Uusperhe ja lasten kustannusten jakamisessa ongelma, apua!
Meillä on miehen kanssa yksi yhteinen lapsi, miehellä aiemmasta liitosta lisäksi kaksi lasta. Nyt, kun yhteinen lapsikin on jo koululainen, on tullut riitaa siitä, miten lasten kustannukset jaetaan.
Oletan tietysti, että jos yhteiselle lapselle hankitaan jotain, niin minä maksan siitä puolet ja mies puolet. Miehen lasten hankintoihin en osallistu, niistä pitää mielestäni vastata miehen ja lasten äidin puoliksi.
No, nyt kouluvuoden aikana yhteinen lapsemme tarvitsi uuden pyörän, ekan kännykän ja tietokoneen. Haluan hankkia laadukkaita tavaroita, jotka kestävät käytössä. Ostan mielummin esim. Tunturin tai Helkaman polkupyörän kuin jonkun marketin halpatuontimallin. Jos mahdollista, suosin tuotteissa kuten nyt kännykässä Suomessa valmistettua mallia. Ja läppärinkin valitsin sellaisen, joka varmaan on ainakin seuraavat viisi vuotta hyvä käytössä.
No, tästä on nyt tullut marinaa. Miehen aiemman liiton lapset ja näiden äiti valittavat, että näille lapsille pitää sitten hankkia samantasoiset uudet pyörät, kännykät ja tietokoneet. Mikä minusta tietysti ok, eihän näiden lasten hankinnat minulle kuulu.
Mies on alkanut kiukutella minulle, etten voi ostaa omalle lapselleni niin kalliita juttuja. Että hänen kahden muun lapsensa äiti ei pysty molemmille lapsille rahoittamaan puoliksi niin kalliita ja että miehelle itseleenkin tulee sitten maksamaan liikaa, kun pitää kolmen lapsen tavaroista maksaa puolet.
Minä taas olen sitä mieltä, että toistaiseksi ainoalle lapselleni hankin sitä mitä haluan ja parasta mihin pystyn. Se, mitä mies hankkii tai on hankkimatta muille lapsilleen, ei ole minun ongelmani.
Miten saataisiin kotiin rauha maahan?
Kommentit (71)
Uskomattoman typerää: "Tiesin toki, että miehellä on nämä lapset. Mutta en arvannut, että minun pitäisi heidän asioitaan miettiä ja murehtia." Olet tunkeutunut lasten elämään ja olet vastuussa. Rupea kaivelemaan sydäntäsi ja kukkaroasi.
On oman lapsesi etu, että sisaruksia kohdellaan hyvin ja tasapuolisesti.
ja lapsellista käytöstä ap:lta.
Siis, Kun aplla on varaa ostaa parasta hänen lapselle niin ei perheen dynamiikalla ja lapsen sisaruksilla ole mitään merkitystä. Olkoot kateellisia, ei ole ap:n ongelma. Mitäs ovat lapset hankkineet eronneet vanhemmat, jotka eivät pysty kalliita pyöriä kustantamaan. Oma kulta on fiksu ja hankkinut vanhemmat jotka ovat naimisissa ja näin hieman parempi varasia.
olisi minullakin ongelma, jos olisit lapseni äitipuoli
Ei todellakaan AP,een velvollisuus ole katsoa ja taata miehensä lapsille samaa elintasoa kuin omalle.Mikä idiootti voi olla tota mieltä??Mikäli ne 2 muuta lasta asuu vuoroviikoin AP,een kotona tai kokonaan niin silloin ymmärrän tasapuolisuuden mut järki käteen nyt.Sinne toiseen huusholliinko pitää hankkia 2 tietokonettakin vaan siks ettei ex-muijalle tuu paha mieli.Jos AP,een miehen pitäis kustantaa ex-perhe niin miksii ne ees eros alunperinkään?.Tai mitä jos perustais vaik sellasen mormonihaaremin jossa yksi mies elättää kaikki.Millaiset naiset täällä aina jaksaa paasata siitä miten uusperheissä KAIKKI pitää olla tasavertaista,myös silloin kun ne toiset lapset on vain vierailijoita.
että täysin tasapuolisia ei voida olla. Jos joku lapsista lähtee lähivanhemman kanssa etelään ja sitten etävanhemman kanssa Pariisiin, se toinen voi päästä vain jompaankumpaan paikkaan. Kyllähän lapset ymmärtävät tämän, kun se heille selitetään ja jos vanhemmat vain itse ymmärtävät tämän.
