***Syystaaperoiden torstaiturinat***
Kommentit (29)
Missä iltaimmeiset?
Väsyttää, mutta eikös se on tätä joka aamu:) Yön nukuin kuitenkin tosi hyvin. Aamulla herätys havahdutti sikeästä unesta laittamaan esikoista valmiiksi päiväkotiin.
Meilläkin oltiin tosi innoissaan lumesta, esikoinen siis. Pikkurinsessa taisi vaan ihmetellä jopa peloissaan, että mitä tää nyt on. Pelkäsi myös, kun lapioin loskalunta pihalta ja itse katsoi rattaissa. Lumeen ei vielä päässytkään möyrimään. Meidän 86cm haalari on tosi iso, kääk! 80cm oli kuitenkin niin pienen kokoinen, etten sellaista uskaltanut keväällä ostaa. Täytyy kokeilla, jos viime kevään 74cm Brion (ovat isokokoisia) toppa-asu menis vielä päälle.
Nyt aamupesuille...
T: Ynis
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=5457520&p=&mpage=3&tmode=…
tuolla enste eiliset.
Kukkuu kysyi, mitä kuuluu. Minä jatkan ja kysyn, mitä eniten toivotte? (maailmanrauhat yms. voidaan jättää missikandien huoleksi :D)
Vastaan eiliseen kysymykseen... hmmm... minulle kuuluu enempi hyvää. Joskus mietelausekorttien kulta-aikana luin, kuinka huolten linnut lentelevät pääsi yllä, mutta voit estää niitä pesimästä hiuksiisi. Esto-kohta minun täytyy nyt pitää tarkasti mielessä. Pääni ympärillä nimittäin liitelee lapsiin liittyviä huolia. Tasapuolisesti kaikkien neljän.
Parisuhdekiemuroihin liittyen en näköjään saa suutani pysymään kiinni (tai sormia pysymään kurissa näppiksellä), pahoitteluni... :)
Tiistain 20:30 uutisissa - löytyy Ylen sivuilta vielä jos joku kiinnostuu eikä ti nähnyt - kerrottiin Nina Halmeen väitöstutkimuksesta. Hän oli haastatellut 200 isää, joilla oli 3-6 vuotiaita lapsia. Haastatelluista puolet kertoivat parisuhteessa olevan merkittäviä ongelmia ja että olivat harkinneet eroa. Minusta tuo on pelottavaa.
Aiheesta on puhuttu meillä sekä tiistai-iltana, että eilen. Totesimme, ettei meillä ole merkittäviä ongelmia, mutta yhteistä, kahdenkeskistä, aikaa kaipaamme.
Suurin toiveeni on silti pienten allergioiden paraneminen. Väkkärä ei enää suostu oikein syömään riisi-poro -ruokaansa, vastahan sitä on muistaakseni kahdeksan kuukautta kahdesti päivässä syöty. Minulla on allergiauupumus...
Jaa, kamalan vaikeaa nimetä vain yksi toive, koska sitä aikaa rakkaani kanssa toivon myös - iloitsen siitä, että sitä on luvassa :) Sisko-kultani ottaa pesueemme viikon päästä yökylään.
aos ayap
Suurimman toiveen sijasta mikä toive on päällimmäisenä mielessä?
Päällimmäisesti ei tullut toiveita mieleen, mutta pienen hetken kaivelun jälkeen huomasin itsestään selvän toiveen: toivoisin, että päästäisiin muuttamaan omaan kotiin pian (eikä väliaikaissijoitukseen). Siksi, että mies on tehnyt meille aivan ihanan kodin lumen, hiljaisuuden ja pimeän keskelle. Ja siksi, että näkisin joskus miestäni. Nimim. Remonttileski.
Parisuhteesta: Sepä minuaa pelottaakin, tuollaiset tutkimustulokset. Itsenihän tiedän, en minä muuta kaipaa, osaan odottaa aikaa parempaa. Mutta mitä jos mies kaipaa? Ei jaksaisikaan odottaa, ei jaksaisi vain yksin remontoida? Haluaisikin elämältään jotain pikkasen hohdokkaampaa kuin tämä täysin hohdoton lapsi-, ja muuttolaatikkokasa ja minä niitä kasoja perustamassa, yksin ilman miestä?
