Teinpä taas jokatiistaisen kiusaukseni
Eli tungin uunivuokaan perunasipulisekoitusta, juuressuikaleita, kolmen juuston kermaa ja herkkupalvikinkkukuutioita.
180 astetta 45 min.
Maailman helpoin ja maukkain arkiruoka!
Kommentit (66)
Kaikki pakastevihannekset ovat mauttomia Mikesi voi käyttää perunaa, sipulia, porkkanoita, palsternakkaa kiusauksen valmistukseen? Maku aivan toista, ulkonäkö myös. Ja halvemmaksi tulee.
Jos ne on SINUN mielestäsi mauttomia, niin niitä ei saisi muutkaan käyttää? Kas, minä ainakin PIDÄN niistä ihan oikeasti, käytänkin lähestulkoon aina pakastevihanneksia (tietysti salaatit erikseen).
Ja se HELPPOUS on minulle ihan ykkösjuttu, paljon ennemmin kaadan valmiit vuokaan, kun rupean pesemään, kuorimaan ja pilkkomaan.
Mikesi voi käyttää perunaa, sipulia, porkkanoita, palsternakkaa kiusauksen valmistukseen? Maku aivan toista, ulkonäkö myös. Ja halvemmaksi tulee.
pilkot niitä perunoita, porkkanoita jne ja käytät aikaa siihen, kuin lasten kanssa touhuamiseen.. tottahan toki on, että monesti alusta asti ite tehty siis tuoreesta, maistuu paremmalle, mutta jos pitää valita, että pilkkooko kasviksia kiljuva pikkunen jalassa roikkuen vai laittaako pakasteesta äkkiä uuniin ja pääsee hoitamaan lasta.. ni kyllä taivun sen pakasteen puoleen.
näiden lapset missään jaloissa kilju, vaan jo alle 2-vuotias taapero pesee itse perunoita omilla välineillään ja tutustuu veitsen käyttöön. Ihanaa laatuaikaa keittiössä:D

ja raastelemaan sapuskaa pitkän työpäivän jälkeen? Ap:n ruoka kelpaisi mulle, viikonloppuna ehtii/jaksaa sitten sätkiä keittiössä kauemmin.
Mikesi voi käyttää perunaa, sipulia, porkkanoita, palsternakkaa kiusauksen valmistukseen? Maku aivan toista, ulkonäkö myös. Ja halvemmaksi tulee.
pilkot niitä perunoita, porkkanoita jne ja käytät aikaa siihen, kuin lasten kanssa touhuamiseen.. tottahan toki on, että monesti alusta asti ite tehty siis tuoreesta, maistuu paremmalle, mutta jos pitää valita, että pilkkooko kasviksia kiljuva pikkunen jalassa roikkuen vai laittaako pakasteesta äkkiä uuniin ja pääsee hoitamaan lasta.. ni kyllä taivun sen pakasteen puoleen.
näiden lapset missään jaloissa kilju, vaan jo alle 2-vuotias taapero pesee itse perunoita omilla välineillään ja tutustuu veitsen käyttöön. Ihanaa laatuaikaa keittiössä:D
vaikka minä, taapero ja mies kaikki lapattiin tätä mun e-mössöä naamareihimme.
Maukasta oli! Nyt päästään ulos nauttimaan auringosta!
t. puolivalmiste-ap
Käytän niitä tosi monessa ruuassa, ja etenkin tuo kolmen juuston kerma on ihanaa (myös se uutuus, aura).
Teen kanssa kinkkukiusauksen suht samalla ohjeella kuin ap, tosin en joka tiistai ;)
Janssonin kiusauksesta en tykkää...
Jonkun ehdottama salamikiusaus kuulostaa hyvältä, mutta aika rasvaiselta kaloripommilta.
Mikesi voi käyttää perunaa, sipulia, porkkanoita, palsternakkaa kiusauksen valmistukseen? Maku aivan toista, ulkonäkö myös. Ja halvemmaksi tulee.
pilkot niitä perunoita, porkkanoita jne ja käytät aikaa siihen, kuin lasten kanssa touhuamiseen.. tottahan toki on, että monesti alusta asti ite tehty siis tuoreesta, maistuu paremmalle, mutta jos pitää valita, että pilkkooko kasviksia kiljuva pikkunen jalassa roikkuen vai laittaako pakasteesta äkkiä uuniin ja pääsee hoitamaan lasta.. ni kyllä taivun sen pakasteen puoleen.
näiden lapset missään jaloissa kilju, vaan jo alle 2-vuotias taapero pesee itse perunoita omilla välineillään ja tutustuu veitsen käyttöön. Ihanaa laatuaikaa keittiössä:D
se 2-vuotias roikkuu jaloissa??? Ma en usko tuohon aika tekosyyhyn kuin ihan osassa vastauksista.
