Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jumilaut että mä inhoan
07.05.2011 |
tätä ajoittain iskevää pakonomaista itsetutkiskelua ja siitä seuraavaa paniikkikohtausta. Sehän siitä aina tulee. Väkisin.
Tällä kertaa otin eri merkkisen vitamiinipillerin, ku tavallisesti. Jaa, voikohan sen jollekin ainesosalle olla allerginen? No varmana voi. Kas, jalkoja kutittaa. Voi viddu. Varmaan joku allerginen reaktio siis. Kohta turpoo kurkku tai jotain. Pitäsköhän kattoa onko jo nokkosrokkoa jossain päin kroppaa. Ihan niinkui selästäkin kutittaisi. Ja navasta. Happi loppuu. Koht ei voi hengittää edes. Varmaan. Juu ei voi. Ei tosin oo mikään paikka tukossa, mutta kurkkuakin alkoi kutittaa. Siis ei voi hengittää. Pakko hengittää...
jne, jne, jne...
Noh, ne tulee milloin mistäkin. Ei oo pakko olla "allerginen reaktio", onhan noita kaikenmaailman kohtauksia maailmassa, mistä voi valita kuhunkin tilanteeseen ja "oireisiin" etäisesti sopivan. Ajatuskulkukaan ei nyt ehkä ole noin suoraviivainen ja järjen ääni siellä koittaa seassa piipittää, mutta turhaan piipittää. Perkele.
Veri tuntuu pakenevan kasvoilta, happi loppuu, kurkkua kuristaa, sydän hakkaa, kädet tärisee, naama puutuu ja huimaa. Tekis vaan mieli juosta karkuun. Juma, että ihminen voi olla idiootti.
Hermosavut. Auttaskohan?
Kommentit (3)
Älä missään nimessä tupakoi. Pahentaa tilannetta, on ainakin yhtä vaarallinen ellei vaarallisempi kuin se vitamiinipilleri tai jokin, mikä kohtauksen alun perin aiheutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin pitkä mielialalääkitys ja terapia. paha pakko-oireinen häiriöhän tuo selkeesti on. voi ilmentyä ajatuksina, tekoina tai molempina. ahdistuksesta kyse. MUTTA SIITÄ PÄÄSEE EROON :)
t. eräs saman kokenut, joka on vuoden jo elänyt ihan omana itsenään, ja kivaa on :)
Alue: Aihe vapaa
Mulla ei tuollasta vaivaa kyllä ole, mutta vähän vastaava. Tänään viimeksi aloin miettiä itseäni ihmisenä ja huonoja puoliani, niitä, joita en todellakaan pysty myöntämään ääneen kenellekään, mutta joita en toisaalta pysty salaamaankaan. Hävettää niin jumalattomasti ja harmittaa, että olen niin huono ihmisenä.
Noita ja vastaavia pyörittelen ja alkaa itkettää, mietin että pitäisi puhua jollekin, mutta olen varma, etten voi löytää psykologia, jota kestäisin katsella. Sitten masennun, onneksi en psykoosiin asti vielä.