No juu, siinä tuli pelotkin samaan syssyyn. Tiedän, harjoittelen luottamaan, puhua pitää. Missä välissä?
Kukkuu
Poika parka kaatusi pyörällä kun äiti vaan päätti eetä kyllä voi pyöräillä :-/ No ei sattunu onneks!!
Illalla kyllä kävin lukemassa,en vain osannut kirjottaa mitään..ajatukset pyörii niin paljon Enkelin murheessa ja samalla sitä ikävöi omia rakkaitaan jotka ei ole täällä enää :-(
PArisuhteesta...Niin nuo erotilastot on pelottavia!Jotenkin koko elämä on vaan nyt niin sekasin että en jaksa mitään enkä jaksa olla vaimo.Mielessä käy miten tästä selvitään ja selvitäänkö ja itse ajattelen kyllä et kun aika kuluu,mutta ajatteleeko se mies niin...Niin se keskustelu on keksitty,mutta..
Päälimmäinen toive kai olisi että voisin hyvillä mielin jättää lapset hyvälle hoitajalle ja saisimme käydä miehen kanssa paripäivää jossain kaksin...Toiveeksi se jää,koska typyä ei voi jättää,ainakaa niin että minulla olisi hyvä mieli..pari iltamenoa on sen todistanut ja lisäsi pahaa mieltäni ja ihan käytännössä ei meillä olisi rahaa mennä mihinkään!..mutta ehkä torstai antaa luvan toivoa..
Tuo Pilen lista kuulostaa niin tutulta..Täytyisikin alottaa se turhauttava siivous.Mielenkiinnolla odotan miltä tuntui ilta lapsettomien seurassa.
Kukkuu pistäytyy taas päivittäin :-) Taitaa pelottaa nettikatko ja yrittää varastoon täällä hypätä?
Niin jos sinne siivoomaan..
jatu
...mutta jos minäkin osallistuisin kuitenkin.
Minulle kuuluu tätä:
Eilen oli suuri (ja kiireinen) päivä. Myytiin vanha asunto ja ostettiin uusi, ihan virallisesti. Ylihuomenna uusi asuntomme on tyhjä, ja pääsemme aloittamaan remonttia. Ja tämän asunnon pitää olla tyhjä sinä päivänä kun palaamme Leviltä kotiin. No, säästynpähän muuttohommilta, kun mies, esikoinen, anoppi ja appiukko kantaa meitin tavarat. Siinä on vaan se huono puoli että minun täytyy pakata kaikki - siis kaikki! - tavarat ennen Leville lähtöä.
Eilisen jäljiltä on, paitsi paljon asuntolainaa, myös esikoisen talvikengät läpimärät (pitää muutenkin ostaa uudet), takareidet kipeät rattaitten työntelystä ylämäkeen loskassa sekä minulle tilattuna uusi kännykkä. Kiitos kaikille vastanneille. Päädyin Nokian 6822:seen, koska siinä on se näppis. Ja Bluetooth. Mies tuo sen kotiin tänään, tilattiin Verkkokaupasta.
Sitten toiseen kysymykseen, eli mitä elämässä tällä hetkellä toivoisin: TÄmä oli vaikea. Juuri nyt, juuri tänään, minulla on kaikki asiat niin hyvin, että luulen suurimman toiveen olevan, että kaikki pysyisi hyvänä. Että perhe pysyisi terveenä, että raha-asiat eivät menisi pahasti solmuun, että parisuhde pysyisi ennallaan, että ystävyyssuhteeni eivät kokisi kolhuja. Minuakin pelotti tutkimustulos, ja meilläkin keskusteltiin siitä. Kaivaisin tähän kohtaan esille vanhan mantrani, jonka vihkipappimme meille sanoi: Parisuhteessa (avioliitossa) kaikki palaa takaisin sanaan [b]tahdon[/b]. Tahto on se ratkaiseva. Jos molemmat tahtovat, niin parisuhde elää läpi vaikeittenkin vaiheitten. AOS vaikenee.
