Voihan anoppi taas!
Meidän lapset lopetti päiväkodin nyt perjantaina ja heidän oli tarkoitus lähteä anopin kanssa mökille eilen. Minun oli tarkoitus mennä perästä perjantaina, kun alkaa pitkät vapaat. Soitin anopille lauantai-iltana, että esikoinen on kipeä, ja että ei kannata kiirehtiä hakemisen kanssa. Oli puhe, että soittelen, kun on taas mökkeilykunnossa.
Vaan eilenpä soi ovikello ja anoppi oli ottamassa lapsia mukaansa. Sanoin, ettei oksenteleva ja kuumeinen lapsi voi mihinkään lähteä. Mutta hän oli vasiten tullut lapsia nyt hakemaan, joten kai se nyt reilun tunnin matkan jaksaa. Kävimme siinä sitten hieman keskustelua sairaan lapsen hoidosta ja uskoihan hän lopulta, että ei se lähtö nyt onnistu. Sovittiin, että lähtevät, kun esikoinenkin on kunnossa tai tulevat sitten minun mukanani loppuviikosta ja jäävätkin sen jälkeen vielä lomailemaan sinne. Tai näin minä luulin...
Eilen illalla alkoi jo soittelu, että hän on turhaan ajanut kaupunkiin, vaikka mökilläkin olisi hommia. Ei auttanut, että olin ilmoittanut, ettei kannata tulla, koska ei hän voinut tietää, että olin tosissani. Huoh. Ja tänä aamuna alkoi vaatia, että pitää saada muut lapset mukaan ja esikoinen tulee sitten minun kanssani. Anoppi tietää kyllä, että tämä on ollut vähän hurja kevät esikoiselle ja hän on jäänyt monesta kivasta paitsi epämääräisten sairastelujen takia. Sanoin, että kyllä ne nyt kulkevat kimpassa koko porukka, kun kerran pelivaraa on moneen suuntaan. Kehotin häntä palaamaan mökille ja olisin jopa maksanut bensarahat, ja sanoin, että me tullaan sitten perjantaina. Ei käy. Kun sovitusta pitäisi pitää kiinni ja minä saan lapseni kuulemma kipeäksi tehtyä, jos sellaiselle on tarve ja onhan sille, jos sillä voi vain suinkin anoppia kiusata.
Ja meillä on siis ihan hyvät, jopa lämpimät, välit mutta kun suunnitelmat muuttu, niin anoppi on ihan hukassa. Se alkaa höpistä kaikenlaista hölmöä ja käy ihan kierroksilla. Joskus minullakin vähän alkaa keittää, vaikka lehmänhermoinen olenkin :)
No niin, kiitos, että sain purkautua.
Kommentit (28)
jäänyt paitsi kolmista synttärijuhlista, yhdestä ulkomaanreissusta, yhdestä mökkireissusta, teatterista ja ties mistä kivasta päiväkodissa ja pihaleikeissä. Ja nyt kun on mahdollisuus joustaa, niin minusta se on parempi vaihtoehto. Mielummin niin, että kaikki ovat yhtäaikaa mökillä, kuin niin, että ensin pienet ja sitten esikoinen. Saavat olla kunnolla yhdessä koko porukka.
Ja muut ovat ihan normaalisti täällä kotona ja elävät arkeaan. Eivät he ole tekemättä mitään. Mutta nyt ei ole niin, että esikoinen sairastaa taas yksin kotona ja muut ovat jossain muualla hauskanpidossa. ap
sinne kun lähdet pois?
Vai olitko sinä niiiiiiin joustvana itse keksinyt idean ja JOUSTAMATTOMALLE anopille tämä tuli yllätyksenä, etkä huomannut kysyä, olisiko hänellä muuta tekemistä kuin vahtia kakaroitasi loppukesää.
