Lue keskustelun säännöt.
Lapsen "huono käytös" ei aina johdu kasvatuksen puutteesta!
09.04.2011 |
Pakko tänne avautua, harmittaa niin tämä juttu. Toivoisin ihmisiltä hieman ymmärrystä - "huonon käytöksen" taustalla voi olla esim. neurologisia ongelmia (kuten meillä). Ihan tavallisetkaan lapset eivät aina käyttäydy hyvin, vaikka kasvatus ja kotiolot olisivat kunnossa. Voi olla esim. uhmaikää tai väsymystä, ja vahinkojakin sattuu kaikille.
Meillä siis 7v hyvätasoinen autistilapsi, ihana, fiksu ja kiltti pieni koululainen. Hänellä on joitakin kummallisia tapoja, joita muiden on usein vaikea ymmärtää. Hän esim. usein pitää jonkinlaista ääntä, eikä tunnu voivan sille mitään (ei pysty lopettamaan pyydettäessä). Olemme kuulleet ilkeitä kommentteja esim. bussissa, kun lapsi on itsekseen äännellyt (ei edes erityisen kovaa). Emme käy hänen kanssaan paikoissa, jossa ääntely voisi olla todellinen ongelma, mutta mielestäni se ei ole ongelma bussissa, kaupassa, HopLopissa jne. Toinen esimerkki on lapsemme sosiaalinen kömpelyys. Esim. leikkipuistossa on tullut tilanteita, että lapseni haluaisi kovasti mukaan mukaan muiden leikkiin, mutta ei tiedä mistä on kyse ja kuinka toimia. Hänen lähestymisensä tulkitaan herkästi kiusaamiseksi (aggressiivinen hän ei ole koskaan). Tietysti olen hänen tukenaan ja yritän ohjata, mutta eihän "iso" koululainen sitä sulata, että äiti kyttää vieressä joka hetki. Näitä tilanteita harjoitellaan ja niistä puhutaan, ja onhan lapsen annettava toimia myös itsenäisesti. Muut vanhemmat eivät useinkaan ymmärrä, miksi lapsemm vaikkapa tunkee aivan liki heidän lastansa. Välillä tuntuu, että pitäisikö meidän vain eristäytyä omiin oloihimme...
Jotenkin tuntuu, että viime aikoina on vähän turhan paljon jankutettu "rajoista" - ja joillekin tämä on sitten noussut päähän ihan liikaa. Omaa epävarmaa vanhemmuutta ehkä pönkittää se kun saa leimata toisten lapsia huonosti käyttäytyviksi ja heidän vanhempiaan huonoiksi kasvattajiksi jotka eivät niitä rajoja osaa asettaa.
Kuitenkin juuri neurologisista poikkeavuuksista on viime aikoina puhuttu paljon. Kenellekään ei kai pitäisi olla uutta, että näihin ongelmiin liittyvät käyttäytymispiirteet eivät ole kasvatuksella poistettavissa. Aggressiivisuus ja toisten vahingoittaminen ovat tietysti tuomittavia ja niitä ei keneltäkään tule hyväksyä. Mutta muuten, hieman enemmän suvaitsevaisuutta!
Kommentit (41)
Älä välitä. Osa ihmisistä ei vain tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on niin totta. Itselläni on 10-vuotias Asperger-lapsi ja hänen kanssaan käymme päivittäin läpi erilaisia tilanteita.
Jopa sukulaisille saan olla selittelemässä lapsen käytöstä, vaikka kaikki hyvin tietävät lapsen sairaudesta. He vain olettavat, että kun sairaus tiedetään niin se voidaan myös hoitaa/poistaa...Mikä on kovin ikävää.
Laajentaisin tämän muihinkin asioihin: lapsen ongelmat eivät aina johdu kasvatuksen puutteesta tai huonoista kotioloista.
Oma lapseni taas on äärimmäisen kiltti ja hyvätapainen. Ei ikinä tarvitse hävetä kiukuttelua kaupassa tms. Mutta lapsi on myös luonteeltaan erittäin arka, erityisesti pelkää muita lapsia. Lisäksi hänellä on paljon uniongelmia.
Saamme jatkuvasti kuulla, joko rivien välistä tai melko suoraankin, että lapsen ongelmat tulevat kodista. Että kyllä tuostakin näkee, ettei teillä ole vanhemmuus hallussa. "Kyllä lapsi nukkuu kun sen laittaa vaan jämäkästi nukkumaan. Rutiinit ovat kaiken a ja o. Kunnon iltapuuro vaan niin nukkuu aamuun asti." Jne.
