Halla-Aholla on taas asiaa :(
Kommentit (96)
Te ette tiedä näistä asioista mitään, ettekä te edes halua tietää näistä mitään, mutta silti katsotte asiaksenne kommentoida. Sun kirjoituksellasi ei ollut mitään painoarvoa minulle; Halla-aho on oikeasti tehnyt suuren uhrauksen tullessaan omalla nimellään ja omilla kasvoillaan julkisuuteen näillä asioilla. Hän heitti itsensä ja perheensä vihabussin alle siinä vaiheessa, kun nosti kipeän tabun pöydälle, mutta hän teki sen silti. Siksi, koska jonkun oli pakko.
Hän on saanut sen vuoksi paljon menestystä, jota muuten ei olisi saanut, päässyt eduskuntaan ja pian ehkä ministeriksi. Se, etten viitsi hänen valitustaan lukea, ei tee minusta tietämätöntä.
Hänen suhteensa sinä olet tietämätön. Silti katsot asiaksesi hänestä kommentoida; ei ehkä ihan viisasta. Viisas ihminen ottaisi asiasta selvää itse ensin.
Henkilömielikuvasta päätellen luulen, että Halla-aho on niitä ihmisiä, jotka eivät halua valtaan, mutta jotka sinne nostetaan ansioiden perusteella.
hänelle yhtä perusteltua kuin että hän toivoo vihreään raiskausta. Jos jotain uhkaillaan niin olkoon se sitten natsi tai skinhead edes. Se tekisi minut iloiseksi...
...iloiseksi. Halla-aho nyt vain ei satu olemaan enempää natsi kuin skinikään. Ilosi on siis epäaitoa, vailla niitä perusteita mitä sille asetat.
Ja jos sinä sisällissotaa haluat, voi sellainen vielä meidän elinaikanamme tullakin. Mistä tiedät, kummalla puolen pyssyä silloin ratkaisevalla hetkellä olet? Varmastiko olet se, joka jää viimeiseksi haudoilla tanssimaan?
Niin tämä se teidän ongelmanne juuri on; tietämättömyys.
Te näennäissuvaitsevaiset ette vaan ymmärrä sitä. Lukekaa tuo linkki Halla-ahon kirjoitukseen vihakirjoittelusta kaikki! Siinä on painavaa asiaa siitä, kuka tai ketkä ovat niitä tämän yhteiskunnan todellisia uhanalaisia ja syrjittyjä. Ja missä se todellinen vihapuhe on. >=(
Toisin kuin ulkomaalaisen näköisiä. Tämä kommentti Halla-ahoja lukematta. Tuota sorrettua raukkaa.
Te ette tiedä näistä asioista mitään, ettekä te edes halua tietää näistä mitään, mutta silti katsotte asiaksenne kommentoida.
Sun kirjoituksellasi ei ollut mitään painoarvoa minulle; Halla-aho on oikeasti tehnyt suuren uhrauksen tullessaan omalla nimellään ja omilla kasvoillaan julkisuuteen näillä asioilla. Hän heitti itsensä ja perheensä vihabussin alle siinä vaiheessa, kun nosti kipeän tabun pöydälle, mutta hän teki sen silti. Siksi, koska jonkun oli pakko.
Ai että persu kehtaa haukkua jotakuta tietämättömyydestä? Juu, tehän perustatte mielipiteenne vain ja ainoastaan tietoon. Valitettavasti se tieto on saatu netin keskustelupalstoilta, eikä sillä ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.
Narautin täällä av:lla ennen vaaleja persun, joka väitti perehtyneensä asioihin hyvin. Kävi ilmi, ettei hän ollut edes lukenut puolueen ohjelmia, sillä kun siteerasin erästä ohjelmaa sanasta sanaan, hän väitti, etteivät persut ikimaailmassa sanoisi niin.
Eli edelleen on asioihin perehtynyt persu näkemättä. Tulenkohan sitä elämäni aikana näkemään?
Kerro sitten kun oma a) koulutus b) sivistystaso c) perehtyneisyys on edes alkeellisella tasolla. Sähän et tiedä mistään mitään.
Hänen suhteensa sinä olet tietämätön. Silti katsot asiaksesi hänestä kommentoida; ei ehkä ihan viisasta. Viisas ihminen ottaisi asiasta selvää itse ensin. Henkilömielikuvasta päätellen luulen, että Halla-aho on niitä ihmisiä, jotka eivät halua valtaan, mutta jotka sinne nostetaan ansioiden perusteella.
