Synnytykset..
Heip! Olisin halunnut kuulla muiden synnytyskokemuksia. Miten synnytys on alkanut,edennyt,kivunlievitykset jne. Olen nimittäin miettinyt, että miksi en ole kummassakaan synnytyksistäni päässyt tekemään mitään "kivoja" juttuja esim.ammeessa oloa, pallon päällä oleskelua ja kaikkea tuollaista. Molemmissa synnytyksissä on mennyt vedet melkein heti supistusten alettua ja sen jälkeen kipu on ollut niin tuskaista, että ei muuta kun troppia ja sänkyyn.. Olenko vaan siis liian kipuherkkä vai eikö teitä jotka pystyvät sinnittelemään ilman liikoja lääkkeitä satu niin paljon :)
En varmaan osannut nyt ilmaista kauhean hyvin mitä tarkoitan, mutta kertokaa millaisia synnytyksiä teillä on ollut.
Josko sieltä joku kohtalotoverikin löytyisi :)
Kommentit (6)
Hei!
Oma synnytyskertomukseni luettavissa blogissani!
http://vauvajakoira.blogspot.com/2012/01/tervehdys-taas-lukijoilleni-ja…
Kuumeilu on tuttua ja onneksi takana! Meillä kuuden viikon ikäinen suloinen tyttö vauva. Kirjoitan blogia yhteiselosta vauvan ja koirien kanssa! Omista kokemuksista ja harjoituksista joita voi tehdä koiran kanssa. Kannattaa valmistautua ajoissa! Lukaiskaa mikäli kiinnostaa!
on mennyt vedet vain kerran, ekassa käynnistetyssä synnytyksessä (kolmas viidestä). Supistukset oli kuitenkin vielä sen verran laimeita, että pääsin reiluksi tunniksi ammeeseen. Sitten alkoi olla olo jo niin tuskainen, että laitettiin spinaali. Siitä 35 min ja vauva oli syntynyt.
3 synnytystä (eka, toka ja neljäs, joista se 4. käynnistetty) on edennyt samalla kaavalla: supistukset hyvin siedettäviä siihen asti kun kalvot on puhkaistu. Sitten kipu on todella kova, kun kohdunsuu on avautunut loput 1-4 cm parin supistuksen aikana. Ilokaasu oli ainut keino, eikä sekään lopussa kauheasti auttanut. Mutta kun epiduraalia tai spinaalia ei annettu ilman kalvojen puhkaisua ja kalvojen puhkaisu sai aikaan nopean lopun... Noh, onneksi oli nopeasti ohi.
Viimeisin oli paras, kalvot puhkesivat vasta juuri ennen ponnistusvaihetta, joten en ollut järkyttävän kipeä. Ilokaasu oli kaverina tarvittaessa.
Mulla synnytys alko vesien menolla neljältä yöllä ja samantien alkoivat kaameat supistukset,jotka olivat kestoltaan heti minuutin pituisia!Synnäriltä sanottiin,että odottele vaan kotona,voi mennä vielä hyvinkin vuorokausi.Supistukset olivat niin voimakkaita ja rajuja,etten voinut uskoa sanomista todeksi,vielä tälläistä useita tunteja??Kärvisteltiin siinä n kolme tuntia,kunnes aloin jo väsyä ja oksensinkin pari kertaa.lähdettiin kättärille.Päästiin sisään,kätilö teki tarkastuksen ja totesi että onpas hurjan kovat supistukset,mutta kuinkas ihmeessä 0 cm auki!Meinas itku tulla.Se anto jonkn relaksantin pakaraan ja lähti huoneesta.15 min kuluttua tuntui kuin oisi ollut maailman valtavin kakka tulossa ja huutelin kätilöä paikalle ja vaadin päästä vessaa.Kätilö totes vaan,että ei täällä mikään kakka ole vaan vauvan pää justiinsa ulkona,NYT ÄKKIÄ saliin!Meni 10 min ja puskin vauvan pihalle,kipulääkettä en ehtinyt saamaan,ja kipeäähän se teki,sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetta,vaikka itse ponnistusvaiheesta tykkäsinkin!(:
Eli alle tunnissa syntyi meidän ihana tyttäremme onnen kyynelten saattelemana.
Multa katkes verisuoni ja verta suihkus 2 litraa,hemoglobiibi oli 60,eli ensimmäisen viikon sairaalassa makasin vain vuoteenomana,onneksi saimme perhehuoneen ja isä vaihtoi vaipat ja käytti mut veskissä ja suihkussa!
