tuleeko masennuksesta koskaan hyväksyttyä sairautta?

ts. lusmut hakevat saikkua sen varjolla.



Aina kun muiden kukkarolla liikutaan on vaikea hyväksyä...eikä mitään välttämättä näy ulospäin.

Ei niin kauan kuin sitä käytetään hyväksi ts. lusmut hakevat saikkua sen varjolla.

Aina kun muiden kukkarolla liikutaan on vaikea hyväksyä...eikä mitään välttämättä näy ulospäin.

kuva, että lusmut hakevat saikkua masennuksen varjolla? Onko jotain faktoja, jotka tukevat tätä käsitystäsi, vai oletko vaan itseksesi tullut tähän tulokseen?

migreeni on toinen hyvä. En silti usko, että masennusta tullaan koskaan rinnastamaan fyysisiin sairauksiin. Valitettavasti.

Saisikohan sen perusteella saikkua?

Valitettavasti.

Koeta nyt vain kovasti miettiä, eiköhän se sieltä tule.

En tajua mistä revit mun asennevamman, koska mulla ei ole mitään migreeniä sairastavia, selkävaivaisia tahi masentuneita/mt-kuntoutujia vastaan. Mulla on itselläni migreeni, ajoittain joku viiltää puukolla selkään ja lukuisia häiriöitä myös korvien välissä. JA tämän päälle vielä diagnosoit mut tyhmäksi. Ei mee hyvin, eli voitko nyt kertoa mikä se mun asennevamma on?



Ei se tule, nyyh :(

valitettavasti. kunpa kaikki ne, joiden mielestä masennus on heikkojen sairaus ja paranee sillä kun lähtee ylös, ulos ja lenkille, joutuisivat itse kokemaan syvän masennuksen niin voisi muuttua ääni kellossa. tosin nuo tyypit varmaan tappaisivat itsensä kun olisivat niin häpeissään, eivät ne ehkä sittenkään oppisi mitään..



harmi kun pienestä alakuloisuudestakin käytetään nimitystä masennus, että "vitsit kun mua nyt masentaa kun ei ole varaa lähteä 2 viikoksi etelään" tms.

Painakaa sinne PAKSUUN KALLOON että masennus ei johdu itsestä. Kukaan sitä ei valitettavasti halua itselleen!!!! Enempikin se voi johtua muista.

Painakaa sinne PAKSUUN KALLOON että masennus ei johdu itsestä. Kukaan sitä ei valitettavasti halua itselleen!!!! Enempikin se voi johtua muista.

esim. täydellisyyden tavoittelija, jolla elämä on oikeasti liiankin hyvin- aina jotain kuitenkin tuntuu puuttuvan, masentaa ja ahdistaa pikkujutut ja aikaa niille löytyy aina. Elämä on suunnattoman vaikeaa ja erittäin, erittäin rasittavaa näin kaverin silmin katsoen. Siis välttelen minkä voin :)Ja kas, masennuslääkkeethän sinne löytyivät.

"suurin" osa masentuneista on huijareita.Niin kauan kuin työelämässä on näitä jotka käyttää masennusta syynä sille ettei tee töitä niin paljon kuin muut jos ollenkaan,silti heitä ei voi irtisanoa,masentuneet leimataan laiskoiksi,heikoiksi ja hyväkskäyttäjiksi.

Kyllähän se kertoo siitä, ettei kaikki ole hyvin, jos mikään ei riitä ja pienetkin asiat ahdistaa.

esim. täydellisyyden tavoittelija, jolla elämä on oikeasti liiankin hyvin- aina jotain kuitenkin tuntuu puuttuvan, masentaa ja ahdistaa pikkujutut ja aikaa niille löytyy aina. Elämä on suunnattoman vaikeaa ja erittäin, erittäin rasittavaa näin kaverin silmin katsoen. Siis välttelen minkä voin :)Ja kas, masennuslääkkeethän sinne löytyivät.

"suurin" osa masentuneista on huijareita.Niin kauan kuin työelämässä on näitä jotka käyttää masennusta syynä sille ettei tee töitä niin paljon kuin muut jos ollenkaan,silti heitä ei voi irtisanoa,masentuneet leimataan laiskoiksi,heikoiksi ja hyväkskäyttäjiksi.

Kun ihmiset voisikin jakaa vakavasti masentuneisiin ja ei ollenkaan masentuneisiin. Tosiasiassa masennuksen kirjo on huomattavasti laajempi. Jo lieväkin masennus, tai uupumus, verottaa työkykyä ja työssä jaksamista.

