Lue keskustelun säännöt.
Sinulle äiti, joka olet etävanhempi
27.05.2011 |
Kerron tarinasi, miten päädyit etävanhemmaksi?
PS. Pidetään kommentit asiallisena, please
Kommentit (7)
Halauksia, vaikutatte molemmat vastuuntuntoisilta vanhemmilta. Tuollaihan sen pitäisi toimia, tehdään asiat lasten parhaaksi mitä se sattuu kulloinkin olemaan.
joka aiheutti ennalta arvaamattomia sairaalareissuja. Koin, että lapsilla on perusturvallisuus parempi isän kanssa, kun mun vointi heitteli ihan miten sattuu ja koskaan ei voinut tietää, milloin joutuu sairaalaan. Isänsä kanssa asuessaan pysyi normaalit päivärutiinit kohdillaan, johon mä en ois pystynyt. Tapasin kuitenkin lapsia mahdollisimman paljon vointini mukaan.
Nykyään on onneksi sairaus sen verran hallinnassa, että pääsääntöisesti viiko/viikko systeemi jo toimii, kun asutaan lähekkäin.
Erossa mulle aikanaan jäi lapset, mutta sairastuttuani pyysin isää lähivanhemmaksi, kun en pystynyt kaikkia lasten perustarpeita enää tyydyttämään. Olihan elämäni vaikein päätös "luopua" lapsista ja kärsin siitä pitkään. Nyt tapahtuneesta jo kymmenen vuotta ja olen sitä mieltä, että ratkaisu oli lasten kannalta oikea, vaikka se itselle kipeää tekikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jossa minun pitää matkustaa paljon. Saatan olla pitkillä työmatkoilla ja joudun monesti lähtemään yllättäin. Säännöllinen elämänrytmi olisi minun luonani lapsille vaikea järjestää.
Olemme ex-mieheni kanssa hyvissä väleissä ja voimme sopia lasten tapaamiset joustavasti.
Kerron tarinasi, miten päädyit etävanhemmaksi?
Hakemalla apua itselleni masennukseni vuoksi päädyin sitä kautta hoitoon (eli pääsin psykogille juttelemaan säännöllisesti), ja psykologi teki lastensuojeluilmoituksen ja sain perhetyöntekijän avuksemme. Siitä tuli päätös että lapseni sijoitetaan sijaisperheeseen. Sieltä sitten molemmat muuttivat iseilleen pysyvästi, eli olen nyt yksin (etä-äiti).
lasten arki olisi erossa muuttunut mahdollisimman vähän. raskain ja vaikein päätös ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron tarinasi, miten päädyit etävanhemmaksi?
Hakemalla apua itselleni masennukseni vuoksi päädyin sitä kautta hoitoon (eli pääsin psykogille juttelemaan säännöllisesti), ja psykologi teki lastensuojeluilmoituksen ja sain perhetyöntekijän avuksemme. Siitä tuli päätös että lapseni sijoitetaan sijaisperheeseen. Sieltä sitten molemmat muuttivat iseilleen pysyvästi, eli olen nyt yksin (etä-äiti).
Eli millään, miten masentuneena toimit, ei ollut mitään tekemistä sijoituspäätöksen kanssa, ainoastaan sillä, että hait apua?
joka aiheutti ennalta arvaamattomia sairaalareissuja. Koin, että lapsilla on perusturvallisuus parempi isän kanssa, kun mun vointi heitteli ihan miten sattuu ja koskaan ei voinut tietää, milloin joutuu sairaalaan. Isänsä kanssa asuessaan pysyi normaalit päivärutiinit kohdillaan, johon mä en ois pystynyt. Tapasin kuitenkin lapsia mahdollisimman paljon vointini mukaan.
Nykyään on onneksi sairaus sen verran hallinnassa, että pääsääntöisesti viiko/viikko systeemi jo toimii, kun asutaan lähekkäin.
Erossa mulle aikanaan jäi lapset, mutta sairastuttuani pyysin isää lähivanhemmaksi, kun en pystynyt kaikkia lasten perustarpeita enää tyydyttämään. Olihan elämäni vaikein päätös "luopua" lapsista ja kärsin siitä pitkään. Nyt tapahtuneesta jo kymmenen vuotta ja olen sitä mieltä, että ratkaisu oli lasten kannalta oikea, vaikka se itselle kipeää tekikin.