Lillistä myös vähäsen: Lilli kävelee pari askelta kerrallaan (ennätys on 6!), nostaa vasenta jalkaa ihan hienosti mutta laahaa oikeaa. Oikean jalan siirtely vaikuttaa vaikeammalta, ja oikeallahan Lillillä oli se luksaatio aikoinaan. Luulen, että laitan erikseen aloituksen luksaatiovauvojen kävelemään oppimisesta, että liittyykö tämä siihen.
Mukavaa talvipäivää kaikille! Pohjoiseen tiedoksi: täälläkin on nyt lunta!
T. Ankkis ja [color=red]♥Lilli♥
Piti käydä Nokian suvulla urkkimassa, kun en tiennyt omani mallia:)
T: Ynis
sehän se onkin rakkaudessa kaikkein pelottavinta: oman tahtoni tiedän, mutta toisen tahtoon pitää luottaa ilman tietoa.
Mietiskelin pakatessani, että kylläpäs olen oikein luottavainen miestäni kohtaan... (siis kääntökieltä, en kirjoittamastani päätellen ole). Tarttee prosessoida.
Keilinille, Piletille ja Saamuskalle ja muillekin työmietteistä. Mikä teidän mielestänne on kohtuullinen aika, jonka voitte hoitaa lapsia kun toinen tekee töitä?
Meillä työntekoriidat ovat lähinnä olleet vähän kuten SM:llä, minä olen aina vähän pidempään töissä kuin sanon ja mies kuin myrskyn merkki odottaa. Nyt on tietenkin hiljainen vaihe tässä asiassa, kun mulla ei ole aikatauluja.
Soneran pikku-ukot olivat jo asennuspuuhissa. Voipi parhaimmillaan olla niin, ettei taukoja tule. Ollaan aika paljon sisällä nyt kun pakkaan, Jatulle selitys...
Heips ja ulos.
Kukkuu
Viime päivät olen kahlaillut ja uiskennellut syvissä vesissä. Osallistuin kirkon seminaariin. Miten paljon taas asiat omassa päässä ja sydämessä selvisivätkään. Helpottavaa. Pohdittiin lähinnä itseä, pappeutta, kutsumusta. Uskalsin sanoa paljon ääneen ja myöntää itselleni. Matkailua itseeni.
Pinot on lukematta, mutta huomasin, että moni mammoista on hukkapiilossa. Huhuu!
Mitä minulle kuuluu? Tosiaan viime päivinä olen ollut prosessissa itseni kanssa. Olo on toisaalta hyvä, mutta toisaalta kiireitä piisaa ja olo on jännittynytkin. Väsymys tuo mukanaan ärtymystä ja välillä voimattomuutta. Huoli painaa niin Nöösän suhteen kuin raksaamisenkin suhteen. Toisaalta on niin pirteä olo, kun toiveet alkavat toteutua yksi kerrallaan.
Päällimmäisin toive? Toivon, että Nöösän olo tasaantuisi. En tiedä tekeekö jokin ruoka-aine taas oireita. Epäilen kauraa. Masu ei hänellä toimi, peppureikä on ajoittain punainen ja tuoksuu jännältä, välillä itkee yölläkin tosi kovaa. Lisäksi imetyksen lopettaminen on Nöösälle harmistuttavaa. (Välillä mietin, olisiko vain pitänyt kivuista huolimatta jatkaa imetystä.) Nöösällä on myös melkoinen kiukuttelu ja uhittelukausi menossa. Voi äitin pientä ♥. Toinen toive on, että taloprojektimme etenisi hyvää vauhtia ja pääsisimme pian omaan kotiin.
Nyt koitan lukea pinot. Palailen!
Mimmuli ja Nöösä
Päällimmäinen ajatus ylipäätään: onkohan enkeli jo perillä, ehtikö ajoissa paikalle? :´´(
Minulle kuuluu töihinpaluuahdistusta. Olen levoton, revin kynsinauhojani ja herään aamuisin huonotuulisena. Katson kalenterista päiviä ja ihmettelen niiden kulumista niin nopeasti. Pala nousee kurkkuun kun leikin rakkaan tyttöni kanssa ja yhtäkkiä tyttö tulee halaamaan ja pussaa omalla ihanalla tyylillään. En haluaisi että kotiaika on ohitse. Haluaisin pian jäädä uudelleen äitiyslomalle. En halua työelämää ollenkaan! Ei koko ajan tunnu tältä, toisina hetkinä tuntuu ihan kivaltakin mennä töihin, saada syödä rauhassa ja aikuisten seurassa jne. Itse työ on vastaanottoa, skarppina täytyy olla koko ajan eikä ole varaa huonoihin päiviin. Välillä se on raskasta, ei voi yhtenäkään päivänä ottaa rennommin. Vastuu on niin suuri. Vaikka ihminenhän minäkin vain olen.
