Onko normaalia että äiti soittaa aikuiselle lapselleen joka päivä vähintään kerran?

aikuisia lapsia, jotka tapaavat vanhempiaan joka päivä - nimittäin jos ovat töissä perheyrityksessä! Silloin jopa OLLAAN yhdessä joka arkipäivä ainakin se 8h samassa firmassa. Minusta se jos mikä on hatun nostoinen asia, ja sen rinnalla joku yksi puhelu per päivä on pikku juttu!

Itse en voisi työskennellä omien vanhempieni kanssa saman katon alla...

Ennen oltiin, mutta se oli jotain mitä en halunnut. Mutta mepä emme olekaan ikinä minun aikuistuttua "kavereita", vaan äidillä on aina ollut jonkinlainen hallintasuhde muhun.

Minusta olisi kiva juttu, jos voisin soitella äitini kanssa useammin. Valitettavasti välit ovat tulehtuneet, kun en jaksanut enää tanssia marttyyriäitini pillin mukaan (itse olen lähemmäs 40v, ja äiti 65 v).



Iloitkaa hyvistä väleistänne :)

Me soitetaan äitini kanssa joka päivä ja joka päivä enemmän kuin kerran, normaalisti ehkä 5-10 kertaa,me ollaan parhaita ystäviä ja tykätään puhua paljon puhelimessa. Eikä mun mies pidä sitä yhtään outona. Mulla ei ole paljon muita ystäviä tällähetkellä.

mä soittelen myös mun veljen kanssa joka päivä, tänään vasta 4 kertaa... :D



(ja siis jutut on tyyliin: "arvaa mitä meinas äsken käydä liikenteessä? joku hullu tuli suoraan eteen" ja sit myöhemmin usein on joku asia jonka aiemmin unohti kertoa aiemmassa puhelussa.)

ainakaan meidän kohdalla. äitini soittaa 1-3 krt päivässä, tekkee kirpusta asian tyngän jonka varjolla voi puhelun aloittaa ja sitten jatkaa tyhjänpäiväistä jaarittelua. "minä taidan mennä nyt laittamaan ruokaa" "taidan lähteä nyt vähän ulos" jne. vanhempani ovat eronneet, ja äitini varmasti on yksinäinen, ja siksi turvautuu niin kauheasti minun perheeseeni, soittelee miehellenikin keskellä työpäivää, jotain olemattomia asioita. kaiken huipuksi tupsahtelee kyselemättä kylään monta krt viikossa ja puuttuu joka ikiseen asiaan.



olen kovin väsynyt tähän, ja tämä on ikuinen riidan aihe minun ja äidin välillä, mutta riitojen jälkeen hän heittäytyy joko mykkäkouluun eikä hänestä kuulu muutamaan päivään pihaustakaan, tai alkaa marttyyriksi. ja sitten tass sama jatkuu. ihmettelee vielä miksi olen aina niin huonolla tuulella kun hän soittaa ---> no siksi kun kerta kaikkiaan ei riitä kerrottavaa joka ikiseen puheluun ja olis niin paljon muutakin tekemistä kuin jaaritella puhelimessa, eri asia jos on oikeaa asiaa, mutta harvemmin on.

Muille lapsilleni en soita olenkaan, saavat soittaa ja kysyä kuulumisia ja kertoa omia asioitaan. En halua tunketella heidän juttuihin.

Mutta mua risoo anoppi joka ei ole katkaissut napanuoraa poikiinsa. Se soittaa vähintään 1 krt päivässä, meille molemmille erikseen, ja mun mies tietenkin kertoo ihan kaikki asiat joihin anoppi sitten puuttuu.

Tässä tän viikon aiheet jotka sai mut kiehumaan:

Mun mies kerto että ollaan heitetty meidän sänky pois, kun rempataan huonetta ja ostetaan sit uus sänky. Tästä puhuttiin vielä kun tavattiin. Anoppi kehotti ostamaan halvan (sille vain halpuus merkkaa jotain, laadusta se ei tiedä mitään). Joo, mulla oli mielessä halpa sänky ja mainitsin sen, nimenomaan runkopatjan haluamme miehen kanssa. Ja vielä olin sanonut mun miehelle että sänky on sellanen asia jonka haluan valita itse. Emme ajatelleet ostaa sitä vielä kun remppa on kesken, nukumme hyvin patjoilla olkkarin lattialle toistaseks. Mutta anoppi meneekin itekseen kysymään eräältä pariskunnalta oisko niillä meille sänkyä kun ne on muuttamassa!!! Ensinnäkin NOLOA,ja toisekseen niillä löyty sänky mökiltä, ja ei tietenkään mikään runkopatja!!! Mulla kiehu. Varsinkin kun se vielä sopi että se haettiin nyt viikonloppuna, ja meillä pitäis vielä lattiakin rempata... Mies laupiaana lampaana tekee mitä äiti käskee, se tässä ehkä eniten risoo. Me ollaan ylipainosia, ja kun mies on kotona lasten kaa ne saa hyppiä sängyssä, siks just edellinen sänky meni rikki.



Vain pari päivää myöhemmin anoppi kysy mun mieheltä paljon me annetaan viikonlopun juhlakalulle rahaa lahjaksi. No mies sanoi tietenkin, ja voi kauhea se on liikaa anopin mielestä (50 euroa, meitä 5 hengen perhe että on aika vähän itse asiassa) kun meillä on niin vähän rahaa (mistähän se meidän talouden tuntee..) ja SE AIKOO ITE laittaa rahaa oman korttinsa väliin meiltä. Mä soitan sille tässä vielä ennen viikonloppua ja annan tasan kuulla kuultavansa.



