Miten niin äitini MUKA AUTTAA MUA PALJON??

ole mitään vikaa, ainoa mikä ap:lta puuttuu on vastuulliseksi, itsenäiseksi aikuiseksi kasvaminen. Kun napanuora joskus äitiin katkeaa- asiat alkaa nähdä hiukan toisin. Mulla on tuttu joka kolmekymppisenä, naimisissaolevana kävi kotona kiukuttelemassa miksei äiskän ja iskän jääkaapissa ole mitään hyvää ja hänen kun tekis just mieli kanaa niin miksei ole. Katsoin suu auki, muualla jo 10v asuneena hänen käytöksensä vaikutti depiililtä ja tajusin etteivät kaikki ihmiset osaa/pysty katkaisemaan napanuoraansa vaan roikkuvat keskenkasvuisina niin kauan että tapahtuu jotain traagista ja on pakko kasvaa.

Meillä kaikki isovanhemmat ovat mielellään lastenlastensa kanssa, kokevat sen hyvin luontevaksi ja tärkeäksi- ja ovat aina luvanneet auttaa. Koska apuahan se on- vastuu lapsista on 100% vanhempien, ja on isovanhemman oikeus määritellä se millaista vastuuta on valmis ottamaan. SE että auttaa arjen sujumisessa on auttamista. Jos äitisi tulisi teille kylään- istuisi kahvipöydässä ja katselisi lasten touhuja- ja lähtis sitten kotiin- näitäkin löytyy- silloin voisi puhua et hän ei auta, nauttii vaan isovanhemmudestaan. Jokainen vieminen, hakeminen, tekeminen on apua, tietenkin. Parhaiten voit testata sen mikä on apua-mikä ei sillä et kieltäydyt avusta ja katsot miten se elämääsi vaikuttaa. saattaisit kaivata apua. Ja sama se onko se äidin rakkaudesta antamaa vai hoitajan rahasta- apua se on kumminkin ja ihmisen olisi hyvä ymmärtää olla kiitollinen avusta. Meillä isovanhempien rakkaus ilmenee niin etteivät he todellakaan huoli korvausta avustaan- paitsi jos he ostavat meille esim. ruokaa, maksan vaikkeivät haluaisikaan.

Meillä se auttaminen on ollut ihan itsestäänselvää, eivätkä vanhukset ole dementoituneet kun autettavia on ja kokevat varmasti olevansa enemmän hyödyksi auttaessaan sukulaisiaan kuin jossain seniorien kielikursseilla, joilla kukaan ei oikeasti opi mitään... Ja omat vanhemmat sukulaiseni ovat auttamisestaan huolimatta todellakin saaneet matkustella vähintäänkin riittävästi. Äitini on usein ottanut jonkin lapsenlapsistaan matkaseuraksikin. Ja aivan itse on pyytänyt, että saisi lapsen matkaseuraksi.

Mun vanhempani matkustavat lähinnä kaksistaan ja omilla ehdoilla, eivät yleensä lomakohteisiin tai minnekään, missä lapsella olisi kivaa olla mukana.

Ei sen noinkaan tarvitse mennä, mutta minusta siinä ei ole mitään väärää, JOS menee. Vanhempani saattavat reissata jossain joka kuukausi tai ainakin joka toinen. En koe olevani mikään määrittelemään, millainen määrä matkustusta on sopivaa ja mikä liiallista.

Täytyy sanoa, että tuskin itsekään haluan ihan hirveästi lapsenlapsia sitten hoitaa, jos niitä joskus tulee. Siis ainakaan säännöllisesti, joka viikko. Ajatus ei kiehdo miestänikään, hänen vanhempansa ovat sarjaa "kiva nähdä kerran vuodessa, mutta kivempi olla näkemättä".

Jos äitisi kerran on sanonut olevansa iloinen että saa auttaa teitä niin paljon, niin miksi nostat siitä niin suuren haloon?

Mielestäni äitisi on poikkeuksellisen auttavainen mummo ja hänen seuraansa kaivataan teillä, vissiinkin.

Eri asia jos mummo vaatisi henkisiä vastapalveluita koska auttaa niin paljon. Tai jos puuttuu asioihinne tai sanoo teitä vastuutomiksi ja hänen on pakko auttaa että pärjäätte.

Mutta tosiaan jos yhen kerran on sanonut että on iloinen saadessaan olla avuksi niin paljon niin eihän se ole mikään loukkaus.

