Miten käy suhteen, kun siinä riidellään paljon?

Jäljellä on riitely ja kenties peräti horjuva terveys (stressi, joka riitelystä tulee, voi sen aiheuttaa).



Mulla on mies, joka on aina äksähtänyt helposti. Ilmeisesti se on yksi syy siihen, että olemme riidelleet aivan alkuaikojen jälkeen paljon ja rajustikin. Olemme olleet yhdessä n. 15 vuotta ja yhteisiä lapsia on. Voin kertoa, että tässä on horjuttu eron kanssa lukemattomia kertoja. Jos nyt voisin valita, olisin eronnut ennenkuin lapsia tuli, mutta kun olin niin kiltti, etten saanut jätettyä toista saatika vaihdettua uuteen, vaikka välillä oli sellainenkin hilkulla. Nyt eroamiseen liittyy sellaisia vaikeuksia lasten ja omaisuuden vuoksi, että yritän vain saada suhteen toimimaan ja olen asennoitunut siten, että toisen kanssa pitää pärjätä.



Eli sanoisin että ota hatkat. Hajotat vain itsesi ajan mittaan riitapukarin kanssa. Olen varma, että tervepäinen ihminen löytää kyllä kumppanin, jonka kanssa ei tarvitse olla koko ajan tukkanuottasilla. Toinen vaihtis on mennä terapiaan, mutta on se nyt aika rankkaa jos jo ekan vuoden jälkeen tapellaan niin paljon että pitää terapiassa istua.

Eikö riitely ole sitä, että haluaa olla oikeassa?

Vai onko riitely sitä, ettei hyväksy toista ihmistä/ toisen tekemisiä sellaisena kuin hän näkee?



Jos riitely liittyy hyväksymättmyyteen, niin suhteella ei ole hyviä aikoja tiedossa. Mutta mitenköhän on, jos riitely on vain kilpailuviettiä, niin voiko se toimia?

Kun oltiin pari vuotta oltu yhdessä.

Menin jutteleen ammatti-ihmiselle joka kertoi tapoja riidellä rakentavasti. Ymmärsin opetella kuuntelua ja antaa toiselle puheenvuoroa, jos ei osaa pitää suuta kiinni: ottakaa vaikka stressipallo ja se puhuu jolla on pallo, kun on puhunut riittävästi ja valmis kuuntelemaan antaa pallon toiselle.



PARIsuhde tarkoittaa sitä kun kaksi elää arkea yhteen hiileen puhaltaen.

Pitää tehdä myönnytyksiä, kompromisseja ja saada välillä tehdä kuten itse tahtoo.



Mekin ollaan voimakkaita persoonia ja tiedetään mitä halutaan. Miten se oikeasti mihinkään liittyy? Ei silloin osata keskustella, kuunnella ja sopia jos ei niin osata tehdä.



Toista ei voi muuttaa, muutos lähtee ihmisestä itsestään.

Jos menee vittuilemaan toiselle ja riidellään niin minusta siinä ei ole mitään vahvaa. :(

Riideltiin ekan viikon jälkeen jo ihan tyhmistä asioista,kumpikaan ei vaan anna periksi. Nyt ollaan naimisissa,meillä on monta lasta ja riitely oli ekat pari vuotta todella pahaa,väsyttävää ja jatkuvaa. Kun lapsia alkoi tulemaan niin pikkuhiljaa opimme pitämään sisällä pienet ärsytykset ja sovimme että puhutaan illalla jos joku jää hampaan koloon,illalla niitä satoja turhia juttuja ei enää edes muistanut :D



Kaikki aina vaan jotenkin paisui pikkujutusta isoon juttuun ja molempien piti sanoa se viimenen sana. Silloin alussa eräs opettajani sanoi minulle kun olin ihan loppu riitelyyn että "mekin riideltiin mieheni kanssa ekat 5vuotta,sitten se loppui,me ollaan sielunkumppaneita ja onneksi jaksettiin taistella,ollaan nyt oltu 30vuotta yhdessä"



Varmaan sitä helpommallakin pääsisi jos etsisi vähän erikaltaisen ihmisen kuin itse olen, rauhallisemman ym. mutta kuten itsekin sanoit ap, rakastan miestäni paljon. Onneksi jaksoimme riidellä riidat pahimman yli. Nykyään olemme aivan helvetin vahva pari! Uskon meihin satasella. Ja tarvitsen miehen joka sanoo vastaan,olisin muuten niin rääväsuu apina varmaan.