Miehen lasten äiti on siinä mielessä kohtuuton, että jokainen perhe hankkii omiin tuloihinsa nähden sopivat välineet. Jos hän itse ei voi satsata laatuun, ei hän voi vaatia, että toisessa perheessä aletaan hänen takiaan köyhäillä. Eivät lapset tajua merkkien eroa, jos vanhemmat eivät niitä erikseen näille lapsille opeta. Polkupyörä on aina polkupyörä, oli se sitten Helkamaa tai jotain kiinalaista merkkiä. Vanhemmat tästä nostavat haloon.
Näyttää siltä, että tämä lapsipuolten äiti pyrkii ujuttamaan määräysvaltaansa exän perheeseen. Ei se niin mene, että jos hän ei pysty maksamaan, pitää isän maksaa kaikki. Molemmat vanhemmat maksavat puoliksi sen, mitä pystyvät. Jos lapset haluavat kalliimpaa, heille voi ihan hyvin selittää, että sellaista ei ole nyt mahdollista hankkia, ehkä joku toinen kerta. Kun tuo pienempi sisarus saa sitten sitä kalliimpaa, eivät nämä lapset edes muista koko juttua. Tärkeintä on se, että kaikilla lapsilla on samat varusteet. Olisi paljon ikävämpää, jos toisilla lapsilla ei olisi pyöriä lainkaan.
Ap, miehesi menee nyt vähän exän mukaan tässä asiassa. Hänen pitäisi tylysti todeta, että maksaa välineistä puolet tai sitten saattaa joitakin asioita antaa esim. lahjoina, mutta että äidillä on tasan tarkkaan ihan omakin velvollisuus rahoittaa lastensa harrastusvälineitä. Se, mitä merkkiä teidän yhteiselle lapsellenne hankitaan, ei kuulu pätkääkään exälle.
Toki mielestäni sinäkin voisit vähän joustaa. Ei se lasten vika ole, jos heidän äidillään ei ole varaa. Mies voisi ihan hyvin antaa esim. joululahjaksi jotain kalliimpaa varustetta, jos lasten äidillä ei siihen ole varaa. Eikä sinun kannata alkaa nipoksi, vaikka muut alkavatkin.
"puolustamassa" kunniaansa toisen tarinan kautta.Miten kukaan mies ees uskaltaa tehdä lapsia suomalaisten naisten kans kun 50% todennköisyydellä ero tulee ja sit loppuelämä meneekin siinä sen katkeran exän talutusnuorassa.
Ei todellakaan AP,een velvollisuus ole katsoa ja taata miehensä lapsille samaa elintasoa kuin omalle.Mikä idiootti voi olla tota mieltä??Mikäli ne 2 muuta lasta asuu vuoroviikoin AP,een kotona tai kokonaan niin silloin ymmärrän tasapuolisuuden mut järki käteen nyt.Sinne toiseen huusholliinko pitää hankkia 2 tietokonettakin vaan siks ettei ex-muijalle tuu paha mieli.Jos AP,een miehen pitäis kustantaa ex-perhe niin miksii ne ees eros alunperinkään?.Tai mitä jos perustais vaik sellasen mormonihaaremin jossa yksi mies elättää kaikki.Millaiset naiset täällä aina jaksaa paasata siitä miten uusperheissä KAIKKI pitää olla tasavertaista,myös silloin kun ne toiset lapset on vain vierailijoita.
