Mies häpeää minua!

todella paljon, joskin sekin on nyt laimentunut. Ihan kuin mies, kun alkaa pitää itsestäänselvyytenä lopettaa sen. ap

todella paljon, joskin sekin on nyt laimentunut. Ihan kuin mies, kun alkaa pitää itsestäänselvyytenä lopettaa sen. ap

Pyytäisit että tekisitte jotain yhdessä. Sanoisit vaikka että olet huomannut että ette viime aikoina ole puuhastelleet mitään yhteistä ja toisaalta ymmärrät sen jos miehellä ollut rankkaa töissä jne. Ehkäpä mies siitä jälleen heräisi.

Outoa, mutta tunnistan tästä keskustelusta palasia menneestä ja nykyisestäkin itsestäni. En todellakaan yhtä pahasti, mutta hieman.. Sellainen lievä alemmuudentunto, jonka takia on halunnut pitää ihan tavallisia asioita itsellään, on halunnut jättää asioita kertomatta ja häpeillyt ihme asioita. Epämääräisesti toivonut, että ehkä toinen sitten kuvittelee asioideni olevan hienompia, jos en kerro mitään tms.



Muistan, kuinka jotenkin häpesin nykyistä miestänikin aluksi. Kaikki, mikä hänessä oli epätäydellistä, tuntui kauhean nololta. Onneksi tajusin kyllä silloinkin, että ajatukseni ovat typeriä, ja toimin parhaani mukaan huonojen tunteideni vastaisesti.



Yläasteella minulla oli myös ystävänäni alkoholistin tytär. Isänsä oli ihan rappioalkoholisti. Kaveri kyllä asui silloin ihan kahdestaan äitinsä kanssa, että kotiolot eivät olleet pahat. Muistan hänestä, että hän erittäin voimakkaasti tahtoi pitää kaikki elämänsä osaset erillään. Minä kuuluin hänen koulukaveriblokkiinsa, ja hänen oli selvästi vaikea millään tapaa kertoa minulle muista asioista, ihan tavallisistakaan. Se näkyi ihan ihme asioissa, ja oletin jo silloin, että asia liittyy jotenkin hänen vaikeaan taustaansa.

todella paljon, joskin sekin on nyt laimentunut. Ihan kuin mies, kun alkaa pitää itsestäänselvyytenä lopettaa sen. ap

Omalla tavallaan myöntää että olet hänelle tärkeä, eikä halua menettää sinua.

Minun ex sen sijaan mieluummin antoi suhteemme mennä kuin suostui antamaan piiruakaan periksi omista näkemyksistään. Viimeisen 2kk ajan puhuin joka päivä siitä että hänen on opittava avautumaan, tai suhteesta ei voi tulla mitään pitemmän päälle. Ilmeisesti näki tämänkin kiristämisenä häntä kohtaan, vaikka yritin puhua siitä että miten pystyy esim. lapsia kasvattamaan jos henkinen ilmapiiri on kylmä koska vanhemmat eivät keskenään puhu edes niitä arjen asioita.

Eron jälkeen ex sanoi mulle että hänhän arvasi että hänet vielä joskus jätän ja siksi ei ollut avautunut minulle. Meni aika hiljaiseksi että totesin että mietipä sitä että jos olisit suostunut avautumaan, voitaisiin olla vieläkin yhdessä. Ehkä oli miettinyt asioita, koska pari kuukautta eron jälkeen yritti soitella minulle ja puhua asioista mutta lopetin ne yhteydenotot hyvin lyhyeen. Sanoin hänelle että puoli vuotta meillä meni huonosti jolloin yritin puhua puhua ja puhua, mutta sinua ei tuntunut kiinnostavan, nyt puolestaan minua ei kiinnosta enää.

Outoa, mutta tunnistan tästä keskustelusta palasia menneestä ja nykyisestäkin itsestäni. En todellakaan yhtä pahasti, mutta hieman.. Sellainen lievä alemmuudentunto, jonka takia on halunnut pitää ihan tavallisia asioita itsellään, on halunnut jättää asioita kertomatta ja häpeillyt ihme asioita. Epämääräisesti toivonut, että ehkä toinen sitten kuvittelee asioideni olevan hienompia, jos en kerro mitään tms.

