Pakkosuomesta ja -ruotsista: Suomalaiseen kielipolitiikkaan pitäisi saada jokin tolkku.

seuraava kirjoitus on lainattu Jyrki Kiiskinen kolumnista Hesarista:



"Ei ole mitään järkeä, että kaksikielisessä maassa ihmiset pakotetaan opiskelemaan kahta kieltä. Monissa muissakin maissa pärjätään yhdellä. Niin kuin vaikkapa Englannissa, Ranskassa ja Ruotsissa, missä vähemmistökielet hävitettiin määrätietoisella ja armottomalla politiikalla.



Venäjälläkin sortohallinto teki parhaansa, muttei aivan onnistunut.



Ikävä kyllä: Suomen suuriruhtinaskunnan asukkaille jäi yhden kielen sijasta kaksi kieltä, joilla riidellä tyhjänpäiväisistä asioista. Olisi paljon kätevämpää, jos me kaikki puhuisimme venäjää. Venäjä olisi puolueettomana kielenä sellainen sopiva erotuomari.



Mutta ei. Viisi miljoonaa suomalaista tankkaa koulun penkillä pakkosuomea, vaikkei mieluiten puhuisi yhtään mitään.



Istuisi vain järven rannassa keskaripullo kädessä ja katselisi hiljaa ulapalle.



Pakkosuomea vastaan on olemassa tuhansittain hyviä perusteluita, mutta otetaan alkulämmittelyksi vain kolme tärkeintä.



Ensinnäkin suomi on hirmuisen vaikea kieli.



Edes kiihkomielisimmät pakkosuomen puolestapuhujat eivät hallitse kunnolla yhdyssanoja, lauseenvastikkeista nyt puhumattakaan.



Suomi ei epäkäytännöllisyydessään sovi moderniin maailmaan, mutta tämän vaikean kielen esiintymisalue on järkyttävän pieni.



Yhteiskunnan rahat menevät kansainvälistyvässä todellisuudessa hukkaan, koska voisimme ryhtyä suoraan opiskelemaan englantia ja liikkua maailmalla kuin kala vedessä. Venäläisiä meistä ei tule, mutta amerikkalaisia tai kiinalaisia voisi hyvinkin tulla. Ellei meillä olisi sitä pahuksen perustuslakia ja pakkosuomea.



Kolmanneksi kaikki äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen käytetty aika on poissa oikeasti hyödyllisiltä aineilta, niin kuin esimerkiksi matematiikalta, matematiikalta ja matematiikalta.



Sen nyt vielä jotenkin ymmärtää, että fennougrit pakotetaan äidinkielentunneille. Mutta ei ole mitään järkeä pakottaa maamme ruotsinkielisiä asukkaita opiskelemaan pakkosuomea.



Ajatelkaa nyt vähän: jossain Närpiön ummikkoruotsalaisella alueella ihmiset tankkaavat täysin hyödytöntä suomalais-ugrilaista kieltä, ihan pelkästään sen takia, että he ovat sattuneet syntymään sellaiseen maahan, jossa ihmiset eivät saa itse päättää, mitä kieliä haluavat opiskella.



Räikein esimerkki tästä ihmisoikeusloukkauksesta on sotamarsalkka C. G. Mannerheimin tapaus. Miesparka ei osannut edes auttavasti suomea, kun hän löi puna-armeijan ja esti bolshevikkien etenemisen, vaikka nämä puhuivat sentään Mannerheimin kannalta ymmärrettävää sivistyskieltä.



Ruotsinkielinen Mannerheim joutui voittonsa jälkeen koulun penkille opiskelemaan pakkosuomea, sen sijaan että fennomaanit olisivat palkanneet marsalkaksi jonkun kielellisesti pätevämmän henkilön.



Luulisi, että suomenkieliseltä puolelta olisi löytynyt joku yhtä hyvä ylipäällikkö.



Jos Mannerheim olisi saanut johtaa sotaa ruotsiksi, olisimme voineet jopa voittaa sodan. Mies olisi saanut ajatella kirkkaasti omalla äidinkielellään. Mutta sodanjohto piti moneen otteeseen hoitaa kenraali A. F. Airon kanssa ranskaksi, koska Airo ei osannut kunnolla ruotsia. Onneksi Airo osasi sentään ranskaa."



Summa summarum:



Mitäs jos lempattaisiinkin pikkuhiljaa tämä pakkosuomi hemmettiin ja alettaisiin käyttää järkevämpiä ja yleisempiä kieliä.



Ruotsia, venäjää tai varsinkin englantia.

Ja tehtäisiin siitä Suomen ainoa kieli.



Tero