Mieskin on mietteissään, jotenkin masentunut. Itse en ole läsnä koska ajatukset ovat jo ensi viikossa. Ollaan riidelty ajankäytöstä, siitä että mies näkee typyä päivässä 1-2h (arkipäivinä siis) ja tunnen oloni joskus yksinhuoltajaksi. Kyse ei ole pitkistä työpäivistä vaan yltyneestä urheiluvimmasta (!!). Tähän asiaan töihinpaluuni on tavallaan pelastus, koska töistätultuani haluan keskittyä typyn kanssa olemiseen ja mies voi rauhassa lähteä urheilemaan. Joskus vähän kadehdinkin miehen itsekkyyttä ja vakaata päätöstä ottaa omaa aikaa. Tekisi ehkä mullekin ihan hyvää, etten täällä olisi pirttihirmuna vastassa kun toinen tulee treeneistä...
Arkiasioihin: eilen oli sisäpäivä ja illalla kitinä jo melkoista. Oli pakko lähteä räntäsateeseen haukkaamaan happea ja typy oli niin onnellinen. Keltaisessa sadetakissaan ihmetteli säätilaa :) Minulla ei pinna riittäisi ikinä siihen, että ei aamulla painuttaisi ovesta ulos purkamaan energiaa puistoon! Onneksi tänään päästiin taas aamusta ulos lunta ihmettelemään.
Löytyi lämpimät hanskat: H&M lapaset, joissa fleecevuori. Täytyyhän niissäkin joku huono puoli olla: eivät meinaa pysyä kädessä. Mutta sormet pysyi lämpiminä eikä kostea lumi kastellut läpi asti.
Tällaisin miettein tänään. Kiva kun ootte olemassa.
- tea -
Hei
Toivominen on helppoa, ehdottomasti kaikkein tärkein toive on, että Motin allergiat helpottaisivat ja hälle löydettäisiin joku järkevä ruokavalio, josta myös Motti itse pitäisi.
Ja sitten ihan pienesti voisin toivoa vielä, että ihmissuhdeasiat olisivat kunnossa.
Ankkis puhui papin puheista, meille pappi puhui ihanasti ja nyt on hyvä hetki niitä muistella. Pappi sanoi että nainen tarvitsee ensisijaisesti ehdotonta rakkautta mieheltään ja mies tarvitsee ensisijaisesti ehdotonta kunnioitusta naiseltaan. Sanoipa tuo vanha ja viisas mies myös, että älkää olettako, vaan keskustelkaa ja tehkää jokaikinen pienikin päätös yhdessä, niin vältytte monelta ristiriidalta.
Luulenpa, että vaikka me kummatkin tänään tahdomme, niin ehdoton rakkaus ja kunnioitus ei ole näkynyt tässä arkielämässä.
T@hti kyseli eilen anoppi asian tilannetta. Emme ole nähneet kohta neljään viikkoon ja asia ei ole edennyt oikeastaan kuin omassa mielessä. Anoppi on lähettänyt minulle muutaman kerran terveisiä ja se tarkoittaa miehen mielestä sitä, että hänen äiti on pahoillaan ja minunkin pitäisi antaa asian olla. Se ei kuitenkaan mielestäni ole noin yksinkertaista ja tämä on myös yksi asioista, jotka välejämme valitettavasti kaihertaa.
Minä en voi elää niin, että rajut riidat pyyhkäistään terveisiä lähettämällä pöydän alle ja sitten ollaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Minun mielestäni pitää pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Ja vaikka riitaan tarvitaan aina kaksi, tässä asiassa pallo on anopilla. Minä pelkään, että jos nyt annan periksi, se antaa vaan viestin siitä, että minua ei tarvitse kunnioittaa ja minulle voi jatkossakin sanoa mitä sylki suuhun tuo.
