppi tietää kyllä, että tämä on ollut vähän hurja kevät esikoiselle ja hän on jäänyt monesta kivasta paitsi epämääräisten sairastelujen takia. Sanoin, että kyllä ne nyt kulkevat kimpassa koko porukka, kun kerran pelivaraa on moneen suuntaan. Kehotin häntä palaamaan mökille ja olisin jopa maksanut bensarahat, ja sanoin, että me tullaan sitten perjantaina. Ei käy. Kun sovitusta pitäisi pitää kiinni ja minä saan lapseni kuulemma kipeäksi tehtyä, jos sellaiselle on tarve ja onhan sille, jos sillä voi vain suinkin anoppia kiusata.
Ja meillä on siis ihan hyvät, jopa lämpimät, välit mutta kun suunnitelmat muuttu, niin anoppi on ihan hukassa. Se alkaa höpistä kaikenlaista hölmöä ja käy ihan kierroksilla. Joskus minullakin vähän alkaa keittää, vaikka lehmänhermoinen olenkin :)
No niin, kiitos, että sain purkautua.
Kommentit (28)
lapsia. sitten miettikööt vanhainkodilla kun siellä on yksin ja kukaan ei käy häntä katsomassa. Aivan oikein tuollaiselle kusipääanopille, joka ottais hoitoon sun lapset. Kosta sille ja älä anna enää ikinä nähdä lapsias. Juu ja muista panna miehen välit poikki myös äitiinsä ja älä anna sen nähdä ikinä äitiään. Siitäs sai, mitä oli niin ikävä anoppi, että halus hoitaa sun lapsia.
Ei se ensi viikko ole anopille mikään ongelma. Hän olisi sanonut, jos olisi.
Ongelma tässä nyt oli se, että sairastumisten takia suunnitelmat muuttuivat ja anopin on sitä joskus vaikea kestää. Hän usein kuvittelee, että minä olen ylihysteerinen (mitä en siis ole) ja väitän terveitä lapsia sairaiksi. Hän itse on sen koulukunnan naisia, että jos ei ole kuollut, niin on kunnossa :) Tämä on meidän välillämme joskus ongelma.
Lisäksi minua ärsyttää se, että hänen kaupunkiin ajonsa on muka minun syyni. Minä soitin ja sanoin, ettei nyt kannata tulla, että olisi ihan rauhassa siellä mökillä ja soitellaan, kun kaikki ovat terveitä ja mietitään sitten, mitä tehdään. Mutta hänpä ei minua uskonut ja kävi nyt sitten näin.
Meillä on hyvin läheinen suhde ja talvet asumme lähes naapureina. Omat vahempani asuvat ulkomailla ja ovat elämässämme etäisiä ja miestä minulla ei ole. Näin ollen olemme kahden naisen liitto, hyvässä ja pahassa. Nämä tietyt ikuisuuskysymykset nyt vain käyvät joskus hiertämään ja silloin tällöin tuntuu, että painetta pitää johonkin vähän purkaa. ap
noista muutamasta kitisijästä jotka purkaa pahaaoloaan tänne!
musta teit aivan reilusti esikoistasi kohtaan! ja luulisi että tälle mummolle tulisi mieleen,että se tauti voi tarttua myös häneen!kuka silloin hoitaisi lapsia sielä mökillä?
t.2
sulla on tosiaan lehmän hermot :9 Mä olisin ite hermostunut tosta paljon enemmän, saatikka tästä käsittämättömästä vittuilusta mitä sait palstalaisilta. Yritä kestää.
löytyy, vaikka alkuun näyttikin jo siltä, että saan vain asiallisia kommentteja. Ja meidän mummolle ei sellaiset tule mieleen :) Hänen mielestään kaikki sairaudet on vähän humpuukia. Onnekas kun on, niin on ollut iät aja terve kuin pukki, joten joskus hänen on todella vaikea käsittää sitä, että lapsi voi sairastaa niin paljon, kuin meidän esikoisparka sairastaa.
Puhuimme juuri puhelimessa ja anoppi huristelee parhaillaan mökille ihan tyytyväisenä :) Jos kaikki on terveitä keskiviikkona, hakee lapset silloin, muuten menemme koko porukka perjantaina.