Mitä minun vielä pitäisi tietää? Tiedän jopa niin paljon, että tiedän ettei mieleni tee seurata hänen kirjoitteluaan vapaaehtoisesti.
Te ette tiedä näistä asioista mitään, ettekä te edes halua tietää näistä mitään, mutta silti katsotte asiaksenne kommentoida. Sun kirjoituksellasi ei ollut mitään painoarvoa minulle; Halla-aho on oikeasti tehnyt suuren uhrauksen tullessaan omalla nimellään ja omilla kasvoillaan julkisuuteen näillä asioilla. Hän heitti itsensä ja perheensä vihabussin alle siinä vaiheessa, kun nosti kipeän tabun pöydälle, mutta hän teki sen silti. Siksi, koska jonkun oli pakko.
Hän on saanut sen vuoksi paljon menestystä, jota muuten ei olisi saanut, päässyt eduskuntaan ja pian ehkä ministeriksi. Se, etten viitsi hänen valitustaan lukea, ei tee minusta tietämätöntä.
...koska alitajunnassasi tiedät, että olet väärässä ja noita tekstejä lukemalla voit tehdä ajattelussasi täyskäännöksen :D

Etkä sinä uskalla seurata esim. punavihreitä medioita, koska pelkäät vastaavaa?
Niin tämä se teidän ongelmanne juuri on; tietämättömyys.
Ai että persu kehtaa haukkua jotakuta tietämättömyydestä? Juu, tehän perustatte mielipiteenne vain ja ainoastaan tietoon. Valitettavasti se tieto on saatu netin keskustelupalstoilta, eikä sillä ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Narautin täällä av:lla ennen vaaleja persun, joka väitti perehtyneensä asioihin hyvin. Kävi ilmi, ettei hän ollut edes lukenut puolueen ohjelmia, sillä kun siteerasin erästä ohjelmaa sanasta sanaan, hän väitti, etteivät persut ikimaailmassa sanoisi niin. Eli edelleen on asioihin perehtynyt persu näkemättä. Tulenkohan sitä elämäni aikana näkemään?
Jotkut eivät elä tarpeeksi pitkään nähdäkseen.
Toiset taas eivät kykene näkemään asioita, vaikka eläisivät pitkänkin elämän.
Sitä vaan haukutaan mielikuvien perusteella, ja ne mielikuvat on saatu toisen ja kolmannen käden kautta.
Vaikka olen rakastunut vähemmistöä edustavaan mieheen, niin uskallan sanoa että ap. ensimmäinen linkki Halla-ohon blogikirjoitukseen oli oikeasti hyvä. Ja suoraan sanottuna siinä ei puhuttu maahanmuuttajista vaan mediasta, poliitikoista ja fanaatikoista. Enkä väitä että kaikki Halla-ahon kirjoitukset ovat hyviä, tämä oli.
...koska alitajunnassasi tiedät, että olet väärässä ja noita tekstejä lukemalla voit tehdä ajattelussasi täyskäännöksen :D
Etkä sinä uskalla seurata esim. punavihreitä medioita, koska pelkäät vastaavaa?
Ensinnäkin, pelkästään Hesari on jo punavihreä media. Suomessa ei juuri muita olekaan.
Ja esim. Vihreää Lankaa luen säännöllisesti. Ei ole vielä tartuntaa tullut eikä taantumaa punavihertasolle :D
kummalla puolen asetta olen. Sisällissodasta puhumisesi on typeryyttä.
Ensinnäkin, pelkästään Hesari on jo punavihreä media. Suomessa ei juuri muita olekaan. Ja esim. Vihreää Lankaa luen säännöllisesti. Ei ole vielä tartuntaa tullut eikä taantumaa punavihertasolle :D
Taidan äänestää Halla-ahoa seuraavissa vaaleissa. t. vihervasemmistolainen (pian entinen)
Tuli sitten järkiinsä.
Hänen suhteensa sinä olet tietämätön. Silti katsot asiaksesi hänestä kommentoida; ei ehkä ihan viisasta. Viisas ihminen ottaisi asiasta selvää itse ensin. Henkilömielikuvasta päätellen luulen, että Halla-aho on niitä ihmisiä, jotka eivät halua valtaan, mutta jotka sinne nostetaan ansioiden perusteella.
