Onko se niin rankkaa?
Odotan kaksosia viikoilla 13+6. Olen lueskellut paljon sekä suomalaisia että ulkomaisia kaksossivustoja sekä kirjallisuutta ja lehtiä. Joka paikassa toitotetaan sitä, miten järkyttävän rankkaa vauva-aika kaksosten kanssa on, miten omaa aikaa/aikaa miehen kanssa ei ole minuuttiakaan ensimmäisen vuoden aikana, miten ei kerkeä edes suihkussa käydä, laittaa ruokaa, vaihtaa vaatteita, pestä pyykkiä eikä astumaan edes ovesta ulos, kaksosten kanssa tai ilman. Informaatio kirjoissa ja lehdissä on kautta linjan aika negatiivista. Toki ymmärrän, että kirjallisuus on suunnattu kaikille ja niissä halutaan tietenkin varauduttaa ihmiset pahimpaan.
Itse olen mielestäni aika realisti ja osaan kuvitella, että 9 tunnin yöunet voi unohtaa joksikin aikaa ja syöttörumbakin on varmasti melkoinen. Mieheni kanssa on kuitenkin asiasta keskusteltu ja tultu siihen tulokseen, että se miten vaikeaksi asiat tekee, on paljon ihmistyypistä kiinni. Meille kaksoset on esikoiset eli ei tiedetä minkälaista vauva-aika yhdenkin kanssa on.
Haluaisikin kuulla nyt kokemuksia kaksosten vanhemmilta. Oliko se vauva-aika todella niin rankkaa ja kamalaa kuin ympärilläni annetaan ymmärtää? Kai siinä on aika paljon hyvääkin...?
Kommentit (58)
juuri se, että jos on väsynyt tai kaikki asiat eivät mene ihan suunnitelmien mukaan, niin äidin ei tarvitse teeskennellä jaksavansa. Tämä siis verrattuna 1-lapsiseen perheeseen. Minulla on kokemusta vain tästä yhdestä raskaudesta ja synnytyksestä. Ihan alusta lähtien neuvolasta ja muualtakin olen saanut tukea omaan elämäntilanteeseeni. Imettäminen ei oikein onnistunut, mutta sairaalassakin vain todettiin, että eihän se mitään haittaa - kyllä ne lapset muutenkin kasvavat. Ja näiden muutamien vuosien kokemuksella voin sanoa, että tilanteet vaihtelevat ihan niinkuin muutenkin elämässä. Välillä menee hyvin ja välillä sitten huonommin. Onneksi arki ei aina ole ankeaa, vaan niitä mukavia hetkiä tulee eteen aivan varmasti.
- Marjuska -
TripleTrouble:
En parjaa enkä syyllistä, mutta minun omaan äitiydenmalliini kuuluu pitkä imetys
Niin minunkin. Kaikki ei vain aina mene niin kuin kuvittelee ja tämä siis tuleville äideille muistutukseksi: Älkää suunnitelko asioita liian tarkkaan. Pienemmilläkin suunnitelmilla tuollaiseen ratkaisuun joutuminen voi tuntua pahalta, varsinkin kun synnytykseen ja imetykaseen liittyvät asiat tuntuvat jostain syystä olevan avointa riistaa kaikille.
Nuo ovat kuitenkin omia asioita ja niitä päätöksiä ei kannata tehdä muiden painostuksen ja ääliömäisyyden takia. On pulloruokinnassakin hyvät puolensa ja itse oon ainakin ollut päätökseeni tyytyväinen.
Meillä on myös ollut suhteellisen helppoa, paljon helpompaa kuin - no, pelkäsin, voi kai sanoa. Oikeastaan en voi uskoa hyvää tuuriani, että meidän kaikki kolme lasta ovat olleet näin helppoja! Ei tietoakaan mistään kuoleman väsymyksestä ja sumussa kävelystä, niin kuin kaikki vähän tahtoi pelotella. Mutta parempi niin - osasin varautua siihenkin, mutta ei onneksi tarvinnut!