Olisi äärimmäisen tärkeää, että jo lievästi masentunut saisi avun ja tarvittavan levon sekä säästyisi ymmärtämättömien tuomiohengeltä. Hänellä on kuitenkin hyvät mahdollisuudet kuntoutua täysin työkykyiseksi. Mutta jos hän joutuu leimautumisen pelossa sinnittelemään, orastava masennus vain pahenee ja silloin viimeistään työkyky häviää.

Ei pidä liian herkästi ruveta tuomitsemaan muita huijareiksi ja lusmuiksi: vaikka päällepäin asiat näyttävät olevan kunnossa, te ette näe pinnan alle. Keuhkoamisen sijaan voisitte vaikka kysäistä tällaiselta työkaverilta, miten hän jakselee. Se voisi kuulkaa edistää asioita huomattavasti paremmin.

mä etsin ja löysin hauskempaa seuraa :)

Joka toista haukkuu. Katsokaa vaan niin oma lapsenne voikin olla masentunut joskus ja mites sitten suu pannaan. Ehkä se näkyykin vasta 20-30v ikäisenä. Sitä ei koskaan tiedä milloin se kalahtaa. Vai oletteko te NIIN täydellisiä ja ettei se koskaan tule sukuunne tai lähipiiriinne. HAH HAH. =b

mä etsin ja löysin hauskempaa seuraa :)

tajusit varmaan kuitenkin, että ei kukaan terve ihminen tahallaan itselleen hae masennusta, vaan taustalla on oikeasti paha olo. ymmärrän kyllä sun pointin asian rasittavuudesta, oon itsekin vähentänyt huomattavasti erään supermasentelijan seuraa, kun ei vaan jaksa. sellaset on äärettömän raskaita ihmisiä ystävinä.

Painakaa sinne PAKSUUN KALLOON että masennus ei johdu itsestä. Kukaan sitä ei valitettavasti halua itselleen!!!! Enempikin se voi johtua muista.

Sanon tämän siis itsekin mielenterveyshäiriön kerran sairastaneena (n. 2v)

Ihminen ei toki halua tai tilaa itselleen mielensairautta, mutta suurimmalla osalla ne ovat ne ihan ihka omat ominaisuudet persoonassa, jotka siihen ovat syynä.

Esim. itse sairastuin ahdistukseen omien kierojen, mustavalkoisten ja lapsellisten ajatusmallien seurauksena, joita en ymmärtänyt kestämättömiksi.

Mutta ei niitä kukaan mun päähän laittanut. Toiset on heikompia/herkempiä/kehittymättömämpiä/traumatisoituvampia jne. kun toiset.

Ei mulle ainakaan elämässä tapahtunut mitään sellaista "pahaa". Toki vastoinkäymisiä on ollut elämässä, mutta ne on ihan normaaleja, joita suurin osa meistä kohtaa. Eivät kaikki kuitenkaan sairastu. Ja jotkut kokevat tosi hirveitäkin juttuja ja eivät silti sairastu.

Mun mielestä, masentuneiden ja muidenkin pitäisi lopettaa syiden etsiminen muista ihmisistä ja etsiä sitä itsestään. Mutta ei itseään syyttäen, vaan tutkien: Mitä pahaa minä olen itselleni henkisesti tehnyt, jotta näin kävi? Syyttänyt itseäni? Solvannut? Pettänyt? Valehdellut? Ja ei siinäkään syyttely auta, koska eihän niitä asioita kiusallaan tee, vaan kun ei osaa tehdä muutakaan.

Mun mielestä, masentuneiden ja muidenkin pitäisi lopettaa syiden etsiminen muista ihmisistä ja etsiä sitä itsestään. Mutta ei itseään syyttäen, vaan tutkien: Mitä pahaa minä olen itselleni henkisesti tehnyt, jotta näin kävi? Syyttänyt itseäni? Solvannut? Pettänyt? Valehdellut? Ja ei siinäkään syyttely auta, koska eihän niitä asioita kiusallaan tee, vaan kun ei osaa tehdä muutakaan.

Vai pitäisi MINUN miettiä, mitä MINÄ olen tehnyt väärin, kun on en ole masentumatta kestänyt sitä, että käytettiin lapsena seksualisesti hyväksi?

Tai sitä, että miten MINÄ toiminkaan väärin, kun krooninen sairauteni jatkuvine kipuineen sai masennuksen todella pahaksi?

Tai miten MINÄ aiheutinkaan itselleni alhaisen serotoniinitason, ihan vaan kun en osannut muutakaan...

Ahaa, tulipa se sieltä, oma vikanihan se...

Kannattaa kurkata sen lautasen reunaa pidemmälle, ennenkuin alkaa ladella tällaisia "totuuksia"... Annat itsestäsi todella tyhmän kuvan.