Kun vanhempasi tulevat kylään teille, onko se sinulle hermolomaa?

Eivät tule edes lasten syntymäpäiville :/

lapsiperheessä

ja sisko hoitaa lapsia

munkaan vanhemmat kyläile meillä - ne tulee olemaan, juodaan kyllä kahvia ja jutellaan mutta ne osallistuu lasten kanssa hoitoon ymv. Ne kuuluu läheisinä meidän perheeseen, ei oo mitään hermolomaa mutta ei stressaavaakaan.



Kun miehen vanhemmat taas saapuu... argh. Istuvat sohvalla ja odottavat palvelua. Lukevat ehkä lapsille kirjoja jos lapset niitä heille ymmärtävät tuoda.

on ihanaa jutella äidin kanssa yms. Toki vieraille pitää miettiä jotain erityishyvää syötävää ja pitää koti siistissä kunnossa, mutta ei erityisen paha nakki. Ja usein käydään jossain ulkona syömässä viikonlopun aikana.

Vanhemmat asuvat lähellä ja kyläillessään ovat vain sen pari tuntia mikä menee ihan seurustellessa.

Hermolomaa saamme kun viemme lapset vanhemmilleni yöksi hoitoon :) Ihanaa, kun isovanhemmat asuvat lähellä.

ja tulevat kutsumatta jopa jouluaattona klo 22

mutta en jaksa isääni vuorokautta pidempään enkä äitiäkään paljon kauempaa. Äitini on kyllä kova touhuamaan, laittaa ruoat, hoitaa lapset, siivoilee yms. (jos me ollaan töissä,) mutta hänellä on niin monta rautaa tulessa aina, että keittiössä on aika kaaos aina. Isäni lukee lapsille, leikkii heidän kanssaan yms.



Mä en vaan jaksa montaa vuorokautta vieraita kotonani. Lapset tykkäävät tietysti kovasti ja heidän takiaan yritän sietää vanhempiani. Isäni käy onneksi aika harvoin, äitini käy muutaman kerran vuodessa. Lapset ovat kyllä muutaman viikon vuodessa vanhemmillani, josta nauttivat kaikki :)



En siis tarkoita valittaa, lapsille tosi hyviä isovanhempia ovat.

Mulla on hermot riekaleina jo parissa tunnissa.



Periaatteessa ne on ihan mukavia ja hyväntahtoisia, mutta kuitenkin niin erilaisia kuin mä, että en jaksa niitä kovin kauaa. Ei siis tarvii passata tai mitään.



Toki heitä kovasti rakastan ja arvostan.

auttoi minua paljon jäätyäni hyvin nuorena leskeksi.



Mutta sitten äitinikin kuoli. Onneksi on paljon rakkaita muistoja.

Asumme tosi kaukana joten kyläilemme 1-2 kertaa vuodessa.



JOs me olemme vanhemmillani tai he meillä, isovanhemmat keskittyvät lastenlapsiin ja leikittävät, auttavat läksyissä jne.



Mies ja minä kokkaamme ja sit äitini siivoaa jäljet - jokainen tekee sitämissä on hyvä :)



Ei mun arki mliten erityisen hermojarepivää ole, joten en vanhempîe kyläilyä hermolomaksi kutsuisi, mutta mukavaa poikkeus tavaliseen arkeen!

Omat vanhempani käyvät kaksi kertaa vuodessa. Se on aina oikein mukavaa ja haluaaisin, että he kävisivät useamminkin. Nykyään eivät edes jää yöksi, vaan ajavat samana päivänä 200 km takaisin kotiinsa. Ei sekään oikeastaan haittaa, kun vaan kävisivtä. Nyt äiti suunnittele ehkä käynri keväällä. En kyllä usko, että toteutuu.



Olisipa isovanhemmat, jotka tulisivat mielellään kylään!

äitini siis. Isä kuollut.

Äitini leikittää lasta ja auttaa kotitöissä. Ja on juttuseuraa.



Välillä vähän tökkii, kun äidillä on aika pitkät stoorit ja hirveästi meuhkattavaa :D Olen oppinut hymähtelemään sopivissa kohdissa.



Isä on kuollut ja miehen vanhemmat käy harvoin eikä juurikaan ole avuksi, joskaan ei vaivaksikaan.

Isäni käy tosin harvemmin kylässä kun on vielä työelämässä mutta eläkkeellä oleva äitini on toivottu vieras. Kahvitellaan, jutellaan ja mummi touhuaa lapsenlapsensa kanssa.

Asuvat tosiella puolella Suomea ja käyvät pari kertaa vuodessa (isä hiukka useamminkin). Hoitavat sujuvasti kotityöt, pihahommat, lapset,kauppareissut... Ite saahan sillä aikaa levätä, lukea kirjoja, käydä ostoksilla, elokuvissa, ravintolassa syömässä yms. mihin normaalisti ei juuri jää aikaa.



Anoppi ja appi taas odottavat käydessään seittemän sortin kahvipöytää ja tuntien seurustelua olohuoneen sohvilla kauniisti istuen.

isä on jotenkin jäyhempi lastenkin kanssa.

Kesällä vanhempani ovat mökillä ja lapseni ovat aina tervetulleita sinne. Veneilevät, käyvät museoissa ja pojat osallistuu vaikkapa halontekoon.

Kalastus on heillä yhteinen juttu.

porukalla ruokaa, äitini siivoilee, kaivaa kukkamaata jne.Mitä nyt satutaan keksimään. Välimatkaa on 900km, joten nähdään 3-4 kertaa vuodessa. Kun ollaan heillä, isäpuoli ottaa muksut ja lähtee pihalle ajelemaan traktorilla, käyvät syöttämässä poroja, ajavat moottorikelkalla tai paistavat makkaraa.

Sohvalla istuvat lähinnä, seurustella pitäisi. Puhuttavaa ei ole kovin paljon, no erkisia asioita joo. Mistään vakavammasta ei voi puhua, se kun ei ole perheessä tapana ja eivät/emme siihen kykyne, mikä ahdistaa minua. Olemme monesta asiasta erimielisä ja hermostun heihin helposti. Sanon helposti liian kovastikin jostain, mistä äiti sitten loukkaantuu. Asiaa ei kuitenkaan mitenkään rakentavasti selvitetä, vaan vaan äiti alkaa lähes nyyhkiä ja saattaa sanoa marttyyrimaisesti jotain tyyliin: "No anteeksi taas, eihän osata tehdä mitään oikein." Sitten toteaa, että pitäisi varmaan lähteä ja menevät.

Ei toimi, enkä osaa tilannetta muuttaakaan. Ahdistaa.

Hoitavat lapsia toisinaan (hoitaisivat useamminkin, kysylevät usein), mikä tietysti hyvä asia.

Miehen vanhemmat asuvat kaukana, eivät käy.

Samoin on appivanhempien kanssa.

Siis ei ne mitään dementikkoja ole mutta erittäin arvaamattomia.