Meillä on mielestäni hyvä koti, säännölliset rutiinit, rakastavat vanhemmat. Eikä se lapsi silti toimi käyttöohjeen mukaan.
Yksi hyvä puoli tässä kuitenkin on. Ei tulisi mieleenkään arvostella toisten lapsia tai kasvatusta, ellen niitä tunne. Ymmärrän, kuten ap sanoi, että lapset ovat erilaisia.
autismin kirjon 5v poika. pahaa silmää tulee jatkuvasti ja joka puolella. milloin arvostellaan mistäkin, inva paikasta kaupan parkkipaikalla, huutavasta lapsesta (ei osaa vielä valitettavasti kunnolla puhua), lähelle tulemisesta, jopa siitä että lapsi tervehtii. onpa outo lapsi, tervehtii tuntematonta??? jne. tapauksia lukemattomasti. välillä tekisi mieleni jakaa diagnoosilappusia kaupassa, mutta olen ottanut linjan että meidän perhe on, mikä on ja kun itse tiedämme niin se riittää.
sehän suurin "ongelma" onkin, kun lapsi näyttää normaalilta. monen on vaikeaa käsittää että on jokin vamma, kun se ei näy ulospäin oikeastaan muuta kuin käytöksessä. kerran naapurin vanha rouva kehoitti meitä antamaan pojalle keppiä, jotta lopettaisi karkailun, kaupassa pyydetty poistumaan kun lapsen raivarit kauppajonossa häiritsivät... enkö saa käydä autistisen lapseni kanssa kaupassa??? voi video sanon minä!!! olen ottanut linjan, että kuljemme ja olemme niin kuin muutkin lapsiperheet. emme piilottele perhettämme kotona.
meillä pojalla siis invakortti autoon jonka kyydissä kulkee, syynä että ei osaa, eikä ymmärrä puhetta, eikä omaa minkäänlaista vaarantajua. saattaa siis hyvin todennäköisesti juosta suoraan auton alle tmv. lukemattomia kertoja meille on kuittailtu tästä "kukas teistä on invaliidi", "kaikkihan te osaatte kävellä", "lapset eivät oikeuta invapaikkaan". parkkipaikat ovat täynnä omasta mielestään täysin päteviä diagnoosien tekijöitä, ainoa ero lapsemme vammaan on että niin kuin jo sanoin, lapseni vamma ei näy ulos päin, näiden "viisastelijoiden" asennevamma näkyy ja valitettavasti myös kuuluu. alussa huusin takaisin "lapseni on autistinen, meillä on invakortti" mutta kun kerran sain n. 65v sedältä kuulla olevani: "laiska ja kusettava, tahallani väärinpysäköivä ämmä joka osaa lapsineen kävellä" päätin että olkoot, ei kuulu muille. kerran eräs pappa viisaana tuli ehdottamaan että menisin autokouuluun? kysyin että miksi ihmeessä? hän kertoi etten osaa liikennesääntöjä koska pysäköin inva-paikalle. totesin papalle, että hänen kannattaisi käydä optikolla tarkistuttamassa linssiensä vahvuus...
poikamme on siis 5v ja osaa kävellä, mutta omaehtoisuuden ja tuon karkailutaipumuksen vuoksi tarvitsemme rattaita liikkuessa. sepä vasta ihmeellistä onkin kun 5v istuu rattaissa... liikumme rattailla toisten mielestä sen vuoksi, jotta voisimme kulkea ilmaiseksi julkisilla tai olen laiska äiti kun en pakota lastani kävelemään vaan "palvelen" liikaa.
tässä vain joitakin esimerkkejä asioista, joita meille tapahtuu ihan päivittäin...
minä olen sanattoman surullinen lapseni vammasta, olen äärettömän pahoillani siitä ettei hän osaa käyttäytyä kauniisti, olen äärettömän pahoillani siitä, että hän häiritsee huudollaan, samoin siitä että nakkelen teille lähimmäiseni ikävästi takaisin. yritän vain kaiken tämän keskellä olla huolehtimatta liikaa lapseni tulevaisuudesta ja nauttia hänestä sellaisenaan kun hän tällä hetkellä on ja tukea hänen kasvatustaan, puolustaa häntä, perhettämme ja hyväksyä itse äitinä hänen vammansa.
kaikkine kummallisuukseen, vikoineen ja puutteineen hän on kuitenkin ihminen. aivan niin kuin sinä, minä ja sinun lapsesi, erilainen vain. hän on aito, ei esitä, ei valehtele. hän on täydellinen ihminen, sellainen joksi en itse koskaan voi tulla.