Ja mitä tohon pullotteluun tulee, niin paljon helpommalla pääsee, jos pesee pullot pesukoneessa (meillä niitä ei ole steriloitu enää aikoihin) ja jättää maidon lämmittämättä - vauva kyllä tottuu huonen lämpöiseenkin maitoon. Meillä ainakin, vaikka heitä myös edelleen imetetään. Olen vähän sitä mieltä, että kyseessä on myös omasta asenteesta: kaikesta saa hankalaa, jos asiaan niin suhtautuu. Minä taas yritän tehdä elämän helpoksi itselleni ja vauvoille, ja myös muille perheen jäsenille. Usein syödään peräjälkeen, välillä toinen on rinnalla ja toinen syö pullosta, joka on tuettu tyynyyn... Sitä vauvan nälkäitkua kun ei tosiaan ole kiva kuunnella. Mutta kun sen voi useimmiten välttää, miksi pitäisi? Sitä vaan tarkoitan, että asiat voi tehdä itselleen niin helpoiksi kun voi, jos haluaa.
T: Piia, Elias 2v11kk sekä Sanni ja Oskari 4kk
en jaksanut ihan sanalleen koko keskustelua kahlata, mutta vastaan nyt ainakin alkuperäiseen kysymykseen kohdaltani.
Eli uskoakseni tähän kysymykseen ei yhtä ainoaa vastausta ole. Ihan samalla tavalla kuin yhdenkin vauvan kanssa, kaksostenkin kanssa tilanteet, vauvat ja vanhemmat voivat olla hyvinkin erilaisia, ja se, miksi kokonaisuus muodostuu, ei välttämättä ole omassa hallussa.
Ensiksi, olen samaa mieltä että pelottelua on kenties tarpeettomankin paljon. Ylipäätään elämässä olipa kyse kaksosista tai mistä muusta tahansa, parhaiten pätee Tove Janssonilta lainaamani elämän ohje: " Mitään on turha murehtia etukäteen. Asiat otetaan sellaisina kuin ne tulevat ja sitten toimitaan, tehdään niin hyvin kuin voidaan. " Tätä olen ensimmäisen vuoden pyörityksessä toistellut mielessäni. Mielestäni positiivisia tarinoita saa toki kertoa ja hyväkin, että niitä löytyy. Toisaalta olen sitä mieltä, että etukäteen on hyvä varustaa itsensä melkoisella kestävyydellä ja kärsivällisyydellä, sillä helpoksikaan en voi ensimmäistä vuotta väittää, ja kuten mainitsin, on aivan tapauskohtaista millainen vuosi kunkin kohdalle tulee.
Meillä alkuasetelmat oli haastavat, koska ennenaikaisen synnytyksen vaaran vuoksi makasin 5 vkoa sairaalassa ja synnytin vauvat keskosina. Sairaalajakson jälkeen olin jo valmiiksi hyvin uupunut, koska mieli oli huolta ja hämmennystä täysi ja yöt jo sairaalassa unettomia. Tätä seurasi (onneksi vain) viikon keskola-aika, joka kului ajaessa sairaalan ja kodin väliä, muut ajat huolta kantaessa ja rintapumpun jatkona istuessa. Kun vauvat saatiin kotiin, olin jo valmiiksi hiukan romuna ja päästäni sekaisin, mutta toki myös onnellisempi kuin koskaan ennen.
