Jos olette avoliitossa, miksi annatte lapselle miehen sukuimen?

Aidosti tasa-arvoa on myös se että lapselle voidaan antaa isän sukunimi. Tuntuu että se jos mikä on aivan kauhea teko. Lapselle pitää antaa äidin sukunimi tai muuten on pettänyt oman naissukupuolensa jne. Kauheeta syyttelyä naisia kohtaan ja luuloja ties mistä. Ei se kovin tasa-arvoiselta kuulosta.

Nykytilanteessa suurin osa lapsista saa isän sukunimen. Se ei ole mikään sattuma. Eikä se todellakaan heijastele mitään aitoa tasa-arvoa, vaan se kertoo vain siitä, että ilmeisesti aika monen sukunimivalintaan edelleen vaikuttavat vanhat käytännöt. Kyse ei ole naissukupuolen pettämisestä, vaan tasa-arvon pettämisestä. Jos suunnilleen yhtä monella lapsella olisi äidin ja isän nimi, lapset oppisivat jo pieninä, että käyttöön voi ottaa kumman tahansa nimen. Nykyisin he oppivat, että isän nimi on yleisempi käytäntö, äidin nimi poikkeus. Aitoa tasa-arvoa olisi se, että kumpi tahansa tuntuisi yhtä normaalilta. Siihen tilanteeseen vaan ei päästä, jos kaikki edelleen ottavan "tasa-arvon nimissä" miehen nimen.

mitä tasa-arvon pettämistä se on, että lapselle annetaan miehen nimi, koska niin nyt vain on tapana ja sillä ei ole itselle merkitystä. Onhan se jollakin tavalla helpompi kuitenkin tehdä sillä perinteisemmällä tavalla, jos ei sitä sen tarkemmin ole edes miettinyt. Ei monet ajattele sitä minään tasa-arvokysymyksenä.

En mä ainakaan ajatellu sitä millään taval tasa-arvon kysymyksenä. Me ollaan menossa kesällä naimisiin ja esikoinen syntyi lokakuussa ja jo sillon automaattisesti totesin että miehelle tulee sukunimi. Varsinkin kun miehen sukunimi on erittäin harvinainen. Musta tulee kuitenkin kesällä saman sukunimen omistaja, joten miks laittaisin hetkeksi lapsellemme erin sukunimen. Kukin tekee miten tahtoo, emmä koe olevani millään ei tasa-arvoisempi kuin miehenikään. Yhtä tasa-arvoisia ollaan kummatkin ja sama sukunimi tulee olemaan kaikilla.

Etunimeksi sopisi vain tyylin Ville. Miehen sukunimi on ruotsinkielinen, joten etunimeksi sopii jokin vähän vierasperäisempikin nimi, kuten Daniela. Pidän enemmän ruotsinkielisistä nimistä kuin suomenkielisistä.

huutelen väliin, vaikkei multa kysyttykään.

Me kun mentiin naimisiin, oli itsestään selvää että otan miehen sukunimen. Se on mulle ihan kunnia-asia, että niin tehdään. Tuntuu jotenkin arvokkaalta 'tulla osaksi miehen perhettä' samalla sukunimellä (ja muutenkin tietysti).

Lisäksi miehen sukunimi oli paljon hienompi kuin oma tyttönimeni. :)



Olen niin perinteinen ja vanhanaikainen, että muutenkin tykkään joidenkin asioiden olevan kuten 'ennen vanhaan'; naimisiin mennään ennen kuin aletaan lasta suunnitella, naiselle tietysti miehen sukunimi, nainen hoitaa kotityöt ja mies miehen työt. Näin se meillä menee ja hyvin on mennyt yli 10 vuotta. :D Yritätte sitten sanoa että olen huonoitsetuntoinen ja vässykkä nainen joka alistuu, ja mieheni on sovinisti, niinkö?



Kapea on ajatusmaailma monella täällä.

mennä naimisiin jossainvaiheessa. Enpä kyllä tekisi lapsia sellaisen miehen kanssa joka ei haluaisi naimisiin vaikka minä haluaisin.

Jos mies ei olisi suostunut kanssani naimisiin, olisin taatusti antanut lapselle oman sukuimeni.

Eipä tarvinnut miettiä tätä, kun menimme naimisiin ennen raskauden yrittämistä ja sama sukunimi on kaikilla.

Miehellä on yksinkertaisesti hienompi ja harvinaisempi sukunimi. Itse olen tosi tavis -nen-päätteisen nimen kantaja. Jos tilanne olisi ollut toisin päin, olisivat lapset saaneet mun sukunimeni.