Mitäpä jos hän ei tarkoittanut että on saanut auttaa paljon, että siis tarvitsisit apua vaan jos hän tarkoitti että on iloinen että on saanut auttaa niin monta kertaa vaikka viikossa tai ylipäänsä.

Ole onnennellinen äidistäsi äläkä loukkaannu pienestä "sanavirheestä" joka ei varmasti tarkoitettu loukkaamaan :P

Kyllä meilläkin se saava osapuoli on mun äiti. Eikä tästä ole ikinä tarvinnut riidellä. Me ei tarvittaisi minkäännäköstä lastenhoitoapua, mutta äitini haluaa olla lasten kanssa. Hän ja isäni haluavat viedä lapsiamme eri paikkoihin ja viettää aikaa heidän kanssaan. He saavat siitä itse paljon ja he tykkäävät, että välit lapsenlapsiin ovat lämpimät ja läheiset. Eivät he ole lainkaan uuvuksissa vietettyään kivoja päiviä lastemme kanssa. Ei hekään ole sitä ikinä kutsuneet avuksi vaan mukavia vapaapäiviä ne heille kuulemma ovat. Mä tietenkin olen kiitolllinen, että on noin ihanat isovanhemmat.



Mutta siis ap:n pointti on ihan selvä. Täällä taas osa ei edes halua ymmärtää. Tai sitten ovat vaan tyhmiä.

Sääliksi käy, ellei muuta sisältöä ole kuin sinun perheesi ja siivouksesi. Mikset tee itse kotitöitä ja anna äitisi vain nauttia lasten seurasta?

nyt ei ole auttamista, jos mummo saa olla lastenlasten kanssa ja paljon elämässäni. Hän on paremminkin etuoikeutettu. Kyllä kun tulee kerran viikossa aamupäivällä hakemaan lapsia puistoon, tuo yleensä tekemäänsä ruokaa, jota sitten lämmitellään. Leipoo lasten kanssa pullaa,leipää yms. Lukee heille kirjoja, käy uimahallissa ja touhuaa kaikkea mukavaa. Toki se on hyvä juttu, ja lapset tykkää. En kuitenkaan koe sitä auttamiseksi, vaan normaaliksi mummona olemiseksi. Kahdesti viikossa kyllä saan säännöllisen oman ajan + uimahalli ym.reissut päälle. On ihanaa, että hän on seurana kun mies reissussa, kyllä hän siivoaakin meillä jne. En vain kässää miksi sanoi että hienoa kun saa olla APUNA

no se on todellakin kuule APUNA ja tottakai myös etuoikeutettu kun saa lapsien kanssa olla. mutta kyllä olet kiittämätön ihminen, ei voi muuta sanoa.

Täällä on suurimmalla osalla ollut oikea vastaus valmiina ja jo perhekäsitystämmekin kritisoitu. No, minä kuitenkin nautin lapsistani, perheestäni, kiltistä miehestäni ja koko ihanasta elämästäni vaikkakin se teidän mielestä onkin vääränlainen

Omatkin vanhempani auttavat kyllä mahdollisuuksien mukaan mutta mitään tuollaista säännöllistä apua eivät voi antaa koska asuvat toisella paikkakunnalla.



Äitisi siis viettää kaksi kertaa viikossa lasten kanssa kahdenkeskistä aikaa ja sen lisäksi yöpyykin teillä usein (jolloin varmasti osallistuu lastenhoitoon ja kotitöihin?). Minusta olisi aivan upeaa jos joku voisi auttaa näin paljon oman lapseni kanssa, täytyy sanoa, että kyllä oma aika lisääntyisi aivan huimasti :). Oma lapseni on 2-vuotias ja mielestäni hän on vielä todella pieni, ei ole ollut ylipäätään hoidossa kuin muutaman kerran (osin juuri siksi, että apua niin vähän tarjollakaan). Lasten hoitaminen on mielestäni vaativaa hommaa tekisipä sitätyökseen tai tuttavien lapsia hoitamalla ilman korvausta. Tuntemani isovanhemmat ainakin usein ihmettelevät sitä, miten omat lapset jaksoi hoitaa kun nyt tuntuu, että pienten hoitaminen on niin rankkaa (vaikka siis nauttivatkin lastenlasten seurasta). Jos joku kotiäiti kertoisi ostavansa niin monta tuntia lastenhoitoapua viikoittain kun äidiltäsi saat, mitä ajattelisit siitä?



