Gynekologinen tutkimus osaksi lääkärintarkastusta lukiossa ja ammattikouluissa?
Satuin tuossa jokin sitten lukemaan otsikon aiheesta alustavan artikkelin/jutun jostain netistä. Olen yrittänyt kovasti löytää sitä uudellen, mutta enpä ole onnistunut.
Itse asia kuulostaisi hyvin järkeenkäyvältä. Nykyisinhän gynekologilla tai gynekologisessa tarkastuksessa käydään yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Niinpä voisikin olla ajatusta, että lukiossa ja ammattikouluissa se olisi osa lääkärintarkastusta. Näin saisi ikäänkuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli monet välttyisivät yhdeltä lääkärikäynniltä.
Ja iso plussa olisi sekin, että se olisi tuossa yhteydessä vieläpä ilmainenkin.
Olisikohan miettimisen arvoinen asia?
Kommentit (80)
Niin ja muutenkin välillä tuntuu, että naiseus on sairaus, jota pitää koko ajan seurata, ettei vaan pahene... En ymmärrä miksi jo teini-iässä pitäisi rutiininomaisesti alkaa kytätä tyttöjen elimiä ihan kuin niissä piilisi jokin aikapommi, ihan kuin ne elimet olisivat ensisijaisesti jokin sairauksien potentiaalinen tyyssija. Eri juttu tietenkin, jos on jotain vaivoja, jotka vaativat hoitoa. Mutta että ihan muuten vaan pitäisi päästä ronkkimaan teinejä... Pojille sitten varmaan kanssa säännölliset kives- ja eturauhastarkastukset vai mitä?
Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa ei tarvita gynekologin palveluita, eikä edes yleislääkärin tekemiä gynekologisia tutkimuksia. Gynekologiset vaivat tai ehkäisy eivät millään lailla liity opiskeluun, ja terveysasemilla nämä asiat hoituvat jo nyt kätevästi.
Luin kerran erään artikkelin, jossa joku nainen oli sitä mieltä, että tytön pitäisi mennä ekan kerran gynekologille, kun kuukautiset alkavat. Siis tarkistamaan, että kaikki on kunnossa. Halloota? Jos kuukautiset alkavat normaalisti, niin silloin kaikki on kunnossa. Tytöllä ei ole mitään kiirettä gynekologille, ellei kuukautiset sitten ole tiettyyn ikään mennessä alkaneet. Ehkäisypillereiden hakeminen ei myöskään edellytä gynekologilla käyntiä, vaan yleislääkäri riittää. Ekalla kerralla ei tarvita edes sisätutkimusta, jos tyttö on neitsyt. Ja en tiedä, onko vielä tämä käytäntö voimassa, mutta ennen sai ainakin julkisen terveydenhuollon lääkärin määräämät kolmen kuukauden pillerit ilmaiseksi.
Muutenkaan en tajua tätä joka vuosi gynellä laukkaamista, jos on ihan perusterve. Eri asia, jos on ollut papassa jotain huolestuttavia muutoksia, tms.
Naiseus todellakin vaikuttaa nykyään sairaudelta.
Pojilta pitäisi jo nykyisellään tutkia kivekset tarkastusten yhteydessä ja opettaa niiden omatoimiseen tutkimiseen. Eturauhasen tarkastamiseen ei sen sijaan nuorena ole mitään tarvetta.
Pojille sitten varmaan kanssa säännölliset kives- ja eturauhastarkastukset vai mitä?
mutta oireettoman teinin pimpsan ronnklaamiseen on tarvetta?
Pojilta pitäisi jo nykyisellään tutkia kivekset tarkastusten yhteydessä ja opettaa niiden omatoimiseen tutkimiseen. Eturauhasen tarkastamiseen ei sen sijaan nuorena ole mitään tarvetta.
Pojille sitten varmaan kanssa säännölliset kives- ja eturauhastarkastukset vai mitä?
Jos gynekologiseen tutkimukseen ja lääkärin tekemään rintojen tutkimiseen on tarvetta jo 16-vuotiaana, niin kyllä silloin pojiltakin pitää alkaa säännöllisesti vuosittain eturahastutkimukset tekemään saman ikäisenä.
Eihän se kovin kummoinen tutkimus ole: nuori naislääkäri, kandi mieluummin, tunnustelee kivekset, tarkistaa terskan vetämällä esinahkaa ja sitten vain sormet peräaukkoon jota kautta se eturauhanen tutkitaan. Ei yhtään sen kummempi kuin nuoren naisen rintojen palpointi ja gynekologinen sisätutkimus ja papa-lähete eli toistamiseen labraan tutkittavaksi.