Rankimpana vauvavuodessa koen keskosuuden. Usein sanoinkin, että kaksosten hoito sinänsä olisi voinut olla melko helppoakin. Meillä pienestä koosta johtuen vauvojen rytmi oli herätä 1,5 tunnin välein ympäri vuorokauden ensimmäiset 2-3 kk. Syönnissä oli vaikeuksia, joten kesti helposti tunnin. Rehellisesti sanoen elämääni ei kuulunut vähään aikaan muuta kuin imetystä jonka perään pullosta täydennys, ja sitten seuraava vauva jo rinnalle, välillä vesilasi ja vessareissu. Ensimmäisten 3 kk muistikuvat ovat hataria ja sekaisia. Imetys loppui 3 kk iässä koska univelka ja laihtuminen oli sitä luokkaa että katsoin tärkeämmäksi ruveta nukkumaan ja syömään itsekin joskus. Se oli yksi selvästi helpottava etappi. Kenties keskosalusta johtuen (tiheästä aikataulusta) vauvamme olivat sitten sellaisia, että tuntia pidempiä jaksoja ei olla päivällä juuri koskaan nukuttu, niitäkin harvoin yhtä aikaa. Vaikka ruuat, unet ja kaikki tarjoiltiin sitkeästi aina samaan aikaan. Toinen kehittyi toista noepammin, ja olisivat noudattaneet aivan erilaisia uni- ja ruokarytmejä. Noin 8 kk iässä rytmi alkoi vakiintua ja tulla samanlaiseksi molemmilla, jolloin joskus sattuessa tunnin päiväunet yhtä aikaa olivat LUKSUSTA. Nyt vielä yli vuoden iässä toinen syö edelleen kolme kertaa öisin, mutta vuoden iästä alkaen voi sanoa elämän alkaneen muistuttaa kutakuinkin normaalia. Mutta tosiaan, vuosi kului silmänräpäyksessä vauvoja pyöritellessä, mitään muuta ei meillä juuri tehty.
Vuottamme katson hyvin tyytyväisenä ja onnellisena. Lapset olivat terveitä koko ajan ja onnellisia ja iloisia. Hoitoapua saimme ystäviltä ja suvulta tarvittaessa, mutta luonteeni antoi periksi käyttää sitä (liian?) vähän. Vuotta vaikeutti oma sairastelu, mikä johtui yksin omaan nukkumattomuudesta ja uupumisesta. Muutoin en ole helposti sairastelevaa tyyppiä, nyt vuoden aikana kärsin neljä flunssaa ja lukuisia migreenikohtauksia, yleensä miehen työmatkojen aikaan ;) Lisäksi tein 5 päivän sairaalareissun infektion ja leikkauksen vuoksi, mikä oli tähän saumaan aika raskasta.
Henkisesti kaksosäitiys on mielestäni haastavaa. Vaikka fyysinen rasituskin on ajoittain kova ja kaataa konkreettisesti sänkyyn, hankalimpina muistan juuri ne ajat kun kumpikin huusi ja ei voinut täyttää molempien tarpeita. Siitä jäi kenties ikuinen kummitus mieleen, kuten jo joku aiemmin kirjoitti. Jatkuvasti sitä pohtii, onko voinut olla riittävän hyvä äiti molemmille. Parisuhteelle vuosi oli myös rankka ihan siksi, että aikaa eikä voimia parisuhteeseen kertakaikkiaan ole juuri ollut, lähinnä työtovereita olemme saaneet olla tämän vuoden aikana :). Vauvojemme rytmeistä johtuen kaikki omat hommat ja kotityöt oli tehtävä myöhään illalla eikä kahdenkeskisiä juttuja juuri järjestynyt. Sikäli asiat ovat hyvin että molemmat hyväksyvät tilanteen ja molemmilla on tahto olla projektissa täysillä mukana ja parannella kahdenkeskisiä asioita sitten kun resursseja on enemmän...
Kaikkiaan, äitiyden voi kokea niin monella tavalla, kuten tästäkin ketjusta ilmenee. Toiset osaavat ottaa rennommin ja toiset neuroottisemmin ;) Itse kuulun enemmän jälkimmäisiin - välillä ajattelen, että valitettavasti, välillä taas, että onneksi. Molemmissa tavoissa lienee heikkoutensa ja vahvuutensa. Tuoreiden äitien ei missään nimessä kannata syyllistää itseään niin, että " mikä minussa on vikana tai mitä teen väärin kun koen arkemme raskaaksi, vaikka joillakin se näyttää sujuvan niin helposti ja ihanasti..." (siis tämän palstan tarinoissa). Kokonaisuutena sanon, että meidän kohdallamme vuosi kyllä vaati erittäin paljon voimia, valvomista ja venymistä mutta saldo on se, että koko ajan olen ajatellut haluavani lisääkin lapsia - silläkin uhalla että sama rumba alkaisi alusta :) Eli jos sitä tarvitsee erikseen sanoa, ihanaakin on ollut.