positiivinen kokemuskin tulee mieleen. poikani sai kerran (vaihteeksi) ihan hirvittävät raivarit kassajonossa ja saimme tosi paljon mulkoilua joka puolelta, takaani tuli yht'äkkiä vanha rouva ja halasi kärryissä täysiä huutavaa poikaani. halasi ja sanoi: "olet vain väsynyt, kohta pääset kotiin". tiedän ettei poikani ymmärtänyt rouvan sanoista mitään, mutta tuo lempeä äänensävy ja yllättävä teko rauhoitti :) minusta se oli kauniisti tehty, mutta kyllä mulkoiltiin sitten muualta rouvaa: "kylläpä oli outo nainen, halasi vierasta lasta..." :D
ihanaa kevättä kaikille ja jaksamisia erityislasten vanhemmille!!!
jaksamisia myös kaikille niille, keitä lastemme käytös häiritsee ;) asenne ratkaisee, elämässä on suurempiakin murheita kun kaupassa kiukutteleva tai lähentelevä lapsi!
jos hämmentävissä tilanteissa pystyisit jotenkin nopeasti vastapuolelle viestimään, että lapsesi on autisti. Jos jätät lastasi tuntemattoman aikuisen ja lapsen hämmennyksen valtaan heidän mielestään oudon käytöksen vuoksi, he eivät opi tilanteesta mitään uutta. Sinulla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa lapsesi sairaudesta julkisesti, enkä tiedä haluaako lapsesikaan sitä, mutta monesti se, että kertoo heti asiasta, avaa monia solmuja ja helpottaa muiden ihmisten suhtautumista.
Tällaisia miettii terveen lapsen äiti, jolla ei kokemusta autistilapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielleni tuli yksi asia lisää vaikka vähän asian vierestä meneekin. Monen on vaikea ymmärtää miksi katson "ison lapsen" perään pihalla. Kun 3- vuotiaskin selviää siellä muiden kanssa. Meillä on 7v asperger- lapsi.
jos hämmentävissä tilanteissa pystyisit jotenkin nopeasti vastapuolelle viestimään, että lapsesi on autisti. Jos jätät lastasi tuntemattoman aikuisen ja lapsen hämmennyksen valtaan heidän mielestään oudon käytöksen vuoksi, he eivät opi tilanteesta mitään uutta. Sinulla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa lapsesi sairaudesta julkisesti, enkä tiedä haluaako lapsesikaan sitä, mutta monesti se, että kertoo heti asiasta, avaa monia solmuja ja helpottaa muiden ihmisten suhtautumista.
Tällaisia miettii terveen lapsen äiti, jolla ei kokemusta autistilapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi sukulaisperheessäämme on kaksi aivan äärettömän villiä ja energistä poikaa, jotka keksivät aina aivan älyttömän tyhmiä juttuja, eivät jaksa istua paikoillaan, pissakakkaripulihahhahhahhaa - juttuja ruokapöydässä, turhautuneina kiusaavat jne.
Ja kyse ei ole siitä, etteivät vanhemmat ohjaisi ja opettaisi tapoja, kieltäisi tai muuta, näillä pojilla on vaan sitä virtaa ja esiintyy kaikin mahdollisin tavoin. Joka SEKUNTI saa olla sanomassa.
Haluan tässä sanoa, ettei huono käytös johdu aina kasvatuksen puutteesta edes ns.terveillä lapsilla.
jos hämmentävissä tilanteissa pystyisit jotenkin nopeasti vastapuolelle viestimään, että lapsesi on autisti. Jos jätät lastasi tuntemattoman aikuisen ja lapsen hämmennyksen valtaan heidän mielestään oudon käytöksen vuoksi, he eivät opi tilanteesta mitään uutta. Sinulla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa lapsesi sairaudesta julkisesti, enkä tiedä haluaako lapsesikaan sitä, mutta monesti se, että kertoo heti asiasta, avaa monia solmuja ja helpottaa muiden ihmisten suhtautumista.
