Missä ovat hiljaiset hetket Japanin uhreille sun muut keräykset?
Kommentit (7)
Sillon kun oli viimeksi iso tsunami (2007?) vietettiin oikein suruliputuspäivä Suomessa.
suomalaisuhreista? MIkäli olet huomannut, Suomessa on esim pyhä kun on juhannus, suomalainen juhla, mutta ei ole pyhää, kun on vaikkapa kiitospäivä Jenkeissä.
SAlpausselän kisoissakin oli hiljainen hetki.
ettei sinne tarvita keräyksiä samalla lailla kuin vaikka Haitiin.
Ja siinä Thaimaan ym. tsunamissa kuoli pikkuisen enemmän ihmisiä kuin nyt Japanissa.
Nehän tappaa valaita ja delffiinejä.
Mä pidän ihan hiljaa itsekseni hiljaisia hetkiä maanjäristyksen ja tsunamin uhreille, mutta ydinvoimala asiassa otan kannan "niin makaa kuin petaa".
Maamme eturivin artistit keräävät varoja Japanin katastrofin uhreille Tavastialla sunnuntaina 27. maaliskuuta.
Pelasta Punainen Pallo -hyväntekeväisyyskonsertissa esiintyvät Michael Monroe, Jenni Vartiainen, Paleface, Ismo Alanko, Von Hertzen Brothers ja Tuomari Nurmio. Pääsylippujen tuotto ohjataan suoraan Suomen Punaisen Ristin kautta Japanin apua tarvitseville. Liput konserttiin ovat juuri tulleet myyntiin Tiketissä.
Idea hyväntekeväisyyskonsertista syntyi paljon Japanissa kiertäneen Michael Monroen ja hänen bänditovereidensa mielessä, kun uutiset maan tilanteesta levisivät ja kokonaiskuva terävöityi viimeaikaisen uutisoinnin myötä. Yhtye tarttui toimeen ja kasasi hienon kattauksen artisteja, jotka haluavat olla mukana keräämässä varoja Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrien hyväksi.
Michael Monroe kuvailee ajatusta Pelasta Punainen Pallo -konsertin taustalla: ”Olihan se hirveä shokki, kun näimme näitä painajaismaisia uutiskuvia Japanista. Olemme bändin kanssa tosi huolissamme ihmisistä, joiden joukossa on myös paljon ystäviämme ja fanejamme. Tämä on hälyttävää ja pelottavaa. Parasta, mitä rockilla voi tehdä, on vaikuttaa positiivisesti ympärillä tapahtuviin asioihin”.
Suomen Punaiselle Ristille lahjoitetut varat annetaan Japanin Punaisen Ristin avustustyöhön. Heti maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen Japanin Punaisen Ristin katastrofiryhmät alkoivat kiertää tuhoja kärsineillä alueilla antamassa ihmisille ensiapua, auttamassa kadonneiden etsinnässä ja jakamassa juomavettä ja ruokaa. Lisäksi Japanin Punainen Risti on kuljettanut loukkaantuneita sairaaloihin, raivannut tuhoja ja jakanut avustustarvikkeita.
Pelasta Punainen Pallo -hyväntekeväisyyskonsertti
Su 27.3.2011, ovet klo 18:00, konsertti klo 19;00, Tavastia, Helsinki
LIPUT: 25 € + mahd. toimituskulut Tiketin myyntipisteistä ja netistä
Sillon kun oli viimeksi iso tsunami (2007?) vietettiin oikein suruliputuspäivä Suomessa.