Harva varmaan vaatii täällä, että ap kustantaa miehen lasten hankinnat.
Useampi, minä mukaanlukien, on sitä mieltä, että miehen ei tarvitse eikä pidä panostaa yhteiseen lapseen enempää kuin muihinkaan.
Siis jos mies laittaa yhteisen lapsen hankintoihin esim. 100 e/kk, niin hänen tulisi laittaa sama summa muiden lasten hankintoihin.
Jos ap haluaa hankkia kalliita tavaroita lapselleen, niin mies laittaa edelleen sen saman summan ja ap enemmän. Samoin jos ex-vaimo haluaa lapsilleen hienompaa, hän voi panostaa enemmän rahaa.
Ap voi toki ostaa omalle lapselleen hienompia vehkeitä kuin muut saavat, mutta silloin hän tekee sen omalla kustannuksellaan (tai siis maksaa ylimenevän osan).
Oliko vaikeaa?
No onneksi meidän uusperheessä "vanhat ja uudet lapset ovat samalla tasolla kaikkien kanssa, eikä ketään syrjitä, oli asia mikä tahansa.
ei katsota, että "Minun lapset" ja "sinun lapset" tai "meidän lapset". Kaikki on yhtä rakkaita ja yhtä arvokkaita.
Kyllä laatuun kannattaa satsata nykyaikana eihän siinä, mutta jotenkin kalskahtaa kylmältä äitipuolelta touhut.
Olen aina kuvitellut, että kun rupeaa suhteeseen ihmisenkanssa jolla ennestään lapsia ja vaikka itsellä niin silloin sitoudutaan kaikkiin heihin, ei vain siihen yhteen henkilöön jonka kanssa ollaan?mutta ilmeisesti ne muut ovatkin sitten syöpäläisiä ja rasitteita.
tämän kommentin perusteella vaikkei uusperhehässäköistä kokemusta olekaan.
Kuulostat tosi reilulta "äitipuolelta" ja just noin sen varmaan pitäisi mennäkin, ettei jokaista euroa lasketa tyyliin "mä maksoin noi niin nyt sun pitää maksaa noi" . Ja olet tosiaan asumis- ynnä muihin kuluihin ottanut osaa myös lasten tiimilta eli ei sua niihin taloudellisesti v***umaiseksi kutsuttuihin "äitipuoliin" voi varmaan laskea...
Älä pyydä siltä mieheltäsi enää sitä puolta niihin lapsenne hankintoihin vaan ostat just sitä, mitä haluat. Pistät kylmät laskelmat pöytään siitä, paljonko sulla menee kuussa "ylimääräistä" siihen että lapset ovat teillä.
Joo, kuulostan varmaan julmalta mutta käsittääkseni ap on oman leiviskänsä hoitanut ja saa ostaa omalle lapselleen mitä haluaa.
Mutta sitten alan kyllä olla tarkempi siinä, minkä verran menee minun rahaani miehen muiden lasten ylläpitoon, kun he ovat meillä. Tähän asti olen maksanut esim. ihan puolet asumis- ja ruokakuluista, vaikka yksi huone on miehen lapsien käytössä. En ole niin katsonut, kumpi maksaa koko sakin leffa- tai huvipuistoliput tai bensat, kun haen miehen lapsia harrastuksista tms..
Jos tästä raha-asiasta minulle vielä nipotetaan, niin isken sitten laskelmat pöytään. Esim. viime viikolla maksoin koko sakille leffan, leffakarkit, matkat teatteriin ja kotiin. Lisäksi käytiin lasten kanssa kaksi kertaa ulkona syömässä, nekin maksoin molemmat.
Vein miehen lapset kummankin kerran soittotunnille, kerran urheiluharrastukseen. Annoin taskurahaa kaverien kanssa menoon, kun mies ei ollut kotona. Ostin toiselle lenkkarit rikkimenneiden tilalle.
Mielestäni olen ollut reilu. Aiemmin en ole näistä viitsinyt nipottaa, mutta täytyy kai sitten alkaa pitää tarkaa kirjaa. Jäykäksi menee.
