Olen niin pettynyt miten mun masennusta on "hoidettu" julkisella puolella :(

voimia ja jaksamista sinulle

Mutta käypä sisko kirjastossa ja hae kirjoja, jotka käsittelevät itsetuntemusta muutoin kuin pelkästään psykologian pohjalta.



Hyviä kirjoja ovat mielestäni Tommy Hellstenin ja

Anna-Liisa Valtavaaran kirjat ihan oikeasti!



Kun noita lukee muutaman tajuaa itsekin, mistä on kysymys - siis oikein ajatuksella lukee ja tiedostaa niiden ajatuksen.



*Halaus* sinulle ap!

Minulla taustalla krooninen masennus myös ja persoonallisuushäiriö, joka lähti kehittymään traumaattisen lapsuuden myötä. Kunnollista hoitoa en ole saanut oikeastaan missään vaiheessa, paitsi kun täytin 25- sen jälkeen pääsin testeihin jne. joissa selvisi muutakin liittyen siihen, miksi käyttäydyn tietyllä tavalla jne. No, kuvittelin että iloksi muuttuu vielä- paskanmarjat.



Aloitin käynnit psykiatrisella poliklinikalla v. 2007 pahan ahdistuksen ja masennuksen takia (+häiriöni). Sovimme että tähtäämme psykoterapiaan ja käyn siellä aktiivisesti hoidossa. Totuus on tarua ihmeellisempää; pompin työkkärin kursseilla ja ilmaisissa työharjoitteluissa koska kuulemma vointini salli sen. Niin sallikin, sääli vaan että vuoden jälkeen olin aivan rikki ja työkkärin kuntoutusneuvoja määräsi minut "hakeutumaan kunnolliseen hoitoon". Palasin siis psyk.polille (jossa olin käynyt kolmen viikon välein juttelemassa kuulumisiani kurssien ym. ajan).



Polilla psykologini (kyllä, se on hänen ammattinsa...) otti minut ensin tosissaan ja aloimme miettimään psykoterapian järjestämistä. Teki vielä minulle kasan testejä ja odotutti aikansa. Sitten kun kaiken piti olla Kelan lappuja vaille, käänsikin kelkkansa: "kuule...mitä sä luulet saavasi sieltä terapiasta?" Kesken istunnon tämä vielä äsken hymyillyt ihminen meni jotenkin ihan oudoksi, vakavoitui ja alkoi kyselemään ihmeellisiä juttuja. Kun en osannut heti vastata tavalla, jota hän ajoi takaa, sanoi aika törkeästi. Hämmennyin entisestään. Sain kotitehtäväksi miettiä mitä haluan vastaukseksi terapialta (piti siis kysyä jotain tyyliin "miksi olen aina masentunut").



Tein tehtäväni ja kysyin "miksi en pääse irti käytösmalleistani ja lakkaa inhoamasta itseäni". Se ei kelvannut. Seuraavalla viikolla pyytämäni lääkeresepti tuli bumerangina takaisin. Sain myös tietää että se terapia ei tule kuuloonkaan mutta voitaisiin keskustella muista kuntoutusmuodoista.



Ihan turhaan koko paska, kaiken kestin aivan turhaan...itkin aikani mutta sitten nostin pääni ja totesin että pärjään ilman tuollaisia "palveluita". Hain töitä. Tiedän ettei aidosti väsynyt ihminen jaksa olla töissä, mutta vaikka viimeinen sairaslomani olikin komeat 6kk, minä aion yrittää. En tahdo enää koskaan jäädä muiden armoille ja kerjätä jotain terapiaa! Jos ongelmia nousee pintaan, sitten maksan itse yksityisen laskut. Perkele.

Minulla on sama kokemus tosin vasta lyhyen aikaa mutta terapiaan ei tahdo päästä ollenkaan pitäisi olla pää kainalossa. Keskusteluapua saa vaan kahden viikon välein joten se ei riitä.

tuntuu että yli 30v on jo auttamattomasti vanha kuntoutumaan ainakin heidän mielestään. Tai itse pitäisi vaan osata kuntoutua masennuksesta ajattelua muuttamalla mutta eihän se niin mene.

Koko ajan pitäisi itse tietää kaikki oikeutensa.

Lääkkeitä annetaan koko ajan ja lääkkeitä vaihdetaan suoraan lennosta melkein ja koko ajan pitää olla töissä lääkkeidenvaihdon aikaan.

