Hyvät vanhemmat: Älkää jättäkö pieniä lapsia ulkoilemaan keskenään
Ymmärrä hyvin, että perheillä on monenlaisia elämäntilanteita ja -tapoja. Olen kuitenkin kovin huolissani itse viimeaikaisten hukkumistapausten lisäksi siitä, että pienet alle kouluikäiset lapset ulkoilevat yksin. Ymmärrän vielä jollain tavalla sen, jos mukana on isompi sisarus, tai muu aikuinen.
Tänäänkin viimeksi autoin pienen keinusta pudonneen lapsen takaisin jaloilleen ja käytin yhtä pissalla vessassa.
Voisitteko vanhemmat ottaa itse vastuuta ja huolehtia jälkikasvustanne?
Kommentit (173)
eikö teidän pienet lapset kaipaa vanhempia leikin yleisöksi? Tai kaipaa vanhempien seuraa? Kun yleensä perheissä on se tilanne, että toinen tai molemmat vanhemmat ovat töissä. Sitten vapaa-aikakin vietetään erillään?
me asutaan pk-seudulla hyvätuloisten suosimalla alueella.On kalliit autot ja isot asunnot. Nyt kun on kevät tullut niin tuntuu, että etenkin perjantaisin ja pyhinä on ne pienetkin lapset heitetty keskenään/yksin ulos. Täällä on suht kova liikenne ja paljon ihmisiä. Lisäksi useita koriste lampia ja ojia. Tosi hurjalta tuntuu,kun näkee noita alle 4 vuotiaitakin yksin. Ja joka pvä vaaratilanteita. -Juoksevat tien yli ja katsovat tuleeko autoja,mutta väärästä suunnasta. -Juoksevat tien yli kohdista missä ei ole suojatietä -Kerran näin yhden pojat painimassa,keskellä autotietä -Naapurin auto oli pesty hiekalla yms yms Ajan kysymyshän se on,että jotain sattuu
eli ei ole vanhempien koulutus tai tulotasosta kiinni tuo lasten kasvatus ja hoito :(((
eli ihan pellossa eletään, lapset viikonloppuisin klo 10 alkaen soittelevat ovikelloja ja etsivät kavereita, sitten laumassa menev ät pyörillä ristiin rastiin, millon kolme rinnakkain, millon peräkanaa jne
millon joku pysähtyy äkisti toiset tulee perään, ihem et hengissä ovat selvinneet...
Eli vessaan pääsee omaan kotiin ja pihasta eivät lähde mihinkään (2x4v), mutta kuitenkin tarkistan ikkunoista välillä, että ovat tallella. Ja yleensä ikkunat on auki, että myös kuulen heidät. Ja toinen tulee heti sanomaan, jos toisella on jokin vikana.
Jos mun pitäisi mukaan mennä, niin eivätpä pääsisi ulos juuri koskaan. Mulla on myös vauva (ja koululainen) ja kädet niin täynnä töitä sisätiloissakin, että hyvä jos istahtaa kerkeän kerran päivässä. Olin ehkä ap:n kanssa samaa mieltä, kun minulla oli vain yksi lapsi, mutta kummasti sitä on pakko joustaa, että asiat tulisi tehtyä (edes puoliksi).
yksin ulos vasta kuin koulu alkaa, onko se hyvä asia? Koulumatkasta täytyy kuitenkin selvitä itsenäisesti. Sepä vasta vaarallista on. Meidän lapsi joutuu ylittämään koulumatkalla ainakin viisi tienristeystä.
Ainakin kaupungissa vanhemmat yleensä saattavat lapsia kouluun aina toiselle, jopa kolmannelle saakka. ap
Mutta ainakaan Helsingin keskustan lähistöllä olevan lähiön perheillä yleensä vanhemmat ovat töissä eivätkä todellakaan saata niitä lapsia kouluun.... Poikkeuksena (arvaus) ap:n kaltaiset kotiäidit eli se pienempi kotona joka tapauksessa ja isompaa ei irroteta vanhempien liekasta, kun ne "kadut on niin vaarallisia". Ja siinä samalla syyllistetään kaikki toisin ajattelevat vanhemmat!
