Lue keskustelun säännöt.
Mä en JAKSA tota poikaa!
01.05.2011 |
Jätkä ei halua lähteä MIHINKÄÄN. Tai ehkä haluaa määränpäähän, mutta lähteminen on yhtä tuskaa ja tahtojen taistoa. Ensin se meni ihan kepeästi pahan uhmaiän piikkiin. Toisella vaan vahva tahtoikä ja niin mä istuin suunnilleen päällä ja puin sille vaatteet pari vuotta. Kunhan sain sen eka kiinni ja lukittua siten, ettei pääse puremaan, lyömään tai potkimaan.
Mutta ikää on jo 5v. Milloin tän pitäs niinku käydä helpottamaan? Juoksee karkuun, käy päälle, itse ei pue, eikä kunnolla edes osaa kaikkia vaatekappaleita pukea.
Ei halua ulos leikkimään ikinä, ei puistoon, ei pyöräilemään, ei luistelemaan, ei pulkkamäkeen, ei kauppaan, ei mummille, ei kyläilemään kaverille, ei vapputorille, ei mihinkään. Kerhoon haluaa ehkä, muttei halua edelleenkään pukea, ei kävellä, eikä mennä autoon.
Mä oon niin kypsä siihen, että 80% lähdöistä menee jätkän kanssa tappeluksi ja painimatsiksi. Jotain 1-2h ennen lähtöä ruvetaan valmistelemaan ja varoittelemaan, eikä silti homma välttämättä pelaa. Joskus on kokeiltu munakelloa ja välillä oli käytössä kuvakortitkin. On lahjottu ja maaniteltu ja houkuteltu. Mutta kun huono päivä sattuu kohille, ei mikään toimi. "Jäät sit yksin kotiin" ei ole vaihtoehto, eikä uhkaus. Poika meinaan jäisi mielellään yksin kotiin... Ja on se lähtenyt useamman kerran ilman vaatteitakin sitten. Oppi ehkä sen verran, että siinä rappukäytävässä sit haluaakin pukea päälle - ja saattaa juosta uudestaan karkuun/mennä piiloon, kun nappaan vaatteet repusta.
Sisarukset tykkäis ulkoilla ja mennä, mutta mä en kohta jaksa enää. Ei enää edes yritetä ulkoilla läheskään joka päivä. Välillä on niin työn ja tuskan takana saada edes pakolliset menot klaarattua ja silloinkin tuntuu, että joko kuristan kohta pojan tai vedän itteni kiikkuun. *PRKL* Mäkään en kohta halua lähteä mihinkään. Ja jos "rangaistukseksi" jääkin sit joku kiva väliin, on se enemmän rangaistus niille muille lapsille kuin pojalle itselleen... Tosin muistaa tuo vieläkin, että joutui jäämään kotiin, kun lähdin muiden kanssa laulamaan kauneimpia joululauluja. Lähinnä tosin kyselee, että pääseekö hän ensi vuonna sitten mukaan...
Ei edes vaikuta miltään huomion hakemiselta, koska olen koittanut sitäkin, että jätän sen sit keskenään temppuilemaan ja jätän kokonaan huomiotta jos alkaa pistää ranttaliksi. Ei vaikutusta asiaan, jatkaa vaan tyytyväisenä leikkimistä. Korkeintaan kaks muuta alkaa kiljua veljelleen, että et voi tehä tätä meille!! Eikä jätkällä korvakaan lopsahda...
ARGH!
Joskus saattaa mennä viikkokin ihan jees ja melkein jo uskallan ajatella, että voisikin olla ihan kiva käydä puistoissa ja kävelyillä ja vaikka missä. Kunnes taas sit taas kaikki menee päin...
