Akateeminen! Missä asiassa olet nolottavan huono?

näitä:



järjestyksenpito kodissa



ei minkäänlaista viherpeukaloa



en ole oppinut ajamaan autoa

Hauska lukea, että joku myöntää olevansa surkea käytännön asioissa ;)



Omassa lähipiirissäni on paljon akateemisia ja suurin osa on aika toivottomia käytännön asioissa. Siis järjestyksen ja kurin pidossa, lasten hoidossa, siivouksessa, lasten ja kodin asioiden hoitamisessa, ruoanlaitossa yms. En siis tietenkään halua yleistää, mutta tuo on mun lähipiirissäni hyvin yleistä. Suurin osa noista on hyvinkin päteviä omalla alallaan, mutta elämänhallinta yleisesti on hiukan hukassa. Ovat silti mukavia ja ihaniakin ihmisiä eli en siis mitenkään halua haukkua ketään.

Sanoisin, että tuntemiani ei-akateemisia parempi olen just ruoanlaitossa, siivouksessa ym. jämptissä asioiden hoidossa. Olen vähän liiankin kontrollifriikki, muttta en hävettäväksi asti.



Huono olen liikesarjojen oppimisessa, piirtämisessä ja ihmisten tunnistamisessa (mulla on jonkinlaista kasvosokeutta).

Takerrun pikkuseikkoihin ja olen liian suurpiirteinen. Täysi paradoksi.

Lisäksi olen kamalan huono kehumaan itseäni. Ja myöntämään olevani väärässä. Ja laskemaan päässä.

Olen tasaisesti lahjakas niin matematiikassa, kielissä kuin reaaliaineissa. Ylioppilastodistuksessa E:tä ja L:ää. Mutta: en osaa käsitellä palloa ja/tai mailaa missään pelissä. Joku koripallon kuljettaminen on ihan mahdoton tehtävä. Minulla ei myöskään ole tippaakaan luovuutta. Siis ohjeen mukaan osaan leipoa/kutoa/sahata, mutta jos pitäisi luoda jotain omaa, niin jää tekemättä.

akateemiset ovat kuitenkin niin fiksuja, että myöntävät epätäydellisyytensä toisin kuin tavalliset av-mammat. Itse tein elämässäni väärin, en ole akateeminen, vaikka minun kuuluisi olla. Olen käynyt lukion aika hyvinkin arvosanoin ja olisin päässyt helposti yliopistoon tms., mutta hairahduinkin ottamaan miehekseni komean äsholen ja siitä ei sitten seurannut mitään hyvää ikinä. Nyt olen jo 40+ ja harmittaa, miten koen olevani fiksu, mutta en juurikaan näe fiksuja ihmisiä ympärilläni, kun piirit on niin väärät:( Ja fiksuus on mielestäni juuri sitä, ettei kehu itseään millään tavoin, mutta tekee hyvin sen minkä osaa esim. (mulla ei vaan ole mahdollisuutta siihen:() Turhaa purkautumista, mutta oli pakko.

Minäkin menestyin nuorena hyvin. Koko suku odotti musta lääkäriä. Noh, nain miehen, jonka suku osoittautui kamalaksi kouluttamattomaksi mutta varakkaaksi öykkäriporukaksi. 15vuotta sitä kattelin ja sitten päätin hakeutua kaltaisteni seuraan, hain jä pääsin yliopistoon opiskelemaan. Nyt on tutkinto melkein valmis ja olen todella onnellinen ja tyytyväinen valinnastani! Myös parisuhde on parantunut todella paljon opintojen aloittamisen jälkeen ja oma itsetuntokin on taas kohdillaan. Miehen suku ei luonnollisesti arvosta saavutuksiani tipaakaan mutta enää ei sekään haittaa. Olen vaan niin onnellinen, että tajusin ja uskalsin toimia, niin kuin itse halusin.