Tällaisia miettii terveen lapsen äiti, jolla ei kokemusta autistilapsista.
en anteeksi vain jaksa toistella lapseni vammaa JATKUVASTI kaikille jotka hänen käytökseensä kiinnittävät huomiota, olen 2 vuoden jälkeen väsynyt siihen.
mielestäni meidän "terveiden" tulisi ymmärtää että ihmisiä on erilaisia ja suvaita erilaisuutta ja opettaa tämä myöskin omille lapsilleen. ja pitää mielessä että vaikka olemmekin väsyneitä lapsen korvatulehduksesta, pihallemme pissaavasta naapurin koirasta tai kaupassa mölyävästä lapsesta, niin ne ovat kuitenkin vain elämää ja aika pieniä murheita. toisilla kun on ihan oikeasti oikeita murheita...
ja ihan oikeasti, kovin moni ei edes tiedä mitä autismi on. 90% ihmisistä on ihan turha kertoa että lapseni on autistinen, heille se on täysin tuntematon käsite. tai usein mulle on mietitty ihan ääneen että "ai, ihanko tosi. hänessä ei silti näy mitään outoa" vaikka hetki sitten on kummasteltu hänen outoa käytöstään. tosinaan tuntuu että helpommalla pääsisi jos pojalla kasvaisi ylimääräinen käsi silmien välistä... ei tarvisi selitellä.
ja mikä minä olen minun lapseni "vikoja" selittelemään kenellekään??? eihän minun tarvitse selitellä sitäkään miksi lapsellani on cirafin, eikä reiman haalari, jotakin se saattaa sekin häiritä...
en minäkään nauti tilanteista, jolloin lapseni on haastava. en minä tahallani häntä kaupassa huudata, kiusaa ym. en vain mahda asialle mitään, vaikka kovasti yritämme. toivottavasti joskus tulee keinoja ja konsteja joilla saisimme "uhkailtua, lahjottua, kiristettyä". nämä keinot kun eivät yleensä autisminkirjon lapsiin toimi. syynä että he eivät ymmärrä, tai heidän on vaikeaa ymmärtää syy-seuraus suhdetta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos hämmentävissä tilanteissa pystyisit jotenkin nopeasti vastapuolelle viestimään, että lapsesi on autisti. Jos jätät lastasi tuntemattoman aikuisen ja lapsen hämmennyksen valtaan heidän mielestään oudon käytöksen vuoksi, he eivät opi tilanteesta mitään uutta. Sinulla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa lapsesi sairaudesta julkisesti, enkä tiedä haluaako lapsesikaan sitä, mutta monesti se, että kertoo heti asiasta, avaa monia solmuja ja helpottaa muiden ihmisten suhtautumista. Tällaisia miettii terveen lapsen äiti, jolla ei kokemusta autistilapsista.
en anteeksi vain jaksa toistella lapseni vammaa JATKUVASTI kaikille jotka hänen käytökseensä kiinnittävät huomiota, olen 2 vuoden jälkeen väsynyt siihen. mielestäni meidän "terveiden" tulisi ymmärtää että ihmisiä on erilaisia ja suvaita erilaisuutta ja opettaa tämä myöskin omille lapsilleen. ja pitää mielessä että vaikka olemmekin väsyneitä lapsen korvatulehduksesta, pihallemme pissaavasta naapurin koirasta tai kaupassa mölyävästä lapsesta, niin ne ovat kuitenkin vain elämää ja aika pieniä murheita. toisilla kun on ihan oikeasti oikeita murheita... ja ihan oikeasti, kovin moni ei edes tiedä mitä autismi on. 90% ihmisistä on ihan turha kertoa että lapseni on autistinen, heille se on täysin tuntematon käsite. tai usein mulle on mietitty ihan ääneen että "ai, ihanko tosi. hänessä ei silti näy mitään outoa" vaikka hetki sitten on kummasteltu hänen outoa käytöstään. tosinaan tuntuu että helpommalla pääsisi jos pojalla kasvaisi ylimääräinen käsi silmien välistä... ei tarvisi selitellä. ja mikä minä olen minun lapseni "vikoja" selittelemään kenellekään??? eihän minun tarvitse selitellä sitäkään miksi lapsellani on cirafin, eikä reiman haalari, jotakin se saattaa sekin häiritä... en minäkään nauti tilanteista, jolloin lapseni on haastava. en minä tahallani häntä kaupassa huudata, kiusaa ym. en vain mahda asialle mitään, vaikka kovasti yritämme. toivottavasti joskus tulee keinoja ja konsteja joilla saisimme "uhkailtua, lahjottua, kiristettyä". nämä keinot kun eivät yleensä autisminkirjon lapsiin toimi. syynä että he eivät ymmärrä, tai heidän on vaikeaa ymmärtää syy-seuraus suhdetta...
