Mikä hoidoksi jos masentunut ei ole motivoitunut paranemaan?

auttaanostamaan edes sen verran että kykenee aloittamaan terapian. Tuotahan se masennus pahimmillaan on. Tiedän kokemuksesta.

Jättäkää sellainen ihminen vain rauhaan. Masennuksen paranemisessa ajalla on merkitystä. Aika saattaa parantaa.



Tarjotkaa hyvää ruokaa, se on nautinto.



Ehdottakaa jotain kivaa matkaa, paikan muutosta, ja maksakaa se. Paikanvaihdos vaikuttaa piristävästi ja saattaa tuoda uusia ympyröitä muutenkin.



Ehdottakaa vaateostoksia ja maksakaa kivat vaatteet.



Viekää kampaajalle ja kauneushoitolaan. Hemmottelu tekee hyvää ja masentunut tarvitsee sitä.



Jos on ylipainoa, niin auttakaa laihtumaan se pois. Mieli kohenee kun näkee itsensä paremmassa kunnossa ja vaatteet istuvat paremmin.



Huolehtikaa siitä, että on normaali määrä rahaa käytössä, että ei elä jatkuvien rahahuolien kanssa ja rahamarginaalilla.



Olisiko kodin sisutamiseen tai jonkinlaisiin pieniin muutoksiin kodissa panostettava?

ei laiminlyö hygieniaa, käy harrastamassa, yms. Muttei aio mennä keskusteluterapiaan, koska pitää sitä turhana.

Printtaan tuon kuntoutustukeni b-lausunnon tekevälle psykiatrille ja haistatan paskat sen päiväsairaalatoimintaehdotuksille. ap

kykenemättä tekemään mitään, vaan elää ja huolehtii kuitenkin asioistaa ja hygieniastaan jne., niin et voi oikein tehdä mitään, vaikka terapia tai keskusteluapu olisi kuinka tarpeellista. Ihmisellä on oikeus Suomessa kieltäytyä hoidosta ja jos ei halua mennä lääkäriin, niin tuollainen tapaus ei kuitenkaan täytä mitään pakkohoidon kriteerejä. Kokemuksesta tiedän, ettei jankuttaminenkaan auta mitään. Ehkä parasta on pysyä lähellä ja auttaa tarvittaessa.

Masennus on oikea sairaus, johon ei auta uusi kampaus tai hyvä ruoka. Masentuneen olotila ei ole sellainen, että ottamalla itseään niskasta kiinni voisi tuosta vaan piristyä ja parantua. Masennus on sairaus, joka vaatii hoitoa.

Näin se menee. Itsekin vastustaisin kaikkea typerää paskanjauhamista pölkkypäiden kanssa.



Vertaistukikin on parempi!

Näitä tietäviä neropatteja tällä palstalla riittää.



HOHHOIJJAA!

3:sen jutut kuitenkin auttavat masentunutta sanoit mitä sanoit. Masennuksesta voi parantua ilman lääkkeitä! Aika parantaa ja noilla asioilla on merkitystä. Mutta kuulut niihin varmasti, joka mielummin laittaa rahat johonkin paskapillereihin, joilla rikastutetaan vain lääketeollisuutta!

Kaikki psykiatriaan liittyvät vain luovat itselleen työmarkkinoita! Tyhjänpäiväiset hölmöläiset! Yrittävät parantaa rahaongelmiakin pillereillä! Älyttömyyksien huippu!



Amen!

Jos on vaikeasti masentunut ja taustalla ehkä jotain muutakin, niin tuo on sama ku paskaa söis. Paitsi että paskaakin syömällä tulee oksennettua pahaa pois.

tuhat kertaa enemmän mitä paskanjauhanta MTT:ssä tai pakkopullaosallistuminen avo-osaston päivätoiminta-askartelupaskartelu-tunnekortti-toimintaa, josta vielä pitäis pienituloisen jotain maksaakin.

Paskat, päivätoimintaan jos pakottavat, myöhästyn joka kerta enkä osallistu askartelu-paskarteluryhmiin.

Muuttakaa / parantakaa yhteiskunta, jotta ihmiset voivat siinä elää.



Suurimmalla osalla on väärä diagnoosi! Sorry vaan!

Minä olen toipunut masennuksesta (keski vaikea) ilman lääkkeitä. Menin siis aikanaan yths:lle ja sain neljä juttukertaa psykologin kanssa. Masennuksesta paraneminen kesti noin 7 vuotta. Tuon verran kauemmin kesti mun valmistuminen ja mitään tuloja mulla ei tuona aikana ollut. Koska valmistuminen viivästyi pahasti, on myös työnhaku takunnut näillä papereilla. Jos siis olisin vaikka 3 vuotta maksanut lääketeollisuudelle ja lyhentänyt sairasaikani puoleen, olisin aika lailla paremmassa taloudellisessa jamassa nyt. Eli osaltani sen paskan lääketeollisuuden tukeminen olisi ollut varsin kannattavaa.

Mutta taitaa olla turha toivo. :D

Suurimmalla osalla on väärä diagnoosi! Sorry vaan!