Kivuista huolimatta olen onnelline,että juuri minä sain kantaa ja synnytää lapsemme.Mielestäni se on etuoikeus!
Kipulääkettä ottaisin todellakitoivottavasti ensi kerralla ehdin!:D
.. tapahtui älyttömän nopeasti. En oikein itsekään ehtinyt tajuta mitä tapahtui. Kaksi päivää kärsin kotona järkyttävistä selkäkivuista, en osannut edes ajatella että ne voisivat olla supistuksia. Peitin kivun siivoamalla ja tekemällä muita melko rankkoja hommia. Sitten kun vihdoin istahdin lepäämään alkoi sattua niin kauhean paljon että kohta mä jo konttasin kivusta lattialla ja oksensin kivusta. Koko päivän olin ollut liikeessä ja siinä 9 aikaan illalla alkoi vasta tajuta miten voimakasta se kipu on. Sanoin miehelle että "nyt meidän ehkä pitäisi mennä sairaalaan, ei tää voi olla normaalia!" mutten vielä siinäkään vaiheessa suostunut uskomaan että nyt se synnitys käynnistyy. Mä olin vielä tulossa sairaalasta tarkistuksen jälkeen kotiin mutta mies sanoi että tuskin sä sieltä enää takaisin tulet ja pakkasi mun tavarat valmiiksi :)
Mentiin sitten pikapikaa sairaalaan ja autossakin oksensin kivusta ja huusin kun sattui niiiin paljon. Sairaalassa mut otettiin tosi hyvin vastaan.. kaksi kätilöä siinä mietiskeli ja laskeskeli mun raskausviikkoja samalla kun melkein itkin kivusta. Ei heillä ollut mitään kiirettä ja mä olisin kyllä normaalisti käskenyt laittaa vähän vauhtia mutten pystynyt kivultani edes puhumaan -.-. Silmissä pimeni ja tärisin kauttaaltaan. Ne vielä meinasi lähettää meidät takaisin kotiin koska mä "en ollut edes raskausviikolla 37". Päättivät kuitenkin tehdä tarkistuksen ja siinä vaiheessa mun kohdunsuu oli avautunut jo sen verran että suoraan synnytyssaliin :)
Supistuskivut oli kyllä pahinta kipua mitä olen ikinä kokenut ja voin sanoa että mulla on korkea kipukynnys.. Tultiin sairaalaan niin myöhään ettei siinä vaiheessa enää pystytty antamaan mitään kipulääkettä. Huusin synnytyssalissa kuin hullu, tuntui että selkää poltetaan ja samalla revitään kappaleiksi. Supistukset kesti siinä vaiheessa jo aivan liian pitkään ja niitä tuli niin tiuhaan tahtiin että tuntui etten saanut edes hengitettyä välissä.
Mulla meni vasta synnytyssalissa lapsivedet ja melkein heti sen jälkeen aloin ponnistaa. Ponnistusvaihe ei kestänyt kuin tosi lyhyen ajan vaikka olin ensisynnyttäjä. Kipu oli niin tajutonta että mä päätin saada lapsen ulos niin nopeasti kuin vain mahdollista. Ponnistin henkeni edestä että se kipu loppuisi :D Kätilöiden piti rauhoitella mua ja useaan otteeseen käskivät hidastaa ja kehtasivat vielä naureskella siellä "kyllä huomaa että on nuori!" kun mä kärsin puolitajuissani :D
Meidän pieni poika syntyi reilussa tunnissa sairaalassa ollessani. Jälkeenpäin ajateltuna oon vain onnellinen että synnytys oli niin nopeasti ohi. Eikä mua oikeastaan haittaa etten saanut kivunlievitystä, se olisi mahdollisesti vain pitkittänyt synnytystä ja nyt ainakin tiedän että selviän näinkin :)
Torstai Rv39+2 painoarvio 4,2kg ja lääkäri alkoi puhumaan sektiosta (koska minulla oli raskausajan diabetes)...IIIIK!! Lääkäri katsoi minuun ja kysyi, että eikö ole mieluinen vaihtoehto? Sanoin, että no ei oikein paitsi, jos lääkäri näkee tarpeeliseksi. Tutulle tehty kaksi sektiota ja molemmat mennyt mönkään pahasti! Lääkäri totesi sitten vaan, että no sitten lähetään käynnistämään maanantaina rv39+6.