tai että olet väsynyt kertomiseen. On kuitenkin ehkä liikaa odotettu, että tietämätön alkaa tietää jos tietämätön ei saa tietoa ja jos ei ole ketään joka tietämättömälle tiedon kertoisi. Ei ehkä ole reilua loukkaantua siitä, jos tietämätön ja ymmärtämätön ei ymmärrä. Ensin kannattaisi antaa ihmisille tilaisuus suhtautua rakentavammin antamalle heille tietoa. On hyvä, että kirjoitit tämänkin avauksen nyt täällä palstalla. Sekin lisää ihmisten tietoisuutta. Jatka samaa rataa. Ehkä jonain päivänä asiat ovat paremmin tälläkin saralla ja ihmisten asenteet muuttuvat.
jos hämmentävissä tilanteissa pystyisit jotenkin nopeasti vastapuolelle viestimään, että lapsesi on autisti. Jos jätät lastasi tuntemattoman aikuisen ja lapsen hämmennyksen valtaan heidän mielestään oudon käytöksen vuoksi, he eivät opi tilanteesta mitään uutta. Sinulla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa lapsesi sairaudesta julkisesti, enkä tiedä haluaako lapsesikaan sitä, mutta monesti se, että kertoo heti asiasta, avaa monia solmuja ja helpottaa muiden ihmisten suhtautumista.
Tällaisia miettii terveen lapsen äiti, jolla ei kokemusta autistilapsista.
Mikä olisi mielestäsi sopiva keino hämmentävissä tilanteissa "nopeasti viestiä, että lapsi on autistinen"? suoraan kertoa, hän on autisti? viittoa? tai kuiskata jotta muut eivät kuule???
meille kävi kerran niin, että autistinen tyttömme oli todella hyvällä tuulella ja vieras täti tuli iloisesti juttelemman. ihmetteli kun tyttö ei vastannut joten hymyillen sanoin tädille että anteeksi kun tyttömme ei vastaa, hän on autistinen eikä ymmärrä puhetta eikä osaa puhua. tädin ilme muuttui aivan toiseksi ja todella tylysti tokaisi että ei ole mitenkään autisti, kun on noin pirteä ja lähti nopeasti pois.
AUTISMI EI TARTU!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos hämmentävissä tilanteissa pystyisit jotenkin nopeasti vastapuolelle viestimään, että lapsesi on autisti. Jos jätät lastasi tuntemattoman aikuisen ja lapsen hämmennyksen valtaan heidän mielestään oudon käytöksen vuoksi, he eivät opi tilanteesta mitään uutta. Sinulla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa lapsesi sairaudesta julkisesti, enkä tiedä haluaako lapsesikaan sitä, mutta monesti se, että kertoo heti asiasta, avaa monia solmuja ja helpottaa muiden ihmisten suhtautumista. Tällaisia miettii terveen lapsen äiti, jolla ei kokemusta autistilapsista.
Mikä olisi mielestäsi sopiva keino hämmentävissä tilanteissa "nopeasti viestiä, että lapsi on autistinen"? suoraan kertoa, hän on autisti? viittoa? tai kuiskata jotta muut eivät kuule??? meille kävi kerran niin, että autistinen tyttömme oli todella hyvällä tuulella ja vieras täti tuli iloisesti juttelemman. ihmetteli kun tyttö ei vastannut joten hymyillen sanoin tädille että anteeksi kun tyttömme ei vastaa, hän on autistinen eikä ymmärrä puhetta eikä osaa puhua. tädin ilme muuttui aivan toiseksi ja todella tylysti tokaisi että ei ole mitenkään autisti, kun on noin pirteä ja lähti nopeasti pois. AUTISMI EI TARTU!!!
se on vierasperäinen sana. Ehkä voisi ihan rautalangasta vääntää, että hänellä on sairaus, jonka vuoksi hän käyttäytyy joskus eri tavalla kuin muut... tai jotain muuta tilanteeseen sopivaa. Minua hiukan häiritsee se, että mm. autistilasten tai muuten ns. erityislasten äidit saattavat olla jo lähtökohtaisesti loukkaantuneita siitä mitä heidän lapsestaan ei vielä ole edes sanottu. Eli on piikit terhakasti pystyssä valmiina puolustukseen, vaikka ei olisi edes mitään aihetta puolustautua. Ihmettelijälle ja ymmärtämättömälle tädille ei kannata vastata nasevasti eikä napakasti vaan lempeästi ja rauhallisesti. Tiedän, että se todellakin on voimia kuluttavaa ja rasittavaa mutta jos ihmiset saavat oikeaa tietoa, he voivat alkaa ymmärtää.
