Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
21v teki itsemurhan!
14.05.2011 |
Kun huonetta siivottiin niin löytyi järkyttävä määrä laskuja. Jossain kohdassa oli tullut taloudellisesti vaikeeta. Ilmeisesti ei kehdannut pyytää apua vaan koitti itse selvitä. Otti pikavippejä, pelasi pelejä ja koitti tehdä rahaa jotta ongelmat korjaantuisi.
Eihän se noin korjaannu mutta sitä ei 18v -> vielä ymmärrä.
Oli lopulta niin toivoton, ettei löytänyt muuta vaihtoehtoa kun kuolla pois.
Kyselkää, tivatkaa varsinkin niiltä pojiltanne, mitä heille kuuluu. Onko kaikki hyvin.
On niin ikävä :(
Kommentit (18)
tappo itsensä ja jätti hirveet määrät laskuja ja ulosotto velkaa... et kattokaa myös niitten tyttärienni perään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
soittavat lapsilleen.
Ei ole kuulema napanuora katkennut, jos vanhemmat pitää yhteyttä
soittavat lapsilleen.
Ei ole kuulema napanuora katkennut, jos vanhemmat pitää yhteyttä
joka päivä ;) Ja tottamooses nuorten aikuistenkin perään pitää kysellä, että miten menee ja yrittää kertoa, että aina voi kertoa, jos jokin asia on huonosti, niin yhdessä selvitetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
laskut pitää maksaa pesästä. Jos pesä on varaton laskut menee firmojen luottotappioiksi. Paitsi jos on esim pankin laina ja siinä takaajia niin takaajat maksaa.
Nuori ja aivan veloissa. Mitään ratkaisua en keksinyt enkä kenellekään kehdannut asiasta puhua. Edes ystäväni eivät tienneet veloistani. Hävetti, kun haastemies kävi ovella ja laskuja en edes avannut. Miksi olisin? Kun ei ollut millä maksaa?
Ja älyttömintä on, että velkaa oli "vain" n.2000e. Siis aivan mitätön summa. Ja olisin voinut itseni tappaa tuon summan takia.
Onneksi rakastuin ja tapasin ihanan miehen. Hänelle sitten eräänä päivänä uskaltauduin kertomaan kuinka asiat on. Olin varma, että hän jättää minut. Kuka nyt haluaisi luottokelvottoman tyttöystävän, joka ei osaa edes talouttaan hoitaa ja maksaa laskujaan?
Mutta hänpä ei jättänytkään. Eikä myöskään maksanut velkojani. Hän auttoi minut pois velkakierteestä. Otimme yhteyttä perintätoimistoihin ja teimme maksusopimuksia laskuista. Pyysimme ulosottovirastoa odottamaan, että saan perintätoimistojen laskut maksettua ennenkuin alan maksamaan heidän velkojaan. Perintätoimistoilta pyysimme, että ei tarvitse lyhentää laskuja kuin yksi velka kerrallaan (olin velkaa kolmelle perintätoimistolle ja kaikilla oli paljon eri laskuja perittävänä minulta).
Mies neuvoi kirjaamaan kaikki maksusopimukset verkkopankkiin (jokaisen suorituksen) tilipäivänä lähteväksi. Näin en huomaisi, kun suoritus lähtisi tililtä.
Siinä meni vajaa kaksi vuotta. Nyt olen luottokelvoton, mutta myös velaton :) Puolen vuoden päästä minulla on luottotiedot jälleen kunnossa.
Elämä opetti kantapään kautta, mutta ei se niin toivotonta ole, vaikka siltä tuntuu. Moniin perintötoimistoihin saa yhteyttä sähköpostitsekin ja heillä on hyvät verkkopalvelut. Voi siis tavallaan asioida anonyymisti..
Mutta ymmärrän nuoria. Itselleni suurin ongelma aikuistuttuani oli se, että en tiennyt paljon minulla on kuukaudessa tuloja. En siis voinut laskea kunnolla talouttani. Sen olen oppinut näin vuosien myötä. Olen myös päättänyt etten enää salaa entistä velkaantumistani, vaan pystyn puhumaan siitä avoimesti, jos näen tilaisuuden auttaa kokemuksellani jotakin toista selviytymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei olla heti sitä puukkoa iskemässä selkään ja huutelemassa omaa vikaa?
mutta selvisi ihmeen kaupalla teho-osaston ja leikkauksen kautta elävien kirjoihin. Jotenkin siitä ei toivu ihan kokonaan koskaan. Vartioin hänen mielialaansa ja arvioin taakan määrää, kestääkö hän nyt vai kannanko enemmän... Näin on mennyt kohta 5 vuotta ja menee varmaan loppuelämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuori ja aivan veloissa. Mitään ratkaisua en keksinyt enkä kenellekään kehdannut asiasta puhua. Edes ystäväni eivät tienneet veloistani. Hävetti, kun haastemies kävi ovella ja laskuja en edes avannut. Miksi olisin? Kun ei ollut millä maksaa?