Ehkä tähän 100v päästä osataan antaa jo oikeanlaista hoitoa mutta sitä ennen me joudumme olemaan koekaniineina. =(

Harmi että sulla on ollut huonoja kokemuksia. Itsellä pitkän tien päätteeksi julkisesta vain hyviä kokemuksia. Siis kun uskalsin hakea apua ja vaatia sitä, sain sitä myös.



(Tiedostan kyllä että mulla kävi aivan mielettömän hyvä tuuri kun hoitajat ja lääkärit otti mut tosisssaan ja sain hoitoa.)



Ensin olin psykpolilla kerta viikossa juttelemassa, ennekuin siellä ihana lääkäri laittoi lähetettä eteenpäin kun ei hänen apunsa riittänyt.



Psykiatrisella päiväosastolla sen jälkeen joka päivä ma-pe klo9-14 vuoden verran, sitten sain rahoituksen terapiaan. (Siis en itse maksa terapiastani mitään, käyn yksityisellä ja kunta maksaa.)



Nyt kolmatta vuotta terapiassa ja olen jo lääkkeetkin saanut pois.



Julkisellakin SAA hyvää hoitoa.

Puheissa kannustetaan opiskelemaan, tekemään töitä jne. mutta oikeasti kumpaankaan ei kannusteta: opiskelija ostaa ruokansa lainaksi(!), työtä tekevä maksaa kaikista palveluista mutta ei saa tukia mistään. Työttömäksi joutunut tai sairastunut ei saa väliaikaista apua edes sossusta (tai korkeintaan lainaksi), kun taas kaljarahansa säännöllisesti hakeva pitkäaikaistyötön jeppe elää ja juo yhteiskunnan piikkiin mukavasti. Työtön työkykyinen pomppii työkkärin kursseilla joissa jutellaan mukavia ja tehdään ilmaiseksi työtä firmoille, joilla ei ole aikomustakaan palkata ketään kun harjottelijoita riittää.



Yrittäminen ei kannata eikä yrittäjällä ole ihmisarvoa, jos mokaa bisneksensä. Sen sijaan ulkomaalainen saa starttirahaa kolmen vuoden välein omistussuhteet muuttavaan ravintolaansa...



Eriarvoistuminen näkyy jo nyt, oma huomioni esimerkiksi: jättimäinen ja ylikuormitettu terveysasema on jaettu kahteen isoon kerrokseen. Alunperin oli tarkoitus että yksi iso kaupunginosa saisi toisen kerroksen ja kaksi muuta (= yhteensä about yhtä isoja kuin tämä suurempi) sen toisen. Toteutunut malli? Kaksi isoa aluetta samaan kerrokseen ja ALLE KOLMEN KILOMETRIN KOKOINEN ALUE SAI OMAN KERROKSENSA, VIELÄPÄ YLIMMÄN. Samoin päivähoito: "paremman" alueen päiväkoti on upouusi, siellä on hienot leikkikalut ja paljon toimintaa. Mm. kevätjuhlat ovat aina olleet elämys, kakut tilattu ammattilaiselta ja vanhempia aina muistettu säännöllisesti muutenkin. "Huonomman" alueen päiväkoti: kaikki on vanhaa ja rikkinäistä, resurssipula niin hoitajista (osa lomautettuja) kuin materiaaleista, kevätjuhlia ei ollut vaan sellainen "rieha" vaan JOSSA OLI MAKSULLINEN TARJOILU LUOKKAA MEHUKATTI+SITRUUNAVOHVELI PER LAPSI. Samoin huonomman alueen busseista tulee katoista vettä sisään ihan kunnolla, lattiat sekä istuimet rikki jne. Paremman alueen busseissa on kohteliaat kuskit, uudemmat autot ja siistit penkit.



Joskus tuntuu että suomalaiset ovat tosiaan orjakansaa ja meidät tahdotaankin pitää kurissa ja nuhteessa. On suorastaan häpeäksi yrittää "nousta" ylöspäin elämässään! Sitä tuetaan että pysyy kotona kaljatölkin kanssa/sairaana neurootikkona. Lievemmästi sairastuneet potkitaan pellolle sossusta, mielenterveystoimistosta jne.

että psykoterapiaan pääsee vain jos sitä osaa itse vaatia ja itse etsii aktiivisesti oman terapeutin. En tiedä miksi esim. terveyskeskuksissa ei auteta ihmisiä pääsemään terapiaan.