Jos tästä raha-asiasta minulle vielä nipotetaan, niin isken sitten laskelmat pöytään. Esim. viime viikolla maksoin koko sakille leffan, leffakarkit, matkat teatteriin ja kotiin. Lisäksi käytiin lasten kanssa kaksi kertaa ulkona syömässä, nekin maksoin molemmat.
Vein miehen lapset kummankin kerran soittotunnille, kerran urheiluharrastukseen. Annoin taskurahaa kaverien kanssa menoon, kun mies ei ollut kotona. Ostin toiselle lenkkarit rikkimenneiden tilalle.
Mielestäni olen ollut reilu. Aiemmin en ole näistä viitsinyt nipottaa, mutta täytyy kai sitten alkaa pitää tarkaa kirjaa. Jäykäksi menee.
Tiesin toki, että miehellä on nämä lapset. Mutta en arvannut, että minun pitäisi heidän asioitaan miettiä ja murehtia.
Kun perustaa perheen ihmisen kanssa jolla on sukua, lapsia jne. niin on automaattisesti TAJUTTAVA että heidänkin kanssaan on tultava toimeen ja heidän olemiset ja elämiset vaikuttaa myös teidän yhteiseen elämään. Varsinkin, jos kyse on miehen alaikäisistä lapsista.
Sinä olet näiden lasten äitipuoli. Heillä on äiti ja isä, mutta sinäkin kuulut heidän perheeseen. Tämän lisäksi he ovat SINUN lapsesi sisaria.
Ja sitten hankintoihin: hankinnoista päätetään yhdessä perheen vanhempien kesken. Kaikissa perheissä, myös niissä joissa on vaan niitä "omia" lapsia.
Oletteko keskustelleen hankintojen tarpeellisuudesta ja siitä mitä ja mistä hankitte? Parisuhteessa on pystyttävä myös kompromisseihin ja osapuolten on pystyttävä taipumaan. On ilman muuta ymmärrettävää, että sinusta on tärkeää saada laatua jne. Itselleni ainakin kalskahtaa pahasti korvaan, vaikka varallisuutta löytyykin: meillä lapset ansaitsee osan tavaroistaan itse eikä esim. tietokone tule ekaluokkalaiselle vakiona. Se on minulle tärkeä arvo ja jos mieheni ilmoittaisi, että ostetaan tonnin kannettava kaikille kolmelle kersalle, koska hän vain on päättänyt niin ja minun on maksettava puolet, niin siinä olisi kunnon keskustelun paikka. Ja perusteluiden olisi parasta olla aika hyviä...
Teidän olisikin syytä vähän miettiä kuinka tuo tiimityö teillä sujuu. Asioita on hyvä punnita monesta eri näkökulmasta ja sinunkin olisi hyvä tutustua miehen ajatuksiin noin isoista hankinnoista ja niiden tarpeellisuudesta.
Hyväkuntoisia lasten pyöriä löytyy myös käytettynä. Helkamaa ja tunturia. Ja laatu on laatua, nämä pyörät on käytettynäkin hyväkuntoisia. Voisitko harkita käytettyä laatupyörää? Merkki ja laatu olisi samaa, mutta hinta enemmän miehen mieleen? Tietokoneita voi myös vuokrata. Käykää tutustumassa eri vaihtoehtoihin. Ja kännykkä. Noh. Minusta se on typerä syy vääntää kättä. Tai jos se on niin tärkeää sinulle, niin mikset vaikka kotirauhan pitämiseksi ostaisi sitä lapselle koulunaloituslahjaksi itseltäsi?