Ennemminkin pitäisi saada pakolliseksi, että kaikki 40 v täyttäneet MIEHET menisi edes yleislääkärin yleistarkastukseen, verenpaine, sydän kolesteroli, ja sen jälkeen hammaslääkärille.
Edes 2 vuoden välein tämä !
Esim. Mikael Jungnerilla oli eturauhassyöpä. Jos eturauhassyöpä vaatii leikkauksen, niin se yleensä jättää jälkeen vaikean impotenssin. Joten ei ihan yhdentekevä asia nuorelle miehelle.
-9-
miesten pitäisi tutkia kivekset kerran kuussa ja naisten rinnat! onko tämä jollekin uutinen?
lisäksi teinit ovat erittäin epävarmoja tuossa iässä ja joka toinen luulee itseään epänormaaliksi. tuohan olisi loistavaa jos voisi tarvittaessa vapaaehtoisesti mennä gynelle ja kysellä asioista. ehkäisyvalistuksen voisi yhdistää tähän (sp-taudit ja raskaudet) eikä sekään tarkoita seksisuhteisiin yllyttämistä..
Kuinka monta tarkastettavaa/ vuosi? Riittääkö yleislääkärin pätevyys?
Gynekologilla kannattaa käydä kerran vuodessa, ja tapa on hyvä omaksua jo nuorena.
Olet siis sitä mieltä, että tämän päivän teinit tarvitsevat ehkäisyvalistusta ja sitä tarvitsee nimenomaan tytöt. Että ei niinkuin sukupuolitaudesta, ehkäisystä ja raskaaksi tulemisesta saisi tietoa muuten tai muualta tai ylipäätään mistään? Vaan ainoa tie olisi tuo, että kun peruskoulu päättyy ja nuori aloittaa ammatilliset opinnot tai lukion, hänen on PAKKO mennä lääkärin tarkastukseen, joka pitää sisällään gynekologise tutkimuksen, rintojen tarkastuksen, ja ehkäisyvalistuksen?
Ihan oikeasti jotkut ovat neityitä 16-vuotiaana.
Ja jotkut oiekasti tietävät ehkäisystä ja sukupuolitaudesta.
Ja koska "minä" en pidä gyn.tutkimusta yhtään minään, se menee " tosta vaan koivet pystyyn ja lääklärillehän tämä on työtä ja tuttua " -astenteella, se menee samalla tavalla muillekin? Häveliäitä, ujoja teinejä tai aikuisia ei ole olemassakaan?
Mutta tämähän on tietenkin vain tytöille suunnattu valitus.
Pojat eivät sellaista tarvitse. Ei tietenkään!!
Ps. Minun oma ensimmäinen gyn.tutkimus oli 19-vuotiaana, jolloin odotin esikoista ja tutkimus liittyi siis rasakuden tutkimukseen. Kokemus oli järkyttävä.
Jännitin tapahtumaa etukäteen, olin ja olen edelleen hyvin häveliäs, raskauden takia alapää oli herkkä ja arka ja terveyskeskuslääkäri - joka näki kyllä papereista ettei minulla ole ollut koskaan e-pilleriehkäisyä - ei kysynyt olenko aiemmin ollut gyn.tutkimuksessa tms., vaan ronkki niin, että itkun kanssa lähdin pois.
Kieltäydyin seuraavista raskauden gyn.tutkumksista.
Myöhemmin kieltäydyin sisätutkimuksesta kun oli keskenmenoepäily.
Sanoin, että ensimmäinen kokemukseni oli kamala, olin kipeä pari päivää sen jälkeen. Naislääkäri kysyi, kuka minut oli silloin tutkinut.
"SINÄ!" sylkäisin suustani.
Lääkäri istui hetken hiljaa.
Tuossa iässä moni on vielä neitsyt ja eka yhdyntä voi olla vuosien päässä. Tuollainen kajoaminen ilman terveydellistä syytä voisi olla varsin vahingollista...
Monet mainitsee neitsyyden, mitä se haittaa? Olin minäkin neitsyenä ekalla kertaa gynellä ja ihan normaali tutkimus tehtiin eikä jäänyt traumoja. Toki tuollaisen koulussa tehtävän tutkimuksen pitää olla vapaaehtoinen.
Yksi vuosiluokkahan on noin 55 000 - 60 000 eli jos joka vuosi tutkittaisiin jokainen keskiasteella opiskeleva tyttö, pitäisi rahaa olla vain noin 4.5 milj. euroa lisää. Jo tällä hetkellä säästetään kouluterveydenhoitajissa, joten gynetutkimus olisi suomeksi sama asia kuin vajaan sadan terveydenhoitajanvakanssin täyttämättäjättäminen.
