Voi äidit armaat. Päiväkotilaisten vanhemmat.
Kun päiväkodin pihalla pari tätiä juttelee, he yleensä puhuvat hoidettaviin liittyvistä asioista, joista ei muualla ehdi puhua. Toisaalta, eikö teidän työpaikoillannen työntekijät saa jutella koko työpäivän aikana? Olisitte huolissanne todellisista asioista. Siitä, että päiväkodeissa ei ole tarpeeksi henkilökuntaa. Siellä teidän silmiltänne piilossa on joka päivä monessa päiväkodissa todellisia uhkia. Lapsia on paljon ja aikuisia vähän. On ihan tavallista, että hoitajan tai opettajan ollessa sairas, sijaista ei saa ottaa. Yksi ihminen voi joutua paimentamaan kahtakymmentä lasta. Silmiä ei millään riitä joka paikkaan. Tuossa kohutulla videollahan on aikuisia pihalla erikoisen paljon. Päiväkodissa työskentely on yksi rankimmista töistä nykyään. Suotakoon päiväkodin aikuisille siis edes sananvaihto toisen aikuisen kanssa vaikkapa sitten siellä pihalla.
Kommentit (139)
Sehän on sen duuni ja se on vastuussa tuosta koko höskästä. Kai sitä kuka tahansa ihmettelisi tuossa vaiheessa työnsä hedelmiä.
Minä ihmettelen kyllä sitä, MITEN PALJON siellä oikein on niitä toimettomia aikuisia? Neljä tätiä juoruaa yhdessä kehässä ja vielä on muka lisääkin? Ja silti ne lapset kiipeilee ihan missä sattuu!
lastenhoitajille.
Minusta teette todella arvokasta ja hyvää työtä ilman tietä moni olisi pulassa.
Kiitos teille kaikille jotka olette päiväkodissa töissä ja jaksatte vahtia muiden välillä hankalia lapsia (välillä hankalia vanhempia).
miten jotkut eivät tajua että ihmisillä on erilaisia unentarpeita. Uskotteko todellakin että jokaisen ihmisen nukkuminen sujuu samalla tavalla? Ymmärrän että hoitajat tarvitsevat aikaa päivisin ilman lapsia mutta että ihan pakkonukutetaan?!
Minulla on itselläni ollut unihäiriöitä aivan lapsesta asti ja nukahtaminen on ihannetilanteessakin vaikeaa mutta jos minun pitäisi yrittää sitä päivällä tai illalla muuten kuin rättiväsyneenä, olisi se turha toivo. Mikään ei ole kamalampaa kuin valvoa puoli yötä unta odottaessa. Tällaista oli siis jo lapsena ja oma lapseni näyttää valitettavasti perineen tämän ongelman. Olen "väkisin" opettanut lapseni nukkumaan päiväunia kun ei vauvana osannut ja nyt tyttö riekkuu myöhään iltaan. Onpa hauskaa todellakin. Selvästi hänellä on sama unentarve tunneissa mitattuna riippumatta siitä milloin unensa ottaa. Ymmärrän hyvin jos joku ei halua että lapsi nukkuu päiväunet. Rauhoittua sitten ehkä pitää muuten muiden unien ajaksi.
kysymykseen, kun täällä taisi niitä olla? MITÄ TAPAHTUU PÄIVÄUNILLA???
ryhmän kolmesta työntekijästä yksi on nukkarissa, toinen lähtenyt kotiin ja kolmas pitää ruokataukoa. Ruokatauon jälkeen siistit paikkoja, istut palaverissa, täytät tietokoneella läsnäololistoja, teet suunnittelua, soitat työpuheluita ja vahdit niitä lapsia jotka ei nuku. Jossain kohtaa menet itse sinne nukkariin, otat paperitöitä mukaan ja päästä toisen työntekijän kahvitauolle ja tekemään hänelle työnantajan määräämiä töitä (lue edeltä). Lisäksi hän vahtii hereillä olevat ja vastaanottaa nukkarista herääviä.