Mitä minun vielä pitäisi tietää? Tiedän jopa niin paljon, että tiedän ettei mieleni tee seurata hänen kirjoitteluaan vapaaehtoisesti.
Muodosta itse oma käsityksesi.
Niin tämä se teidän ongelmanne juuri on; tietämättömyys.
Te näennäissuvaitsevaiset ette vaan ymmärrä sitä. Lukekaa tuo linkki Halla-ahon kirjoitukseen vihakirjoittelusta kaikki! Siinä on painavaa asiaa siitä, kuka tai ketkä ovat niitä tämän yhteiskunnan todellisia uhanalaisia ja syrjittyjä. Ja missä se todellinen vihapuhe on. >=(
Toisin kuin ulkomaalaisen näköisiä. Tämä kommentti Halla-ahoja lukematta. Tuota sorrettua raukkaa.
Te ette tiedä näistä asioista mitään, ettekä te edes halua tietää näistä mitään, mutta silti katsotte asiaksenne kommentoida.
Sun kirjoituksellasi ei ollut mitään painoarvoa minulle; Halla-aho on oikeasti tehnyt suuren uhrauksen tullessaan omalla nimellään ja omilla kasvoillaan julkisuuteen näillä asioilla. Hän heitti itsensä ja perheensä vihabussin alle siinä vaiheessa, kun nosti kipeän tabun pöydälle, mutta hän teki sen silti. Siksi, koska jonkun oli pakko.
Ai että persu kehtaa haukkua jotakuta tietämättömyydestä? Juu, tehän perustatte mielipiteenne vain ja ainoastaan tietoon. Valitettavasti se tieto on saatu netin keskustelupalstoilta, eikä sillä ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.
Narautin täällä av:lla ennen vaaleja persun, joka väitti perehtyneensä asioihin hyvin. Kävi ilmi, ettei hän ollut edes lukenut puolueen ohjelmia, sillä kun siteerasin erästä ohjelmaa sanasta sanaan, hän väitti, etteivät persut ikimaailmassa sanoisi niin.
Eli edelleen on asioihin perehtynyt persu näkemättä. Tulenkohan sitä elämäni aikana näkemään?
Kerro sitten kun oma a) koulutus b) sivistystaso c) perehtyneisyys on edes alkeellisella tasolla. Sähän et tiedä mistään mitään.
Säälittävin yritys pitkään aikaan.
a) olen FT, tiedätkö edes, mikä se on
b) sivistyksestä sinulle ei kannata edes puhua
c) perehtyneisyys on erittäin hyvä
Sinulla ei ole mitään, mitään perusteluja väitteillesi. Olet PELLE!
Koska itse meinaat perehtyä?
Niin tämä se teidän ongelmanne juuri on; tietämättömyys.
Te näennäissuvaitsevaiset ette vaan ymmärrä sitä. Lukekaa tuo linkki Halla-ahon kirjoitukseen vihakirjoittelusta kaikki! Siinä on painavaa asiaa siitä, kuka tai ketkä ovat niitä tämän yhteiskunnan todellisia uhanalaisia ja syrjittyjä. Ja missä se todellinen vihapuhe on. >=(
Toisin kuin ulkomaalaisen näköisiä. Tämä kommentti Halla-ahoja lukematta. Tuota sorrettua raukkaa.
Te ette tiedä näistä asioista mitään, ettekä te edes halua tietää näistä mitään, mutta silti katsotte asiaksenne kommentoida.
Sun kirjoituksellasi ei ollut mitään painoarvoa minulle; Halla-aho on oikeasti tehnyt suuren uhrauksen tullessaan omalla nimellään ja omilla kasvoillaan julkisuuteen näillä asioilla. Hän heitti itsensä ja perheensä vihabussin alle siinä vaiheessa, kun nosti kipeän tabun pöydälle, mutta hän teki sen silti. Siksi, koska jonkun oli pakko.
Ai että persu kehtaa haukkua jotakuta tietämättömyydestä? Juu, tehän perustatte mielipiteenne vain ja ainoastaan tietoon. Valitettavasti se tieto on saatu netin keskustelupalstoilta, eikä sillä ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.