Kommentit (26)
on yks konsti. Mulla on kaksospojat ja moni homma onnistuu ihan sivatsoo, kun sanon et aikaa tietyn asian tekemiseen on vaikka 10 sek tai mitä nyt arvioin tarvittavan. Parempi vielä, kun sanoo tosi hitaasti,et aika alkaa nyt(se jo saa ruopimaan lähtökuoppaa) ja laskee myös hitaasti, et lapsi ei lannistu vaan varsinkin pojilla kilpailuhenki saa innostumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kaikki johtuu vaan siitä, että lapsi on kolmesta keskimmäinen. Jää vaille huomiota ja siksi temppuilee ja bla bla bla... Poika aloitti kuitenkin ennen kuin pikkusisarusta oli olemassakaan ja lähes koko sen ajan, kun pienempi sisarus on ollut olemassa, vanhin sisko on nuorimman päikkäriaikaan ollut jossain muualla. Ensin eskarissa, sitten koulussa eli pojalla on joka päivä 3-4h aikaa, jolloin saa olla "ainoa" lapsi. Kuinka hemmetin paljon se keskimmäinen oikein tarvitsee ekstrahuomiota, ettei tuu mitään syndroomaa? Varastamalla shown muutenkin joka käänteessä, voin vakuuttaa, että huomio on taattu...
Nuorimmainen on aloittelemassa omaa uhmaansa ja musta alkaa tosiaan tuntua, että heittäydyn kohta itkemään ja potkimaan niiden kanssa lattialle ja irtisanoudun tästä aikuisen hommasta justiinsa...
Zeniläisellä tyyneydellä vaan etiäpäin... *lähtee meditoimaan*
pyörätuoli ja 170 sentin pituus 60 kilon painolla ja saat minun lapseni.
oma lapseni on kehitysvammainen, joten tilanne ei ole siltä osin sama, mutta muuten kuulosti meidän elämältämme _edelleen. eli siirtymätilanteet tuottavat ongelmia. siihen saa apua, jos lapsi on vammaton, joten eikun hopi hopi neuvolaan vaikka tuon oman tekstisi kanssa, jos et osaa sitä sanoin kertoa. eiköhän sitä kautta ala jo helpottaa.
ja jollekulle vastaajalle, joka oli sitä mieltä, että vanhemman pitäisi olla vain tyytyväinen onnistumisista ja hyvistä hetkistä. kyllä. sitä ollaan. oikeasti enemmän kuin helpomman lapsen kanssa. ei se silti auta sillä hetkellä kun se pska paikka sattuu vastaan.
pyörätuoli ja 170 sentin pituus 60 kilon painolla ja saat minun lapseni.
oma lapseni on kehitysvammainen, joten tilanne ei ole siltä osin sama, mutta muuten kuulosti meidän elämältämme _edelleen. eli siirtymätilanteet tuottavat ongelmia. siihen saa apua, jos lapsi on vammaton, joten eikun hopi hopi neuvolaan vaikka tuon oman tekstisi kanssa, jos et osaa sitä sanoin kertoa. eiköhän sitä kautta ala jo helpottaa.
ja jollekulle vastaajalle, joka oli sitä mieltä, että vanhemman pitäisi olla vain tyytyväinen onnistumisista ja hyvistä hetkistä. kyllä. sitä ollaan. oikeasti enemmän kuin helpomman lapsen kanssa. ei se silti auta sillä hetkellä kun se pska paikka sattuu vastaan.
mutta pahimpina aikoina olen oikein toivonut, että se sais vaikka jonkun diagnoosin. Eikä olis vaan huonosti kasvatettu...
mutta pahimpina aikoina olen oikein toivonut, että se sais vaikka jonkun diagnoosin. Eikä olis vaan huonosti kasvatettu...
Eikä enää voida toivoa edes diagnoosia joka auttaisi. =D Nuo on ihan normaaleja ajatuksia silloin, kun lapsi on haastavampi tapaus, oli hänellä sitten diagnoosi tai ei.
Minä neuvoisin myös sinne (perha)neuvolan pakeille ja sitä kautta apua hakemaan. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta. Pikemminkin päinvastoin.
Matti ei ainakaan lähde puistoon. Matti ei ainakaan laita paitaa päälle, Matti ei saa laittaa jne.
Minustakin mahdollisesti lapselle selitellään liikaa. Puheet pois ja toimintaa. Kellotusta eli lasket toiminnoisssa aikaa ääneen. Siitä kilpailuja kuka ekana ja moneenko ehdit laskea jne.
Jos lapsi saa jatkaa sinun voittamistasi hänestä tulee ja hän on turvaton.
Luulen että tarvitsette kasvatusapua. Toiset lapset ovat haastavia, toiset helppoja.
Itsellä vaikeaa ADHD:tä "sairastava" lapsi.