Riittääkö?
saamaan virikkeitä ja sosiaalisia taitoja, kun henkilökunnasta ei ole kuin keskinäiseen juoruiluun?
saamaan virikkeitä ja sosiaalisia taitoja, kun henkilökunnasta ei ole kuin keskinäiseen juoruiluun?
Kaikissa päiväkodeissa toimitaan erilailla. Siihen vaikuttaa johtava esimies, yleinen ilmapiiri ja se millaisia yksittäisiä työntekijöitä päiväkotiin valikoituu.
Itse en näe siinä mitään pahaa, että rupatellaan ulkoilun lomassa. Niin teen itsekin ulkoiluttaessa lapsiani. Lapset osaavat leikkiä keskenään, aikuisen tehtävä on vain valvoa ettei kenellekään satu mitään kovin suurta vahinkoa eli silmät on oltava selässä, vaikka rupateltaisiinkin.
Musta on aina ollut kiva olla työpaikassa, jossa ilmapiiri on leppoisa ja jutellaan muistakin kuin töistä. Työnantajana pitäisin sitä jopa tavoittelemisen arvoisena, koska silloin työpaikalla viihdytään ja leppoisa ilmapiiri heijastuu myös asiakkaille (tässä tapauksissa lapsille). Innovaatioillekin on enemmän tilaa rennommassa työilmapiirissä.
no varmasti paljon riippuu päiväkodin henkilökunnasta ja ilmapiiristä. varmasti on paljon hyviä päiväkoteja,mutta sitten osassa toiminta on erilaista. Itse asun kerrostalossa ja meidän rappunaapurina on päiväkoti. Tänään viimeksi kun kävelin siitä heidän 10m kertaa 10 m ns. leikkipihan ohi, en voinut olla ihmettelemättä hoitajien toimintaa. Hoitaja huutaa lapselle tyyliin, Eino et heitä sitä hiekkaa...ei siis vaivaudu kävelemään sillä pienen pienellä pihasella edes lapsen luokse ja sanomaan asiaa nätisti. Eikä ollut eka kerta kun näin, että tädit siellä pikkupihallaan huutelee lapsille, eivätkä ota oikeata kontaktia menemällä lapsen viereen puhumaan. sivusta seuranneena voin sanoa, että tuohon päiväkotiin en omia lapsiani aio viedä..
joku linkin tuohon "skandaalivideoon" kun en sitä löydä?
Toki on monenlaisia päiväkoteja ja on varmasti niitä huonojakin. Mutta paha mieli tulee siitä, kun itse hoitaa työnsä hyvin ja päivät usein ovat kiireisiä, niin täällä yleistetään kaikki hoitajat ja opettajat laiskoiksi juoruajiksi. Hoitakaa itse lapsenne. Meille on monta kertaa aamulla tuotu lapsia yövaipassa (kun ei se halunnut/antanut ottaa pois tai yöpuvussä (kun ei suostunut pukemaan muuta), oletuksena, että kyllä me hoidetaan. Arvostusta ei tässä työssä saa vaikka miten päin olisi ja siksipä olenkin alaa vaihtamassa. Näin varmasti on monelle hyvälle ja tunnolliselle opettajalle käynyt, kun aina saa aiheetonta arvostelua. Musta tuleekin lentoemäntä, joten ehkä teidän seuraavalla lomareissulla nähdään ja saatte ihan itse pilttejänne lennolla viihdyttää. Minä voin hymyillen tarjoilla kahvia. :)
voi kuule, sulta on jäänyt kyllä aika pahasti jotain nyt käsittämättä. et sinä sitä negatiivista palautetta ja arvostelua pakoon pääse vaikka lentoemoksi vaihdatkin. Kyllä ne kuule on monesti tosi v-mäisiä näiden lentokonetarjoilijoidenkin asiakkaat. Juoksuttavat sinua ees taas ja vaativat palvelua. Oikeasti en voi kyllä edes käsittää miten joku kokee hohdokkaaksi tai hienoksi ajatuksen olla tarjoilijana lentokoneessa..