Ehkä anopillasi on jotain sellaista elämää, jota sinä miniänä et tiedä ja jota ei tarvitse tietääkään.
väliin tänä keväänä, kun on ollut niin paljon sairaana. Niille ei ole voinut mitään, eikä tällekään tietysti, mutta nyt voidaan tehdä niin, että kaikki lapset tulevat minun kanssani perjantaina mökille ja jäävät vielä muutamaksi päiväksi, kun minä palaan maanantaina kaupunkiin. Kukaan ei siis menetä mitään. Tämä nyt lähinnä siksi, että yksi lapsi ei aina jäisi kaikesta kivasta paitsi ja olisi koko ajan yksin. Minä tein tämän ratkaisun, kun olen koko kevään niitä esikoisen itkuja kuunellut ja häntä lohduttanut. Anoppi on niin sekaisin suunnitelmien muutoksesta, että ei vain näe tilannetta esikoisen kannalta. ap
asoita anopin kanssa sovitaan. Mielellään hän lapset sinne ottaa ja muuallekin mukaansa, viihtyy heidän seurassaan ja on sitä kautta tietysti iso apu minulle arjessa. Ei ole siis hoitamisesta kyse, vaan siitä, että anoppi haluaa viettää heidän kanssaa aikaa. Hoitajat minulla on ihan omasta takaa, jos ja kun sellaisia tarvitsen. Ja onneksi anoppi osaa myös sanoa, jos hänen suunnitelmiinsa ei lasten vierailut sovi. Ja me osaamme kunnioittaa sitä. ap
Poikalasten äitinä tätä palstaa luettuani olen päättänyt, että aion olla joustamaton ja itsekäs ja piiruakaan en anna periksi miniöille.
Näkyy olevan hemmoteltujen tyttölasten huvia kitisistä jokaisesta anopin sanasta ja tekemisestä.
Hei sun anopilla saattaa olla vaikka miesystävä ja hän haluais ne pentus tällä viikolla sinne kun ens viikolla haluaa viettää kunnon rietteilulomaa ja kokee, ettei se kuulu sulle, mitä hän mökillään tekee.
Oletteko miniät koskaan ajatelleet, että anopeilla on omakin elämä.
asoita anopin kanssa sovitaan. Mielellään hän lapset sinne ottaa ja muuallekin mukaansa, viihtyy heidän seurassaan ja on sitä kautta tietysti iso apu minulle arjessa. Ei ole siis hoitamisesta kyse, vaan siitä, että anoppi haluaa viettää heidän kanssaa aikaa. Hoitajat minulla on ihan omasta takaa, jos ja kun sellaisia tarvitsen. Ja onneksi anoppi osaa myös sanoa, jos hänen suunnitelmiinsa ei lasten vierailut sovi. Ja me osaamme kunnioittaa sitä. ap
sinulla.
Minulla on anoppi, joka ei pysty kuuntelemaan muiden neuvoja tai ohjeita. Ei siis kenenkään, mutta erityisesti ei minun.
Ei siksi voi enää hoitaa lapsiamme, koska nuoremmalla on sairauksia, jotka pitää ottaa hoidossa huomioon. Hän itsekin tajuaa sen, ja on jotenkin epäsuorasti ilmoittanut, että koska ei voi toimia lapsen kanssa, kuten itse haluaa, ei voi hoitaa tätä ollenkaan. Näin meillä.
tulla superihanaksi anopiksi. Sellaisiakin on.
Monet kuitenkin ovat todella hankalia. Varmaan on miniöissäkin vikaa, mutta ei ainakaan ap kuulostanut sellaiselle.
Itse en suhtautuisi hyvin, jos isovanhempi olisi ovellamme vaatimassa lapsia mökille! Äiti ja isä päättävät lasten kyläilyistä. Eivät suinkaan isovanhemmat! Anoppisi ei selvästikään ymmärrä tai halua ymmärtää tätä faktaa.
Isovanhemmilla EI OLE MITÄÄN OIKEUTTA vaatia lapsia mukaansa mummolaan, kesämökille, kauppaan tai matkalle. Anopin käytös on kotirauhan häiritsemistä, josta voi ilmoittaa poliisille!
huomaa jossain vaiheessa, että mökki on hänen, eikä miniä voi pompottaa, että tänään haetaan tämä lapsi ja nyt ne yhtäkkiä jäävätkin sinne viettämään aikaa kun itse lähden kaupunkiin ja nyt ei lähdekään kukaan lapsista,
AP. hoida itse pentus kun niitä olet vääntänyt.