Ja ihan tiedoksi, että mökki on muuten minun. Nyt jo tutut tunnistaa, mutta väliäkö sillä :) Se oli alunperin appiukon ja mieheni peri sen häneltä. Kun mieheni kuoli, minä perin mökin. Mutta anoppi saa häärätä mökillä mielensä mukaan, niin kuin on aina tehnyt. Hän on siinä paljon parempi, kuin minä kuitenkin. Tärkeintä on, että hän saa nauttia siitä edelleen, minä vain kaivan kuvetta :)
nro 12, 14, 16 ja 20 on päässä vikana, ainakin luetun ymmärtäminen on iso ongelma heille. :DD voi raukkoja.
ap, anoppisi on hiukan outo. itsekin tiedän tuon koulukunnan ihmisiä jotka ajattelee, että jos ei ole kuollut, on ihan kunnossa. :) ei vielä luulisi että hänellä ikä alkaisi niin paljon painaa ettei ymmärrä miten sairaan lapsen kanssa pitää toimia. itse olisin tehnyt ihan samoin ja lykännyt reissua jos yksi muksu olisi jo noin paljosta kivasta jäänyt paitsi, ja nythän opetat samalla noille muille sisaruksille miten otetaan muita huomioon eikä vain aina jätetä sitä heikointa/sairasta joukosta pois.
tuskastumisen.
Mutta olkaa todella onnellisia, jos teillä on tuollaisia isovanhempia.
Minulla on anoppi, joka vaatii nähdä lapsenlapsia omassa kodissaan 100km päässä. Vierailut on ajoitettava hänen aikataulujensa mukaan, joka koostuu televisio-ohjelmista, kaupassa käynnistä 1*vko, saunassa käynnistä 1*vko ja kälyn soitosta 1*pv. Nämä kaikki tärkeät asiat tapahtuvat kellon mukaan, niihin on valmistauduttava huolella ja niiden jälkeen on rauhassa palauduttava. Jos aikataulu sotkeentuu, on muori sekaisin monta päivää.
Käymme siis aika harvoin...
ja ajattelin kertoa anopillesi, että parjaat häntä täällä netissä. Just tulostin tän keskustelun ja annan hänen lukea sen.
No en todellakaan antaisi lapsia hoitoon moiselle anopille!!! Mistä tiedät, miten hän hoitaa lapsiasi, kun et ole vahtimassa??? Jos anoppi ei usko puhettasi, tuskin hän hoitaa lapsiakaan niin kuin ohjeistatte.
Mikähän näitä röyhkeitä ja itsekkäitä nykyisovanhempia vaivaa??! He haluavat kuoria lapsenlapsista kermat päältä ja noukkia rusinat pullasta. Lasta ei voi antaa isovanhemmille hoitoon tai kylään, koska kotikasvatus pilataan lepsuilulla ja hemmottelulla.
Röyhkeimmät mummot ja vaarit mankuvat 1-2-vuotiaita - jopa rintaruokinnalla olevia vauvoja! - YÖKYLÄÄN MUMMOLAAN. Osa isovanhemmista raahaa lapsenlapsiaan jopa matkoille. Vauvan ja pienen leikki-ikäisen paikka on äidin ja isän luona!
Kärsivällisesti jaksat jankuttaa samaa asiaa, jota jotkut lukutaidottomat ei millään tahdo ymmärtää. Ja kerrot, että välinne on lämpimät muuten. Tännehän niitä tunteita on hyvä purkaa ennemmin kuin anopille suuttua, sekin toki olisi tässä tapauksessa aiheellista mutta ei nyt tämän takia kannata välejä viilentää. Nämä ilkimykset täällä taitaa olla niitä anoppeja, jotka ei tule miniänsä kanssa toimeen (ja vika on tietenkin miniässä, ei anopissa).
Nämä päättömät vastaukset muistuttaa mua kerrasta, jolloin mainitsin jossain viestissä, että näytän ikäistäni nuoremmalta. Heti tuli hirveä määrä viestejä, jossa asiaa epäiltiin ja sanottiin rumin sanavalinnoin, että luulen vaan niin. Olin viestiä kirjoittaessa 29-vuotias, joten ei se nyt ollut varsinaisesti hyvä asia näyttää alle 25-vuotiaalta.
Mutta joo, mun mielestä olet toiminut aivan oikein. Anoppi hössöttää turhia ja tänne saa avautua.
mutta toisaalta hyvä että haluaisi lapset luokseen.mun anoppi ei halua tavata lapsenlapsiaan, vaikka matkaa vain 100 km.ja viiskymppinen anoppi kyseessäja ainoat lapsenlapset.nuorin kohta vuoden,eikä ole kuin 2 kertaa nähnyt. ja oisko 3 kertaa meidän nelivuotiasta.ei kivaa tämäkään.
lapset ovat kipeitä. On tainnut unohtaa, että lapset voivat olla kipeinä tosi usein, koska ovat lapsia.