Ap asuu Helsingin keskustan läheisessä lähiössä ja käy kokopäiväisesti töissä. t.ap
Aika luksusta - tai lapsilla todella pitkät koulupäivät!
että lapsi saa ikäänsä nähden sopivasti vastuuta ja esim. meidän tapauksessamme tietää, että vanhemmat ovat kotona, kuulevat sisään jos lapsi huutaa ja ovikelloa soittamalla pääsee sisään jos tarvitsee. Sen sijaan lapsi, joka ei ole ulkoillut kouluikään mennessä yksin joko tekee tyhmyyksiä sen kerran kun pääsee äidin näkökentän ulottumattomiin tai parkuu avuttomana jokaista pikku kolhua koulun välitunnilla kun äiskä ei ole puhaltamassa pipiä pois. Minusta olet ylihuolehtiva ja teet lapsillesi karhunpalveluksen. Meidän "heitteille jätetyt" lapset saavat kaikkialla kehuja reippaasta, fiksusta ja kohteliaasta käytöksestään eli ei tuo yksin ulkoilu heitä pilannut ainakaan ole :)
14
Kuten aiemmin sanoin, eivät lapseni vielä ole koulussa, mutta lyhennän työaikaani niin, että pystyn viemään ja hakemaan iltapäiväkerhosta. Näin toimivat myös monet muutkin vanhemmat, en ole ainoa.
ap
että jotain sattuu kun ei jaksaisi enää.
Jos yksi kuolee niin saahan niitä lisää. Kaikille vanhemmille ei nyt ole niin tärkeää juuri se lapsi. Jos sille jotain käy niin ainahan voi tehdä uuden. Ja jos oikein väsynyt on niin ehkä alitajunta...hmmm...mielenkiintoista oikeastaan.
että lapsi saa ikäänsä nähden sopivasti vastuuta ja esim. meidän tapauksessamme tietää, että vanhemmat ovat kotona, kuulevat sisään jos lapsi huutaa ja ovikelloa soittamalla pääsee sisään jos tarvitsee. Sen sijaan lapsi, joka ei ole ulkoillut kouluikään mennessä yksin joko tekee tyhmyyksiä sen kerran kun pääsee äidin näkökentän ulottumattomiin tai parkuu avuttomana jokaista pikku kolhua koulun välitunnilla kun äiskä ei ole puhaltamassa pipiä pois. Minusta olet ylihuolehtiva ja teet lapsillesi karhunpalveluksen. Meidän "heitteille jätetyt" lapset saavat kaikkialla kehuja reippaasta, fiksusta ja kohteliaasta käytöksestään eli ei tuo yksin ulkoilu heitä pilannut ainakaan ole :)
14
Jokaisella saa olla oma mielipiteensä tästä asiasta. Miksi oletat lapsen tekevän tyhmyyksiä äidin näkökentän ulottumattomissa? Lapseni ovat reippaita, kohteliaita ja fiksuja. Pikku kolhuja sattuu ja niitä tulee ja menee, niistä ollaan selvitty tähän saakka. Lapseni ovat kuitenkin päivähoidossa normaalisti, mutta edelleenkin sielläkin ulkoilevat valvotusti.
ap
Kyseinen lähiö missä asutaan sijaitsee nimittäin juurikin Vantaalla:)
Kuten aiemmin sanoin, eivät lapseni vielä ole koulussa, mutta lyhennän työaikaani niin, että pystyn viemään ja hakemaan iltapäiväkerhosta. Näin toimivat myös monet muutkin vanhemmat, en ole ainoa. ap
miksi esim Tanskassa lapset eivät saa olla yksin ja kulkea kouluun itekseen
suht samnlainen maa on kuin Suomikin
Tanskassa vanhemmat vievät aamulla lapsensa kouluun kerhotilaan, jossa hoitjia, sieltä siirtyvät opetustiloihin ja koulunoppitunnit päättyvät, niin lapset menevät takas kerhotiloihin, jost vanhemmat hakevat heidät
Eli ei vaaan ekaa luokkaa vaan koko ala-asteiän, eli alle 12v !!!!
