Nyt tärppäs ja mies järkyttyi :(
Olen hyväkuntoinen nelikymppinen ja meillä on kaksi ala-aste-ikäistä lasta. Ollaan oltu 7 kk ilman ehkäisyä ja tein reilu viikko sitten positiivisen raskaustestin. Olen todella onnellinen tulevasta pikkukolmosesta, koska olen aina toivonut kolmea lasta. Erinäisistä syistä johtuen sopivaa aikaa kolmoselle ei ollut aiemmin, joten lasten ikäeroksi tulee 8 ja 10 vuotta.
Nyt harmittaa, kun mies olikin yllättynyt ja näkee raskaudessa vain negatiivisia piirteitä. Jauhaa siitä, miten kaikki pitää aloittaa alusta eikä päästä elämässä eteenpäin ja että ei hän tällaista tulevaisuutta kuvitellut jne. Raskaudesta ei saa kertoa kenellekään moneen kuukauteen ja hän varoittelee jo nyt lihomisista ja syömisistä, vaikka itsellään on hieman ylipainoa. Lisäksi hän on koko ajan huonotuulinen eikä suostu keskustelemaan mistään.
Kauankohan miehellä kestää toipua shokista ja onko muilla samanlaisia kokemuksia? Luulin, että vauvatoive oli yhteinen ja kai kahden lapsen isä tajuaa, että jos ei käytä ehkäisyä, niin siitä voi tulla lapsi. Ja kyllä vauvasta monesti oli puhekin, vaikka en halunnut liikaa asiasta hehkuttaa.
Taloudellisesti meillä pyyhkii hyvin ja talossa on tilaa pienokaiselle, joten siitä ei ole kyse.
On kovin paha mieli siitä, että miehen suhtautuminen on noin negatiivinen sen sijaan, että voisimme yhdessä nauttia odotuksesta. Toivottavasti ei mene kesken.
Kommentit (75)
Miksi te lisäännytte, jos mies ei halua enää lapsia lisää? Kun minä tahdon Niih! Sitten kuuluu ulinaa kun mies väsyy, menee vieraisiin tai eroaa.
Aloituksesta käsitin että lapsesta EI ole sovittu.
Kuulostaa erikoiselta
Fakta on toki se, ettei miestä voi isäksi pakottaa muutoin kuin elareita maksamalla. Kannattaa varautua siihen, että mies ottaa jalat alleen.
Miehet on just tasan niin yksinkertaisia, että ovat ihan aina valmiita seksiin ilman kondomia! Jopa ventovieraiden kanssa. Eivät piittaaa taudeista tai naisen raskautumisesta. Ihan oikeasti! En tiedä yhtäkään miestä joka olisi ollut halukas kumin käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Miehet on just tasan niin yksinkertaisia, että ovat ihan aina valmiita seksiin ilman kondomia! Jopa ventovieraiden kanssa. Eivät piittaaa taudeista tai naisen raskautumisesta. Ihan oikeasti! En tiedä yhtäkään miestä joka olisi ollut halukas kumin käyttöön.
Jep. Se että mies ei käytä kondomia, ei todellakaan tarkoita sitä että mies haluaisi lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Miesvihaa alkaa taas kertyä..
Mitenniin? Enemmän tässä ketjussa on aloittajaa (naista) arvosteltu.
Vierailija kirjoitti:
Miehet on just tasan niin yksinkertaisia, että ovat ihan aina valmiita seksiin ilman kondomia! Jopa ventovieraiden kanssa. Eivät piittaaa taudeista tai naisen raskautumisesta. Ihan oikeasti! En tiedä yhtäkään miestä joka olisi ollut halukas kumin käyttöön.
Joo ja sitten painostetaan aborttiin yms
Miksi nainen joka haluaa lapsen on itsekäs, mutta mies joka haluaa mukavaa elämää ei ole?
Varsinkin kun lasta ei kukaan nainen saa yksinään alulle, vaan miehellä on siinä ollut osansa.