Muistan, kuinka jotenkin häpesin nykyistä miestänikin aluksi. Kaikki, mikä hänessä oli epätäydellistä, tuntui kauhean nololta. Onneksi tajusin kyllä silloinkin, että ajatukseni ovat typeriä, ja toimin parhaani mukaan huonojen tunteideni vastaisesti.

Yläasteella minulla oli myös ystävänäni alkoholistin tytär. Isänsä oli ihan rappioalkoholisti. Kaveri kyllä asui silloin ihan kahdestaan äitinsä kanssa, että kotiolot eivät olleet pahat. Muistan hänestä, että hän erittäin voimakkaasti tahtoi pitää kaikki elämänsä osaset erillään. Minä kuuluin hänen koulukaveriblokkiinsa, ja hänen oli selvästi vaikea millään tapaa kertoa minulle muista asioista, ihan tavallisistakaan. Se näkyi ihan ihme asioissa, ja oletin jo silloin, että asia liittyy jotenkin hänen vaikeaan taustaansa.

vaikuttaa että olen jäljillä kun mietin syitä ex-poikakaverini käytökseen. vai?

Outoa, mutta tunnistan tästä keskustelusta palasia menneestä ja nykyisestäkin itsestäni. En todellakaan yhtä pahasti, mutta hieman.. Sellainen lievä alemmuudentunto, jonka takia on halunnut pitää ihan tavallisia asioita itsellään, on halunnut jättää asioita kertomatta ja häpeillyt ihme asioita. Epämääräisesti toivonut, että ehkä toinen sitten kuvittelee asioideni olevan hienompia, jos en kerro mitään tms.

Muistan, kuinka jotenkin häpesin nykyistä miestänikin aluksi. Kaikki, mikä hänessä oli epätäydellistä, tuntui kauhean nololta. Onneksi tajusin kyllä silloinkin, että ajatukseni ovat typeriä, ja toimin parhaani mukaan huonojen tunteideni vastaisesti.

Yläasteella minulla oli myös ystävänäni alkoholistin tytär. Isänsä oli ihan rappioalkoholisti. Kaveri kyllä asui silloin ihan kahdestaan äitinsä kanssa, että kotiolot eivät olleet pahat. Muistan hänestä, että hän erittäin voimakkaasti tahtoi pitää kaikki elämänsä osaset erillään. Minä kuuluin hänen koulukaveriblokkiinsa, ja hänen oli selvästi vaikea millään tapaa kertoa minulle muista asioista, ihan tavallisistakaan. Se näkyi ihan ihme asioissa, ja oletin jo silloin, että asia liittyy jotenkin hänen vaikeaan taustaansa.

(että jättäessäsi asioita kertomatta) miten ihmiset suhtautuivat lievään sulkeutuneisuuteesi? Pitivätkö sinua outona ja karttelivat sinua? vai oliko sulkeutuneisuus sellaista mikä tuli esille vasta kun ystävän kanssa olisi pitänyt keskustella vähänkään luottamuksellisia asioita?

onko miehesi ollut koulukiusattu tmv? Eli just niinkuin tuossa aiemminkin jotkut toivat jo esille (koulukiusaus,alkoholismi tmv)??



Minä olin todella pahasti koulukiusattu ja iät 20-30v käyttäydyin aikalailla tuollalailla.



Minulle stopin pisti mies ja pakotti minut terapiaan. Siellä nämä asiat ovat aikalailla avautuneet ja nykyisin minulla on helpompaa. Silti välillä tulee näitä kohtauksia,kaupan käytävällä joku puolituttu tulee vastaan niin minä käännyn ja pakenen toiseen suuntaan/hyllyjen väliin ja olen kuin en olisi nähnytkään.



Tai joku tulee juttelemaan niin menen ihan mykäksi ja mutisen jotain...



Jne.



Ei tämä ole helppoa minulle ja miehelleni mutta nykyisin vähän helpompaa ja sentään mieheni tietää miksi käyttäydyn joskus oudosti.



Ai niin siitä auton siivouksesta. Minä en ole vieläkään päässyt eroon siitä,että kaiken on oltava "täydellistä",eli esim jos meidän autoon olisi tulossa kyytiläisiä niin tasan tarkkaan puunaisin ihan viimeisen päälle.



