Hyvät vanhemmat: Älkää jättäkö pieniä lapsia ulkoilemaan keskenään
Ymmärrä hyvin, että perheillä on monenlaisia elämäntilanteita ja -tapoja. Olen kuitenkin kovin huolissani itse viimeaikaisten hukkumistapausten lisäksi siitä, että pienet alle kouluikäiset lapset ulkoilevat yksin. Ymmärrän vielä jollain tavalla sen, jos mukana on isompi sisarus, tai muu aikuinen.
Tänäänkin viimeksi autoin pienen keinusta pudonneen lapsen takaisin jaloilleen ja käytin yhtä pissalla vessassa.
Voisitteko vanhemmat ottaa itse vastuuta ja huolehtia jälkikasvustanne?
Kommentit (173)
voi olla pienelle lapsellekin turvaton paikka. Keinusta voi pudota, voi jäädä auton alle, paikalle voi tulla joku tuntematon ihminen hakemaan kontaktia, lapsi voi löytää ja pistää suuhunsa jotain likaista, tai lähteä juoksemaan yhtäkkiä pihasta pois. Omasta mielestäni pienen lapsen yksin ulkoilemiseen liittyy monenlaisia riskejä. Pienen lapsen lapsuusaika on loppujen lopuksi niin lyhyt. t.ap
Kuulen parvekkeelle/ikkunasta sisään, jos huutaa.
Haluaisin huomauttaa, että vaikka olisin pihalla voisi pyöräillä hiljaiselle pihatielle auton alle, voisi pistää suuhunsa jotain mitä ei pitäisi ja voisi jopa pudota jostain leikkitelineestä. Koska en olisi puolenmetrin päässä kuitenkaan... Kuka on, koko ajan, taaperovuosien jälkeen?
Ymmärrä hyvin, että perheillä on monenlaisia elämäntilanteita ja -tapoja. Olen kuitenkin kovin huolissani itse viimeaikaisten hukkumistapausten lisäksi siitä, että pienet alle kouluikäiset lapset ulkoilevat yksin. Ymmärrän vielä jollain tavalla sen, jos mukana on isompi sisarus, tai muu aikuinen. Tänäänkin viimeksi autoin pienen keinusta pudonneen lapsen takaisin jaloilleen ja käytin yhtä pissalla vessassa. Voisitteko vanhemmat ottaa itse vastuuta ja huolehtia jälkikasvustanne?
ymmärrän omakotitalon takapihat, jotka lapsiturvallisiksi suunniteltuja, voi olla hetken jopa 4v siel, ikkunasta valvottuna
mut en sitä et om.kotalueella 4vlapset juoksee, potkulautailee, jopa pyöräille YKSIN tai pahempaa ikäisensä kaverin kanssa päättömästi :((
surullista katsottavaa on, ja pelottaa lapsipoloisten puolesta.....
näin meillä menee vantaalla.....
varmaan muuallakin päin suomea
3v saa olla yksin pihalla, tosin yleensä siellä on myös 5v. Asutaan maalla, piha suojaisa ja turvallinen. Lapset pysyvät leikkipaikalla, jonne näkee suoraan keittiön ikkunasta. Itkut kuuluu sisälle.
yksin ulos vasta kuin koulu alkaa, onko se hyvä asia? Koulumatkasta täytyy kuitenkin selvitä itsenäisesti. Sepä vasta vaarallista on. Meidän lapsi joutuu ylittämään koulumatkalla ainakin viisi tienristeystä.
Ainakin kaupungissa vanhemmat yleensä saattavat lapsia kouluun aina toiselle, jopa kolmannelle saakka. ap
Mutta ainakaan Helsingin keskustan lähistöllä olevan lähiön perheillä yleensä vanhemmat ovat töissä eivätkä todellakaan saata niitä lapsia kouluun....
Poikkeuksena (arvaus) ap:n kaltaiset kotiäidit eli se pienempi kotona joka tapauksessa ja isompaa ei irroteta vanhempien liekasta, kun ne "kadut on niin vaarallisia". Ja siinä samalla syyllistetään kaikki toisin ajattelevat vanhemmat!
ja nyt jo kouluikäiset lapsemme ovat ulkoilleet "yksin" 2-vuotiaista siten, että ikkunasta on käyty iän mukaan 2-15 min. välein kurkkaamassa, että kaikki ok. Lapset eivät ole kertaakaan poistuneet pihasta, pissanneet housuun tai teloneet itseään. Ja tietävät, ettei vieraille ihmisille jutella hakematta ensin tuttua aikuista paikalle. Lapset saavat olla lapsia, mutta ei liika paapominenkaan ole hyväksi. Jos äiti tai isi seisoo 24 h metrin päässä, lapsesta kasvaa aloitekyvytön ressukka joka on pulassa sitten joskus kun on pakko pärjätä hetki yksin.
alle kouluikäisen päästänyt yksin pihalle, koska tiedän siellä olevan aina jotain aikuisia, jotka lapsesta huolehtii jos tarve on.
