Miksi osa äideistä puhuu lapsilleen "ihmisten ilmoilla"
todella luonnottoman pirteästi ja äitelän iloisesti? Siis sillä tavalla, että tulee heti mieleen, että tuo on jonkinlaista esitystä.
Kommentit (53)
on pahin paikka. Istut siellä rauhassa, hyvässä lykyssä yksin, treenin jälkeen, niin sisään tulee joku äityli ja hellatelttu, jolta emo alkaa suureen ääneen kyseleen oliko kivaa, mitä tehtiin jne, aivan selvästi luullen, että minua kiinnostaa kuunnella, kuten tietenkin kaikkia naisihmisiä varsinkin tulisi kiinnostaa. Ja se lapsihan ei edes vastaa mitään, vaan se emon kaakatus vaan raikaa.
Noh, minä ainakin kuulostan kuulemma luonnottoman pirteältä ja iloiselta joidenkuiden mielestä ilman lapsianikin. Pienten lasten kohdalla voi olla kyse siitäkin, että äiti yrittää esimerkillään pitää lapset hyvin käyttäytyvinä. Eikös se ole kiva, ettei äyskitä?
Jollekin taaperolle lässyttäminen vielä menee, mutta minun mielestäni (toki kaikki saa tehdä kuten tahtoo, mutta:) sellaiselle lapselle, joka osaa toimia hyvin pitkälle itsenäisesti ei enää tarvitsisi lässyttää. Yleensä kun se lässyttäminen on juurikin sitä että aliarvioidaan lapsen kykyä ymmärtää normaalia puhetta.
Muistan kun joskus nuorena oli todella ahdistavaa käydä yhden kaverin luona kun sekä kaverin äiti että tämä kaveri lässyttivät toisilleen.. Kaverilla oli ikää 15...
No yleensä vain lähinnä huvittaa ne lässyttäjät.
on pahin paikka. Istut siellä rauhassa, hyvässä lykyssä yksin, treenin jälkeen, niin sisään tulee joku äityli ja hellatelttu, jolta emo alkaa suureen ääneen kyseleen oliko kivaa, mitä tehtiin jne, aivan selvästi luullen, että minua kiinnostaa kuunnella, kuten tietenkin kaikkia naisihmisiä varsinkin tulisi kiinnostaa. Ja se lapsihan ei edes vastaa mitään, vaan se emon kaakatus vaan raikaa.
Eikö sen lapsen kanssa saa jutella? Ilmeisesti ei, kun suomalaisten kuuluu olla tuppisuina joka paikassa, paitsi sitten, kun on otettu vähän miestä vahvempaa. Sitten saa sössöttää niin paljon, kun kurkusta ääntä lähtee.
Mä ainakin opetan lapsilleni, että jutellaan asioista, mitä on tehty. Näin lapset oppivat kertomaan myös omia tuntemuksiaan.
Ja puhun kyllä lapselleni eritavalla kuin esim. työkaverilleni. Se nyt vaan on ihan luonnollista, että eri ihmisille eri tilanteissa puhutaan erilailla.
lässytetään, lauletaan ja heidän kanssaan hassutellaan kaikkialla maailmassa. Suomessakin, jossa lapsia ei tosiaan ole kasvatettu hellällä kädellä, on lapsille perinteisesti laulettu ja heitä puhuteltu eri tavalla kuin aikuisia. Se vaan on monille luontainen tapa suhtautua lapseen - vaikkakaan ei kaikille. Miksi ap sua ärsyttää tällainen täysin harmiton tapa? Ja varsinkin, jos se toimii, ja äidit saa tällä tavalla lapseen hyvän kontaktin?
on pahin paikka. Istut siellä rauhassa, hyvässä lykyssä yksin, treenin jälkeen, niin sisään tulee joku äityli ja hellatelttu, jolta emo alkaa suureen ääneen kyseleen oliko kivaa, mitä tehtiin jne, aivan selvästi luullen, että minua kiinnostaa kuunnella, kuten tietenkin kaikkia naisihmisiä varsinkin tulisi kiinnostaa. Ja se lapsihan ei edes vastaa mitään, vaan se emon kaakatus vaan raikaa.
Kuvitteleeko joku oikeasti, että äiti puhuu lapselleen siksi, että luulisi jotain ulkopuolista kiinnostavan? Taitaa edellinen luulla itsestään nyt vähän liikoja, kun luulee olevansa äidistä mielenkiintoisempi kuin tämän oma lapsi. Kyllä minä yritän jututtaa omaa lastani ihan yhtälailla vaikkei olisi ketään kuulemassa ja siksi, että minua kiinnostaa oman hellantelttuli ajatukset.
Kyllä sen aistii, milloin puhe on sellaista muille esittämistä ja milloin ihan normaalia juttelua lapsen kanssa. Miksiköhän miehet ei lässytä?
[/quote]
Eikö sen lapsen kanssa saa jutella? Ilmeisesti ei, kun suomalaisten kuuluu olla tuppisuina joka paikassa, paitsi sitten, kun on otettu vähän miestä vahvempaa. Sitten saa sössöttää niin paljon, kun kurkusta ääntä lähtee. Mä ainakin opetan lapsilleni, että jutellaan asioista, mitä on tehty. Näin lapset oppivat kertomaan myös omia tuntemuksiaan. Ja puhun kyllä lapselleni eritavalla kuin esim. työkaverilleni. Se nyt vaan on ihan luonnollista, että eri ihmisille eri tilanteissa puhutaan erilailla.
[/quote]
mutta, kyllä niillä lapsilla yleensä on normaali kuulo, ettei tarvitse niin lujaa kailottaa!
Noin juuri lapselle puhutaan, oli siinä aikuisia kuuntelemassa tai ei. Lasta täytyy auttaa jäsentämään tapahtumia ja kertomaan mitä on tapahtunut, ja juuri noin se tehdään. Mitä sä luulet, että noi äidit tekisivät, jos he olisivat kahdestaan lapsen kanssa? Istuisivat hiljaa? Uimahallit ja muut vilkkaat paikat on ainakin minulle sellaisia, että siellä kaikki keskittyminen menee täysin lapseen ja lapsen turvallisuuden varmistamiseen, koska vilkkaalle taaperolle siellä on aika lailla paikkoja loukata itsensä. Ei tule mieleenkään, mitä joku ulkopuolinen ajattelee, kun puhun lapseni kanssa. E i kerta kaikkiaan kiinnosta.
miehet lässytä lapsilleen! Kyllä lässyttää - he vaan tekevät sen kotona.
Muistan seuraavalla kauppareissulla vaan huokailla ja hymähdella ja murista takain kun lapset kyselee tyhmiä ja jankuttaa.
Kaikki ei ole kuten sinä :)
t. Pirtsakka mamma.
Tai että hänellä ei ole omia lapsia.
Toisaalta, on niitä semmoisia vanhempiakin, joita ärsyttää lässytys. Yksi ystäväni paheksui, kun olemme kaverini kanssa ottaneet käyttöön nuorison suosimat hymiöt OMG:t ja LOLit. Minusta ne ovat hyvä lisä tekstiviesteihin ja sähköposteihin ja selventävät viestin sävyä. Paheksuva kaverini kommentoi, että ne ovat pissiskieltä, jota aikuinen kypsä ihminen ei käytä tms. LOL!!!
Puhut varmaan minusta ja mielestäni LOL. Relakkaa vähän..