Lue keskustelun säännöt.
Onpas erilaista kasvattaa temperamemttista lasta!
10.05.2011 |
Esikoinen on aina ollut säyseämpi. Kokeilee kyllä rajojaan, mutta uskonut yleensä kerrasta jne.
Tämä pienempi onkin sitten erilainen. Saanut jo vauvasta affektikohtauksia, ja niitä vanhemmuuttaan siitä ilmennyt enemmän silloin, kun ei saa jotain periksi. On muutenkin paljon itsepäisempi ja jankkaa vastaan.. On nyt 4v. ja tuntuu että päivä päivältä enemmän saa "tapella" asioista hänen kanssaan.
Joskus mietin, että annammeko tälle pienemmälle helpommin toisinaan periksi, kun ei vaan jaksa aina jankata. Pääseekö siis helpommalla kuin isompi..
Onko teillä samanlaista kellään? Ihan vaan ajatuksia olisi kiva vaihtaa..
Kommentit (22)
Minulla on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa ja vaikka kaikilla on vahvasti omaa tahtoa ollut ja uhmakohtauksia ym. ja välillä aika uuvuttavaakin, tämä nuorin, tyttö, päihittää kaikki.
On aivan ihastuttava ja suloinen 3 vuotias, mutta kun on huono hetki, tai on eri mieltä tai saa kiukkukohtauksen, silloin on oksat pois.
Huutaa, kirkuu, ja voin sanoa, että volyymiä riittää aivan koko korttelin täydeltä. eikä rauhoitu millään, ei saa ottaa syliin, ei saa puhua, haluaa raivota rauhassa loppuun. Ainoa pelastaja on ISI mutta kun isi ei aina ole paikalla. Menee sitten huutaen huoneeseensa tai ilmoittaa alahuuli pitkällä vihaisena: "olen isin kulta, en ole äidin kulta, olen isin kulta".
Mikä neuvoksi? On vaan oltava johdonmukainen. Jos maitolasi kädessä ei saa kävellä pitkin huoneita, niin ei saa, ja jos saa siitä kirkumiskohtauksen, laitan jäähylle istumaan.
Niin, siis nämä "kohtaukset" johtuvat suunnilleen tällaisesta varsin tavallisesta asiasta. Muilla lapset palaa pöydän äärelle, mulla tevanvat suuttuu ja alkaa huutamaan ja parkumaan, etenkin tämä pienin, ja aihe on just tätä luokkaa. Ulkopuoliset sitten kuvittelee että lasta kiusataan enemmänkin.
Esimerkkinä se, että lapsi oli pahantuulinen jo valmiiksi ja silloin on kaikki pelkkää haluamista haluamisen takia. Jugurttia kirkuvalle en sitten antanut mehua, kun jugurtin saatuaan keksi halutakin mehua. Saa sen mehun kun on syönyt. Tytöllä on tapana myös korvata ateriat pelkällä maidon juonnilla, eli ei syö, vaan latkii maitoa. No, maitoa ei sitten saa kuin pienen tilkan mukiin aterian aikana ja täydet mukit vasta kun lautanen on tyhjä tai tyhjempi. Tällaisista väänetään kättä.
En voi lipsua "tällä kertaa", koska alkaa pompottamaan ja seuraavat kerrat kun yritetään palata takaisin siihen, että ruoka on syötävä (eikä vaan juotava maitoa ) meillä on kahta kovaäänisempi taisto päällä.
Ulkopuolisten mielestä olen tavattoman kylmä, kova, joustamaton ja lasta ymmärtämätön kun en anna periksi. Sehän vain pyytää juomista, sillä on jano, pieni ja suloinen, mitä sen on väliä jos se nyt täll äkertaa saakin sitä maitoa koko lasillisen tai mehua ennen ruokaa. Nii-iin, just joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uhmaikä alkoi 1-vuotiaana ja kohta tyttö jo täyttääkin 14-vuotta. Tätä uhmaikää on vain jatkunut ja jatkunut. Taisteltu on ja kasvatettu enemmän kuin monia yhteensä - uskoisin. Nyt viimeaikoina, kun murrosiän pitäisi alkaa olla pahimmillaan on tyttö muuttunutkin suhteellisen helpoksi ja fiksuksi. Ottaa hienosti muita huomioon. Ihanana piirteenä on jonkinlainen itsenäisyys eikä tyttö ole kovin herkkä muiden mielipiteille tai painostukselle. Hänellä on oma tyylinsä, jonka mukaan toimii.
Kakkospoika (kohta 11v, kaksoset niinikään) on taipuisampi, mutta myös kaverien mielipiteet vaikuttavat enemmän. On myös selvästi sisäänpäinkääntyvämpi ja helpommin murjottava, vaikka elo muuten hänen kansaan onkin ollut helpompaa. Uskoo sanomisia jne. On hyvin empaattinen. Jotenkin olen hänestä esikoista enemmän huolissani.
Pikkuinen sinttimme (1.5v, skorpiooni) on sitten poikapainos isosiskostaan. Vauhtia, vaaroja ja uhmakohtauksia riittää, mutta on toisaalta hurmannut koko päiväkodin sädehtivällä olemuksellaan. Vaatii ja antaa paljon.