Asteikolla 1-10, miten masentuneeksi tunnet itsesi tällä hetkellä?

En mä oikeastaan masennusta tunne. Tuli vaan aika paska fiilis, kun kävin yhdessä toimistossa, eikä siellä (yllätys yllätys) taas asiakaspalvelija osannut hommiaan.



Mitä enemmän vietän aikaa yksin, sen onnellisempi olen.

Tulossa äitini hautajaiset sunnuntaina ja sen lisäksi olen ihan hukassa elämäni kanssa muutenkin

Olen uupunut, ahdistunut, allapäin, aika loppu monella tapaa.

Lääkäri arveli posttraumaattiseksi stressiksi osittain. Taustalla perheenjäsenen vakava masennus, kaksi erityislasta perheessä ym.

Ihan vaan kasaantuneesta väsymyksestä ja taistelusta pitää nenää pinnalla. Tänään oli viimeinen pisara se, että luulin velkasaldomme nollaantuneen huhtikuussa, niin postilaatikko toikin yllätyksiä 1000e:n edestä lisää.



Joku oli mokannut jotakin jossakin 2008 ja unohtanut laittaa laskuja eteenpäin, en saanut niitä tietooni kun kokonaistilanne kartotettiin vuosi sitten. Nyt ovat sitten maksettavina. Itkin vähän ja soitin jälleen kerran perintätoimistoon ja ties minne päivällä. Velkavankeus jatkuu kesän yli.

olen aika tylsistynyt ja väsynyt. Kaipaisin vaihtelua ja jonkinlaista iloa ja vapautta elämään. Koen, että olen paljolti olosuhteiden vanki.

en tiedä... olen kateellinen kaikille ja kuvittelen, että KAIKILLA on elämä helpompaa ja parempaa. Kaikilla on kavereita ja menoa ja meninkiä elämässään. Kaikilla paitsi minulla.

Kukaan ei kaipaa mua ja ketään ei kiinnosta, mitä mä teen. Kukaan ei edes huomaisi, vaikka mua ei enää oliskaan.

Paitsi ehkä miestäni ja 4 lastani...

Ahdistaa, kun mietin kaikkea tulevaa, sitä miten vuodet vain kuluvat tuosta vaan ja kaikki vanhenevat. Tunnen itsenikin jotenkin tosi vanhaksi jo (ikää 25 v.). Elämäni on täysin jämähtänyt, mutta pelottaa ottaa askelia eteenpäin... En myöskään ole pitkään aikaan tuntenut täyttä onnentunnetta, jatkuva ahdistus ennemmin päällä. Aika yksinäinenkin olen. Toisaalta en usko, että haluan koskaan kumppania itselleni.



En tiedä yhtään, mitä elämältäni haluan tai miten kuluttaisin sen "järkevästi".

kärsin toivottomuudesta, elämänhalun puutteesta, väsymyksestä... siis pahasta masennuksesta. enkä näe että tilanteeseen olisi luvassa muutostakaan.

en viitsi tässä mainita.

paha olo on silti.

enkä ole ihan nuori.

Itsekin ajoittain vaivun epätoivoon, mutta tällähetkellä koen olevani aika onnellinen.



Olen kyllåä käynyt siellä kympissä, että tiedän kyllä miltä se tuntuu.



Se oli just semmoista, ettei tiennyt yhtään kuka on, mihin on menossa, mistä pitää yms..



sitten lähdettiinkin itsetutkiskelun tielle ja näin vuosien kuluttua voisin kyllä sanoa kuuluvani tuonne ykköseen.



Tsemppiä kaikille masennuksen kanssa kamppaileville.



Siitä pystyy nousemaan, on vaan ehkä määriteltävä kokonaan uusiksi se kuka on ja mitä elämältään haluaa.. ja se voikin sit poiketa tosi paljon siitä entisestä tai jostain "yleisestä" normista.



Tutkikaa paljon aihetta, lukekaa kirjoja, etsikää tietoa, kirjoittakaa ajatuksianne ja tunetitanne ylös. PUHUKAA aina kun vaan joku jaksaa kuunnella.



Varmasti alkaa muutosta parempaan tapahtumaan.



Jos väsyttää, nuku. Jos ei jaksa, Ei tarvitse.



Vielä tulee se päivä kun aurinko taas paistaa. :)

Elämä on ja tulee aina olemaan hyviä ja huonoja hetkiä. Huonoina hetkinä pitää vaan sulkea silmät ja odottaa parempaa päivää.

