Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Luuleeko joku, että ope tekee lukkarit?

Vierailija
09.02.2011 |

Luin tuossa toista viestiketjua, ja hämmästelin sitä, että joku todella viitsii kritisoida koulun alkamisaikoja. Siis yleensä rehtori tekee lukujärjestykset, ja opettajilla ei sitten ole niihin paljoakaan sananvaltaa. Olisi tietysti kivaa, jos oma lapsi voisi mennä kympiksi ja päästä kahdelta, niin hänen ei tarvitsisi olla yksin kauaa kotona iltapäivällä. Mutta on tosiaan myös sellaisia toiveita, että toivottavasti koulu alkaisi aina klo kahdeksan, jotta lapsen ei tarvitsisi olla aamulla olla yksin ja lähteä yksin kouluun. Jakotunnit ovat tietysti erikseen, ja silloin ope voi kysyä perheiden toiveita, ja perhe voi esittää oman toiveensa.



Voitte olla varmoja, että rehtori tietää, että ekaluokkalailla voi olla sopeutumisaikoja kahdeksan aamuina. Lukujärjestyksen tekemisessä on monia taustatekijöitä, joita täytyy ottaa huomioon eli lukkareita ei räätälöidä yksilöllisesti yhtä luokkaa varten.



Olen sitä mieltä, että vanhemmat ovat nykyään ihan pirun vaativia, sopeutumiskyky vanhemmilla on huono. Jokaiselle omalle kullannupulle halutaan tietysti parasta. Potuttaa itsekkäät vanhemmat!!



t. ope ja kolmen lapsen äiti -esikoinen ekaluokalla

Kommentit (16)

Vierailija
1/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Antaa varmaan liikuntasalivuorot ja esim. musiikintunnin paikan jos tarvitaan eri opea, mutta muuten kyllä opettaja tekee lukujärjestyksen.



Ainakin poikani 400 oppilaan koulussa.

Vierailija
2/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huonointa ja helpointa vaihtoehtoa koululleko pitäisi toivoa?



Esim. ammattikorkeassa opettajat muuten tekevät itse lukkarinsa, opetustyön ja muun työn lisäksi..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

rehtori antaa vain "isot linjat eli käytännössä ruoka-ajan, liikuntasalin käåyttöajan ja teknistentöiden luokan käyttöajan (jos sellainen ylipäänsä on). Sen ympäräille opettaja sit kokoaa oman lukujärjestyksensä.



Tietty mitä isompi koulu ja mitä enemmän erikoistuneita opettajia, sitä vähemmän tuota oman lukujärjestyksen kokoamista harrastetaan. Liikkuvia osia tulee liikaa.

Vierailija
4/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikutti esim. koulun alkamisajankohtaan.



Eli aloitti aamuisin yhdeksältä, ei koskaan kahdeksalta. Syynä että asuu 40 km päässä ja tulee mieluummin yhdeksään.



Sitten kun alkoi tulla aineenopettajia mukaan kuvioon tokalla, niin oli myös kahdeksan aamuja.



Nyt kolmannella luokalla musiikki ja englanti ovat kahdeksan tunteja, oman open tunnit alkavat klo 9.

Vierailija
5/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on rehtori tehnyt lukujärjestyksen. Se on kyllä ehdottomasti yleisin käytäntö (ainakin täällä meillä päin).

Antaa varmaan liikuntasalivuorot ja esim. musiikintunnin paikan jos tarvitaan eri opea, mutta muuten kyllä opettaja tekee lukujärjestyksen.

Ainakin poikani 400 oppilaan koulussa.

Vierailija
6/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siellä on erilsia jakotunteja ja tunteja, joiden pitää olla erityisopettajalla vapaita, ja ekaluokan opekin yleensä opettaa jotain muita aineita joillekin muille oppilaille. Eli kyllä varmasti rehtori tietyt reunaehdot asettaa, vaikka ope voisikin jonkun yksittäisen reunatunnin paikkaa vaihtaa.



Ylemmillä luokilla se palapeli on sitten sellainen, että tyytyväisiä saadaan olla, kun kaikki tunnit löytävät paikkansa, ja oppilailla ei ole hyppytunteja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tarkoitan nyt koulun alkamis- ja loppumisaikoja. Meidän 400 oppilaan koulussa rehtori määrää kyseiset ajat. Oppiaineet kukin pitäköön missä järjestyksessä vain (ekaluokalla).



