Mikä loukkaus sinua kohtaan on syöpynyt mieleesi?

ja kun sanoin et sopii kun markokin on kotona silloin (oli itsellä tuore seurustelusuhde) niin kysyi et minkäs maalainen se sit on...

Noh, yli 60-vuotias appeni on kyllä hoikka ja kova liikkumaan, joten en pääse kommentoimaan takaisin. Mutta nyt kun hän on vielä entisestään laihduttanut, keksi oma äitini hyvän: " sano sille (eli appiukolle), että jos se vielä enemmän laihtuu niin kohta siitä ei oo muuta jäljellä kuin ISO NENÄ" .

Surullista..

ja julmaa...

jotenkin tuttua.

erään tavarantoimittajamme (olemme siis hänen asiakkaitaan) lausuma: " Onpa sinun perseesi tosiaan kasvanut."



Mies oli humalassa ja olimme ulkomailla. Loukkaannuin suunnattomasti, en pidä enää mitään yhteyksiä. Onhan se perse lapsen jälkeen vähän levinnyt, mutta en uskonut että näkyvästi (kilot samoissa kuin ennen lasta).

Vauvalla epäiltiin hengenvaarallista tilaa. Ystäväni empatiakyky on ennenkin ollut rajallinen, mutta kommentti siitä miten viallisten kuuluukin hiipua pois oli liikaa. Jatkoi vielä, että ymmärtää kyllä menetettyjen vauvojen äitejä, koska nämä ovat tehneet melkoisen määrän työtä turhaan jos vauva kuolee. Outoa kuulla noin rajua ja ylisevuotavan rehellistä tekstiä naiselta joka itsekin on äiti.

Esim:

- Miehen sukulaisen suusta kun olin vasta synnyttänyt esikoiseni: " Ei se äiti aina ole lapsen paras hoitaja." Kyllä syöpyi ikuisesti mieleen...

ja kuten joku täällä jo kertoikin, ei niitä nyt myöhemmin myönnä.



Tässä muutamia:

olin todella laiha murrosiässä ja alle 20-vuotiaana, painoindeksin mukaan alipainoinen. Äitini totesi moneen kertaan, että kyllä sinun olisi hyvä laihduttaa muutama kilo niin olisit nätimmän näköinen. Muutenkin kommenttia painosta ja laihdutuksesta jatkuvasti. Suoranainen ihme, ettei minulle tullut syömishäiriöitä



Murrosiässä kapinoin (näin jälkeenpäin ajatellen todella lievästi), riitojen yhteydessä sain kuulla olevani huoran näköinen finneineni ja kun hieman vajaa 18-vuotiaana olin baari-illan jälkeen vielä jatkoilla niin olin panopuu.

Myöhemmin on jaksanut muistuttaa " rankasta" murrosiästäni ja aina voivottelee miten lapset polkee pienenä syliä, isona sydäntä.



Näin aikuisiällä olen tajunnut, ettei murrosikäni ollut mitenkään erityisen rankka tai paha vaan äitini ei yksinkertaisesti osannut ottaa murrosiän uhmaa vastaan aikuisena vaan taantui itse murrosikäisen tasolle. Olihan se tietysti rankkaa kun lapsella olikin omia mielipiteitä ja oli eri mieltä vanhempiensa kanssa =)



Kun aikuisiällä (reilu 30v) kerroin äidilleni harkitsevani eroa alkoholistimiehestäni totesi äitini " eikö sulla mikään suhde kestä" . Ja kyseessä oli ensimmäinen avoliittoni, sitä ennen oli toki ollut muutamia vakavia seurustelusuhteita, mikä lienee normaalia parikymppiselle nuorelle naiselle?

Olen itse möläyttänyt kerran niin pahasti mökkinaapurille, että juttu muistuu mieleen joka kesä ja lähes joka kerta kun kuljen siitä ohi. Meillä oli samanikäiset tytöt, parivuotiaat. Meidän oli päiväkotihoidossa ja mökkinaapuri kertoi että hän on edelleen tyttönsä kanssa kotona. En todellakaan pitänyt sitä huonona ratkaisuna enkä tiedä mitä mun piti sanoa, mutta jotakin sellaista sanoin, että teidän Ella on kyllä silti tosi kehittynyt ja sosiaalinen vaikkei olekaan tarhassa. Olin silloin 25, Ellan äiti varmaan yli kolmekymppinen eli tosi loistava veto alkaa arvioimaan toisen sosiaalisuutts... Että mua hävetti, mutta en saanut sanottua mitään, en anteeksipyyntöä enkä edes muista näyttikö naapuri loukkaantuneelta, osasi varmaan peittääkin. Juuri tänä kesänä mietin että marssinko sinne ja pyydän monen vuoden jälkeen vielä anteeksi....

- erityisesti silloin kun hän on humalassa.

Olen mm. huora, koska olen ollut sängyssä ennen papin aamenta ym.

Tällaisia meidän äidillä on siis mielestään oikeus laukoa, kun on ottanut (ja sitähän sattuu aika usein).

Myös painosta on tullut v-ttuilua (olen normaalipainoinen eikä mitään paino-ongelmia, äitini mielestä " uhkea" ja " seksikäs" sellaisella veemäisellä äänensävyllä).

Äiti on jaksanut myös toitottaa että " sä se sitten olet tullut niin isääsi" (ja tää ei ole hänen suustaan kohteliaisuus).

Myös kommentit " laiskuudestani" ja " kykenemättömyydestäni hoitaa taloutta, laittaa ruokaa ym." on käyty läpi. Olen siis jo pienestä saakka saanut kuulla olevani " vähän tumpelo taivaanrannanmaalari" , " haaveilija" ja muuta (ja siis negatiiviseen sävyyn).

Yllätys, olen huomannut, että osaankin kokata ja pitää tätä taloa pystyssä, ennakko-odotuksista huolimatta...

Ensin kun oli tehnyt selväksi sen, ettei isästä ollut mihinkään.



Näin aikuisena olenkin sitten useasti kertonut kuinka omasta mielestäni olen enemmän isäni kuin äitini kaltainen. Tätä ei äiti sulata. Hänen mielestään omaan sellaisen määrän hyviä ominaisuuksia, että olen takuuvarmasti ne häneltä perinyt ;)

äidit huomauttelevat tyttärilleen tuosta painosta. Niin meilläkin, vaikka en tosiaankaan ollut mikään lihava lapsi ainakaan valokuvien perusteella.



Kyllä siitä mullekin vähän traumoja jäi, mutta ei onneksi mitään suurempaa.