Lue keskustelun säännöt.
Aistiyliherkkä lapsi?
02.05.2011 |
Meidän 2½v. tyttö on mielestäni aistiyliherkkä. Vauvasta asti hän on ollut todella herkkä. Moro refleksi säilyi 7kk ikään, ei tykännyt pienenä kylpemisestä, vaipan vaihdosta, vauvahieronnasta, pelkäsi kaikkia muita aikusia paitsi äitiä ja äitiäkin jos tämä oli käynyt suihkussa ym. ym.
Edelleen tyttö pelkää mm. imurin, auton ja sauvasekoittimen ääniä, huutaa ja itkee kun pitää pestä hiukset, hiusten leikkaamista pelkää aivan hirveästi, hieroa häntä ei saa ja koskettaminen (esim. halaus) pitää "osata" että hän antaisi halata. Käytännössä vain isä ja äiti saa halata muuten tulee itku ja paniikki. Kerhossa on yleensä liian hälyisää eikä hän nauti siellä olosta ollenkaan vaan tahtoo olla vain äidin sylissä ja rupeaa itkemään ja tarrautuu kiinni jos edes yrittää ehdottaa leikkimistä. Joskus hänen reagointinsa tuntuu suorastaan naurettavalta, mutta hän on aina vakavissaan ja oikeasti pelkää eikä kyseessä ole kontrollointi/pomottamisyritys.
Kenelläkään samanlaisia kokemuksia? Vinkkejä esim. tytön parturiin saamiseen? (Pakottaminen tuskin auttaa. Tavalliset suostuttelut ja vakuuttelut vaarattomuudesta eivät auta. Hän menee paniikkiin kun kuuleekin sanan parturi ja rupeaa vapisemaan ja itkemään.Kerran ollaan parturissa käyty ja minusta meillä meni varsin hyvin silloin, mutta hänestä se oli aivan hirveää.)
Kommentit (24)
Itse olen aina ollut tuollainen. Vttuiltu, haukuttu, nolattu, huudettu siitä hyvästä ihan pienestä asti.
Itsemrhayrityksiä useita nuorena.
Tyhmänä menin tekemään lapsen. Hänellä samat ongelmat. Ei kuitenkaan niin pahana kuin itsellä koska osaan kannustaa, tukea, tsempata.
Asperger diagnoosin sain pari vuotta sitten.
Psykologi haukkui huonoksi äidiksi. Olen kuulemma siirtänyt taudin omalla käytökselläni lapselleni. Hänen mukaansa tämä ei periydy.
Sairaseläkkeellä masennuksen ja ahdistuneisuuden takia jo n 20v.
Koskaan en oppinut elämään. Saati sitten nauttimaan elämästä. Pelkään 24/7.
Tukea tai ymmärrystä en ole koskaan mistään saanut. Lääkkeitä painostetaan syömään. Ne pahentavat oireita. Pakko kuitenkin syödä niitä. Olen muuten hoidosta kieltäytyjä ja sairaspäiväraha katkaistaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa osittain tutulta ja moni piirre säilyy kyllä aikuisuuteen. Osaisitko leikata itse jos on mahdotonta saada parturiin? Luonnetta on ainakin, ei siihen suostutteluun oikein mahda mitään, ei vain väkisin voi pakottaa. Kannattaa olla vain lähellä, oma tyttäreni oli hieman samantyyppinen aivan pienenä mutta rauhoittuu kun hieman kasvaa. Puhu ja pussaa vain paljon. Saattaa vain olla välillä myös innostunut ja jännittääkin samalla.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen aina ollut tuollainen. Vttuiltu, haukuttu, nolattu, huudettu siitä hyvästä ihan pienestä asti.
Itsemrhayrityksiä useita nuorena.
Tyhmänä menin tekemään lapsen. Hänellä samat ongelmat. Ei kuitenkaan niin pahana kuin itsellä koska osaan kannustaa, tukea, tsempata.
Asperger diagnoosin sain pari vuotta sitten.
Psykologi haukkui huonoksi äidiksi. Olen kuulemma siirtänyt taudin omalla käytökselläni lapselleni. Hänen mukaansa tämä ei periydy.
Sairaseläkkeellä masennuksen ja ahdistuneisuuden takia jo n 20v.
Koskaan en oppinut elämään. Saati sitten nauttimaan elämästä. Pelkään 24/7.
Tukea tai ymmärrystä en ole koskaan mistään saanut. Lääkkeitä painostetaan syömään. Ne pahentavat oireita. Pakko kuitenkin syödä niitä. Olen muuten hoidosta kieltäytyjä ja sairaspäiväraha katkaistaan
Mikä psykologi tuollaisia puhuu?
Asperger, josta nykyään puhutaan osana autismikirjon häiriötä, periytyy kyllä. Se ei myöskään ole sairaus. Siihen ei ole lääkettä. Kasvattava kuntoutus, eli arki joka kehittää ja tukee.
Psykologi vaihtoon.
Lisään. Lapsia kohtaan pitää olla empatiaa erityisesti, kiltteyttä, kuuntelua ja olla varovainen. Ei tehdä mitään ikävää tai rajua. Pitää yllä ymmärrystä lasta kohtaan, vaikka on kasvatus tavallaan.