Narautin täällä av:lla ennen vaaleja persun, joka väitti perehtyneensä asioihin hyvin. Kävi ilmi, ettei hän ollut edes lukenut puolueen ohjelmia, sillä kun siteerasin erästä ohjelmaa sanasta sanaan, hän väitti, etteivät persut ikimaailmassa sanoisi niin.
Eli edelleen on asioihin perehtynyt persu näkemättä. Tulenkohan sitä elämäni aikana näkemään?
Kerro sitten kun oma a) koulutus b) sivistystaso c) perehtyneisyys on edes alkeellisella tasolla. Sähän et tiedä mistään mitään.
Ei mitään perusteluja, ei tietoa, mutta silti vankka mielipide. Noooooin!
fiksu kirjoitus Halla-aholta jälleen kerran.
Niinhän se Halla-ahokin toivoi Meriläisen joutuvan raiskatuksi. Ihan vaan siksi, ettei Meriläinen ajattele asioista samalla tavalla kuin hän. Joten ihan sama se on muidenkin oikeus, jos ei ajattele kuin Jussi niin saa ihan vapaasit toivoa Jussille kaikkea pahaa ja kirjoitella tästä halveksivaan sävyyn.
Aika turha siis Jussin itkeä surkeaa kohtaloaan, niin makaa kuin petaa.
Koska itse meinaat perehtyä?
Niin tämä se teidän ongelmanne juuri on; tietämättömyys.
Te näennäissuvaitsevaiset ette vaan ymmärrä sitä. Lukekaa tuo linkki Halla-ahon kirjoitukseen vihakirjoittelusta kaikki! Siinä on painavaa asiaa siitä, kuka tai ketkä ovat niitä tämän yhteiskunnan todellisia uhanalaisia ja syrjittyjä. Ja missä se todellinen vihapuhe on. >=(
Toisin kuin ulkomaalaisen näköisiä. Tämä kommentti Halla-ahoja lukematta. Tuota sorrettua raukkaa.
Te ette tiedä näistä asioista mitään, ettekä te edes halua tietää näistä mitään, mutta silti katsotte asiaksenne kommentoida. Sun kirjoituksellasi ei ollut mitään painoarvoa minulle; Halla-aho on oikeasti tehnyt suuren uhrauksen tullessaan omalla nimellään ja omilla kasvoillaan julkisuuteen näillä asioilla. Hän heitti itsensä ja perheensä vihabussin alle siinä vaiheessa, kun nosti kipeän tabun pöydälle, mutta hän teki sen silti. Siksi, koska jonkun oli pakko.
Ai että persu kehtaa haukkua jotakuta tietämättömyydestä? Juu, tehän perustatte mielipiteenne vain ja ainoastaan tietoon. Valitettavasti se tieto on saatu netin keskustelupalstoilta, eikä sillä ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Narautin täällä av:lla ennen vaaleja persun, joka väitti perehtyneensä asioihin hyvin. Kävi ilmi, ettei hän ollut edes lukenut puolueen ohjelmia, sillä kun siteerasin erästä ohjelmaa sanasta sanaan, hän väitti, etteivät persut ikimaailmassa sanoisi niin. Eli edelleen on asioihin perehtynyt persu näkemättä. Tulenkohan sitä elämäni aikana näkemään?
Kerro sitten kun oma a) koulutus b) sivistystaso c) perehtyneisyys on edes alkeellisella tasolla. Sähän et tiedä mistään mitään.
Ei mitään perusteluja, ei tietoa, mutta silti vankka mielipide. Noooooin!
Vankkoja perusteluita, olet erinomaisen tervetullut kertomaan niistä "Timo Soinin Ei Portugalin tukipaketille" -keskusteluun - sinun laisesi oikein loistavat poissaolollaan siellä. =)
Tule ihmeessä, perustele oma kantasi. Ole hyvä.
"Niinhän se Halla-ahokin toivoi Meriläisen joutuvan raiskatuksi. Ihan vaan siksi, ettei Meriläinen ajattele asioista samalla tavalla kuin hän. Joten ihan sama se on muidenkin oikeus, jos ei ajattele kuin Jussi niin saa ihan vapaasit toivoa Jussille kaikkea pahaa ja kirjoitella tästä halveksivaan sävyyn.
Aika turha siis Jussin itkeä surkeaa kohtaloaan, niin makaa kuin petaa."