G: Mitä tänään ruokana?
Aloitetaanpa taas perinteinen ketju.
Meillä punajuurisosekeittoa (valmiista Pirkka punajuurisosepötköstä), joukossa turkkilaista jugurttia ja päällä murennettua vuohenjuustoa ja basilikaa. Lisäksi tuoretta maalaisleipää ja voita. Yksi maailman parhaista pikaruuista!
Kommentit (21)
Eli lampaan kyljyksiä (vai mitä ne sellaiset pienet, joissa luut, ei karetta kuitenkaan), vielä ovat marinadissa. Lisäksi rosmariiniperunoita.
pinaattilättyjä, itse jätin väliin. Nyt syödään perunaa ja lihapullakastiketta.
poron paahtopaistia, sille joku kastike, naurispyreetä, perunoita, salaattia.
Hei ap, kuullostaa hyvältä! Miten teet tuon keiton? Jatkako vedellä tai jotain?
punajuuripötkön kattilaan ja joukkoon vähän vettä, siis vain sen verran että soseen saa sekoitettua "sosekeittomaiseksi". Sitten tosiaan vain vähän smetanaa/creme fraichea/turkkilaista jugurttia/mitä nyt sattuu olemaan kattilaan ja mausteeksi pippuria. Rakastan vuohenjuustoa, joten sitä murennan yleensä keiton päälle.
Olen tarjonnut tätä alkuruokana _todella_ nirsoille ruokavieraille ja sain ylitsevuotavia kehuja. Eivät uskoneet kun kerroin mistä keitto on tehty :)
Pääruuaksi naudan sisäfilettä punaviinikastikkeella ja uunijuureksia, jälkiruuaksia juustoja.
Hei ap, kuullostaa hyvältä! Miten teet tuon keiton? Jatkako vedellä tai jotain?
punajuuripötkön kattilaan ja joukkoon vähän vettä, siis vain sen verran että soseen saa sekoitettua "sosekeittomaiseksi". Sitten tosiaan vain vähän smetanaa/creme fraichea/turkkilaista jugurttia/mitä nyt sattuu olemaan kattilaan ja mausteeksi pippuria. Rakastan vuohenjuustoa, joten sitä murennan yleensä keiton päälle. Olen tarjonnut tätä alkuruokana _todella_ nirsoille ruokavieraille ja sain ylitsevuotavia kehuja. Eivät uskoneet kun kerroin mistä keitto on tehty :)
Punajuuresta taas en ole koskaan kokeillutkaan tehdä mitään, tuo vaikutta helpolta kokeiltavata. Monihan tykkää yhdistää myös Auraa + punajuurta. Kiitos vinkistä, muuten!
Minäkin olen punajuuri-, vuohenjuusto- ja aurajuustofani :-)
Meillä on tänään poron sisäfilettä, kermakastiketta, papuja ja perunakroketteja. Ja punaviiniä. Lounaaksi syötiin sekalaisia eriä jääkaapin sisällöstä, ja lapset söivät jo iltaruuankin. Saavat jälkiruokaa sitten meidän ruoka-aikaan.
Mäkin rakastan aurajuustoa ja se sopii tuohon myös hyvin. Helppoa ja herkullista :) Ap
lounaalla uuniperunoita, savulohitäytettä ja fetasalaattia.
Äsken syötiin tortillaa, täytteenä broileria, salaattia, auraa yms. Nyt punaviiniä lasissa. :)
laatikkoruoan, jossa on perunaa ja porkkanaa viipaleina, pekonia, broilerinsuikaleita ja herkkkusieniä + kermaa ja juustoraastetta. Tein ison satsin, josta syödään myös huomenna. Lisukkeeksi vielä tomaatti-mozzarellasalaattia + patonkia.
Minä tein aiemmin päivällä tomaattikastikkeen uuniin hautumaan ja nyt mies ja lapset väsäävät tuolla taikinaa. Täytteeksi joko kylmäsavulohta, parsaa ja smetanaa tai pepperonia, artisokkaa ja mozzarellaa. Salaattia kyljessä ja valkkari jääkaapissa jäähtymässä :)
teki kaksi pellillistä pitsaa,pepperonia ja jauhelihaa. Ja kylmä olut kyytipojaksi. Meillä oli vieraita syömässä joten siks noin paljon. Hyvää oli ja jälkkäriks syötiin itetehtyä jätskiä,nekin miehen tekemiä.
lohkoperunoita, linssipihvejä, salaattia ja halloumijuustoa. Jälkiruuaksi leipäjuustoa ja lakkahilloa sekä jäätelöä.
Oli vieraita syömässä.
Toi teriyaki on niin hyvää, tein sen tällä kertaa itse ja nam!
Kulkurin ja Kaunottaren erikoinen eli lihapullaspaghettia lisukkeineen
Lisäksi vihersalaattia ja illalla syödään sitten juustoja.