Ikinä en ole siitä pitänyt vähäisen arvostuksen vuoksi. Nyt vielä vähemmän kiinnostaa mennä töihin. Paska duuni, mutta tulipahan kouluttauduttua. Pakko keksiä jotain muuta ennen kuin äitiysloma&hoitovapaa loppuu.
No mitäs hiiskattia ne tarhatädit oikein tekevät sillä aikaa, kun lapset ovat päiväunilla??? löhöövät ja laiskottelevatko??? Lapsetha nukkuvat joka päivä kahden tunnin päiväunet. Mihin se aika käytetään saakutti sentään??!!?? :(
Mm.
- ensin rauhoittelevat itkeviä ja ikävöiviä lapsia nukahtamaan
- lukevat lapsille päiväunisatua
- kirjaavat käytyjä vasu-, leops- ja aloituskeskusteluja tietokoneelle
- pitävät tiimipalaverin (yleensä 1 krt/vko), jolloin toisen ryhmän työntekijän työpanos tarvitaan "nukkarissa"
- keskustelevat ed. iltapvän ja ko. aamupäivän aikana esille tulleista ongelmista/onnistumisista/vanhempien palautteesta
- keskustelevat, = tekevät työtänsä, erityislasten asioista
- hoitavat asioita pomon kanssa
- etsivät vaatteita, jotka vanhemmat ovat ilmoittaneet kadonneen
- askartelevat synttärikortteja ryhmän lapsille
- käyvät vessassa
- pitävät lakisääteisen kahvitaukonsa (huom. ruokatuntia ei hoitohenk.kunnalla ole)
- huolehtivat lapsista, jotka heräilevät/nousevat päivälevolta n. tunnin päästä lepohetken alkamisesta
Tässä joitakin asioita, ole hyvä.
miten jotkut eivät tajua että ihmisillä on erilaisia unentarpeita. Uskotteko todellakin että jokaisen ihmisen nukkuminen sujuu samalla tavalla? Ymmärrän että hoitajat tarvitsevat aikaa päivisin ilman lapsia mutta että ihan pakkonukutetaan?!
Minulla on itselläni ollut unihäiriöitä aivan lapsesta asti ja nukahtaminen on ihannetilanteessakin vaikeaa mutta jos minun pitäisi yrittää sitä päivällä tai illalla muuten kuin rättiväsyneenä, olisi se turha toivo. Mikään ei ole kamalampaa kuin valvoa puoli yötä unta odottaessa. Tällaista oli siis jo lapsena ja oma lapseni näyttää valitettavasti perineen tämän ongelman. Olen "väkisin" opettanut lapseni nukkumaan päiväunia kun ei vauvana osannut ja nyt tyttö riekkuu myöhään iltaan. Onpa hauskaa todellakin. Selvästi hänellä on sama unentarve tunneissa mitattuna riippumatta siitä milloin unensa ottaa. Ymmärrän hyvin jos joku ei halua että lapsi nukkuu päiväunet. Rauhoittua sitten ehkä pitää muuten muiden unien ajaksi.
Itse olen ollut harjoittelussa päiväkodissa ja siellä oli yksi lapsi, joka ei aina nukahtanut. Lapsi sai olla nukkumatta sängyssään, mutta ei saanut häiritä muita. Makasi siis sen tunnin ajan leväten.
Miten ihmeessä jonkun ihmisen voi muka pakkonukuttaa, jos hän ei kerta kaikkiaan nuku?
Päiväkodissa päivälevon idea on nimenomaan rauhoittuminen ja lepääminen sekä hiljaisuus. Se tekee hyvää ihan kaikille lapsille. Ei sitä hälinää jaksa kukaan kahdeksaa tuntia eikä se paranna kenenkään iltaunia, jos sen levon jättää välissä pitämättä.