Enkä aio parantua, en ole velvollinen sitä tekemään enkä ole velvollinen terapiassa tai päivätoiminnassa käymään. ap

Jos kyse ei tosiaan ole vakavasti masentuneesta ihmisestä, on läheisillä ja tekemisellä todella merkitystä.



Kauneushoitolat ja vaateostokset nyt tosin vähän ääripäästä ideoina, mutta yhdessä tekeminen antaa hieman muuta ajateltavaa, ja välittämisen näyttäminen nostaa itsetuntoa.



Olen itse ollut laitoshoidossa keskivaikean masennuksen takia, ja myöhemmin kamppaillut itse uusiutuvan masennuksen kanssa. Joten tiedän kyllä ihan kokemuksesta mistä puhun.

ovat hyväntahtoisia ja auttavat aivan varmasti mielipahaan. Masennus on kuitenkin eri mittakaavan asia.

En tiedä miten masentuneen saisi menemään terapiaan. Joku aiemmin kirjoitti, että lääkitys voi kohentaa oloa sen verran, että jaksaa hakeutua hoitoon. Kuulostaa järkeenkäyvältä.

Moni vastaaja suhtautuu terapiaan aggressiivisesti. Joko heillä ei ole omaa kokemusta siitä tai terapia ei osoittautunutkaan siksi nopeaksi ihmelääkkeeksi, jota he odottivat. Terapia on raskasta ja vaikeaa.

Minut kuitenkin viiden vuoden terapia (+ lääkitys) paransi masennuksesta.

Masentunut tarvitsee elämäänsä jotain pieniä uusia alkuja ja virikkeitä. Kun nuoruuden viikonloppujuhlat loppuvat, niin monella ei oikein ole mitään. Saattaa puuttua työ, opiskelupaikka, tulot, ystävät haihtuneet mikä minnekin, asuntoasia ei ole kunnossa, oma kroppa ei ole sellainen kuin haluaa, rahaa on vähän ja tästä pitäisi luoda mielenkiintoinen aikuiselämä jne jne. Saattaa monesta tuntua tosi tylsältä koko tulevaisuus! Itsekään en ymmärrä miten tästä olen selvinnyt enkä todellakaan tiedä oliko tämä loppujen lopuksi kokemisen arvoinen elämä. Yhtä hyvin kait olisi voinut uinua sinne masennuksen uneen. Tulipa kuitenkin tsekattua mitä kaikesta tulee.



Olisi kumma, jos tuohon ei reagoisi oireilla, jotka näyttävät ammatilaisten mielestä masennukselta.

Muuttakaa / parantakaa yhteiskunta, jotta ihmiset voivat siinä elää.

Suurimmalla osalla on väärä diagnoosi! Sorry vaan!

Minä puolestaan väitän, että diagnoosi on usein oikea tai oikean suuntainen. Sen sijaan olen kanssasi samoilla linjoilla siinä, että yhteiskunnallinen tilanne varmasti pahentaa tilannetta. Vaikka materiaaliset asiat ovat keskimäärin hyvin, perusturvallisuus järkkyy. Liian monet joutuvat stressaamaan kohtuuttomasti, koska työpaikkaa ei pysty vaihtamaan ja asuntolainat yms. eivät anna mahdollisuutta jäädä kuukaudeksikaan pois työelämästä. Työelämässä eniten pitkäjänteisyyttä vaaditaan niiltä joilla on vähiten valtaa. Työnantajapuoli saa oikutella mielin määrin.

Jossain määrin sama koskee myös ihmissuhteita. Yhtäältä ihannoidaan pitkiä parisuhteita ja suvun lämmintä yhteisyyttä, mutta kuitenkin jatkuvasti tälläkin palstalla saa lukeaa kirjoituksia, joissa taivastellaan joidenkin ihmisten mitätöntä poikkeamista tavallisuudesta. Mitä ajatella ihmisestä, joka maksaa ruokansa luottokortilla -tyyliset seikat kuvastavat juuri sitä, että vaikka näennäisesti nykyään ollaan vapaamielisempiä kuin ennen, emme totisesti siedä mitään erilaisuutta aikaisempaa kummemmin. Pyöritämme vain muka-suvaitsevaista käsitystä itsestämme. Toisillemme asettamat vaatimukset eivät mielestäni ole lieventyneet vaan koventuneet rajusti, ja se johtaa ihmissuhteissakin lyhytjänteisyyteen. Jos petymme siitä, että joku maksaa ruokansa visalla, mitä edellytyksiä on kohdata raskaita vastoinkäymisiä elämässä?

Lisäksi pääosa väestä ei ole masentunutta. Pikemminkin tavallisten ihmisten porukka vaikuttaa käsittämättömän pitkämieliseltä ja selviytymiskykyiseltä. Varakkaat yrittävät vimmatusti potkia päähän, mutta me täällä vain lätkävoitosta riemuitsemme... potkikoon, perkeleet, pääosaa meistä eivät pysty murtamaan. Kunhan vain vielä jaksaisimme tukea ahdistuneita, emmekä vain sysäisi lääketeollisuuden maksumiehiksi.

Ja miksi muuten pyytelet anteeksi? Esitit mielipiteesi. Seiso sen takana.