Tsemppiä kaikille erilaisille kohtaloille :)
Gemini tuossa edellä kuvasi heidän elämää niin hienosti, että omat sanat tuntuu olevan aivan hukassa.
Meillä tytöt syntyi täysaikasina ja siltikin tämä elämä on ollut rankkaa, mutta samalla antoisaa. Itse koin hyväksi sen monen " pelotteluna" pitämän rankkuudesta varoittelun. Meillä tytöt on olleet paljon sairaana ja mulla itsellä ollut unettomuutta...
Kuitenkin ollaan suurin piiretin järjissämme ja tytöt kasvaa&kehittyy hyvin.
Antoisaa kaksosaikaa kaikille tupliksille!
Wiiwa
riippuen siitä, miten " helppoja" tai " vaikeita" lapset ovat. Meidän pojalla ja tytöllä oli molemmilla koliikki, joten alku oli tosi takkuista. Nukkuivat vain liikkeellä olevissa vaunuissa, joten käveltyä tuli. Ja öisin ei nukuttu. Tyttö herää vieläkin monta kertaa yössä, mutta pojalla onneksi paremmat unenlahjat. Eli nämä olivat ne rankat asiat kaksosuudessa. Imetys onnistui suht hyvin. Tyttöä imetin tosin vain 4kk, mutta poikaa 8kk.
Nyt, kun lapset ovat jo yli yksivuotiaita, on elämämme aivan ihanaa, ja hemmetin hauskaa! Olemme miehen kanssa erittäin kiitollisia siitä, kun saimme kaksoset. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, mutta etenkin huvittavia tilanteita!
Nykyään osaamme myös ottaa rennommin, kuin alussa. Yöt nukutaan, miten parhaiten luonnistuu eli poika välissä ja tyttö omassa sängyssä meidän sänkymme vieressä. Ei puhettakaan, että lähiaikoina laittaisimme omaan huoneeseen. Kun koko perhe ollaan kotosalla, niin oikeastaan vain peuhataan ja leikitään lasten kanssa. Siivosta ym. viis.
Rutiineista tietty pidetään kiinni!
Että voisi sanoa kaksosista olevan tuplasti iloa!
Sanna-Leena, tyttö ja poika 1vee
eli parisuhde. Raskaimpinakin aikoina olemme yrittäneet huomioida toisiamme. Keskinäinen läheisyytemme on meille tärkeää, ja uskonkin, että sen avulla jaksaa raskaampienkin hetkien ja aikojen yli.
Kaksosemme ovat jo kolme vuotiaita, vilkkaita ja iloisia lapsia. Perheeseemme kuuluu myös " yksönen" , joka on kaksosia vain 1v3kk vanhempi.
Minä olen alusta asti kertonut kyselijöille, että en ole tuntenut kaksosten vauva-aikaa missään mielessä rankaksi. Tähän asti kaksosuus on meidän perheessämme ollut enemmänkin helpottava asia, kuin rankka. Siihen toki on omat syynsä - onneksi kaksoset eivät olleet ensimmäiset lapsemme, jolloin vauva-arki ja mm. imetys oli jo kertaalleen opeteltu sekä vielä tuoreessa muistissa. Onneksemme myös kaksoset syntyivät täysiaikaisina ja hyvänkokoisina, imetys onnistui mainiosti ja lapset ovat kaikki olleet tavattoman terveitä. Isovanhempia tai muita auttajia perheellämme ei ole ollut, lapset eivät ole olleet hoidossa ensimmäistäkään yötä, kaikesta olemme selvinneet ihan vain vanhempien voimin.