Siellä, missä minun poikani oli hoidossa, oli siivoojat ja aina jäi kaksi hoitajaa vapaaksi, kun yksi oli vahtimassa nukkuvia lapsia. Mitäköhän hiiskattia ne kaksi sitten tekivät?? :O
Sun olis kannattanu kysyä niiltä, jos kiinnosti, eikä hämmästellä täällä!
tosin varmaan toistoa tulee, kun en koko viestiketjua lukenut.
Tässä viimeisen kuukauden aikana on ollut pääsiäinen, vappu ja äitienpäivä tulossa esityksineen ja lahjoineen. Kevätjuhlavalmistelutkin on täydessä käynnissä, jokainen liikenevä hetki käytetään valmisteluihin (tietoa, kuvia, materiaalia..), edellisten rekvisiittojen pois keräämiseen ja uusien esille panoon. Lisäksi on vanhempainilta ja sen valmistelut ja nämä kaiken muun rutiinin lisäksi. Lasten kanssa tietenkin ollaan ensisijaisesti, mutta kun he lepäävät jää aikaa muullekin.
Ulkona haen minäkin sen parhaan paikan missä näkyy sekä portille, keinulle, kiipeilytelineelle, hiekkalaatikolle että sinne varaston nurkan taakse ja seison yleensä päivittäin juuri siinä. Auta armias jos menisin hiekkalaatikon reunalle leikkimään ja toisella puolen pihaa tapahtuisi jotain!
Ja kun kotiäideillä menee hermot sen yhden uhmaikäisen kiukuttelun kanssa, niin miettikää kun niitä on päiväkodissa 21. Ja kotona ei jakseta siivota kun lastenhoito on niin rankkaa=)
Minule tuodaan päiväkotiin aamulla lapsia yöpuvuissa kun vanhemmat eivät saa kullanmurujaan edes puettua. Mutta minä saan 21 lasta ulkovaatteisiin jne.
Hyvä näkökulma asiaan! Arvostan teidän työtänne ja AMMATTITAITOANNE. Ja kykyänne selvitä vanhempien hyvinkin erilaisten tai ristiriitaisten vaatimusten paineessa.
mihinkään vaikuttaa? Joka vuosi samat juhlat ja askartelut. Onpa tosiaan vaikeaa ja vaatii takuulla sen 40 tuntia suunnittelua.
Meidän päiväkodissa ei edes vietetä äitienpäivää. Vanhempainiltaa ei ole koskaan ollutkaan.
Ja miten ihmeessä te nyt puratte viimevuotisen kevätjuhlan rekvisiitat pois? Ja miten kauan siinä voi mennä??
Päiväkodeissa on tasoeroja ja ilmeisesti tästä johtuu katkeruutta vai mistä?
Meillä todella tarjotaan laatua myös juhlapyhien, kulttuuritarjonnan, fyysisen ympäristön ja elämysten kautta. Käytämme todella sen tunnin, minkä lapset lepäävät (meillä nukkuu n puolet, loput nousee ylös sadun jälkeen) valmisteluihin. Meidän talon juhlat ei todellakaan ole samanlaiset vuosittain! Koko talon vappujuhla oli onnistunut elämys, joka tosin vaati meiltä aikuisilta vähän enemmän panosta, mutta kyllä se kannatti. Kevätjuhlavalmisteluihinkin osallistuu niin lapset kuin aikuiset jo tammikuusta lähtien, jolloin kokoonnumme suunnittelemaan yhteistä teemaa, rekvisiittaa, lavasteita jne.