Olen siis sitä mieltä, että tuo aihe mistä riitelette on aivan älytön.
jos itse taloudellisesti kohtuullisesti hyvin toimeentulevana menisin kimppaan miehen kanssa, jolla lapsia entisestä suhteesta niin en saisi ostaa lapselleni tarpeelliseksi katsomiani asioita vain siksi, että mieheni lasten äiti ei halua/pysty näitä samoja asioita kustantamaan? Minun pitäisi siis miettiä, voinko ostaa lapselleni kunnollisen fillarin jolla on helpompi opetella ajamaan ilman appareita vai jättää se ostamatta, koska muutkaan eivät saa? Tsiisös.
Musta tulisi varmaan sitten tosi huono äitipuoli, mutta en kyllä tuollaista tajua. Jos minä äitinä haluan lapselleni parasta, niin en sitä ryhtyisi exien tahtomisten kanssa vekslaamaan.
Kun perustaa perheen ihmisen kanssa jolla on sukua, lapsia jne. niin on automaattisesti TAJUTTAVA että heidänkin kanssaan on tultava toimeen ja heidän olemiset ja elämiset vaikuttaa myös teidän yhteiseen elämään. Varsinkin, jos kyse on miehen alaikäisistä lapsista.Sinä olet näiden lasten äitipuoli. Heillä on äiti ja isä, mutta sinäkin kuulut heidän perheeseen. Tämän lisäksi he ovat SINUN lapsesi sisaria.
Ja sitten hankintoihin: hankinnoista päätetään yhdessä perheen vanhempien kesken. Kaikissa perheissä, myös niissä joissa on vaan niitä "omia" lapsia.
loput, sen verran kuin näet tarpeelliseksi.
Itse olen äitipuoli ja minä olen elättänyt miehen lasta miehen kanssa kimpassa nyt 13v, kun äitinsä ei maksa elatusmaksuja ja en jaksa edes miettiä onko lapsi minun vai ei: tarvittavat hankinnat hankitaan ja extraakin annan. Meidän perheessä lapset ovat tasavertaisia, toki poika sitten ätinsä luona saattaa jotain extraa saada/tehdä.
miehen kanssa. Yhteinen lapsemme saa paljon enemmän ja laadukkaampaa kuin minun lapseni aikoinaan.
Se johtuu siitä että tulomme (olleet aina yhteisiä) ovat nyt paremmat kuin silloin kun minun lapset olivat pieniä/asuivat kotona.
Koskaan mieheni ei sanonut, ettei osallistu minun lasteni kuluihin. Me olimme perhe!
saman verran jokaisen lapsensa kuluista.
Sinä voit rahoittaa yhteisen lapsenne kohdalla aivan niin suuria summia kuin tahdot.
Kannattaa kuitenkin miettiä, miltä tuntuu niistä muista lapsista ja miten heidän keskinäiset välinsä muuttuvat, jos nostat eri arvoiseen asemaan "sinun" lapsesi.
Tutkailepa omia pohjimmaisia asenteitasi, ap.
Jos puhutaan perheestä, niin eikö silloin kaikki lapset pitäisi asettaa samalle viivalle, niin omat kuin miehenkin. Minusta on kovin kummallista että lapsia tehdään yhden ja toisenkin kanssa, mutta sitten ei ole edes varaa ostaa kaikille samanlaisia tavaroita. Ja pitääkö kaikki hankinnat aina jakaa puoliksi. Todella monimutkaista rahan käyttöä. Monesti miehen palkka on kuitenkin parempi, niin eikö isä voi ostaa kaikille lapsille nämä kännykät niin ei tarvitse uuden ja entisen vaimon niistä kinastella.
Minä maksan enemmän miehen siskon lapsille. Ostan lahjat, vien joskus harrastuksiin, kun vanhemmat ei kerkeä, otetaan mukaan leffaan ja maksan reissun etc. Minusta nuo on normaalia sukulaislapsille suuntautuvia menoja. Sinä teet ja maksat nämä, koska olet lasten äitipuoli ja lapset ovat myös sinun läheisiäsi. Jotkin asiat on sinun ja lasten välisiä niinku esim leffa reissut tai pienet taskurahat.
Asian nosti esiin miehen ex-vaimo. Nähdäkseni ongelma on hänellä.