Esikoinen oli oikea maratontissittelijä, joka nukkui päivisin vähän ja saattoi yöllä syödä tunninkin välein. Siksi kaksosten vauva-aika oli pelkästään ihana, sillä nämäpä osoittautuivatkin vauvoiksi, jotka söivät kellontarkasti, valvoivat tunnin ja nukkuivat kaksi ja yöllä heräsivät vain kerran. Kertaakaan en ole joutunut unenpuutteesta kärsimään ! Tuttipulloja ei meillä käytetty, rinnalta siirryttiin suoraan nokkamukiin reilun 7 kk:n iässä. Imetin tuplat aina yhtäaikaa, joten en joutunut kuuntelemaan toisen itkua imettäessä yhtä. Esikoinen tietysti aiheutti työtä ja vahtimista, etenkin kun on hyvin vilkas lapsi, mutta siitä huolimatta kotielämä oli helppoa. Minnekään lähteminen ei kyllä onnistunut, kolme lasta kainalossa on mahdoton yhtälö. Ensimmäisen puoli vuotta olinkin jo etukäteen " pyhittänyt" vain ja ainoastaan kotielämälle - mieleenkään ei olisi tullut käydä kauppareissua kauempana. Minä siis olen kokenut kaksoset helpoiksi - jopa helpommiksi kuin se yksi, joka tulee helposti opetettua nukahtamaan vain ja ainoastaan syliin tissi suussa...
Nykyisin perheemme elämä on varsin vauhdikasta, mutta koko ajan helpommaksi muuttuvaa. Pahin vaihe ehkä oli se, kun kaksosilla oli vuoden tietämissä hirveä vierastuskausi ja toinen se, kun ryhtyivät kiipeilemään ja juoksemaan päättöminä kaikki kolme yhdessä. Silloin olisin kyllä kaivannut kolmatta kättä ja ainakin neljää silmää! Jonkin verran työtä aiheuttaa myös se, että uskoakseni esikoinen on mustasukkainen kaksosten keskinäiselle huomiolle, ei niinkään että olisi mustasukkainen vanhempien huomiosta vaan siitä, että jää ulkopuoliseksi kaksosten yhteisistä asioista. Se taas aiheuttaa kiusaamista ja kiukkuamista toisinaan hermoja koettelevalla tavalla...
Tämän vuoden keväästä asti lapset ovat olleet päivähoidossa, eikä senkään suhteen ole ollut ongelmia. Pottailun tietty opetteluvaihe on tietenkin aiheuttanut jonkun verran vaivaa, mutta yllättävän kevyesti kaikki on alkanut toimimaan. Ihana ja huvittavakin on tuo meidän pienessä vessassamme oleva kolmen potan rivistö, jokaisella oman värisensä potta, jotta on helppo nähdä kuka on käynyt ja ketä pitäisi muistuttaa. Öisin meillä nukutaan suhteellisen hyvin, illalla nukkumaan meno muistuttaa toisinaan sirkusta, mutta edelleenkään en voi sanoa, että lapset valvottaisivat.
Vaikka muistan, miten maailmanlopulta ja väsymykseen tuomitulta tuntui, kun ultrassa näkyikin kaksi sikiötä, muistan myös, miten nuorena kaksosia ja kaksosperheitä ihailin. Koska suvussamme kaksosia ei juurikaan ole, saatoin vain alitajunnassani haaveilla kaksosista. Kun ne sitten kohdalleni sattuivatkin, osoittautui kaksosten vauva-arkikin ihanaksi ajaksi ! Minä olen itse aivan käsittämättömän ylpeä kaksosistani ja siitä, miten hyvin kaksosten kanssa pärjäsimme!
Ennen kuin edes luen mitä muut ovat sinulle vastanneet, niin kirjoitan miten ME olemme asian kokeneet.
Meidän kaksoset ovat melkein 10 kk, myöskin esikoiset. Vauva aika on ollut meille helppo. Lapset ovat olleet terveitä (yksi flunssa), ei koliikkia.