Tämän anoppi riidan takia ja muutenkin, olen viime aikoina paljon miettinyt omaa ja lapseni luonnetta. Olen aina ollut kovin temperamenttinen, suuttunut nopeasti ehkä joidenkin mielestä pienistä asioista. Parisuhteen ja varsinkin lapsen myötä olen rauhoittunut valtavasti, mutta edelleen kuohahtelen. Minua on kasvatettu aina niin, että olen saanut olla sellainen kuin olen, luonteeni, minuuteni on hyväksytty, lähinnä ehkä joskus hyväntahtoisesti vitsailtu. Olemme kaikki sisarukset todella erilaisia ja mielestäni vanhempani ovat onnistuneet todella hyvin siinä, että ovat tukeneet meidän jokaisen persoonallisuutta.
Kuitenkin täällä, jossa miehen perhe vaikuttaa lähiympäristössämme, olen joutunut todella paljon pohtimaan minuuttani ja saanut ymmärtää, että olen jotenkin huonompi muita, kun suutun helposti. Vaikka anopin suhteen olen ollut todella kärsivällinen. Tuntuu hirvittävän pahalle se, etten saisikaan olla sellainen kuin olen, että minun pitäisi muuttua. Miehen on taas kovin vaikea ymmärtää näitä mietteitä ja minusta tuntuu kuin hän seilaa kahden perheen väliä, vaikka tässä vaiheessa pitäisi ehdottomasti olla tämän yhden pienen perheen takana.
Motissa näen jotain paljon samaa kuin omassa luonteessani, MOtti ei ole yhtä kuin minä, mutta suuttuu todella nopeasti, jos joku asia ei mene hänen mielen mukaan, mutta leppyy myös nopeasti, kuten minäkin. Motti on myös iloinen ja energinen ympäristöntutkailija, joka harvoin pysyy paikoillaan äidin sylissä. Kerhossa on toinen samanlainen hiukan vanhempi tapaus ja heti olen huomannut kuinka osa äideistä suhtautuu tähän vanhempaan poikaan todella kielteisesti, kun toinen vaan haluaa tutkia ja on ehkä hiukan omapäisempi kuin moni muu.Tulee vaan mieleen omat kouluajat, kun aina olin luonteeni takia vaikeuksissa, en koskaa ollut hiljaa silloin kun olisi pitänyt, enkä tällä nyt tarkoita yleistä mölötystä.
Silti olen sitä mieltä, että temperamenttini on auttanut minua pitkälle monessa asiassa enkä mielestäni ole aivan mahdoton tapaus.
Silti mieltä kaihertaa kysymys siitä, onko minussa todella jotain vikaa, kun sitä niin kärkkäästi minulle kerrotaan?!
Huh, tulipas tekstiä, olen vain näitä miettinyt ja nyt sitten alkoi tekstiä syntyä:) Ihanaa kun olette siellä kuuntelemassa:)
Aavis ja Motti
PS: Toivottavasti Hilu kuulet miehestäsi!
Tuli vaan mieleen, kun kukkuu kysyi sitä, että missä vaiheessa alkaa tökkiä kun toinen viipyy. Mietin sitä koko aamupäivän ja totesin että alan lopullisesti hiiltyä kahden tunnin jälkeen.
Tea: Jonkun asteinen yh- täälläkin, mä olen ajatellut että ollaan varmaan ainoa perhe, jossa mies (tällä hetkellä)näkee lasta vain tunnin pari. Tsemppiä töihin menoon!
Enkeli mielessä täälläkin:(
Aavis
Tämä äiti on vähän enemmän kuin väsynyt. Yöt eivät ota rauhoittuakseen, vaikka putket on Pönksyllä. Mikä hällä on??? Käytiin taas korvalääkärin luona ja korvat on kuulemma kunnossa. Muodostuu jo vitsiksi se, että lopuksi lääkäri heittää hatusta jonkin arvauksen: Tällä kertaa ei nuha eikä hampaat, vaan se, että anestesiakokemus on niin voimakas, että lapsi näkee painajaisia sen jälkeen. Tosi painajaisia onkin - heräilyä koko yö puolen tunnin tai vartin välein, valvottiin sitten vielä 4-7.