Aikuisten oikeasti: eikö samalla voitaisi vaatia vaikka ilmaista hammashoitoa keskiasteelle? Jokainen käyttää hampaitaan, mutta ei läheskään jokainen vielä vietä vilkasta sukupuolielämää. Joku jo vinkkaa, että eikö muka ole alle 18v ikäisille hammashoito ilmaista ja minä muistutan, että teoriassa on, mutta aikoja ei ole.
Eli eiköhän ensin hoideta kuntoon nykyiset lakisääteiset asiat ja vasta sitten mietitä, pitääkö jokaisen tytön käydä ilmaiseksi gynellä.
Jos se on pakollinen, se on raiskaus.
Se on raskauden aikana jo ihan tarpeeksi kamalaa kun ronkitaan useita kertoja, ei missään nimessä varsinkaan nuorille tytöille tuollaista. Joillekin se voi olla simppeli juttu mutta joillekin ihan kauhea. Minä en pidä siitä itse ollenkaan ja en koskaan käy siinä muuta kuin raskauden aikana ne kerrat mitä siihen kuuluu.
vaikka ajatus on oikean suuntainen, eli nuorten naisten pitäisi käydä gynellä enemmän, mutta vasta kun se on "ajankohtaista" ja nainen on siihen valmis.
Mutta tuo nuorten miesten tutkiminen on oikeasti perustellumpaa, koska nuorten miesten yleisin syöpä on kivessyöpä. Ja itse tunnen kaksi miestä joilla kummallakin ollut kivessyöpä lukio-iässä..
Mitä siinä tutkimuksessa olisi tarkoitus etsiä? Ehkäisy voidaan aloittaa ilman gyn tutkimusta, ja sukupuolitautien ehkäisytä voidaan keskustella ilman sisätutkimusta. Papakoe ei yleensä ole tarpeen syövän seulontamielessä vielä 16 v. Hormonaalist häiriöt/rakenteelliset viat ilmoittaa itsestään jollain tapaa kyllä, ei sellaisia varmastikaan kannata seuloa lukiossa tai amiksessa.
Ehkä olit jopa pillereitä hakemassa?
Minulle 16-vuotiaana tuo olisi ollut jotain aivan kamalaa, seksuaalisesti olin täysin kokematon (ei edes pettingiä) eikä ollut vielä mitään mieleenkiintoakaan seksiä sisältäävään seurusteluun.
Gynekologilla kävin ekan kerran vasta 27-vuotiaana ollessani raskaana.
Esim. papa-koetta ei edes suositella otettavaksi ennen kuin ensimmäisestä yhdynnästä on muutama vuosi.
Tuossa iässä moni on vielä neitsyt ja eka yhdyntä voi olla vuosien päässä. Tuollainen kajoaminen ilman terveydellistä syytä voisi olla varsin vahingollista...
Monet mainitsee neitsyyden, mitä se haittaa? Olin minäkin neitsyenä ekalla kertaa gynellä ja ihan normaali tutkimus tehtiin eikä jäänyt traumoja. Toki tuollaisen koulussa tehtävän tutkimuksen pitää olla vapaaehtoinen.
En ymmärrä mikä tarve tähän gynekologiseen tutkimukseen teillä tämän asian kannattajilla oikein on. Kyllä se totuus on, että kohdunkaulan syövistä käytännöllisesti kaikki tapaukset johtuvat HPV-viruksesta (papillooma), siis viruksesta jonka tietyt tyypit aiheuttavat kondyloomaa. Tämän viruksen saamisen mahdollisuus muualta kuin seksikontaktista on lähes olematon, joten suotta pelkäätte. Yleisesti suositellaan, että ensimmäisen gynekologisen tutkimuksen aika on sitten, kun sukupuolielämän aloittamisesta on kulunut 1-3 vuotta. Silloin papakoekin on tarpeellista ottaa. Terveellä naisella, joka ei ole ollut sukupuolisuhteessa, ja jolla ei muitakaan vaivoja ole, ei ole mitään tarvetta gynekologiseen tutkimukseen. Tällaisessa tapauksessa papakoe ei ole tarpeellinen!