Onneks on kännykät, näkee kuka soittaa eikä tarvi joka kerta vastata. Mä jotenkin ymmärrän jos äidit ja tyttäret soittelee, rupattelu kuuluu naisten luonteen laatuun. Mut mun oma anoppi saa mut raivoamaan...

Kehityspsykologisesti määritellen ei todellakaan vaikuta tavanomaiselta. Ilmeisesti se henkinen napanuora ei ole oikeasti katkennut. Voi johtua esim. siitä, ettei äiti ole onnistunut luomaan itselleen omaa ystävä- ja tuttavapiiriä, jolloin siis täyttää tyhjiötään lapsellaan. Ehkäpä tällainen vanhempi elää myös lapsensa kautta, eikä siis pysty aidosti elämään omaa elämäänsä, vanhemman roolinsa ulkopuolella?

Entäpä jos vanhemmalla on lapsensa lisäksi ystävä- ja tuttavapiiri. Mutta hän ehtii siitä huolimatta soittamaan lapselleen :).

Minä olen usein yhteydessä niin tyttäreeni (21), sisareeni kuin äitiinikin. Olen yhteydessä myös kavereihini.

Miksi eläisi lapsen kautta, jos juttelee lapsensa kanssa?

Sellaista arkista höpöttelyä... On minusta normaalia.

t. 27-v. nainen

Tyypillistä. Sitten alkaa uhriutuminen ja utelu mikset vastaa puheluun, jos joka ikinen päivä ei vaan jaksa puhua!!!

https://www.is.fi/perhe/art-2000006261401.html

"Turhan tiivis yhteydenpito. Aikuisen lapsen kanssa saatetaan pitää yhteyttä päivittäin. Mikäli yhteydenpito tapahtuu pääosin vanhemman aloitteesta tai herättää voimakasta syyllisyyttä lapsessa, joka ei itse soita päivittäin, voi kyseessä olla liiallinen aikuisen lapsen elämään pyrkiminen. Tasapaino löytyy, kun antaa lapsen irtautua ja pyrkii rakentamaan uudenlaisen, tasavertaisemman suhteen vanhemman ja lapsen välille."

Itse olen melkein 40v ja viestittelen päivittäin eläkeläisen äitini kanssa ainakin pelkän moi viestin, jos ei muuta. Jos ei vastausta kuulu, tiedän että on joku hätänä. Pari kertaa on kaatunut, muttei pahemmin käynyt. Olen kieltänyt kiipeämästä jakkaralle, mutta jääräpää niin tekee.

Itse olen päättänyt, että viikonloput pidän puheluvapaina, kun saadaan olla mieheni kanssa työviikon jälkeen rauhassa yhdessä. Äiti koittaa silti tuttuun tapaan soittaa ja laitan viestillä että nyt ei sovi puhelut. Hän kuulustelee kaikki menemiset, syömiset, teot puheluissaan.

Äiti on rakas, mutta tuo piirre hänessä tuntuu toisinaan todella raskaalta.

Vierailija kirjoitti:

Edustat ns länsimaista ajattelutapaa, kun lapsi täyttää 18v, täytyy hänen viimeistään silloin muuttaa pois kotoaan ja yhteydenpito minimiin siinä vaiheessa. Juhlapyhinä ok.

Vanhempiahan ei kuulu laskea perheenjäseniksi enää tuossa vaiheessa, he ovat vain sukulaisia.

Kehityspsykologisesti määritellen ei todellakaan vaikuta tavanomaiselta. Ilmeisesti se henkinen napanuora ei ole oikeasti katkennut. Voi johtua esim. siitä, ettei äiti ole onnistunut luomaan itselleen omaa ystävä- ja tuttavapiiriä, jolloin siis täyttää tyhjiötään lapsellaan. Ehkäpä tällainen vanhempi elää myös lapsensa kautta, eikä siis pysty aidosti elämään omaa elämäänsä, vanhemman roolinsa ulkopuolella?

Tilanne olisi toinen, jos kyseessä olisi vaikkapa vanheneva, lapsistaan jo jossain määrin hoidollisesti riippuvainen äiti, jolloin molemminpuolinen huolehtiminen olisi aivan luonnollisesti.

Oletko kuullut kultaisesta keskitiestä? Eli ei tarvitse mennä ääripäästä toiseen, vaan voi pitää yhteyttä tasaisin väliajoin. Ei joka päivä, muttei vain juhlapyhinäkään.

Kai se on jokaisen oma asia miten usein ottaa yhteyttä, oma äitini soitti kerran, kokeili toimiiko kännykkä ;-)

Ei ole normaalia. Millään tasolla.

Joka päiväinen soittelu kertoo siitä, että äiti yrittää hallita lapsensa elämää vieläkin, ihan kuin lapsi olisi alaikäinen edelleen. Todella raskasta!

Mun äiti soittaa mulle joka päivä vähintään kerran, ja se on ihanaa. :) Hänellä on alzheimerin tauti ja en tiedä miten kauan saan nauttia äidin puheluista, mutta niin kauan kuin hän soittaa niin arvostan sitä, vaikka puheet alkaa olla joka päivä samanlaiset, niinkuin tavatessakin. <3

Sehän riippuu siitä mitä on sovittu. Jos halu päivittäiseen yhteydenpitoon on molemminpuolista, niin siinä ei ole mitään väärää. Onhan moni päivittäin yhteydessä kavereidenkin kanssa, miksi oma vanhempi olisi jotenkin huonompi asia? Jos jonkun soittelu on häiriöksi, niin sitten ei ole ok.