Kuulumiset ja toiveet liikkuvat aikalailla Maslowin tarvehierarkian alarappusella ja justtässänyt. En kaipaa hohdokasta elämää enkä niin kamalasti laatuaikaakaan. OLISIPA LAPSOSENI TERVE JA HYVINVOIVA. Se riittäisi minulle pitkään. Pelot liittyvät samaan teemaan: kuinka kauan tätä kestää...
Nyt minäminäminää, en muuhun kykene.
Paitsi että Saamuskan taidokasta analyysiä harmaista pilvistä on mukavaa lukea, vaikka tietysti teille se ei ole niin mukavaa.
Enkelille lämpimiä ja myötätuntoisia ajatuksia.
(soitin jo aamusta kunnan aurauspäällikölle että setsä viittisitkö laittaa jonkun tänne päin auraa,kun ei meinaa pirtistä ulos päästä.ei kuulemma kannata kun sulaa kumminki.No ei aurata sit koko talvena,Kipii siis tolla periaatteella)
Noniin jospa minäkin sitten osallitun taustalta.
Ollut raskas viikko.
Veli vaimoineen oli pahassa autokolarissa viime viikolla ja kaikki voimat mennyt siihen.Sairaalassa on vielä,ei hengenvaaraa.
Siispä toivon että he kuntoutuvat,toipuvat.Onneksi ei jäänyt lapset orvoiksi,kyllä nöyränä pitää olla.Omat ongelmat pieneni kerta laakista.
Itsekin olen ollut kipee,perusflunssa plus outojen vatsavaivojen takia rampannut lääkärissä.Stressistä,kuulemma.Hapot nousee ruokatorveen ja auau sattuu!1kkden lääkekuuri menossa,ei vielä ole helpottanut.Ensi viikolla lisätutkimuksiin.Siinäpä oli mun kuulumiset!Kiitos vaan Kukkuu kysymästä!Tänään viimenen koulupäivä tänä vuonna,viikon näyttä joulukuun alussa ainoastaa.Hyvä koska en jaksaiskaan.Tahtoo olla kotona ja perheen kanssa.
Hilmalla kaikki aalrait.Korvien jälkitarkastuksessa lääkäri totesi että kovaa on vaikku joten nyt removax ja huuhtelua.
Omassa huoneessaan nukkunut kuin possu.Eilen kymmenee aamulla!Mikä oli hyvä koska meillä palasi sähköt vasta niihin aikoihin.Hirmu myräkkä,mies lähtee huomenna laivalla toivattavasti siellä keinuu :) Pysyypähän kotona laivalta,taas vuoden!
Enkelille voimia ei voi oikein muuta sanoa!Elämä koettelee
Teukkis nauti vielä loppu " lomasta" !Kyllä se siitä kunhan töihin pääsee,ehkä? ;)
Kukkuulle jaksamista muutto ja remontti härdelliin!
Ankkikselle Onnea uudesta puhelimesta ja asuntokaupoista!
Ayppis aika kaamea toi kysely.Hui,mun pitää kysyä mieheltä onks meillä kaikki ok?Musta on,no tietysti yhteistä aikaa(kahdenkeskistä) on vähän mutta mä oon ainakin ihan fine.Hilma on kumminkin niin ihanan ikäinen nyt en nautitaan nyt siitä.Joskus tätä aikaa vielä ikävöi.
Nyt syömään,kiitos seurasta!!
Ramika ja Hilma
Ainiin eilen tuli perhekuvat,oli kyllä ihanat sit kumminki.
" Minä en voi elää niin, että rajut riidat pyyhkäistään terveisiä lähettämällä pöydän alle ja sitten ollaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Minun mielestäni pitää pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Ja vaikka riitaan tarvitaan aina kaksi, tässä asiassa pallo on anopilla. Minä pelkään, että jos nyt annan periksi, se antaa vaan viestin siitä, että minua ei tarvitse kunnioittaa ja minulle voi jatkossakin sanoa mitä sylki suuhun tuo."
Täysin samanlaisia ajatuksia oli mulla toissakesänä, kun anoppi haukkui lyttyyn eikä oltu väleissä koko kesänä. Toivottavasti anoppisi edes jotenkin saa sen anteekispyynnön aikaseksi. Omani sai ja nyt välit on ihan hyvät taas.