Joku tuossa aiemmin viitasi, että myös nunnilta olisi kohdunkaulan syöpää löydetty. Tiedän kyseisen englantilaisen tutkimuksen ja nimen omaan sen tulos oli, että SELIBAATISSA ELÄVILLÄ, siis neitsyeillä nunnilla ei kohdunkaulan syöpää ole todettu. Ko. syöpätyyppi on yhteydessä nimenomaan sukupuolielämään ja HPV-virustartuntaan.
Terveys on tärkeä asia. Nyt on kuitenkin niin, että absoluuttista terveyttä ei voida kenellekään taata. säännöllinen gynekologinen tutkimus ei nuorten naisten kohdalla paljonkaan auta. Jos lähdemme tällaiselle "varmuuden vuoksi" -linjalle, silloin meille pitäisi tehdä täydellinen lääkärintarkastus verikokeineen joka vuosi. Eihän siinä olisi mitään järkeä. Kuinkas moni käy? Yhtä vähän tässä "varmuuden vuoksi gynelle" -asenteessa on järkeä.
Summa summamrum. Terveillä neitseillä lukio/yliopisto/ammattikoulu -ikäisillä nuorilla ei ole mitään tarvetta gynekologiseen tutkimukseen. Asia on toki eri, jos on ongelmia, esim. kuukautiset puuttuvat. Muussa tapauksessa nauttikaa elämästä!

Hyvin kirjoitettu. Olen ihan samaa mieltä siitä, ettei tuossa ideassa ole mitään järkeä. Täytyy yrittää muistaa, että keho on muutakin kuin sairauksien tyyssija.
Musta noi tarkastukset olisi hyviä ja jatkossakin helpottaisi gynelle menoa, kun tietäisi jo millaista se suunnilleen on.
Ei kai tässä kuitenkaan ole mitään tarkoitusta harjoitella gynekologille menemistä myöhemmin. Tutkimus tehtäisiin sen itsensä vuoksi. Ne, kenelle siitä voisi olla hyötyä, saisivat sen koululääkärin vastaanotolla, ja ne, jotka eivät sitä hyödykseen katsoisi, olisivat saamatta. Harjoittelun vuoksi sitä ei pidä tehdä eikä lainaamani vastaaja sitä ehkä tarkoittanutkaan.
Tällainen "artikkeli" on ollut eräällä k-18 foorumilla missä se oli seksifantasiana. Sittemmin tuo kyseinen sivusto on kaatunut lopullisesti. Tämä selittääkin hyvin, miksi sitä alkuperäistä kirjoitusta ei mistään netistä enää löydy, mikä olisikin muuten aika kummallista. ATK-henkilönä tiedän, että erittäin harvoin vakavasti otettava tieto, varsinkaan näin erikoislaatuinen, netistä kokonaan katoaa.
Tämä ajatus on todella pöhkö. Te ketkä tuollaista haikailette, muuttakaa Pohjois-Koreaan. Siellä se on käytäntönä, niin kuin joissakin muissakin diktatuurisissa valtioissa. Halusi nainen sitä tai ei. Ikävä kyllä.
Olen itse ollut sekä oikealla gynellä että terveyskeskuslääkärillä gynekologisessa tutkimuksessa ja täytyy sanoa, että siinä on näiden kahden välillä ollut huima ero. Jos koululääkärit rupeaisivat tekemään jopa sisätutkimuksia lähes lapsille, on kyllä varsin todennäköistä, että traumoja tulee. Vaikka pätevyys riittääkin, niin kyllä potilaan käsittelyssä - Lue tutkimuksen kivuttomuudessa -oikea gyne vetää ehdottomasti pidemmän korren.
Mutta mikä tässä on oikein pointtina koko asiassa. Jos gyenelle pitää jonkun jo tuossa iässä mennä, niin onko todella se yksityiselle maksettu 50-100 euroa niin iso raha, että ennemmin antaa koululääkärin hoitaa homman. Kyllä itse en ekalla kerralla varmasti menisi.
Mutta fantasioikaa rauhassa. Jotenkin tuntuu kuitenkin siltä, että oma vanhempi, koulukuraattori, koulupsykologi tai terveydenhoitaja olisi monessa tapauksessa ihan riittävä henkilö vakuuttelemaan epävarmalle nuorelle että kaikki on kunnossa.
no jos tutkimuksen tekisi ammattitaitoinen gyne, niin toki. itse kävin ekan kerran n. 16-vuotiaana neitsyenä eikä se ollut mitenkään kamalaa. ei se neitsyys estä tutkimusta.
syöpien ehkäisyn kannalta olisi hyvä opettaa tätä asiaa tytöille, että säännölliset papat ym ehkäisevät syöpiä. samalla rintojen tarkistus ja sen opettaminen.