Onko teinipojaltasi leikattu gynekomastiaa? Oliko iso leikkaus? Miten nopeasti toipui?
Tehtiinkö tähystyksessä vai laikattiinko iso haava?
Kommentit (19)
sellaisen voi tehdä salaa? muussa tapauksessa saattaa jälkipyykki olla raskaampi kuin nykytila?
Kesäloman aikana tietysti vois...
voisi syyksi sanoa minkä tahansa. -ap
poika pitää leikata? Meillä om kahdella pojalla ollut teinitissit. Ne lähtevät ajan kanssa pois.
ikäinen poikasi on?
Meillä toinen poika oli tisseistä todella pahoillaan, mutta päätti, että pitää mieluummin ne kuin arvet, joita saa koko ajan selitellä. Poika kun urheilee ja myös käy kuntosalilla, tissit ovat maastoutuneet paremmin ruumiiseen, vaikkakin ovat vähän vieläkin näkyvät. En ryhtyisi mihinkään hätiköityyn, koska meillä toisen pojan tissit hävisivät vähitellen usean vuoden aikana. Kolmannellekin pojalle on tulossa tissit, hän on nyt 14 :( Odotan, että kakkosen tissit häviävät.
Puhuin vanhan terveydenhoitajan kanssa. Hänen mielestään on tosi harvinaista, jos tissit ei itsestään lähde ajan myötä.
noin 7 v sitten eikä mitään arpia ole.
Hän oli pari päivää saikulla ja sitten puristusside muistaakseni pari viikkoa: Kipulääkkeillä pärjäsi hyvin kotona.
Miksi pitäisi mitään arpia näyttääkään kenellekkään heti leikkauksen jälkeen?
Vai terveydellisiäkin ongelmia..? kiinnostaisi kuulla.
Hänellä on pienet mutta paidan päälle selvästi erottuvat kovat nypykät nännien kohdalla. Muuten hän on hyvin hoikka ja jäntevä. Hän on nyt 16,5 v. -ap
Hänellä on pienet mutta paidan päälle selvästi erottuvat kovat nypykät nännien kohdalla. Muuten hän on hyvin hoikka ja jäntevä. Hän on nyt 16,5 v. -ap
Tuo on ihan normaalia. Meidän pojilta "vaiva" on helpottanut n.18v jälkeen. Monet pojat kasvavat vielä armeijassakin. Kärsiikö hän tisseistään?
urheiluharrastuksissaan eikä mene mielellään uimaan kavereitten kanssa. Hän itse kysyi juuri asiasta. Luin netistä, että kahden vuoden jälkeen ne eivät enää katoa itsestään. Sillä ajattelin, että mitä nopeammin homma on hoidettu, sitä nopeammin hän voi olla häpeilemättä. Nykyään hän pukee aina kaksi T-paitaakin päällekkäin. -ap

Aivan sama juttu meilläkin. Poika kärsii jumpassa. Ihan turha mennä lääkäriin, sillä 16,5v pojan kehitys on vielä kesken. Ensin odotellaan, että murrosikä loppuu, sitten katsotaan, mikä on tilanne. Näin se menee. Vaivan kanssa on vaan opittava elämään, sitä paitsi joka toisella pojalla on samaa ongelmaa.
poika pitää leikata? Meillä om kahdella pojalla ollut teinitissit. Ne lähtevät ajan kanssa pois.
poika pitää leikata? Meillä om kahdella pojalla ollut teinitissit. Ne lähtevät ajan kanssa pois.
Yleensä lähtee, aina on tietysti joku onneton, jolla ei lähde. Tai joku jolle kasvaa tisut vanhempana. Mutta teinien kanssa odotetaan aina,että murrosikä on ohitse. Muutoinhan voisi käydä niin, että tissit leikataan liian aikaisin pois ja tilalle kasvaa uutta tissinpoikasta.
Jos rinnat ei lähtisi pois ja toisella miehellä olisi tissit.
AP:n kannattaa sanoa lapselleen, että lääkäriin mennään, jos tilanne ei ole korjaantunut, kun pituuskasvu päättyy.
Läskitissit ei lähde sitten muulloin kuin laihduttamalla.
Hän on erityisen pitkä ja pitkiä poikiahan tämä useimmin koskeekin. Hänen murrosikänsä tosin alkoi hiukan keskivertoa myöhemmin. -ap
kunnes poika on 18v, sen jälkeen voi tilanteelle tehdä jotain, jos on enää tehtävissä, sillä gynemastia on pojilla väliaikaista.
kunnes poika on 18v, sen jälkeen voi tilanteelle tehdä jotain, jos on enää tehtävissä, sillä gynemastia on pojilla väliaikaista.
T. 4 poijan äitee.
ei tilalle kasva uutta, ellei se ole sitten rasvaa gynecomastian sijasta, gynot miehellä on ylisuuret rintarauhaset mitkä poistetaan leikkauksella
Pojalleni tehtiin gynekomastia leikkaus: http://www.artiaclinic.ee/fi/toimenpiteet/gynekomastia/ , kun hän täytti 18. Itse en suostunut kiusaamisesta huolimatta tähän, mutta ehkä olisi pitänyt. Hänen itsetuntonsa on parantunut huomattavasti tämän operaation jälkeen. Tapauskohtaisia asioita nämä aina ovat.
http://www.google.fi/search?q=gynekomastia&hl=fi&sa=G&rlz=1R2ACAW_fi&pr…