T: Ynis
Ps. Jaksua Lempolle ja Pönkyrälle!
purkkiruoat: Hedelmäsoseita tulee purkista annettua aika usein välipalaksi. Niitä liharuokia käyttäisin ilolla edes joskus, mutta Nöösän allergiat estää moisen. Olisi meinaan niin kivan helppoa välillä vaan avata purkki. Erityisesti reissussa tämä ruokapolitiikka on hankalaa ilman purkkiruokaa.
Öttis: ihana vauvakuumeisena lukea, että aiotte ryhtyä pikkukakkosen yritykseen. =)
Hampaita yritämme pestä aamuin illoin, mutta Nöösän tuulesta kiinni, miten onnistuu.
Enkeli: Jaksamista ja hali! Rukoilen.
Hilu: Hurjaa, millaista kohtelua äitisi sai kipujensa kanssa. Hali!
Ihanaa on aina lukea Saamuskan juttuja, kun niistä välittyy niin mukavasti lapin tunnelma. Minä niin kaipaan Lappiin. Harmistuttaa, kun täytyi luopua syysmammojen Levireissusta. :(
Leppis: Mukavaa, kun olet jakanut hoidon aloitus tunnelmat kanssamme. Jaksua!
parisuhde: Samoin kuin Kukkuu välillä mietin, tiedän, että jaksan odottaa parempaa kiireettömämpää aikaa, mutta jaksaako toinen. Uskon, että jaksaa. Yritän kuitenkin tällä hetkellä sen vähäisen yhteisen ajan viettää antamalla huomioni täysin rakkaalleni. Samoin yritän muistaa, että väsymyksessäni en saisi rakkaalleni vain ärähdellä, koska kuka jaksaa rakastaa ihmistä, joka vain kiukkuilee. Meillä kun oikeasti asiat eivät ole huonosti. Yritän siis olla myös vähän enemmän rakastettava. Tietenkin väsymys ym. pitää toiselle näyttää ja kertoa, mutta yritän muistaa, että rajansa ja aikansa kaikella. Hmm, osasinkohan selittää ajatukseni ymmärrettävästi.
Miehen työajat ovat sellaiset, että ole tottunut odottamaan todellakin kauan ennen kuin hermostun.
-M
ja sitä tässä nautiskelen, suodatinpaprut loppu ja en muistanu käydä ostamassa kun aamulla ulkoiltiin.
Lintsu ei tainnu olla lumesta moksiskaan, liekö edes huomannu. Tänään käsissä oli teddyvuorelliset Jonathanin rukkaset=kädet aivan yhtä jäässä kuin ohuemmillakin syysrukkasilla tai lapasilla.
Täytyy käydä HenkkaMaukassa kattoo Tean mainitsemia lapasia, alkaa epätoivo iskeä, mitä laittaa käsiin pienelle sitten kun on -20 pakkasta, vai ollaanko talvi sisällä.
Hui mitä tutkimustuloksia. Heti piti alkaa miettimään meidän tilaa, kaksistaan olisi kyllä aika päästä vaikka leffaan ja syömään. Täytyykin ottaa suhteen tila puheeksi jahka saan armaan ukkoni sieltä Japanista kotiin, ellei sitten joku geisha viettele miestäni ja jättää pian tulematta ollenkaan :))
Toiveeni, ei mitään ihmeitä, mukavaa olisi jos rahat riittäisi niin ettei joka senttiä tarttis laskea.
Jaksua Mimmulille ja Nöösalle parempaa oloa.
Toivottavasti Enkeli on kerennyt isänsä luo.
Tealle tsemppiä töiden aloitukseen.
Hilu
Lempo: jaksua ja silityksiä myös pikku Pönkyrälle!
Tea: Tsemppiä!
Ankkis: Lillille onnea askelista!
Pile: Kiitos asiantuntevasta korvatulehdus-allergia-kirjoituksestasi!
pikkujoulut: minulle ei sovi tuo 26.11., kun on kamun polttarit. joulukuu kävisi paremmin, mutta enemmistön mukaan.