Kenties pulma on vain ilmaisutavoissa. Äidistäsi on varmasti hienoa kokea olevansa avuksi. Mielestäni ainakin olisi aika kurjaa hänelle jos hänelle sanottaisiin esim. että kun sinulla ei ole elämässä muutakaan mukavaa niin hyvä kun saat iloa edes siitä kun saat olla lasteni kanssa. Ja vaikka äitisi varmasti saakin paljon lastenlastensa hoitamisesta voi se myös väsyttää ja onhan tuo myös aika sitovaa. Minä ainakin kuvittelisin, että itse vastaavassa tilanteessa haluaisin hoitaa lapsenlapsiani mutta välillä voisin ilahtua siitäkin, että voisin lähteä esimerkiksi pariksi kuukaudeksi reissuun vain ja ainoastaan itseäni varten eläkeiässä. Sisältöä elämäänsä voi hankkia niin monin tavoin. Anna äitisi olla iloinen antamastaan avusta vaikka sinua harmittaisikin.

tuntee syyllisyyttä äitinsä työpanoksesta. Siksi tuo viaton apu-sana äidin suusta on hänelle niin iso asia.

Tulisiko äidin kiittää siitä, että hoitaa lapset, siivoaa koko huushollin ja pesee ikkunatkin vielä?

Jos ap oikeasti välittäisi äidistään hän passittaisi tämän etelänlomalle, eläkeläistansseihin, taidetapahtumiin ja kannustaisi muutenkin elämään omaa elämää. Lapsenlapset ovat elämän jälkiruoka, ei mikään työvelvoite.

Sehän on se ylpeys, joka on saanut kolauksen. Täytyyhän meidän perisuomalaisessa yhteiskunnassa pärjätä ihan ilman apuja - varsinkin semmoista pyytämättä saatua apua!

Ex-appivanhempani ns. ostavat läsnäoloaan elämässämme sillä että (sanatarkasti siteeraten) "hyvää hyvyyttämme me haluamme auttaa" ja kohta tuleekin lapselle ilmoitusluontoisena tietona vaarin suusta että "sinä sitten autat minua kun minä olen vanha koska minä autan nyt sinua". Oma äitini kauhistui tästä kun kerroin ja sanoi että oli itse aikoinaan tehnyt rivakan pesäeron omiin isovanhempiinsa kun oli saanut samanlaisia vaatimuksia. Joten en ota tätä ex-appivanhempien "apua" vastaan koska se ei ole heidän tapauksessaan apua vaan paikkaavat omaa tylsää elämäänsä lasten ja lastenlasten elämää suunnittelemalla (ja tuputtavat rahojaan oikeuttaakseen sekaantumisen toisten elämään tai saadakseen asiat sille mallille kuin itse haluavat), pakkonukuttavat lapsia omassa sängyssään (jopa kouluikäisiä),heidän keskellään, mummo (ex-anoppi)jopa kutsuu itseään lastenlasten äidiksi ja vetää herneen nenään siitäkin että käydään toisessa mummolassa (minun äitini luona).Valittaa myös miniöidensä huusholleista ja siivouksesta ym ja nurisee että eipä hänen tekemänsä/antamansa se ja se kelpaa (loukkaantui siitäkin kun ostin itse vauvalle vaatteet ja tyrkytti väkisin hänen omien lastensa vanhoja, ilmoitti vielä että on pesty ja silitetty (haisevalla pesuaineella)ja "eihän ne tietenkään kelpaa" kun kerran itse ostan. Että "apua" on niin monenlaista, joskus läheisriippuvuus on naamioitu avuksi. (Meidän osaltamme vierailut sinne ovatkin loppu saati että kutsuisin heitä meille) Ap:n tapauksessa tilanne vaikuttaa kivalta ja normaalilta mutta jos asia häiritsee niin sano että ei kiitos. Jos joutuisit tekemään kaiken yksin (ja ilman miestäkin) niin osaisit varmaan suhteuttaa tuollaisen vilpittömän avun vähän toisin.

Olet saanuty aina kaiken mitä haluat.

Kiittämätön.

Itselläni oli hieman sama tilanne, kun lapsi oli pieni. Äitini kävi meillä silloin tällöin ja leikki lapsen kanssa esim. puoli tuntia, jotta saatoin käydä saunassa miehen kanssa kahdestaan, tai haki taaperon päivähoidosta yms. Työkaverini kehui, kuinka äidistä oli minulle iso apu, mutta en itse siinä elämäntilanteessa kokenut äidin käyntejä ja apuja jostakin syystä mitenkään elämää helpottaviksi asioiksi.