tai että olet väsynyt kertomiseen. On kuitenkin ehkä liikaa odotettu, että tietämätön alkaa tietää jos tietämätön ei saa tietoa ja jos ei ole ketään joka tietämättömälle tiedon kertoisi. Ei ehkä ole reilua loukkaantua siitä, jos tietämätön ja ymmärtämätön ei ymmärrä. Ensin kannattaisi antaa ihmisille tilaisuus suhtautua rakentavammin antamalle heille tietoa. On hyvä, että kirjoitit tämänkin avauksen nyt täällä palstalla. Sekin lisää ihmisten tietoisuutta. Jatka samaa rataa. Ehkä jonain päivänä asiat ovat paremmin tälläkin saralla ja ihmisten asenteet muuttuvat.
aloitus vain osui ja upposi kun meillä autistinen poika ja ajatukset todella samanlaisia kuin aloittajalla.
minä en oleta, että tietämätön alkaisi tietämään vaan toivon että jokainen meistä ja teistä terveiden lasten vanhemmista, tädeistä ja sedistä, naapureista ja kummeista keskittyisi siihen oman elämän elämiseen ja omaan kauppareissuun tai ulkoiluun.
toivon jokaisen muistavan, että "huonosti kasvatettu tai käyttäytyvä lapsi" on kuitenkin "vain lapsi" eikä yhtään mitään sen enempää eikä vähempää, eikä sitä tarvitse kummastella mitenkään. se, mikä sinulle on normaalia voi olla minulle täysin epänormaalia enkä minä siltikään kummastele sitä mitenkään. tämän olen erityislapsen vanhempana oppinut, olen lopettanut "kummastelun" :) yritän nähdä kaikessa hyviä puolia, ajattelen lasin olevan mieluummin puoli täysi, kuin puoli tyhjä. tiedäthän? ja jos minua ottaa päähän että naapurin koira haukkuu ja häiritsee, ajattelen että mitä sitten? se on ongelmistani pienin...
en ole jaksanut loukkaantua enää pitkään aikaan, toisinaan, varsinkin kun olen väsynyt, kommentit, katseet, arvostelu ja lähimmäisten tietämättömyys satuttaa. satuttaa kovastikin. tiedän kuitenkin, "että he eivät tiedä" joten en loukkaannu. joskus tuntuu vain pahalta.
jos näet kaupassa lentävän elefantin, sitä voi jo kummastella. Se ei ole normaalia :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos aikuinen sanoisi heti kättelyssä että lapsella on jotain erityisjuttuja jotka voi ottaa huomioon.
Suurin osa häiriköivistä, kiusllisesti käyttäytyvistä lapsista on vaan huonosti kasvatettu. Tällöin ympäristön negatiivinen reaktio on mielestäni oikeutettu. Jos ihmisellä on syy tällaiseen käytökseen, olisi se minusta reilua kertoa heti.
Erityislapseen suhtautumiseen auttaa, jos tietää hänen haasteistaan, erityisesti, jos asia ei ole päällenäkyvä. On vaikea leikkikentällä opastaa omaa taaperoa jos ei tiedä että vaikkapa kosketusarkuus johtuu lääketieteellisestä tilasta.
Suu auki siis, lapsellasikin on helpompaa jos ympäristöllä on edes hajua siitä, miten pitää suhtautua.
jos hämmentävissä tilanteissa pystyisit jotenkin nopeasti vastapuolelle viestimään, että lapsesi on autisti. Jos jätät lastasi tuntemattoman aikuisen ja lapsen hämmennyksen valtaan heidän mielestään oudon käytöksen vuoksi, he eivät opi tilanteesta mitään uutta. Sinulla ei tietenkään ole velvollisuutta kertoa lapsesi sairaudesta julkisesti, enkä tiedä haluaako lapsesikaan sitä, mutta monesti se, että kertoo heti asiasta, avaa monia solmuja ja helpottaa muiden ihmisten suhtautumista. Tällaisia miettii terveen lapsen äiti, jolla ei kokemusta autistilapsista.