Aina ei ole pakko pärjätä tai onnistua.

Joskus pitää olla heikko ja antaa itselle aikaa taas jaksaa.

Jossain vaiheessa on valmis hyväksymään elämän ja omat heikkoudet osana itseään.

Hyvä elämä syntyy pienistä oivalluksista ja siitä, että hyväksyy itsensä.



Tärkeintä on olla ja välittää läheisistään miettimättä sen suurempia kuvioita.

Elämä kyllä järjestyy ja päivä kerrallaan asiat menevät kohdalleen.

Muistetaan, että me kaikki selvitään vaikeuksista sitten kun itse tietää että on tarpeeksi vahva selviytymään. ja sitten on oikea aika olla onnellinen.

EI mitään kiirettä..silti kaikesta selviää.



t:tytär joka menetti isänsä itsemurhalle.

yleensä liikutaan 5-8. Heti kun silmänsä avaa niin eteen tulee pelkoja; nyt ripuli, joka voisi viedä llapseni, muut taudit, onnettomuudet jne. Pelkään muutenkin paljon lasteni ja omankin terveyteni takia, nyt tuntuu tosi pahalta.

Lapsi kuoli alkukeväästä. Täysin lyöty olo.



Meidän toinen lapsi oli eilen leikkimässä naapurissa ja nyt sielä oli eka leikistä syrjäyttäminen; ensin kelpasi leikkiin ja sitten ne sanoivat että mee kotios.

Oikasin lapsia kun kiusaa; huusivat ettei kiinnosta.

Painelin niille kotiin ja ilmoitin lapsien äidille ettei lapseni sitten vähään aikaan ole kiusaajille kaveriksi.

jään syyskuussa työttömäksi. työ on merkinnyt minulle paljon.

Ja joskus on pakko vaikkei taho

Ja joskus on pakko vaikkei taho

Mulla tilanne toi vauvan kanssa.

Aurinkoinen aamu, kahvia ja pullaa. Vauva ei huuda. Tänään on perjantai. Illaksi ostan viini pullon, mies tulee työmatkalta.



En ennätä olla masentunut, elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi.

koskaan ajatellut käydä vaikka Intiassa hyväntekeväisyysmatkalla?

Kävisi katsomassa mitä kurjuus oikeasti on ja tulla sitten takaisin Suomeen huomatakseen ettei asiat ole niin surkeasti kuin on luullut.



Tuntuu että suurin osa masennuksesta on ns itseaiheutettua. Saamattomuutta ja selkärangattomuutta.

En väitä etteikö oikeaa masennustakin ole olemassa ja se on kamala tauti kenelle se iskee, mutta osa jengistä selvästi peesaa helpon diagnoosin turvin ja jatkaa lorvimistaan.

Vähän niin kuin olisi jäänyt koukkuun, mikään ei enää riitä, on saatava isompi annos kuin huumeita.

Aurinkoinen aamu, kahvia ja pullaa. Vauva ei huuda. Tänään on perjantai. Illaksi ostan viini pullon, mies tulee työmatkalta. En ennätä olla masentunut, elämä on liian arvokasta tuhlattavaksi.

ajatteletko siis todella niin että masentunut tuhlaa vapaaehtoisesti elämäänsä?

koskaan ajatellut käydä vaikka Intiassa hyväntekeväisyysmatkalla? Kävisi katsomassa mitä kurjuus oikeasti on ja tulla sitten takaisin Suomeen huomatakseen ettei asiat ole niin surkeasti kuin on luullut. Tuntuu että suurin osa masennuksesta on ns itseaiheutettua. Saamattomuutta ja selkärangattomuutta. En väitä etteikö oikeaa masennustakin ole olemassa ja se on kamala tauti kenelle se iskee, mutta osa jengistä selvästi peesaa helpon diagnoosin turvin ja jatkaa lorvimistaan. Vähän niin kuin olisi jäänyt koukkuun, mikään ei enää riitä, on saatava isompi annos kuin huumeita.

niin en kykenisi sinne matkustamaan, vaikka kuinka haluaisinkin. Se minua oikeastaan masentaakin eniten, että olen näiden sairauksieni vanki ollut jo vuosikaudet ja vuosikymmenet. En ole näitä sairauksia valinnut. Psyyksen sairaudet ovat todellisia eikä kyse ole mistään vapaaehtoisesta lorvimisesta. Voi kuinka mielelläni olisinkin niin terve, että pystyisin menemään sinne Intiaan. Vaikka sinne kurjista kurjimpaan slummiin.