Mutta en ihan käsitä minkä takia muut lapset eivät olisi voineet lähteä? Kyllähän se esikoisesi varmasti ymmärtää, ettei sairastaessa voi lähteä. On se mun mielestä aika ikävää toisille lapsille, että heiltä jää kiva mökkireissu väliin esikoisen takia.. Mutta joka tapauksessa, anoppisi pitäisi ymmärtää kantasi. Mä en tajuu mistä näitä anoppeja sikiää...
anopilla ja lapsilla on läheiset välit ja hän osallistuu meidän elämäämme paljon. Olen siitä erittäin kiitollinen. Anoppi on vain ollut niin pitkään yksin, että ei aina enää oikein muista, millaista on, kun pitää ottaa monta muutakin ihmistä huomioon. Ja kaikki korostuu näin mökkeilyaikaan, koska se paikka on hänelle hurjan tärkeä ja kaupungissa käyminen on suuri kärsimys :) Joskus vaan menee niin överiksi sen jutut, että ei aina tiedä, itkeäkö vai nauraa. ap
eikä sinne loppuviikosta sovikaa enää tulla.
väliin tänä keväänä, kun on ollut niin paljon sairaana. Niille ei ole voinut mitään, eikä tällekään tietysti, mutta nyt voidaan tehdä niin, että kaikki lapset tulevat minun kanssani perjantaina mökille ja jäävät vielä muutamaksi päiväksi, kun minä palaan maanantaina kaupunkiin. Kukaan ei siis menetä mitään. Tämä nyt lähinnä siksi, että yksi lapsi ei aina jäisi kaikesta kivasta paitsi ja olisi koko ajan yksin. Minä tein tämän ratkaisun, kun olen koko kevään niitä esikoisen itkuja kuunellut ja häntä lohduttanut. Anoppi on niin sekaisin suunnitelmien muutoksesta, että ei vain näe tilannetta esikoisen kannalta. ap
ei ymmärrä jos neiti on ollut torstaina kuumeessa ja vatsataudissa niin perjantaina tyttö haluttaisiin heille tai mukaan ostoskeskukseen. anopin takia meille on tullut monet riidat mieheni kanssa.
väliin tänä keväänä, kun on ollut niin paljon sairaana. Niille ei ole voinut mitään, eikä tällekään tietysti, mutta nyt voidaan tehdä niin, että kaikki lapset tulevat minun kanssani perjantaina mökille ja jäävät vielä muutamaksi päiväksi, kun minä palaan maanantaina kaupunkiin. Kukaan ei siis menetä mitään. Tämä nyt lähinnä siksi, että yksi lapsi ei aina jäisi kaikesta kivasta paitsi ja olisi koko ajan yksin. Minä tein tämän ratkaisun, kun olen koko kevään niitä esikoisen itkuja kuunellut ja häntä lohduttanut. Anoppi on niin sekaisin suunnitelmien muutoksesta, että ei vain näe tilannetta esikoisen kannalta. ap
oksentelevan ja kuumeisen kanssa samassa asunnossa, jos olisi vaihtoehtona mökkeillä isovanhemppien kanssa. Itsekästä sanoisin..
t. hoitsu/äiti joka ajattelee myös muita lapsia
ne terveet lapset ei voinu jo lähteä?
eli jos yks on kipee, niin muutkaan ei tee mitään??
Ei se ensi viikko ole anopille mikään ongelma. Hän olisi sanonut, jos olisi.
Ongelma tässä nyt oli se, että sairastumisten takia suunnitelmat muuttuivat ja anopin on sitä joskus vaikea kestää. Hän usein kuvittelee, että minä olen ylihysteerinen (mitä en siis ole) ja väitän terveitä lapsia sairaiksi. Hän itse on sen koulukunnan naisia, että jos ei ole kuollut, niin on kunnossa :) Tämä on meidän välillämme joskus ongelma.
Lisäksi minua ärsyttää se, että hänen kaupunkiin ajonsa on muka minun syyni. Minä soitin ja sanoin, ettei nyt kannata tulla, että olisi ihan rauhassa siellä mökillä ja soitellaan, kun kaikki ovat terveitä ja mietitään sitten, mitä tehdään. Mutta hänpä ei minua uskonut ja kävi nyt sitten näin.
Meillä on hyvin läheinen suhde ja talvet asumme lähes naapureina. Omat vahempani asuvat ulkomailla ja ovat elämässämme etäisiä ja miestä minulla ei ole. Näin ollen olemme kahden naisen liitto, hyvässä ja pahassa. Nämä tietyt ikuisuuskysymykset nyt vain käyvät joskus hiertämään ja silloin tällöin tuntuu, että painetta pitää johonkin vähän purkaa. ap