Saimme viime viikolla asiakastyytyväisyyspalautteet ja kyllä, lämmitti mieltä perheiden positiinen palaute. Meillä on todella hyvä ja ammattitaitoinen henkilökunta joka antaa paljon itsestään lapsille ja heidän perheilleen.
mihinkään vaikuttaa? Joka vuosi samat juhlat ja askartelut. Onpa tosiaan vaikeaa ja vaatii takuulla sen 40 tuntia suunnittelua. Meidän päiväkodissa ei edes vietetä äitienpäivää. Vanhempainiltaa ei ole koskaan ollutkaan. Ja miten ihmeessä te nyt puratte viimevuotisen kevätjuhlan rekvisiitat pois? Ja miten kauan siinä voi mennä??
urani aikana. Missään en ole nähnyt pakkonukuttamista. Lasta ei yleensä ottaen voi pakkonukuttaa. Olen nähnyt tapauksia, joissa äiti tai isä sanoo joka päivää, ettei meidän Lellu halua nukkua tänään. Ja joka päivä Lellu on mennyt sänkyyn kehottamatta ja nukahtanut pian. Eli lapsi tarvitsee unta, mutta vanhempi ei sitä hänelle sallisi. Pihalla valvovat aikuiset eivät oikeen voi irtaantua yksittäisen lapsen kanssa leikkimään tai jutustelemaan kuin korkeintaan hetkeksi. Muut lapset nimittäin sillä aikaa jäävät ilman valvontaa. Aikuisia on siellä pihalla vähän ja paras tapa valvoa koko laumaa, on seisoa sellaisessa paikassa, josta näkee kaikki. Sellaiset pihat ovat hankalia, joissa on paljon piilonurkkia. Kun lähdet johonkin nurkan taa katsomaan, muu poppoo jää ilman valvontaa. Siellä ulkona nimittäin saattaa olla vain kaksi tai pahimmillaan yksi aikuinen.
kysymykseen, kun täällä taisi niitä olla? MITÄ TAPAHTUU PÄIVÄUNILLA???
Siinä päiväkodissa missä olin aikoinaan töissä päikkäreiden aikaan tapahtuu ihan perus asioita.
Meillä ryhmässä oli 3 hoitajaa joista yksi menee nukkariin lukemaan lapsille satua ja jos henkilökuntaa riittää toinen aikuinen on nukuttamassa ns viereen nukahtajia tai syöttämässä tuttipullosta päikkäri maitoa yksi siivoaa tällä aikaa lounaan jäljet ja menee viettämään ansaittua ja päivän ainoata kahvitaukoa.Puolen tunnin kuluttua eka kahvilla käviä tulee päästämään nukkarista toisen ansaitulle kahvitauolle ja toinen heistä ottaa nämä ei nukkuvat lapset leikkihuoneen puolelle pukemaan vaatteita päälle ja keksimään heille jotain kivaa pientä tekemistä muiden nukkuessa ja jää heidän kanssaan puuhailemaan kunnes tämä joka on kahvilla tulee päästämään hänetkin kahville.No johan onkin puolitoista tuntia kahden tunnin päikkäreistä mennyt. Hiljalleen lapset sieltä heräilee ja tulevat nukkari tädin opastuksella pukemaan vaatteita päälleen ja aloittelemaan leikkiä. No johan se kello näyttääkin että on välipalan aika ja jonkun on aloitettava sen valmistelu ja jonkun on herätettävä lapsia syömään sekä pissatettava ja mahdollisesti vaihtaa lakanat jos on käynyt vahinko ja pedata sängyt.... avasiko yhtään asiaa?
noutamassa lapsensa päiväkodista kesken päivälepohetken etukäteen asiasta ilmoittamatta. Hämmästys voi olla aika iso, sillä lapsia "hoitaa" yksi ainoa, yleesä työharjoittelija ellei sitten joku vakiväestä ole mukana pakkonukuttamassa. Lievää väkivaltaakin käytetään, jos ei muuta niin nolaamista.
Menkää vanhemmat kesken kaiken katsomaan arkea, joka on julmempi kuin uskotaan.