Hyi mua, söin yksin kokonaisen pakastedaijmkakun.

Nyt lopeta siihen. Et tarvi lisää. Vaikka tuntuiskin nyt, että ihan sama. Huomenna sitten taas normaalia syömistä.

Olen kärsinyt samasta jo vuosia. Sinänsä en ole järkyttynyt syömisestäsi.

kuinka pystyt

Sinussa on paljon hyvää ja paljon vahvuuksia. Nyt vain sattui käymään näin ja siitä mennään eteenpäin. ei maailma siihen kaadu. Älä jää miettimään tuota.

Tämä ei ole vitsi, vaan minullakin taitaa olla oikeasti syömishäiriö, kun pelkkä ajatus tuosta kakkumäärästä saa minut haaveilemaan samasta! Jos vaan saisi, niin söisin aina herkkuja niin että tulisi paha olo. Toivotaan kuitenkin tosissaan, että sairautesi ei palaa, vaan tämä oli vain yksi kerta. Itse olen jojo-laihduttaja, mihinkään kohtuuteen en pysty.

Kävin useita vuosia psykoterapiassa. Minulla on ykkästyypin diabetes, joten asian selvittyö diabesesta hoitavalle lääkärilleni, sain lähetteen parheeseen mahdolliseen hoitoon. Myös lääkitystä käytettiin tukena ja osittain masennukseenkin, joka liittyi kokonaisuuteen.



Nyt on ollut pitkään vähän apeutta ja matalaliitoa pään sisällä. Ja sieltähän se vanha mörkö tuli käymään. Se on niin ihmeellistä, miten kaikki tuntuu sen hetken niin hyvältä ja elämä paremmalta kun syö ja kun satsi on loppu, tuntuu että haluaisi kuolla. Siihen oloon auttaisi vain lisämässy. Onneksi ostin vain yhden kakun.

Enkä usko, että minua otettaisiin todesta, koska terveydellisiä vaivoja ei ole, enkä ole kuin lievästi ylipainon puolella. Silti tunnen olevani vankilassa pakkomielteeni kanssa.

Kävin useita vuosia psykoterapiassa. Minulla on ykkästyypin diabetes, joten asian selvittyö diabesesta hoitavalle lääkärilleni, sain lähetteen parheeseen mahdolliseen hoitoon. Myös lääkitystä käytettiin tukena ja osittain masennukseenkin, joka liittyi kokonaisuuteen.

Nyt on ollut pitkään vähän apeutta ja matalaliitoa pään sisällä. Ja sieltähän se vanha mörkö tuli käymään. Se on niin ihmeellistä, miten kaikki tuntuu sen hetken niin hyvältä ja elämä paremmalta kun syö ja kun satsi on loppu, tuntuu että haluaisi kuolla. Siihen oloon auttaisi vain lisämässy. Onneksi ostin vain yhden kakun.

Enkä usko, että minua otettaisiin todesta, koska terveydellisiä vaivoja ei ole, enkä ole kuin lievästi ylipainon puolella. Silti tunnen olevani vankilassa pakkomielteeni kanssa.

Sitähän se syömishäiriö on. Se on niin kamalaa, että henkinen kipu tuntuu ihan fyysisesti.

Suosittelen kyllä terapiaa, jos et pääse ykilölliseen hoitoon, on kaikenlaisia ryhmiä ja keskustelunettejä, joista saa apua. Mun syömishäiriö vaan liittyy niin kiinteästi mun perustautiin, että (sen lisäksi että perustautikon oli pois hallinnasta) ja ongelmat niin omaleimaisia, että ykssilöterapia oli ainoa vaihtoehto. Sain ihan syömisasioihin erikoistuneen psykiatrin, jonka kanssa jauhettiin vuositolkulla. Molemmat opittiin paljon.