todella upea systeemi, olen ihan itse ollut paikanpäällä katsomassa !
tekivät siel läksyjä ulkoilivat, pelasibvat, urheilivat yms virikkeellistä, ainoo et omat eväät on oltava ;)
mutta kunpa joku uskaltaisi sanoa tämän yhdelle naapurustomme perheelle... Lapset vaeltavat joka päivä pitkin poikin oman ja lähialueen kaikkien taloyhtiöiden pihoilla täysin ilman valvontaa. Pelkästään meidän rivitaloyhtiössä on 50 asuntoa...
Tällä hetkellä lapset ovat 6v, 8v ja 10v mutta meno on jatkunut samana siitä asti kun olemme tähän muuttaneet eli 4v. Tuo 6v jäi 3 vuotta sitten auton alle oman kotinsa takana olevalla autotiellä - lapsi oli siis taloyhtiön ulkopuolella ihan yksikseen ja ajoi pyörällä (ilman kypärää tietysti) auton alle. Autoa ajanut nainen sai hädissään huhuilla kauan ennen kuin vanhemmat edes tajusivat tilanteen ja tulivat paikalle. Onneksi auto ajoi todella hitaasti (n. 10km/h), koska kyseessä on parkkipaikkaan verrattavissa oleva paikka.
Näiden vuosien aikana kaikenlaista muutakin on sattunut; yksi lapsista rikkoi vauvakeinun (joka ei ole tarkoitettu koululaiselle) ja katkaisi samalla kätensä. Vanhemmat olivat vihaisia (huoltoyhtiölle...) mutta eivät itse puuttuneet lainkaan vaikka näkivät omasta ikkunastaan ison lapsensa pienille tarkoitetussa keinussa pelleilemässä. Samalla perheellä on aina kielloista huolimatta isohko uima-allas takapihalla. Siinä saavat lapset vapaasti uida ja periaatteessa altaalle pääsee kuka tahansa, koska pihaa ei ole aidattu. Viime kesänä katsoin kauhulla, kun 3v (perheen 4. lapsi) "ui" ilman valvontaa altaassa, jossa vettä oli lasta kainaloihin asti...
Koskaan ei ole näitä lapsia vahdittu ja osa lapsista on osallistunut ilkivaltaan, esim. autoja on naarmutettu ja istutuksia tuhottu toisten huoneistokohtaisilla pihoilla. Jos olen jotain huomannut, niin olen asiasta sanonut. Tämä ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin ja kohta lapset ovat taas samoissa touhuissa (esim. heittelemässä kiviä ikkunoihin). Vanhemmille on toki helpompaa "heittää" lapset pihalle - ei tarvitse sisätiloissa katsella lasten kinastelua tai kuunnella mekastusta. Lapsilla ei myöskään ole mitään asiaa sisälle ennen kuin on lupa tulla. Esimerkiksi viime kesänä yhtenä helle päivänä sanoivat vain yhdelle lapsista, että kahdelta saatte tulla sisälle eli lapsi ei saanut mennä sisälle edes juomaan ennen sitä vaan piti odottaa siihen kahteen asti...
Kummallisinta tässä perheessä on se, että lapsi ei pääse lainkaan ulos ennen kuin on vanhempien mielestä riittävän iso pärjäämään yksin (n. 3v). Kertaakaan ei äiti tai isä ole pienemmän kanssa ollut pihalla kunnes lapsi sitten jossain vaiheessa vain ilmaantuu lapsijoukon jatkoksi ja saa viipottaa ilman valvontaa. Heillä on siis neljäskin lapsi, joka on nyt n. 4v mutta hän on ilmeisesti perheen vauva eikä vielä pääse yksin ulos (ei siis ulkoile koskaan).
minkälaista touhua :O Tässäkin tapauksessa taitaa olla kyllä vanhemmat aika hukassa, miten lasten kanssa ollaan :O Kuulostaa uskomattomalta.