Tottakai minäkin haluan lapselleni parasta, mutta luottamus kouluun ja siellä työskenteleviin ammattilaisiin on monella vanhemmalla huono. Ja se se ei johdu koulusta, vaan vanhempien omista antipatioista. Sääli. Ja lapsi saa vanhemmiltaan kyseenalaistavan asenteen "lahjaksi". Nykyään on muotia kyseenalaistaa kaikki asiat.

Vierailija
8/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi joku täällä palstalla tietää oikeasti koulusta jotain. Kaikki koulussa työskentelevät oikeasti lapsen etua ajatellen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ope

Vierailija
10/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tarkoitan nyt koulun alkamis- ja loppumisaikoja. Meidän 400 oppilaan koulussa rehtori määrää kyseiset ajat. Oppiaineet kukin pitäköön missä järjestyksessä vain (ekaluokalla).

Tottakai minäkin haluan lapselleni parasta, mutta luottamus kouluun ja siellä työskenteleviin ammattilaisiin on monella vanhemmalla huono. Ja se se ei johdu koulusta, vaan vanhempien omista antipatioista. Sääli. Ja lapsi saa vanhemmiltaan kyseenalaistavan asenteen "lahjaksi". Nykyään on muotia kyseenalaistaa kaikki asiat.


Lisään vielä, että minulla on suuri arvostus poikani opettajaa kohtaan, enkä missään nimessä tuolla kommentillani halunnut kyseenalaistaa kenenkään ammattitaitoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla, että hiillyn liikaa kriittisistä kommenteista. Jokaisessa koulussa on tietysti omia käytäntöjä lukujärjestyksen tekemisen suhteen. Olen vain jotenkin tullut vanhempien kommenteille allergiseksi. Usein tuntuu siltä, että koulun tulisi tarjota lapselle lähestulkoon kaikkea mahdollista räätälöitynä omalle lapselle. Vanhemmat toisinaan unohtavat, että opettajalla on vastuullaan ryhmä, joka toki muodostuu yksilöistä.



ap

Vierailija
12/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

alakoulun ope, joka tekee itse lukujärjestyksensä.



Liikunta- ja käsityötuntien sekä enkuntuntien paikat on määrätty lukujärjestyspohjaan, mutta muuten olen tehnyt lukkarini itse koko 12 vuoden työurani.



Koulun alkamis- ja päättymisajankohta määräytyy meillä bussiaikataulun mukaan, sillä meillä on paljon kuljetusoppilaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on annettu koulun alkamis- ja päättymisajat, opettajan opettamat tunnit muille luokille yms. sitten ne oppiaineet liikuntaa ja musiikkia lukuunottamatta voi asettaa paikoilleen haluamallaan tavalla.



t. ope

Vierailija
14/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei meillä kyllä reksi mitään lukkareita tee, kielet ja muut pakolliset vain. Kyllä se ope itse ne tuntinsa sinne lukkariin tempoo. Sitä paitsi se on suhteellisen sama mitä siellä lukkarissa lukee aloitus- ja päättymisaikoja lukuun ottamatta, eihän sitä kukaan edes noudata.



Eipäs taas yleistetä, joka koulussa ei tehdä samalla tavalla!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tehnyt yliopistossakaan. Erona on vain se, että yliopistossa lukkarit teki assistentti/amanuenssi ja ajankohtatoiveita sai esittää. Meidän ammattikorkekoulussa lukkarit tekee koulutuspäällikkö, eikä opettajilla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa luentojen ajankohtiin tms.

Esim. ammattikorkeassa opettajat muuten tekevät itse lukkarinsa, opetustyön ja muun työn lisäksi..

Vierailija
16/16 |
09.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä oman lapseni luokassa lukujärjestystä noudatetaan varsin tarkkaan. Ei opiskelu muuten sujuisi mitenkään. Osaan aineista oppilaat on jaettu pienempiin ryhmiin, osa käy erityisopettajalla tai resurssiopettaja opettaa, osa opiskelee suomea S2-ryhmässä. Pakko tunnit on pitää silloin kun on sovittu, muuten ei mikään toimi.

Mutta tuo lukujärjestysten noudattaminen on varmaankin hyvin koulukohtaista, ei joka paikassa ole samanlaista "palapeliä" kuin lapseni koulussa.

Ei meillä kyllä reksi mitään lukkareita tee, kielet ja muut pakolliset vain. Kyllä se ope itse ne tuntinsa sinne lukkariin tempoo. Sitä paitsi se on suhteellisen sama mitä siellä lukkarissa lukee aloitus- ja päättymisaikoja lukuun ottamatta, eihän sitä kukaan edes noudata. Eipäs taas yleistetä, joka koulussa ei tehdä samalla tavalla!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme kaksi