Mikä olisi mielestäsi sopiva keino hämmentävissä tilanteissa "nopeasti viestiä, että lapsi on autistinen"? suoraan kertoa, hän on autisti? viittoa? tai kuiskata jotta muut eivät kuule??? meille kävi kerran niin, että autistinen tyttömme oli todella hyvällä tuulella ja vieras täti tuli iloisesti juttelemman. ihmetteli kun tyttö ei vastannut joten hymyillen sanoin tädille että anteeksi kun tyttömme ei vastaa, hän on autistinen eikä ymmärrä puhetta eikä osaa puhua. tädin ilme muuttui aivan toiseksi ja todella tylysti tokaisi että ei ole mitenkään autisti, kun on noin pirteä ja lähti nopeasti pois. AUTISMI EI TARTU!!!
se on vierasperäinen sana. Ehkä voisi ihan rautalangasta vääntää, että hänellä on sairaus, jonka vuoksi hän käyttäytyy joskus eri tavalla kuin muut... tai jotain muuta tilanteeseen sopivaa. Minua hiukan häiritsee se, että mm. autistilasten tai muuten ns. erityislasten äidit saattavat olla jo lähtökohtaisesti loukkaantuneita siitä mitä heidän lapsestaan ei vielä ole edes sanottu. Eli on piikit terhakasti pystyssä valmiina puolustukseen, vaikka ei olisi edes mitään aihetta puolustautua. Ihmettelijälle ja ymmärtämättömälle tädille ei kannata vastata nasevasti eikä napakasti vaan lempeästi ja rauhallisesti. Tiedän, että se todellakin on voimia kuluttavaa ja rasittavaa mutta jos ihmiset saavat oikeaa tietoa, he voivat alkaa ymmärtää.
minä kerron ihmisille kauniisti, miten asiat on. en piikittele, enkä viisastele, vastaan vain niin kuin metsä huutaa... vaikka olen autistisen lapsen äiti ja joudun lapseni käytöksen hyväksymään, ei minun tarvitse hyväksyä epäasiallista käytöstä TERVEILTÄ AIKUISILTA. Viitaten nyt noihin parkkijuttuihin ym. Jos kerron lapseni olevan autistinen ja joku joka ei koskaan ole minua ennen tavannut kyseenalaistaa kertomani, on se minusta TODELLA TÖRKEÄÄ KÄYTÖSTÄ!!! Kuinka joku voikaan ajatella, että keksisin moisen jutun?
onko sinullakin erityislapsi, vai mistä tiedät kuinka "voimia kuluttavaa ja rasittavaa" jatkuva, sinua ja sinun lastasi tai perhettäsi kohtaan esitetty epätietoisuus, ihmettely ja arvostelu on? mistä tiedät kuinka paljon se kuluttaa sen huolen lisäksi miksi lapseni ei ole kuin muut lapset, saako hän koskaan ystäviä, oppiiko koskaan kertomaan haluaako juoda vettä vai maitoa, pärjääkö hän koskaan elämässä ilman sinua? mistä tiedät, kuinka paljon nämä kaikki, sinun omaan lapseesi kohdistuvat asiat kuluttavat?
ihan aidosti ja rehellisesti, 99,99% olen ystävällinen, puhun ihmisille kauniisti, hymyilen ja yritän ymmärtää etteivät he tiedä (tämä on lapseni ansiota, ilman häntä en olisi tullut tälläiseksi), mutta aina en vain jaksa. en ole superihminen, et varmaan sinäkään?
siltikin, olen onnellinen että minulla on lapseni, toisilla asiat ovat vielä huonommin. he eivät ole ehkä saaneet koskaan lapsia, tai vielä pahempaa, ovat menettäneet lapsensa. siksi olen kuitenkin iloinen siitä, että lapsessani on elämä. rakastan häntä valvasti ja yritän kaikin tavoin tehdä hänen elämästään hyvän. onnekseen hän on vielä niin pieni, ettei ymmärrä olevansa erilainen. mitä sitten kun hän huomaa ihmisten tuijottavan häntä ja kummastelevan hänen käytöstään??? siinäpä sitä hommaa saada lapsesta kasvamaan terveellä itsetunnolla varustettu...
me eroamme siinä, että minä ihmettelen miten minun lapseni oppisi ilmaisemaan itseään edes jotenkin, ja sinä ihmettelet miksi minun 5v istuu rattaissa ja huutaa pää punaisena :D
sinua häiritsee erityislasten äitien hyökkäävä käytös (jota en kyllä itse allekirjoita), mitä jos itse et seuraavalla kerralla mulkoilisi ja ihmettelisi tietämättömänä, vaan hymyilisit kauniisti ja toteasit äidille, että lapsella taitaa olla vain huono päivä ja jatkaisit ostoksia sen pidempään minun lapseni käytöstä murehtimatta :)
Jos ei sitä ole itse kokenut, ei voi ymmärtää. Jotenkin vain ihmetyttää ihmisten empatiakyvyttömyys, sillä kylla suurimalla osalla ihmisistä on kokemusta siitä, kun oman (tavis)lapsen käytös on mallia takapuolesta..