Vierailija kirjoitti:
Hormonikierukassa tuli aika täyteen enkä halunnut uutta, kun siitä tuli niin paljon näppyjä naamaan ja selkään. Lisäksi toivoin lasta. Käytettiin muutaman kerran kumiukkoa ja sanoin, että mun puolesta sen voisi jättää pois, koska toivoisin vauvaa. Ja hän ei sitten enää sitä päälle laittanut. Ja oli vauvasta monesti puhettakin; tosin hän silloinkin koitti olla realistinen ja muistutteli yöheräämisistä yms., mutta ei kuitenkaan laittanut kumiukkoa, vaikka niitä oli yöpöydän laatikossa. Eli kyllä olin siinä käsityksessä, että tämä oli yhteinen juttu.
Alkuun kävi vielä sellainen homma, että luulin olevani raskaana, mutta en ollutkaan, joten luulisi, että jo tästä tilanteesta mies olisi tajunnut, että lapsi voi tulla.
Mies on hyvä isä lapsillemme ja touhuaa ja harrastaa heidän kanssaan paljon. Tällä hetkellä hänellä on liikaa töitä ja kova työpaine, varmasti sekin vaikuttaa mielialaan ja johtaa innottomuuteen.
Mitä helvetin kumiUKKOA?? :DD Miksei voi puhua asioista niiden omilla nimillä? Miten olis ihan vaikka vaan...KUMI?
Vierailija kirjoitti:
Miksi te lisäännytte, jos mies ei halua enää lapsia lisää? Kun minä tahdon Niih! Sitten kuuluu ulinaa kun mies väsyy, menee vieraisiin tai eroaa.
Omituinen kysymys. Kai sinä tiedät miten vauvoja tehdään?
Jos mies ei halua ehkäisyä käyttää ja nainen on hedelmällisessä iässä ja he parittelevat niin nainen ei mitenkään voi tietoisesti, ajatuksen voimalla tai fyysisesti määräämällä, vaikuttaa siihen hedelmöittyykö munasolu niistä miehen siittiöistä.
Ihan niinkun mieskään ei tahdonvoimalla voi siittiöitään toimintakyvyttömiksi tehdä.
Lapsi on jo koululainen, mitä perheelle nyt kuuluu?
Kuulostaa klassiselta puutteelliselta kommunikaatiolta. Asioista on ehkä oltu puhuvinaan, mutta ei oikeasti puhuttu.
Miestä tässä on käytetty hyväksi...
Lapsi voi itse käydä täältä lukemasss siitä miten oli toivottu lapsi. Mikä parasta hän voi etsiä itsestään ketjun kun alkaa odottaa ehkä omaa lastaan joku päivä.
Pakko kommentoida, että on kyllä masentavaa jos mies ei tuossa iässä ole varmistanut miten ehkäistä raskaus. Miten tuo on mahdollista?! Niin meillekin syntyi neljäs lapsi kumin revetessä vuosi ennen kuin olimme suunnitelleet. Tällaisia vahinkoja voi käydä. Neljännen synnyttyä mies meni vasektomiaan (olisi päässyt jo kolmannen jälkeen, mutta halusi vasta neljännen synnyttyä, heti plussatessahan ei tiedä meneekö kesken vai ei...). Mutta ei tuollaisia vahinkoja, että mies panee ilman ehkäisyä kuukausikaupalla ja sitten on elämä pilalla kun nainen on raskaana?! Naisenko vastuulla on pitää huolta, ettette pilaa elämäänne arvon uliukot? Jotain vastuuta nyt omasta ja omien lasten elämästä, kiitos!
Oletus oli kai ettei ikääntynyt ap enää tule raskaaksi.
Meillä oli samantyylinen elämäntilanne. Kaksi lasta ennestään ja tulin vahingossa raskaaksi. 8v ikäeroa edellisen lapsen kanssa. Mies järkyttyi niin, että aloitti hätäpäissään sivusuhteen työkaverin kanssa.
Jätä se ennenkuin sinua petetään. Tuollaisen pettymyksen jälkeen mies varmasti pettää viimeistään vauvavuosina.