-M
ihana aurinko näkyvissä ja ulkoilu sujui mainiosti. Kätösissä oli äippäpakkauksen tumput ja pysyivät matkassa kotiin saakka, lämpöiset oli kädet ja Typyn posken omenanpunakat. Yleensä aamu/aamupäiväulkoilun jälkeen simahtaa helposti päiväunille, mutta tänään jaksoi riekkua sängyssään vaikka haukotteli jo ulkona ollessamme.
Parisuhteesta: Tahtomista pitää mielestäni miettiä aina välillä eikä pitää asiaa jatkumona. On ihanaa tulla uudestaan ja uudestaan siihen tulokseen, että juuri meidän kuuluu olla yhdessä vaikeuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta. Ja jos joskus alkaisi epäilyttää niin käydä niitä epäilyksen syitä ja tunteita läpi. Elämä on kuitenkin tarkoitettu elettäväksi. Minen haluu olla muumio tai marttyyri. Tärkeää on myös, että tulee uusia ajatuksia ja näkökulmia (kuten tässä yhteisössämme), palataan välillä vanhoihin mietteisiin, jaksaa kestää huonoja hetkiä ja kausia ja muistaa huomata ja nauttia pienistä hyvistä asioista.
Tutkimustulos kamala, mutta odotettavissa.
Kohtuuodotus on kai hieman yli kaksi tuntia, juuri ja juuri alle kaksi ja puoli :-) olen huomannut. Sitten alkaa harmittaa.
Miehellä on yksi viikko kuukaudesta työn takia aina täynnä työkiireitä ja siihen ei voi vaikuttaa. Mun mielestä se on ok ja koitan olla silloin tukena, mutta kun menee kolme viikkoa putkeen samaa rataa niin alkaa tuntua tylsältä, koska toinen ei jaksa kotona kuin nukkua ja kiukutella.
Toiveita / odotuksia täytyy taas miettiä lisää. Yksi pieni henkilökohtainen toive on ainakin osittain toteutumassa, mutta ennen tarkempaa miettimistä tyydytään siihen maailmanrauhaan :-) (Sen takia ne missitkin sitä toivoo, koska eivät jaksa päiväkausia miettiä?)
Keilin & Typy
EIlen meillä alkoi aamu jo kello 6 ja sen seurauksena mulle tuli migreeni, joka vaikutti oleellisesti jaksamiseeni. Ja koska lasten unet meni aikaisesta aamusta johtuen ihan risitiin, en saanut päivällä levätty. Iltapäivällä olo jo parani, mutta sain vielä uuden kohtauksen illalla. Ei kivaa. Nyt olo on aika hyvä, vähän jälkikipua, muttei mitään kovaa. Eilen taas totesin miten hyvin asiat ovatkaan kun on terve.
Mitä minulle kuuluu? Rehellisesti. Kaipaan omaa aikaa, aikaa miehen kanssa, aikaa ystävien kanssa, aikaa ilman lapsia, siis aikaa joilloin olin vain minä en äiti. Kaipaan aikaa kun kukaan ei halunnut multa mitään keskellä yötä, kun olin vessassa, kun syön, kun teen töitä, kun halaun vaan olla. Kaipaan aikaa kun siivous näkyi kauemmin kuin tunnin. Kaipaan joutilaisia viikonloppuja, kun ei oikeesti tarvinnut tehdä muuta kuin tilata pizzaa. Lista on loputon, mutta tämmöiset on fiilikset.
Fiiliksistä johtuen, tapaan ystäviä lauantaina ja suurin osa niistä on lapsettomia. Olemme hyvä kavereita, mutta viime aikoina olemme tavannet aika vähän. Mitenköhän ulkopuoliseksi itseni tunnen? Tulen sitten kertomaan.
Tänään mennään tytön kanssa Allergiasairallaan. Lähete on kyllä eri vaivalle ku mistä aijomme valittaa, mitenköhän käy?
Enkelin isän tilanne saa mieleeni muistoja, joita en halua ajatella. Riittämätön kipulääkitys ja muutekin elämän/tuskan pitkitääminen siinä vaiheessa, kun mitään ei ole tehtävissä on todella ikävää. Enkelille edelleen voimia.
Nyt aamutoimiin.
Ai niin vielä, tyttö sanoo kahden sanan lauseen: " Anna tota" :)))
Pile