Oisko ihan ilmoitus tässäkin tapauksessa paikallaan? Minä kyllä ainakin soittelisin vaikka sinne sosiaalitoimistoon ja kyselisin neuvoja asian suhteen. He tietäisivät sitten, mitkä toimenpiteet olisi aiheellisia.
eikö teidän pienet lapset kaipaa vanhempia leikin yleisöksi? Tai kaipaa vanhempien seuraa? Kun yleensä perheissä on se tilanne, että toinen tai molemmat vanhemmat ovat töissä. Sitten vapaa-aikakin vietetään erillään?
Päästänkö nyt kesällä lapsen mielestäni turvalliselle sisäpihalle tuttujen naapurin lasten kanssa vai vaadinko sisälläoloa pienessä asunnossa siivotessani ja tehdessäni ruokaa jne.
Olen totaali-YH ja miettinyt näitä asioita paljonkin. Lapseni joutuu pakostakin osallistumaan kotitöihin tai vaihtoehtoisesti leikkimään itsekseen. Vertailukohtana olevassa yhden lapsen ydinperheessä siivoukset hoidetaan toisen vanhemman pitäessä seuraa lapselle jne.
Viikottain ei kai suurempi ongelma, mutta isommat siivoukset ystäväperhe hoitaa ulkoistamalla lapsen isovanhemmille. Itse käytän tukiverkostoni hoitoapua lähinnä omiin menoihini (teatteri, työpaikan iltaohjelmat jne...), paha minä...
Koetteko siis oiekasti, että lapsen ulkonaolo on ulkoistusta lastenhoidosta, jos sinä aikana hoidan monta kotityötä nopeammin ja sen jälkeen ehdin vaikka pelata tai luke lapseni kanssa? Ja lapsi on (riskeistä huolimatta) nauttinut pyöräilystä ja palloilusta kerrostalon pihalla?
Lapsi 4v.
kukaan vanhempi laittaa lastaan ekaa kertaa yksin ulos koulumatkalle "se on moro sit, koita pärjäillä" niin ettei lapsi ois jo harjoitellut itsenäistä ulkoilua. Ja kuitenkin esim.4 ja 7-vuotiaat on aivan erilaisia, ekaluokkalaiselle luonnollisesti eri valmiudet kuin alle kouluikäisellä. Koulumatkaa tulisi muutenkin harjoitella rauhassa lapsen kanssa.
jossa lapset pysyvät, eivät tod pyöräile pitkin maita ja mantuja missään porukassa. Eivätkä 2-vuotiaina olleet varttia valvomatta vaan sen max. 2 minuuttia, hiekkiksellä. Kuten sanoin, kun tottuvat pienestä tähän, osaavat olla eivätkä karkaile kuten Ap:n nelivuotias (!!) - jotain on mennyt pieleen jos tuon ikäinen on niin onneton että lähtee omille teilleen heti jos aikuinen ei pidä kädestä..
14
taidetaan pian naapureita olla :)
kiva jos täälläkin olis joku samaa mieltä oleva.. olenkin vallan kaivannut samoja-arvoja noudattavaa, kaveria lapselle ja juttuseuraa itselleni.
että lapsi saa ikäänsä nähden sopivasti vastuuta ja esim. meidän tapauksessamme tietää, että vanhemmat ovat kotona, kuulevat sisään jos lapsi huutaa ja ovikelloa soittamalla pääsee sisään jos tarvitsee. Minusta olet ylihuolehtiva ja teet lapsillesi karhunpalveluksen.
Hei, haloo!