Kuulen parvekkeelle/ikkunasta sisään, jos huutaa.
Haluaisin huomauttaa, että vaikka olisin pihalla voisi pyöräillä hiljaiselle pihatielle auton alle, voisi pistää suuhunsa jotain mitä ei pitäisi ja voisi jopa pudota jostain leikkitelineestä. Koska en olisi puolenmetrin päässä kuitenkaan... Kuka on, koko ajan, taaperovuosien jälkeen?
[/quote]
Jos äiti on ulkona lasten kanssa, äidin tehtävä on valvoa, että pahempia vahinkoja ei pääse tapahtumaan.
just lehdestä luin kuinka 5vuotiaat kaverukset olivat löytäneet ulkoillessaan huumeruiskun :(
kun ovat keskenään, kuka on varoittamassa ??
ottavat ruiskun ja se pistää..
heti vietävä lääkäriin, jotta saa hepatiittirokotteet.
hiv ei esty välttämättä
eli miettikää oikeesti kuinka pienen voi antaa olla ulkona ykson kavereiden kanssa.
alle kouluikäisen päästänyt yksin pihalle, koska tiedän siellä olevan aina jotain aikuisia, jotka lapsesta huolehtii jos tarve on.
jotka jättää lapsensa toisten hoidettaviksi ja kasvatettaviksi
voi voi
Jos äiti tai isi seisoo 24 h metrin päässä, lapsesta kasvaa aloitekyvytön ressukka joka on pulassa sitten joskus kun on pakko pärjätä hetki yksin.
[/quote]
ei varmasti tee vielä kenestäkään aloitekyvytöntä ressukkaa. Lapset, jotka saavat turvallisesti kasvaa, oppivat selviytymään itsenäisesti sitten kun aika on.
ap
just lehdestä luin kuinka 5vuotiaat kaverukset olivat löytäneet ulkoillessaan huumeruiskun :(
kun ovat keskenään, kuka on varoittamassa ??
ottavat ruiskun ja se pistää..heti vietävä lääkäriin, jotta saa hepatiittirokotteet.
hiv ei esty välttämättäOn totta, että keväisin näitäkin usein paljastuu lumien alta taas, ikävä kyllä.
ap
eli miettikää oikeesti kuinka pienen voi antaa olla ulkona ykson kavereiden kanssa.
Jos yksi kuolee niin saahan niitä lisää. Kaikille vanhemmille ei nyt ole niin tärkeää juuri se lapsi. Jos sille jotain käy niin ainahan voi tehdä uuden. Ja jos oikein väsynyt on niin ehkä alitajunta...hmmm...mielenkiintoista oikeastaan.
voi olla pienelle lapsellekin turvaton paikka. Keinusta voi pudota, voi jäädä auton alle, paikalle voi tulla joku tuntematon ihminen hakemaan kontaktia, lapsi voi löytää ja pistää suuhunsa jotain likaista, tai lähteä juoksemaan yhtäkkiä pihasta pois. Omasta mielestäni pienen lapsen yksin ulkoilemiseen liittyy monenlaisia riskejä. Pienen lapsen lapsuusaika on loppujen lopuksi niin lyhyt. t.ap
Kuulen parvekkeelle/ikkunasta sisään, jos huutaa. Haluaisin huomauttaa, että vaikka olisin pihalla voisi pyöräillä hiljaiselle pihatielle auton alle, voisi pistää suuhunsa jotain mitä ei pitäisi ja voisi jopa pudota jostain leikkitelineestä. Koska en olisi puolenmetrin päässä kuitenkaan... Kuka on, koko ajan, taaperovuosien jälkeen?
Kuinka varjelet lapsiasi paremmin siinä pihalla, ellet ole ihan niskassa kiinni? Minkä ikäiset lapsesi ovat ja milloin jätät heidät HETKEKSI yksin?
me asutaan pk-seudulla hyvätuloisten suosimalla alueella.On kalliit autot ja isot asunnot.
Nyt kun on kevät tullut niin tuntuu, että etenkin perjantaisin ja pyhinä on ne pienetkin lapset heitetty keskenään/yksin ulos. Täällä on suht kova liikenne ja paljon ihmisiä. Lisäksi useita koriste lampia ja ojia. Tosi hurjalta tuntuu,kun näkee noita alle 4 vuotiaitakin yksin.
Ja joka pvä vaaratilanteita.
-Juoksevat tien yli ja katsovat tuleeko autoja,mutta väärästä suunnasta.
-Juoksevat tien yli kohdista missä ei ole suojatietä
-Kerran näin yhden pojat painimassa,keskellä autotietä
-Naapurin auto oli pesty hiekalla
yms yms
Ajan kysymyshän se on,että jotain sattuu
Vanhemman olisin antanut jo viimekesänä leikkiä pihassa yksin, muttei ikinä halunnut. Nuorempi karkasi viimekesänä kerran pihasta (oli lähtenyt naapurin kouluikäisen tytön perässä lähimetsään).
