Maidottoman dieetin hyöty/purkaminen, liittyen silent refluksiin!
Hei!
Mulla on 5 kk ikäinen lapsi, jolla silent refluksi. Eli ei juuri koskaan puklaa, mutta maito seilaa kurkussa edestakaisin ulostulematta. Se voi olla allergista, joten aloitin kokeeksi maidottoman dieetin.
Oireilee lapsella niin, ettei halua oikein syödä. Nälkä on, mutta kitisee ennenkuin pääsee syömisen alkuun. Syöminen oli yhdessä välissä ihan täyttä helvettiä, mutta nyt helpottanut hieman lääkityksen myötä. Kokonaan vaiva ei ole kadonnut, jonka vuoksi sitä maidotonta kokeilen.
Mitään eroa en oikeastaan ole huomannut, ehkä syömismäärät ovat vähän suurempia, mutta maito ei ole nyt yhtä rasvaista kun ei saa syödä kaikkea sitä, mitä ennen ;).. joten johtuu ehkä ainakin osittain siitä.. ja ehkä myöskin siitä, että on pidempään nyt saanut lääkettä kuin ennen maidotonta dieettiä.
Olen ollut dieetillä nyt vähän yli viikon ja kaksi viikkoa aion olla.. Puranko ihan itsekseni koska on oma kokeiluni, joskin lääkärin suosittelemana, että "voi kokeilla". Söisinkö siis dieetin loputtua vaikka jäätelöä ja joisin maitoa, jotta näkee tuleeko vaiva pahemmaksi?
ENNENKAIKKEA, ONKO MUILLA SILENT REFLUKSIA JA ONKO VAIVA KADONNUT KOKONAAN LÄÄKITYKSEN MYÖTÄ? VAi onko turha edes olettaa niin?
Kommentit (5)
Kiinteiden aloittamisesta voisi olla tapauksessanne enemmän hyötyä, jos refluksi ei tunnu olevan allergiaperäistä. Tosin, monet maitoallergikot on myös esim. muna-allergikkoja, joten jos sulla on vain maitoproteiini (kai olet jättänyt pois kaiken maitoproteiinin, myös heran ja kaseiinin yms) pois niin taustalla voi silti olla jotain muuta allergiaa.
Onko vauvalla mitään iho-oireita? Lehahtelua, ihottumaa? Miten yöt sujuu?
Kaiken maidon olen jättänyt pois.. tarkoin. Myös kananmunaa olen vältellyt, mutta tämän kanssa en ole ihan ehdoton ollut. Vauvan iho on kuiva, ajoittain nyppyä, esim. nyt vaippa-alueella, mutta vähän vain. Poskien iho ajoittain kuiva/karhea, muttei ihottumaa. Myös jaloissa joskus kuivia laikkuja, mutta rauhallisen näköisiä. Johtuu ehkä pyllyn pesemisestä tuo kuivuminen enemmänkin? Käsissä ja vartalolla näet iho siisti.
Kakka yleensä normaalin väristä, mustikkaa kun annoin, kakka olikin tummaa/vihertävää, mutta lienee normaalia. En ole kakan väriä oikein muuhun sitten osannut yhdistää kun tätä oli jo kun itse olin maidottomalla.
Ehkä mä sitten aloitan itse pian taas maidon takaisin? Missä ajassa mahdollinen oireilu alkaa taas jos maitoallergiaa??
ap
Joskus kiljahtelee/itkee unissaan, mutta saattaa olla ihan unta vaan, koska myös joskus nauraa unissaan ääneen. Tämä menee itsellään ohi, ilman että herää siihen tai pitäisi käydä edes rauhoittelemassa. Syö kerran/kaksi yössä.
Päikkäreitä ei aina tahdo nukkua, mutta kun syö refluksin vuoksi vain pieniä määriä kerrallaan, saattaa se olla syynä, että herää nälkään?
ap
reakoi oikeastaan ihan heti jos syö maitoa tai munaa. Reakoi myös hyvin nopeasti äidinmaidon kautta näihin. Meillä menee pienessä reaktiossa naama punaiseksi ja isommassa reaktiossa tulee punan lisäksi näppylöitä.
Refluksista en valitettavasti osaa sanoa mitään.
Edes jostakin vaivasta.. Maitoallergiasta tai refluksista.. Neuvoja, ohjeita? :)
ap