Lapset on erilaisia toiset kokee asioita voimakkaammin ilman sairauksiakin. Tälläinen lapsi saa enemmän raivareita, vaikka miten olisi loistava kasvattaja.
Jos ei sitä ole itse kokenut, ei voi ymmärtää. Jotenkin vain ihmetyttää ihmisten empatiakyvyttömyys, sillä kylla suurimalla osalla ihmisistä on kokemusta siitä, kun oman (tavis)lapsen käytös on mallia takapuolesta..
Lapset on erilaisia toiset kokee asioita voimakkaammin ilman sairauksiakin. Tälläinen lapsi saa enemmän raivareita, vaikka miten olisi loistava kasvattaja.
Silloin kun oman tavislapsen käytös on mallia takapuolesta, mun mielestä on ihan ok, että ympäristökin sen lapselle osoittaa. Meillä on yhteiskunnassa normit, joiden mukaan ihmisten oletetaan käyttäytyvän, ja ilman näkyvää syytä tapahtuva poikkeava käytös aiheuttaa kummastusta, se on ihan luonnollista.
Mulla on jonkin verran ystävillä erityislapsia mm erittäin vaikeasti autistinen, eikä mua haittaa ja hämmennä heidän käytöksensä. Ei haittaa vaikka kaverin lapsi sai monta vuotta AINA kun kohtasimme hillittömiä raivareita ( okei, siinä vaiheessa kun mun lapset alkoi ahdistua tuosta lapsesta ja hänen arvaamattomuudestaan, pidettiin taukoa näkemisessä).
Se mua kyllä häiritsi ihan kunnolla, kun lähipuistossa oli yksi äiti, jonka lapsella oli diagnodoitu ADHD-piirteitä. Hän ajatteli, että kun vaan asiasta vähän kertoo sinne tänne, ei muita haittaa, vaikka hänen " Rasmuksensa" heittelee toisia kivellä päähän jne. Kun sillähän on se ADHD. Mun mielestä ratkaisevaa on siis vanhemman suhtautuminen, varsinkin pienemmän lapsen kohdalla.
Ja ap:n tapauksessa, kyllä se vaan on niin, että oudosti käyttäytyvä lapsi HÄMMENTÄÄ. Tavallista aikuistakin hämmentää, jos joku toinen aikuinen tulee aivan iholle kiinni, tai käyttäytyy todella oudosti, eikä tiedä miksi. En mä tiedä miten oma lapsi pitäisi koulia niin "suvaitsevaiseksi", että hän ei hämmentyisi jos ei oikeasti tiedä mistä on kysymys. Ja se hämmennys voi myös helposti kääntyä peloksi, sellainen joka käyttäytyy kummallisesti ja ennakoimattomasti voi tuntua myös pelottavalta.
Esim. tuo ystäväni vaikeasti autistinen oli nuorempana täysin arvaamaton liikkeissään. JOs eivät omani olisi tienneet mistä on kysymys, olisivat pelänneet ja karsastaneet.
Kaiken kaikkiaan toivon teille vain hyvää, ja pahoittelen noita todella asiattomia kommentteja, joita ulkopuolisilta tulee. Kyllä niitä tulee meidän terveidenkin vanhemmille, mutta sellaista se elämä on.
kaikille lapsille ole kerrottu, että meitä ihmisiä on erilaisia ja yritetty sanoa, että jokainen on arvokas, erilaisuutta pitää hyväksyä ja yrittää ymmärtää.
On silti erittäin normaalia, että vaikkapa 7v lapsi puistossa hämmästyy, pelästyy tms, jos ihan iholle tulee vieras lapsi ja ääntelee oudosti tms. Ei varmasti ensimmäisenä tule mieleen, että otetaanpa tuo mukaan leikkiin.
ettähe eivät osaa suhteuttaa mahd kehitysvaikeuksia käytökseen jos lapsi näyttää normaalilta. Ulkonäkö ei anna heille mitään vinkkejä ja siksi ajatellaan yksioikoisesti, että huonosti kasvatettu lapsi.
Bussissa voi aivan tyynesti todeta, että lapsi ei voi pitämälleen äänelle mitään, joten yritäpä kestää tämä matka ihan tyynesti, itse saan kuunnella sitä joka päivä eikä se minua enää häiritse.
kirjoitus.