Saatan kuitenkin jättää heidät muutamiksi minuuteiksi keskenään pihalle, jos vaikka käyn hakemassa sisältä jotain tms. Riskihän se on joka kerta, mutta nuorempikin on saanut päähänsä järkeä sen verran talven aikana, että nyt ymmärtää mihin saa mennä ja mihin ei.
yksin ulos vasta kuin koulu alkaa, onko se hyvä asia? Koulumatkasta täytyy kuitenkin selvitä itsenäisesti. Sepä vasta vaarallista on. Meidän lapsi joutuu ylittämään koulumatkalla ainakin viisi tienristeystä.
Ainakin kaupungissa vanhemmat yleensä saattavat lapsia kouluun aina toiselle, jopa kolmannelle saakka. ap
Mutta ainakaan Helsingin keskustan lähistöllä olevan lähiön perheillä yleensä vanhemmat ovat töissä eivätkä todellakaan saata niitä lapsia kouluun....
Poikkeuksena (arvaus) ap:n kaltaiset kotiäidit eli se pienempi kotona joka tapauksessa ja isompaa ei irroteta vanhempien liekasta, kun ne "kadut on niin vaarallisia". Ja siinä samalla syyllistetään kaikki toisin ajattelevat vanhemmat!
Ap asuu Helsingin keskustan läheisessä lähiössä ja käy kokopäiväisesti töissä.
t.ap
voi olla pienelle lapsellekin turvaton paikka. Keinusta voi pudota, voi jäädä auton alle, paikalle voi tulla joku tuntematon ihminen hakemaan kontaktia, lapsi voi löytää ja pistää suuhunsa jotain likaista, tai lähteä juoksemaan yhtäkkiä pihasta pois. Omasta mielestäni pienen lapsen yksin ulkoilemiseen liittyy monenlaisia riskejä. Pienen lapsen lapsuusaika on loppujen lopuksi niin lyhyt. t.ap
Kuulen parvekkeelle/ikkunasta sisään, jos huutaa. Haluaisin huomauttaa, että vaikka olisin pihalla voisi pyöräillä hiljaiselle pihatielle auton alle, voisi pistää suuhunsa jotain mitä ei pitäisi ja voisi jopa pudota jostain leikkitelineestä. Koska en olisi puolenmetrin päässä kuitenkaan... Kuka on, koko ajan, taaperovuosien jälkeen?
Kuinka varjelet lapsiasi paremmin siinä pihalla, ellet ole ihan niskassa kiinni? Minkä ikäiset lapsesi ovat ja milloin jätät heidät HETKEKSI yksin?
Lapseni ovat 5-v. ja 7-v. Näköetäisyydellä pysytellään.
me asutaan pk-seudulla hyvätuloisten suosimalla alueella.On kalliit autot ja isot asunnot.
Nyt kun on kevät tullut niin tuntuu, että etenkin perjantaisin ja pyhinä on ne pienetkin lapset heitetty keskenään/yksin ulos. Täällä on suht kova liikenne ja paljon ihmisiä. Lisäksi useita koriste lampia ja ojia. Tosi hurjalta tuntuu,kun näkee noita alle 4 vuotiaitakin yksin.
Ja joka pvä vaaratilanteita.
-Juoksevat tien yli ja katsovat tuleeko autoja,mutta väärästä suunnasta.
-Juoksevat tien yli kohdista missä ei ole suojatietä
-Kerran näin yhden pojat painimassa,keskellä autotietä
-Naapurin auto oli pesty hiekalla
yms ymsAjan kysymyshän se on,että jotain sattuu
alle kouluikäisen päästänyt yksin pihalle, koska tiedän siellä olevan aina jotain aikuisia, jotka lapsesta huolehtii jos tarve on.
MUTTA tätä en hyväksy. Jos EI ole sovittu aikuisten kesken, että lapsi on heidän valvovien silmiensä alla, minun lastani ei tarvitse muiden vanhempien katsoa!
Kun omani oli pieni ja oli todella pakko olla pihalla, en pitänyt siitä, että 4-5 vuotiaat harjoittelivat pihalla oloa sillä verukkeella, että olin paikalla. Muuten mielestäni meidän pihalla sen ikäiset voivat olla yksin harjoittelemassa vaikka ilman muita vanhempia, MUTTA ei ilman sopimusta minun vastuullani.
Mä menin ihan yksin kouluun ekasta luokasta lähtien. Jos joku haluaa tietää niin reitti oli Helsingin Säästöpankinrannasta Kallion ala-asteelle.
En tiedä oliko ajat silloin niin erilaiset kuin nyt vai olinko vain luottamuksen arvoinen?
Ehkä nykyajan lapset kasvatetaan liian pumpuliin käärittynä? Seuraako siitä loppujen lopkusi mitään hyvää?
Ymmärrän, että nämä hukkuma tapaukset ovat ehkä tämänkin aiheen takana ja en päästäisi omaakaan lastani silmistäni, mutta jossain vaiheessa on alettava luottamaan omaan lapseensa.