Meillä ei mikään ole mennyt niin kuin meitä varoteltiin. Lähes poikkeuksetta kuultiin vain negatiivisia tulevaisuuden kuvia ja päivittelyä.
Tässä meidän perheen vinkit:
-säännölliset ruoka ja nukkumisajat (myös vauva aikana MAHAT TÄYTEEN!! Itse en ole koskaan ymmärtänyt tunnin välein imetystä/pulloa, jolloin menee vain pieni tippa kerrallaan ja taas kohta vauva herää nälkäänsä!)
---> meillä söivät aina 3-4h välein alussa, muut ajat nukkuivat.
-lapsilla pidettävä sama rytmi koko ajan (vaikka tuntuu julmalta herättää toinenkin syömään)
--->näin saa itselle enemmän aikaa, joka on kullanarvoista eikä tosiaankaan itsekästä! Neuvolassa aina sanottiin että " niin voivat lapset kuin voi äiti" . Väsyneestä äidistä hermostuvat myös lapset.
-lapsia ei kannata kiikuttaa paikasta paikkaan koko ajan. Rauhallinen ympäristä parasta lapselle joka imee muutenkin itseensä kaikki vaikutteet.
- ota kaikki apu vastaan mitä sinulle tarjotaan, ilman kursailua. Käytä hyödyksi aina muita!! Ihmiset auttavat mielellään, kun heille vain kertoo miten voivat auttaa!!
Toki kaksosissa on tuplatyö, sitä ei poista mikään, Kaiken teet kahdesti. Mutta tähänkin rutinoituu, siinä ajassa kun joku hoitaa yhden lapsen, olet jo hoitanut molemmat
Tottakai välillä tuntuu siltä että työ on loputonta lasten hoitoa, mutta vauva aika menee niin nopeasti (en itsekään uskonut kuin näin sanottiin, nyt nuo leikkivät jo keksenään lattialla!!). Kyse on asenteesta, nyt on näin ja huomenna noin. Omaa aikaa pitää vain järjetää, keinolla millä hyvänsä!!
Iloisin mielin vain kaksosarkeen!!!
Edellistä kommentoisin sen verran, että kannattaa huomioida myös sekin etteivät kaksoset ole välttämättä samanlaisia, meillä neiti nukkuu pidempiä pätkiä kuin herra ja vaikka etukäteen suunnittelinkin herätteleväni heidän aina yhtä aikaa syömään olen huomannut että se olisi lähinnä tyhmää: tyttö kun saattaa nukkua kaksi kertaa niin pitkän pätkän kuin poika...
Ja tuohon tunnin välein syömiseen sanon, että en lähtisi lasta pakottamaan syömään, jotkut haluavat syödä vähemmän ja tiheämmin - olkoon kyse rinnasta tahi pullosta! Minä imetän molempia ja maitoa on paljon, niin paljon että kumpikaan ei jaksa tyhjentää rintaa syötöllä. Silti vauvat syövät useammin kuin kolmen tunnin välein. Se on sitä lapsentahtisuutta joka myös pitää maidontuotannon yllä!
Ihaa ja vauvat 2kk
PS. Kyllä nämä kaksoset ovat yhteensäkin helpommat kuin meidän numero kakkosemme - mahavaivat maitoallergioineen vievät kirkkaasti voiton tästä rumbasta! Äitikin saa syödä melkein mitä haluaa...
tuplavaavit05:
-lapsia ei kannata kiikuttaa paikasta paikkaan koko ajan. Rauhallinen ympäristä parasta lapselle joka imee muutenkin itseensä kaikki vaikutteet.
Tähäkin pakko kommentoida... Meillä ei todellakaan ole missään vaiheessa jumituttu kotiin vaan käyty vauvojen kanssa kylässä ja muuta hauskaa. Tottakai joskus vierailuista on seurannut pientä levottomuutta ja esimerkiksi nimijuhlan jälkeen kumpikaan ei oikein osannut nukahtaa, mutta pääsääntöisesti niin äiti, isi kuin lapsetkin ovat näyttäneet nauttivan reissailusta. Ja tietysti myös ystävät ja sukulaiset. Tähänkin tietysti pitää osata vetää raja, joka on hyvinkin vaihteleva perheen mukaan.