Elama on valintoja. Se mihin aikansa kayttaa on jokaisen oma valinta. Netti vai itsetehty ruoka, hmm.
Toisilla meillä nyt vain on tarve istua joskus hetki aloillaankin eikä vain suorittaa koko ajan.
Meillä pakasteet ja puolivalmisteet ovat todella käytettyjä. 3 pientä lasta ja vanhemmat, jotka tekevät täyttä työpäivää. Iltaisin kun olemme kotona, syömme päivällisen, siivoamme keittiön yms. muuta siivousta ja ulos/ kauppaan. Sen jälkeen iltapala, lapset suihkun kautta sänkyyn, taas siivousta, pyykit pyörimään/ puhtaat kaappiin, ruuanvalmistus (max. 1/2 tuntia) ja ehkäpä siivousta.
Se yksi tunti per vrk, minkä iltaisin ehdin istumaan aloillani, on todella tärkeä oman jaksamisen kannalta. Eipä ole tullut mieleenkään käyttää sitä perunoiden suikaloimiseen tms jos saman saa pakastealtaasta.
Mikesi voi käyttää perunaa, sipulia, porkkanoita, palsternakkaa kiusauksen valmistukseen? Maku aivan toista, ulkonäkö myös. Ja halvemmaksi tulee.
pilkot niitä perunoita, porkkanoita jne ja käytät aikaa siihen, kuin lasten kanssa touhuamiseen.. tottahan toki on, että monesti alusta asti ite tehty siis tuoreesta, maistuu paremmalle, mutta jos pitää valita, että pilkkooko kasviksia kiljuva pikkunen jalassa roikkuen vai laittaako pakasteesta äkkiä uuniin ja pääsee hoitamaan lasta.. ni kyllä taivun sen pakasteen puoleen.
näiden lapset missään jaloissa kilju, vaan jo alle 2-vuotias taapero pesee itse perunoita omilla välineillään ja tutustuu veitsen käyttöön. Ihanaa laatuaikaa keittiössä:D
se 2-vuotias roikkuu jaloissa??? Ma en usko tuohon aika tekosyyhyn kuin ihan osassa vastauksista.Elama on valintoja. Se mihin aikansa kayttaa on jokaisen oma valinta. Netti vai itsetehty ruoka, hmm.
tänään aion, hillitkää jo oksennusrefleksejänne mammat, tehdä nakkikastiketta ja perunamuusia!!
Loppuviikosta varmaan sitten ollaan koko perhe sairaalassa lisäainemyrkytyksen takia.
t. ap
Laitetaan nää lisäineintoilijat polvilleen - täältä pesee:
Meillä syodään tänään valmistortellineja! Aion todellakin vain keittää ne ja mättää lautasille :-)
Laitetaan nää lisäineintoilijat polvilleen - täältä pesee: Meillä syodään tänään valmistortellineja! Aion todellakin vain keittää ne ja mättää lautasille :-)
mutta mautonta ruokaa en voi sietää.
mutta maukkaaksi en nyt todellakaan kehuisi.
Helppohan se on mutta maukkaaksi en nyt todellakaan kehuisi.
että teillä on aina tiistaisin ylimääräinen ruokavieras, jolta jää kiusaus lautaselle?
Sipulittomista perunoista kun muksut ei tykkää, laitoin kyllä kolmen sipulin kermaa...
Aika surullisen ja värittömän näköinen ja makuinen ruoka. Ei kiitos.
kun mulla siitä kiusauksesta tulee aina tosi vetistä, tai siis liian nestemäistä?
kyllä maukkauteen, kuulostaa oikein hyvältä ja ennen kaikkea helpolta! Tuo kolmen juuston kerma on loistojuttu, siitä Aurasta en niin välittänyt vaikka kimpale-Auraa syönkin.