Ja älyttömintä on, että velkaa oli "vain" n.2000e. Siis aivan mitätön summa. Ja olisin voinut itseni tappaa tuon summan takia.
Onneksi rakastuin ja tapasin ihanan miehen. Hänelle sitten eräänä päivänä uskaltauduin kertomaan kuinka asiat on. Olin varma, että hän jättää minut. Kuka nyt haluaisi luottokelvottoman tyttöystävän, joka ei osaa edes talouttaan hoitaa ja maksaa laskujaan?
Mutta hänpä ei jättänytkään. Eikä myöskään maksanut velkojani. Hän auttoi minut pois velkakierteestä. Otimme yhteyttä perintätoimistoihin ja teimme maksusopimuksia laskuista. Pyysimme ulosottovirastoa odottamaan, että saan perintätoimistojen laskut maksettua ennenkuin alan maksamaan heidän velkojaan. Perintätoimistoilta pyysimme, että ei tarvitse lyhentää laskuja kuin yksi velka kerrallaan (olin velkaa kolmelle perintätoimistolle ja kaikilla oli paljon eri laskuja perittävänä minulta).Mies neuvoi kirjaamaan kaikki maksusopimukset verkkopankkiin (jokaisen suorituksen) tilipäivänä lähteväksi. Näin en huomaisi, kun suoritus lähtisi tililtä.
Siinä meni vajaa kaksi vuotta. Nyt olen luottokelvoton, mutta myös velaton :) Puolen vuoden päästä minulla on luottotiedot jälleen kunnossa.
Elämä opetti kantapään kautta, mutta ei se niin toivotonta ole, vaikka siltä tuntuu. Moniin perintötoimistoihin saa yhteyttä sähköpostitsekin ja heillä on hyvät verkkopalvelut. Voi siis tavallaan asioida anonyymisti..Mutta ymmärrän nuoria. Itselleni suurin ongelma aikuistuttuani oli se, että en tiennyt paljon minulla on kuukaudessa tuloja. En siis voinut laskea kunnolla talouttani. Sen olen oppinut näin vuosien myötä. Olen myös päättänyt etten enää salaa entistä velkaantumistani, vaan pystyn puhumaan siitä avoimesti, jos näen tilaisuuden auttaa kokemuksellani jotakin toista selviytymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun eihän ne vielä nuorina ymmärrä, että elämä jatkuu ja apua saa pyytää. Viimeisen puolen vuoden sisällä lähipiiristä lähtenyt oman käden kautta 16v tyttö, 29- ja 45-vuotias mies (jälkimmäisellä pieniä lapsia). Että pitäkää huolta ihan kaikenikäisestä lähimmäisitänne.
On hyvä, että kerroit tarinasi, ja se löytyy netistä vielä pitkän ajan kuluttua.
Ojennan Sinulle virtuaaliruusun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ite olin kuolla 17vuotiaana kun yritin...
Syynä niin pieni asia kuin pelko kertoa vanhemmille ettei enää jaksa lukioo ja koulua, ja poissaolot vaan lisääntyi.
Muistakaa, todellankin, seurata nuortenne perään. Jopa silloin kun täysikästyvät. Ja silloin, kun pois kotoa muuttavat.
Hymy voi olla nuorella kasvoillaan edessänne aina, hymyn takana voi piillä jotain tosi ikävää.
Tän hetkiset 20 vuotiaat, kuten minä, koko sukupolvi on kuulemma todettu historian ahdistunein ja masentunein. Maailma vaatii nykyään tosi paljon.
selväksi, että talousasiat täytyy hoitaa huolella ja kaikenlaiset maksuhäiriöt aj -kyvyttömyydet ovat suuri häpeä. Vanhempani ovat varakkaita, mutta ovat aina ajatelleet, ettei heidän tule antaa mitään taloudellista tukea lapsilleen sen jälkeen, kun nämä muuttavat pois kotoa. He itse toki ovat perineet omaisuutensa nuorina, joten käsityskyky pienituloisten arjesta ei ole varsinaisesti kehittynyt.