Kylässä meillä ei ole käynyt kuin jotkut harvat koska otan niin järkyttävän stressin siitä,ettei kaikki ole täydellistä ja oikein...



Tsemppiä ap!!

Outoa, mutta tunnistan tästä keskustelusta palasia menneestä ja nykyisestäkin itsestäni. En todellakaan yhtä pahasti, mutta hieman.. Sellainen lievä alemmuudentunto, jonka takia on halunnut pitää ihan tavallisia asioita itsellään, on halunnut jättää asioita kertomatta ja häpeillyt ihme asioita. Epämääräisesti toivonut, että ehkä toinen sitten kuvittelee asioideni olevan hienompia, jos en kerro mitään tms.

Muistan, kuinka jotenkin häpesin nykyistä miestänikin aluksi. Kaikki, mikä hänessä oli epätäydellistä, tuntui kauhean nololta. Onneksi tajusin kyllä silloinkin, että ajatukseni ovat typeriä, ja toimin parhaani mukaan huonojen tunteideni vastaisesti.

Yläasteella minulla oli myös ystävänäni alkoholistin tytär. Isänsä oli ihan rappioalkoholisti. Kaveri kyllä asui silloin ihan kahdestaan äitinsä kanssa, että kotiolot eivät olleet pahat. Muistan hänestä, että hän erittäin voimakkaasti tahtoi pitää kaikki elämänsä osaset erillään. Minä kuuluin hänen koulukaveriblokkiinsa, ja hänen oli selvästi vaikea millään tapaa kertoa minulle muista asioista, ihan tavallisistakaan. Se näkyi ihan ihme asioissa, ja oletin jo silloin, että asia liittyy jotenkin hänen vaikeaan taustaansa.

(että jättäessäsi asioita kertomatta) miten ihmiset suhtautuivat lievään sulkeutuneisuuteesi? Pitivätkö sinua outona ja karttelivat sinua? vai oliko sulkeutuneisuus sellaista mikä tuli esille vasta kun ystävän kanssa olisi pitänyt keskustella vähänkään luottamuksellisia asioita?

Lähinnä tämä jälkimmäinen vaihtoehto. En ole pystynyt säilyttämään ystäväni siltä ajalta, ja luulen että se johtuu paljolti tästä. Olin niin sulkeutunut.

Outoa, mutta tunnistan tästä keskustelusta palasia menneestä ja nykyisestäkin itsestäni. En todellakaan yhtä pahasti, mutta hieman.. Sellainen lievä alemmuudentunto, jonka takia on halunnut pitää ihan tavallisia asioita itsellään, on halunnut jättää asioita kertomatta ja häpeillyt ihme asioita. Epämääräisesti toivonut, että ehkä toinen sitten kuvittelee asioideni olevan hienompia, jos en kerro mitään tms.

Muistan, kuinka jotenkin häpesin nykyistä miestänikin aluksi. Kaikki, mikä hänessä oli epätäydellistä, tuntui kauhean nololta. Onneksi tajusin kyllä silloinkin, että ajatukseni ovat typeriä, ja toimin parhaani mukaan huonojen tunteideni vastaisesti.

Yläasteella minulla oli myös ystävänäni alkoholistin tytär. Isänsä oli ihan rappioalkoholisti. Kaveri kyllä asui silloin ihan kahdestaan äitinsä kanssa, että kotiolot eivät olleet pahat. Muistan hänestä, että hän erittäin voimakkaasti tahtoi pitää kaikki elämänsä osaset erillään. Minä kuuluin hänen koulukaveriblokkiinsa, ja hänen oli selvästi vaikea millään tapaa kertoa minulle muista asioista, ihan tavallisistakaan. Se näkyi ihan ihme asioissa, ja oletin jo silloin, että asia liittyy jotenkin hänen vaikeaan taustaansa.

(että jättäessäsi asioita kertomatta) miten ihmiset suhtautuivat lievään sulkeutuneisuuteesi? Pitivätkö sinua outona ja karttelivat sinua? vai oliko sulkeutuneisuus sellaista mikä tuli esille vasta kun ystävän kanssa olisi pitänyt keskustella vähänkään luottamuksellisia asioita?

onko miehesi ollut koulukiusattu tmv? Eli just niinkuin tuossa aiemminkin jotkut toivat jo esille (koulukiusaus,alkoholismi tmv)??