Dummy + kaksikko
Eli kuten kirjoitin, kerroin MEIDÄN kokemuksista, joita saa vapaasti hyödyntää tai olla ilman.
Emme mekään lapsia ole " pakkosyöttäneet" vaan nimen omaan lapsen omalla tahdilla pyrkineet kunnon ruokailuihin. Jos toiselle ei ruoka maita, niin sitten syö vähemmän. Ja milläpä väkisin pistän lapsen syömään..;) Pääasia että rytmi on sama - kun toinen syö, niin toisellekin tarjotaan.
Emme myöskään ole " jumittuneet" sisätiloihin, vaan kuten kirjoitin emme paina " KOKO AJAN" kyläilemässä. Oman halumme mukaan lasten ehdoilla. Meillä on kyllä vieraita käynyt, mutta kotona on helppo pitää rytmi yllä. JA TÄSSÄ on se pointti,mitä haluan korostaa: kaksosten hoito on ehdottomasti helpompaa ja jää itsellekin omaa aikaa (tiedän että seuraava kommentoi miksi äidillä sitten pitäisi sitten olla omaa aikaa jne.. Olen kai " huono äiti" , mutta jos meidän lapsia katsoo, olen omalla jaksamisellani saanut vain tyytyväiset lapset.)
Eiköhän se ole niin että mesitä jokainen toimii tyylillään ja elää tavallaan. Uskon että meidän kaikkien kokemuksista voi olla hyötyä jollekin. Eletään ja annetaan toisetnkin elää tyylillään :-)
peesaan tuplavaavia muutamissa asioissa ehdottomasti;
-Tarkka päivärytmi! Itse pidin suorastaan kirjaa siitä mitä mihinkin aikaan tapahtui ja rytmin löydyttyä näistä ajoista myös pidettiin kiinni. Toki joustonvara yllättävien tilanteiden varalta pitää olla, eikä aikataulusta saa ottaa stressiä. Ilman aikataulua vauva-aika olisi varmasti ollut sekasortoinen. Yhteiseen päivärytmiin pääseminen kesti muutaman kuukauden, 2 ensimmäistä kuukautta ovat melko rytmittömiä ja yhteistä aikataulua haetaan - kun sopiva rytmi löytyi oli vauva-arki uskomattoman helppoa. Kaiken joutuu todella tekemään kahteen kertaan, mutta en todellakaan sanoisi, että se olisi kaksin verroin rankempaa.
-Meillä vauvat imetettiin yhtäaikaa eli tarkoittaa sitä, että heidät myös herätettiin aina samaan aikaan syömään. Näin todellakin jäi sitä käsittämättömän arvokasta aikaa itselle ja esikoiselle. Tosin meidän kaksosemme olivat hyvin samanlaisia ja helposti samaan rytmiin saatettavissa, aina näin ei ole.
-Ja olosuhteiden pakosta emme paljon kulkeneet, kuten jo aiemminkin kirjoitin - kolme lasta kainalossa yhdellä ihmisellä on mahdoton yhtälö.
Heema:
-Ja olosuhteiden pakosta emme paljon kulkeneet, kuten jo aiemminkin kirjoitin - kolme lasta kainalossa yhdellä ihmisellä on mahdoton yhtälö.
No ei nyt sentään mahdotonta.. Meillä kaksoset olivat 1v3kk kun kuopus syntyi ja ihan hyvin kuljin lasten kanssa alusta asti ihmisten ilmoilla. Tietysti helpompaa on, jos on kaksi aikuista mukana, mutta mulla kulki vauva liinassa ja kaksoset rattaissa. Jos vaihtoehto on kärvistellä kotona kaiket päivät, niin pakkaan mieluummin lapset autoon ja lähdetään vaikka kuljeskelemaan Prismaan..