No joo, ja aiheeseen... Se, mitä en akateemisena edelleenkään osaa on käsityöt. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä osaisinkin mutta kärsivällisyys vaan ei riitä. En myös pysty ollenkaan sietämään epäjärjestystä, puolivalmiita hommia tai surkeita suorituksia eli kai olen huono myös sitten tällä saralla.

Juu, ja odotan myös sitä hetkeä, kun joskus pääsen heittämään suvulle piikin siitä, miten rahalla ei saa älyä, järkeä eikä sydämen sivistystä...

tasapuolisen lahjakas kielissä, matematiikassa yms. Mutta olen todella huono järjestelemään menoja ja aikatauluttamaan. En siis ole koskaan ajoissa ja muutenkin näin lapsiperheessä en osaa yksinkertaisesti pitää yllä niitä rutiineja, enkä osaa suunnitella menoja.

että oppii valtavan pienestä tiedon alueesta valtavan paljon.



Mä olen nolostuttavan huono pallopeleissä :)

Yliopistossa oli helppoa.

lisäksi teen noloja virheitä mittaysiköissä. Klassikko, jolle mieheni jaksaa edelleen nauraa on kun oltiin tyynyliina ostoksilla. Tyyny oli 60x40 cm kokoinen ja sanoin miehelleni, että "Ei se voi olla niin suuri. Mieti nyt metri kanttiinsa." (1 m = 100 cm, mutta 1 h = 60 min)



NOLOUS!

ohjatulle aerobic tunnille on turha mennä, tai zumbaan yms. En opi liikesarjoja ja hytkyn sinne tänne. Se jos mikä on niin noloa, että olen päättänyt pysytellä vain lenkkipolulla. Osaan sentään laittaa jalkaa toisen eteen ;o)

Kotiäitiysvuodet ovat taannuttaneet aivoni sille tasolle että onnnistuu enää tekstiviestikieli. Oikein hävettää kun lähes aina tulee pilkku- ja yhdyssanavirheitä.

esim. 3-ulotteinen tetris ei onnistu laisinkaan.

En ilman hyvää muistisääntöä pysty sanomaan, kummin päin hana on auki ja kummin kiinni. Samoin ruuvin avaaminen ja sulkeminen.



Harjoittelusta huolimatta puikkohitsaus ei onnistu.



Uimiseni on räpiköintiä enkä uskaltaisi edes kokeilla lumilautailua tai laskettelua. Telinevoimistelu koulussa oli painajaista.



Minulla on huono vaatemaku. Siksi hankin vain klassista ja mustavalkoista.



Vaikka olen musikaalinen, en ole oppinut pitämään oopperasta enkä taatusti opikaan.

inhoan sitä. Osaan tehdä noin 5 eri ruokaa tyyliin jauhelihakastike, pinaattikeitto ja lasagne. En ikinä kutsu ruokavieraita ja oikeastaan inhoan koko syömistä, minusta se on yksilösuoritus eikä ryhmän juttu.

Mulla on kyllä vahva visio päässä, miltä asiat näyttävät, mutta koetapa siirtää se kuvallisessa muodossa paperille. Ei tule mitään.



Terveisiä vain tutuille - kuvaava esimerkki:

Tilasin ulkomailla lammasta piirtämällä sen kuvan paperille. Sain kalaa.

kautta, joten olen huono ainakin yleistämään. Jokainen on hyvä jossakin ja huono jossakin. Mulla on ammattitutkinto, AMK-tutkinto ja yliopistotutkinto samalta alalta ja koen olevani sekä teoreettisesti että käytännöllisesti lahjakas, siis omalla alallani.

Piirtäminen, käsityöt ja askelkuviot liikunnassa ovat aina olleet mahdottomia.

Ja autolla peruuttaminen.

En osaa englanniksi edes small talkia enkä saa yhtään selvää, mitää muut puhuu.

En osaa yhtään arvioida kappaleiden välistä etäisyyttä ja se haittaa päivittäin. Muuten olen matemaattisesti lahjakas ja looginen päättely on hyvää.