Minä olin todella pahasti koulukiusattu ja iät 20-30v käyttäydyin aikalailla tuollalailla.

Minulle stopin pisti mies ja pakotti minut terapiaan. Siellä nämä asiat ovat aikalailla avautuneet ja nykyisin minulla on helpompaa. Silti välillä tulee näitä kohtauksia,kaupan käytävällä joku puolituttu tulee vastaan niin minä käännyn ja pakenen toiseen suuntaan/hyllyjen väliin ja olen kuin en olisi nähnytkään.

Tai joku tulee juttelemaan niin menen ihan mykäksi ja mutisen jotain...

Jne.

Ei tämä ole helppoa minulle ja miehelleni mutta nykyisin vähän helpompaa ja sentään mieheni tietää miksi käyttäydyn joskus oudosti.

Ai niin siitä auton siivouksesta. Minä en ole vieläkään päässyt eroon siitä,että kaiken on oltava "täydellistä",eli esim jos meidän autoon olisi tulossa kyytiläisiä niin tasan tarkkaan puunaisin ihan viimeisen päälle.

Kylässä meillä ei ole käynyt kuin jotkut harvat koska otan niin järkyttävän stressin siitä,ettei kaikki ole täydellistä ja oikein...

Tsemppiä ap!!

Nuorena jaoin kaikki elämän osat ja ihmiset eri palasiin. Se teki elämästä tosi ahdistavaa, koska niitä palasia piti hallita ja niiden sotkeutuminen toisiinsa piti estää.

Nyttemmin olen pakottanut itseni (myös terapian käynyt) integroimaan elämäni osia, mutta kyllä tämä vanha piirre edelleen välillä nostaa päätään. Onnistuin siis integroimaan elämäni ydinihmiset, mutta yhtään kauempia en: heidät haluan pitää kaukana kodistani ja miehestäni.

En häpeä miestä, vaan jotenkin ahdistun siitä, että he tunkeutuisivat tänne. Olisin paljas ja he näkisivät lävitseni, kun näkisivät epätäydellisen kotini ja mieheni. Kodin voi sentään siivota (minä myös puunaan kaiken ja mietin, että eikai joku tavara näytä oudolta tms.), mutta miestä ei voi hallita.

Hauskaa että meitä on enemmänkin :)

T. Eräs samanlainen

kuten kuvittelet.. Ehkä se häpeää jotain muuta, esim. kuinka puhut, käyttäydyt, mistä keskustelet tai jostain muusta sellaisesta.

Ehkä miehellä on omasta mielestään joku 'asema' töissä että häntä kunnioitetaan esim. kun on fiksu tai muuta. Ja ehkä se ei halua että tämä kuva murskautyisi jotenkin jos tapaisivat sinut. Oletko yhtä koulutettu kun miehesi? Puhutko samalla murteella? onko teillä samanlaiset jutun aiheet ja muutenkin ihan samalla aaltopituudella?

Toinen mitä tuli mieleen, että ehkä miehesi on valehdellut vahingossa tai tahallaan jotain susta ja ei halua että valhe paljastuu, vaikka voikin olla pieni juttu.

syy siihen miksi mies häpeää. Tai käy vaa'alla.

Munkin mies väitti aina, että se häpesi minua ja syy löytyi kuulemma vaa'lta. Nyt minulla on uusi mies, joka ei häpeä minua.

syy siihen miksi mies häpeää. Tai käy vaa'alla.

ap;ee olen todella pahoillani,jos asia on noin. :(

syy siihen miksi mies häpeää. Tai käy vaa'alla.

ap;ee olen todella pahoillani,jos asia on noin. :(

työpaikalla kertonut olevansa sinkku? Tai jos hänellä on toinen nainen, minkä on esitellyt työkavereilleen? Tarkoitus ei ollut pahoittaa mieltäsi, mutta tällainen mahdollisuus tuli mieleeni, jos sinusta ei saa edes levyjen verran näkyä työkavereilleen. Mies vaihtoon vaan!

Kiinnostaako miestäsi kuitenkin seksi kanssasi? Tai onko muuten omituinen?