Edelleen sanon, että kaksi ei mene siinä missä yksi, mutta kolme menee jo hyvinkin siinä missä kaksi. Itse koen elämäni paljon helpommaksi nyt, kun on vain yksi vauva, vaikka kaksosetkin on mukana kuvioissa. Kaksosten vauva-ajasta en muista rehellisesti sanottuna mitään hyvää tai helppoa hetkeä. Mun mieleen on se aika jäänyt ainaisena parkumisena (sekä vauvat, että äiti..) ja riittämättömyyden tunteena:(
Mutta samaa mieltä olen Heeman kanssa siitä, että tarkat aikataulut helpottavat elämää valtavasti. Tietty niistäkin joustetaan tarpeen vaatiessa, mutta alusta asti olen pyrkinyt siihen, että kaikki lapset syövät ja nukkuvat yhtä aikaa. Etenkin kaksosten ollessa vauvoja ei meillä ollut puhettakaan mistään vauvantahtisesta elämästä.. Oma pääni ei olisi kestänyt jatkuvaa vuoronperäistä syöttämistä ja nukuttamista. Tämä tietty riippuu täysin ihmisistä ja perheistä, meillä ollaan vaan kaikki tyytyväisempiä, kun päivän kulussa on selvät sävelet.
Alkuperäisellä kysymyksen esittäjälle toivotan onnea raskaudesta ja toivottavasti pääset hyvin loppuun asti ja pääset itse kokemaan millaista kaksosperheen elämä tulee olemaan juuri teillä!
V sekä taaperot 2v1kk ja melkein taapero 10kk
On ollut vaikeaa, on ollut helpompaa. Kyllä kaikesta on selvinnyt ja pois en vaihtais.
Nyt pojat on toistensa parhaita kavereita, huolehtivat toisistaan, lohduttavat ja kieltävät ilkeydet vuoronperään. Päiväkotiinkin lähtivät vajaat 2 vuotta sitten käsi kädessä eikä yhtään itkettänyt.
Kaikkea pelottelua ei siis kannata uskoa!
Antoisaa tuplaodotusta!
Virna & pojanviikarit sekä masuvauva 8+2
Aikataulusta vielä: kyllä meilläkin tietty rytmi on ja se pidetään - jo isommat lapset määräävät sen rytmin. Mutta edelleenkään en vauvoja pakkosyötä vaan tarjoan rintaa aina kun olemme jonnekin lähdössä tai muuten ovat levottomia. Välillä siis viiden minuuttin kuluttua edellisestä syötöstä...
Me liikumme jonkin verran, vaikka toki olemme vauva-ajan rauhoittaneet pitkälti kotielämäksi jo olosuhteidenkin pakosta. Silti kauppa- ja kaupunkireissut, muskarikäynnit, vierailut, lenkit jne. sujuvat kun ottaa pitkän pinnan ja mukaan. Helpoksi en kyllä näitä lähtemisiämme mene väittämään, sillä vauvojen lisäksi lähdössä ovat nuo isot sisarukset 2v ja 3v...
TripleTrouble:
Miten niin äiti, joka ei ole imettänyt kaksosiaan, ei voi kertoa mielipiteitään kahden vauvan arjesta ja verrata sitä oletukseensa yhden vauvan arjesta?!? Ja voihan lyhytkin kaksosten imetys olla onnistunut imetyskokemus. Kuka sen määrää, kuinka pitkään pitää imettää, jotta voidaan puhua onnistuneesta imetyskokemuksesta?
Ja edelleen: kaikki mitä Dummy on kirjoittanut, voisi olla suoraan mun näppikseltä. Paitsi, että olen täysimettänyt kaksoseni reilu viisikuisiksi ja imetän kiinteiden ohella edelleen. Eli alkuperäiselle kysyjälle sanon edelleen, ettei kaksosarki VÄLTTÄMÄTTÄ ole niin rankaa kuin mitä kaikenmaailman oppaat ja muut ihmiset pelottelevat. Mutta kuten on jo miljoona kertaa todettu, kyllä se kaksosarki olla juuri niin rankkaa kuin pelotellaan...