Kyllä me jossain vaiheessa varmaan naimisiinkin päädytään, ja silloin mäkin otan mieheni nimen.

Mutta oikeastaan kysymys kuuluu miksi sinä ap otit automaattisesti miehesi nimen?

Mun mielestä on naisena hienoa se, että saan olla raskaana, lapset synnyttää jne. Se on biologiaa, jolle ei voi mitään. Mies saa sitten antaa lapsille nimensä. Kun ei sillä raukalla muutakaan annettavaa alkuaikoina ole.

Mies voi sitten ottaa minun sukunimeni, jos naimisiin mennään. Lapset ilman muuta äidin sukunimeen, sillä äiti kantaa lapset sisällään ja miehen osuus on aika vähäistä lapsen saannissa.

Edelleenkin siihen lappuun tarvitaan myös se isän allekirjoitus eli ei mene ilmoitusluonteisena asiana ellei mies ole tossukka. Koettakaapas myös muistaa että feminismi on sovinismin vastakohta eli yhtä kamalia ajatusmaailmoja molemmat.

näin minä oon tän asian käsittäny. Voin olla väärässäkin. Synnärillähän lapselle tulee jokatapauksessa äidin sukunimi (vauva x) ja jos yksimielisyyttä ei löydy, niin vauva jatkaa äidin nimellä.

sitä en tiedä mitä tapahtuu, jos etunimistä ei päästä yksimielisyyteen. Nimipaperissa kun tosiaan vaaditaan molempien allekirjoitus,että hyväksyy nimen.

Eikös siinä nimi paperissa kysytä myös se sukunimi? Lapsi on äidin sukunimellä nimenantoon asti mutta vasta tolla paperilla se viedään "järjestelmään"

Katsopa mitä nimilaki sanoo. Siellä lukee, että jos lapsen sukunimestä ei tehdä mitään ilmoitusta, lapsi saa automaattisesti sen sukunimen, joka hänen äidillään sillä hetkellä on. Ja lapsen isä ei voi ilman lapsen äidin allekirjoitusta ja suostumusta ilmoittaa lapsen sukunimeä. Näin Suomen laki on ikään kuin antanut lapsen äidille mahdollisuuden sanoa viimeisen sanan lapsen sukunimestä; äidin sukunimi on nimilain silmissä siis "normi" ja isän sukunimi "poikkeus".

Oikeuteen asti tällaisissa asioissa tuskin voi/kannattaa lähteä, koska lain tulkinta on melko yksiselitteinen.

lapsi ei ole hänen vaan avokkini. Aion pitää exän sukunimen, koska se oli mulla hyvin kauan ja tein sillä ammatillisesti itseni tunnetuksi.

Pitäisiköhän nyt tasa-arvon nimissä tehdä niin, että puolet naisista antavat lapselleen oman sukunimensä ja puolet miehensä :) Rikotaan perinteet :D



No ei vaiskaan, me annettiin miehen sukunimi lapsille :) Tuntui vain paljon luontevammalta :) Ja jos erottaisiin, lapset jäisivät kuitenkin asumaan isän kanssa. Ei tarvitse ihmisten kummastella :) Ainoastaan vain sitä miten voin olla niin julma ja jättää lapset (hui kauhia) asumaan heidän oman isän kanssa :)

naimisiin. Naimisiinmeno ei hetkauta kenenkään arvoa suuntaan eikä toiseen.



Olen valinnut toisen tien: päätettiin jo ensimmäisen odotusaikana, että minun sukunimeni annetaan lapselle. On hyvä sukunimi, ei yleinen (uusi kansanedustaja samaa maata).



Lapset ovat meidän yhteisiä ja tiedän 100 prosenttisesti, että ovat mieheni (ei kenenkään naimisissa olevan tarvitse koskaan todistella isyyttään).



Mieheni "Mikko Nieminen" käy poikansa kanssa harrastuspiireissä valmentamassa poikia. Jos jotakuta ihmetyttää isän ja pojan eri sukunimet, se on heidän ongelmansa!



Isä käy vanhempainilloissa ja kevätjuhlissa "Mikko Niemisenä".



Olen itse sitä mieltä, että tämä on juurikin nykypäivää ja modernia yhteiskuntaa. Lapsia ei tarvitsisi laitattaa miehen nimelle vain osoittaakseen ympäröivälle yhteisölle, että ovat tämän miehen siittämiä!