Olen saanut akateemisen koulutuksen ja vakituisen työn, mutta palkka ei ole kovin hyvä. Se on kuitenkin niin suuri, ettei mieheni saa nyt mitään tukia, kun on joutunut kerta toisensa jälkeen työttömäksi. Olemme eläneet minun palkallani, joka ei yksinkertaisesti pidemmän päälle ole riittänyt mihinkään, koska meillä oli jonki verran opintovelkoja yms. maksamatta ennen mieheni työttömyyttä. Miehelläni ei ole omaisia. Minulta on nyt menneet luottotiedot ja yritämme päästä hiljalleen pinnalle. Onneksi velkaa ei ole paljon, mutta tällä hetkellä tilanne vaikuttaa todella synkältä.
Vanhemmilleni en ole voinut tästä kertoa ja välillä tunnen suurta väsymystä elämääni. Joskus vanhempani puhuvat paheksuvaan sävyyn luottotietonsa menettäneistä ja ovat sanoneet, etteivät koskaan vuokraisi sijoitusasuntojaan luottotiedottomille. Ahdistun näistä puheista kovasti, enkä ole halunnutkaan enää tavata vanhempiani kovin usein. Tiedän myös, että he haluavat minun eroavani miehestäni (olemme olleet 8 vuotta yhdessä), eivätkä misssään nimessä auttaisi taloudellisesti ellemme eroaisi, jos sitä epätoivoissani pyytäisin. Olen 30-vuotias ja vanhempani ovat hyväkuntoisia kuusikymppisiä. Kivaa on kuulla, kuinka he suunnittelevat matkoja ja puutarhan uudistamista mökilleen tai kertoilevat, kuinka hauskaa oli taas käydä etelässä kesken suomalaisen synkän talven. Samalla mietin itse kuumeisesti, mistä löydän kirpparilta vaatteet, joissa kehtaisin mennä töihin. Tai että mitähän meidän perhe sitten syö, jos elintarvikkeiden hinnat tästä vielä kallistuvat...
Ymmärrän niin hyvin niitä ihmisiä, jotka eivät halua kertoa vaikeuksistaan kenellekään. Suomessa on todella kova mentaliteetti itsenäisestä pärjäämisestä. Kaikki, jotka eivät elämässään pärjää, ovat luusereita omasta valinnastaan. Itsemurha on tällöin realistinen ratkaisu.
Jäädessään työttömäksi viime kerran mieheni yritti itsemurhaa ottamalla yliannostuksen lääkkeitä ja alkoholia. Hän selvisi onneksi ja nyt olemme sopineet, että rämmimme tämän yhdessä läpi, vaikka mikä tulisi.
juuri sellainen tilanne, että olin ottanut hirveästi pikavippejä ja yritin maksaa vippejä ottamalla lisää. Varmaan kaikista mahdollisista paikoista otin niitä ja laskut alkoi kasaantua. Onneksi sain lopulta nieltyä ylpeyteni ja kerroin äidille. Äiti sitten lainasi minulle rahat velkojen maksuun ja maksoin hänelle takaisin erissä. Muistan kyllä vieläkin kuinka epätoivoinen olin silloin, ja kuinka typeräksi itseni tunsin kun olin käyttänyt rahaa niin holtittomasti. Isälleni en olisi uskaltanut asiasta kertoa, koska pelkäsin niin paljon hänen reaktiotaan, vaikka tiedän että varmasti hänkin olisi lopulta minulle rahat lainannut. Äitini oli siitä niin ihana, että saatoin kertoa hänelle mitä vain eikä minun tarvinnut pelätä että hän huutaa pää punaisena ja haukkuu minut lyttyyn, vaan yhdessä aina yritettiin keksiä ratkaisu asiaan kuin asiaan. Ja yhtä ihana hän on vieläkin.
olen itse tällä hetkellä 22 vuotias naisihminen ja vakavasti masentunut. Minua ahdistaa suuresti muun muassa se että erityisesti isäni (myös äiti mutta hieman harvemmin) soittelee jatkuvasti vaikkei hänellä oikeaa asiaa olekaan. En ymmärrä miksi.
Minulle tekee pahaa teeskennellä koko ajan parempaa oloa heille, mutta on pakko koska isä etenkin menee sanattomaksi ja oudoksi jos hänelle alkaa oikeista asioista puhumaan. Keskustelemme siis monena päivänä viikossa, kliinisen asiallisesti vaikkapa säästä. Äitini äänestä taas suorastaan kuulee kuinka pettynyt hän on jos kuulee minulla menevän taas huonosti.
Ymmärrän kyllä että ovat huolissaan ja haluavat tietää voinnistani, mutta HE eivät ymmärrä etten minä voi enkä halua kertoa totuutta!
Välillä tekisi mieli vaan kadota ja hävittää ainakin puhelin koska en vaan jaksa.
Alue: Aihe vapaa
Nuo pikavippifirmat pitäisi kieltää lailla, oikeasti. Aiheuttavat niin monta surullista kohtaloa.