Minä menin maanantaina käynnistykseen joka aloitettiin suun kautta lääkitsemällä. Minua varoitettiin, että voi mennä keskiviikkoonkin ennen, kun vauva syntyy ettei pidä turhautua. Neuvottiin myös liikkumaan paljon. No minähän kävelin pitkin sairaalaa ja harjoittelin reittiä vastasyntyneiden teholle minne vauvan piti mennä diabetekseni takia. Siinä meni maanantai ja tiistai. Keskiviikkona siirryttiin emättimen kautta käynnistelyyn...ja ei MITÄÄN!! Torstaina minut valmistelttin jo saliin, että käynnistetään tipalla, mutta sitten tuli tieto, että saleissa ruuhkaa...ei mahdu! Perjantaina lääkäri kävi aamulla ja sanoi, että pääsen saliin. Minä tiedustelin huolestuneena, että mitä jos vauva ei lähde tulemaan tipallakaan niin vastaus oli, että sitten viikonlopuksi kotiin lepäämään ja maanantaina takasin!! Olin ihan, et no EI KÄY! Minähän en täältä enää yhdessä osassa lähde, että sitten vaikka se sektio KIITOS! No lääkäri merkkasi papereihin, että kalvot puhkotaan heti, kun voi...sitten minua ei enää laiteta kotiin!
Aamulla kymmenen maissa minut siirrettiin saliin ja laitettiin oksitosiini tippa, jonka anosta nostettiin kokoajan. Supistuksia, JES vihdoinkin! Sit puhkottiin kalvot ja VOI LUOJA sitä kipua!! Sain ensin ilokaasua, mutta aika nopeasti epiduraalin ja vielä toisenkin satsin epiduraalia. Kolmatta satsia oltiin tulossa laittamaan, mutta sitten kätilö totesi että ei laitetakkaan, että nyt aletaan synnyttämään! Sanoi että heti, kun ponnistuttaa niin sitten alotetaan...puolitunti mentiin ilokaasulla ja ei ponnistustarvetta?! No sitten kätilö vaan päätti, että nyt aletaan ponnistamaan ja siinä sitten reilu puolituntia ponnisteltiin kunnes lääkäri tuli ja auttoi imukupilla pojan maailmaan klo21.16
Mun eka synnytys lähti käyntiin klo 5 lapsivesien menolla. Kävin tarkistuttamassa tilanteen synnärillä ja pääsin takaisin kotiin. Klo 10 piti mennä takaisin, jolloin alettiin pillereillä käynnistellä supistuksia. 2 päivää popsin pillereitä ennen kuin supistukset alkoivat. Vuorokauden supistelun jälkeen pääsin synnytyssaliin. Siellä ilokaasun turvin mentiin aika pitkään. Sitten sain kohdunkaulan puudutuksen josta en huomannut olevan mitään apua! Supistukset sattuivat ihan mielettömästi eikä enää muuta lääkitystä voitu antaa. :(
Ponnistusvaihe kesti reilun puoli tuntia ja sitten syntyi ihana pikkuinen poika
---
Toinen synnytykseni alkoi supistelemalla vähitellen. Koko päivän supisteli ja tietysti sitten yöllä piti lähteä sairaalaan kun supistusten väli tiheni ja kipu koveni. Kauratyyny oli ihan paras apu kotona supistuksiin! Synnärillä päästiin aika pian saliin. Toiveestani sain salin, jossa on amme. Pääsinkin heti pulikoimaan ammeeseen :)En tykännyt. Supistusten aikana mua sattui ihan mielettömästi alaselkään. Vesikään ei auttanut rentoutumaan. Olen aina vastustanut aquarakkuloita, mutta sitten selkäkivuissani annoin laittaa ne ja ihme tapahtui. Selkäkipu helpotti samantien! Ammeessa en viihtynyt puolta tuntia kauempaa. Supistukset olivat edelleen tosi kipeitä vaikka selän puolen kipu helpottikin. Sain kohdusnkaulanpuudutuksen, jonka jälkeen olo oli kuin taivaassa. Supistusten kipu helpotti kokonaan. Sen jälkeen synnytys eteni tosi nopeasti ja aika pian sain ponnistaa ja muutamassa minuutissa synti ihana poika :)
---
Nyt odotan innolla kolmanteen synnytykseen lähtöä. Lähtö voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Toivottavasti pian! :)