Lue keskustelun säännöt.
Isäpuolen suhtautuminen lapsipuoleen!
07.04.2011 |
Tilanteeni on se, että olen eronnut ex- miehestäni 1,5 vuotta sitten ja 5 v poikamme on viikko viikko systeemillä luonani.
Uusi mieheni on asunut mun ja lapseni kanssa vähän yli 4 kk. Uudella miehelläni ei ole lapsia.
Miten muilla isäpuoli on ottanut lapsipuolen huomioon?
Nykyinen mieheni on ottanut lapseni syliin vain kerran koko aikana! Pörröttää lapseni päätä kyllä väillä, mutta ei muuta läheisyyttä ota. Lapseni on kyllä rakastettava ja hän kyllä halailisi, mutta ilmeisesti vaistoaa, että mieheni ei halua.
Miten muilla?
Kommentit (74)
eivätkä yrittäisi huijata maksajia "perheelleen".
uusperheet mielestäsi yh-isän tai yh-äidin huijausprojekteja?
Ällöttävää touhua kertakaikkiaan. Sitten tulee näitä puoliverisiä "sisaruksia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö teitä edes hävetä? Aika uskomatonta, jos aikuinen ihminen ei ymmärrä hävetä tuollaista elämää.
Eikö teitä edes hävetä? Aika uskomatonta, jos aikuinen ihminen ei ymmärrä hävetä tuollaista elämää.
Jos olet mies niin käy runkulla, toimi hetki pikkukaverisi "yksinhuoltajana". Kyllä se taas siitä.
Kuinka kauan yleensä menee, että heidän välit voisi olla läheisempiä? Mieheni haluaisi tehdä mun kanssa lapsen. Itse en ole siihen valmis, kun mielestäni heidän välit pitäisi olla läheisempiä...
Ap
Paitsi, että nyt jo kaksi yhteistä lasta ja esikoinen viikko-viikkosysteemillä isällään. Suosittelen harkitsemaan tarkkaan ennen lasten hankkimista! Oman mieheni suhtautuminen lapsipuoleensa muuttui sillä seisomalla, kun pikkusisarus syntyi: kylmempään suuntaan.
Ota aikaa, anna perheenjäsenten löytää oma paikkansa perheessä. Ei kannata kiirehtiä liikaa. Meillä on tällä hetkellä miehellä semmoinen asenne kuin "mun lapset" ja "sun lapset". Eli käytännössä olen edelleenkin esikoiseni yksinhuoltaja ja tämän lisäksi hoidan vielä pienempiä lapsia. Mies ei vie minun lasta päiväkotiin, harrastuksiin tms. hän ei suostu rahoittamaan lapseni vaatteita tai ruokia ja suuttuu, jos minä ostan lapselleni jotain hänen läsnäollessaan. Hän ei myöskään vietä perheen yhteistä aikaa minun lapseni ollessa meillä ja perustelee tämän sillä, että haluaa meidän antaa olla keskenämme (itse on illat kavereillaan tms..)
Mielestäni tilanne on lohduttoman surkea. Alussa mieheni oli hyvä minun lastani kohtaan. Vietti paljonkin aikaa hänen kanssaan. En tiedä mistä tämä inho ja vastenmielisyys esikoistani kohtaan on tullut. Siksi kehotankin miettimään ja totuttelemaan kunnolla tähän perhetilanteeseen mikä teillä nyt on.
Eli siis mies joutuu hyväksymään, että naisensa on tehnyt aimemmin lapsen toisen miehen kanssa ja sen lisäksi vielä sen, että tämä ex-mies pääsee vaikuttamaan hänen elämäänsä tämän lapsen avulla. Ja nyt miehen pitäisi sitten rakastaa tai jotain sellaista tätä toisen miehen siittämää lasta? Ihme, jos rakastaa edes sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten kukaan äiti (varsinkaan jos lapset ovat pieniä) edes haluaa elää miehen kanssa joka ei pysty suhtautumaan lapsiin luotevasti ja lämpimästi. Ei mitään symbioosia tai kotileikin leikkimistä tai pakkorakastamista todellakaan pidä odottaa-kyllä se luonteva suhde syntyy ihan muta kautta- mut siis mä en missään nimessä halua jakaa itseäni ihmisen kanssa joka ei osaa suhtautua lämpimästi lapsiini. Ei tarvii ruveta isiksi todellakaan, mutta kyllä sen verran pitää olla sydämen sivistystä kiinnostusta lapsia kohtaan et kaikilla on hyvä ja rakastettu olo. Älkää hyvät naiset uhratko mitään lapsillenne kuuluvaa jollekin äijälle!! Jos se mies ei LISÄÄ hyvää myös lasten elämässä, niin sellaista ei lasten lähelle saa tuoda. Johan ovat joutuneet kokemaan eron yms
mutta paremman puutteessa sellaiseen joutuu joskus valitettavasti hetkeksi tyytymään.
Ajatteles millaiseen älykääpiöön sun miehesi joutuu tyytymään. Vaikka eihän monet miehet siitä niin välitäkään mitä korvien välissä on. Kunhan palvelu jalkovälissä ja kyökissä pelaa.
Vaikka tää olikin varmaan tällaista vitsikästä heittelyä? Useita yksinhuoltajia tuntevana voin sanoa että harvaa ihmisryhmää kohtaan tuntee sellaista hiljaista kunnioitusta- mitä sydämellisiä arjen sankareita! MOni on yksinhuoltaja siksi että kuluttaa voimansa mieluiten siihen että saa lapset hyvin kasvatettua kuin passaamalla/alistumalla/masentumalla jonkun välinpitämättömän ääliön "vaimona". Se on uein itsekunnioituskysymys. MOni yh on ottanut vastuun omasta ja vasrinkin lasten hyvinvoinnista. Ja aika moni "pikkuvaimo" purkaa katkeruuttaan, elämänvalheidensa aihuettamaa turhautumaa, tyytymättömyyttään täällä muita halveksien... Eikä uskalla katsoa tosiasioita silmiin, ottaa vastuuta itsestään ja miettyiä edes mitä elämältään tahtoo muuta kuin olla olemassa sen miehen tai ydinperhekiiltokuvavaikutelman- ja toivottavasti toisten kateuden vuoksi.
Eli siis mies joutuu hyväksymään, että naisensa on tehnyt aimemmin lapsen toisen miehen kanssa ja sen lisäksi vielä sen, että tämä ex-mies pääsee vaikuttamaan hänen elämäänsä tämän lapsen avulla. Ja nyt miehen pitäisi sitten rakastaa tai jotain sellaista tätä toisen miehen siittämää lasta? Ihme, jos rakastaa edes sinua.
Kirjoitat ihan samalla logiikalla kuin sairaalloiseen mustasukkaisuuteen parisuhteessaan taipuvainen ihminen, tiedän ihmistyypin. Ajattele, ihminen voi rakastaa jopa aivan kokonaan vieraan ihmisen lasta kuin omaansa (adoptio). Kaikki miehet eivät vaadi naiseltaan / naiset miehiltään ehdotonta seksuaalista koskemattomuutta ja osa rakastuu jopa yksinhuoltajiin! Kaikki eivät ole mustasukkaisia kumppaninsa menneisyydestä tai ex-puolisoista. t. yh-isää deittaileva nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikki, piti sylissä, halitteli, jutteli, tekivät yhteisiä reissuja kauppaan yms. Nykyään muutama vuosi jälkeenpäin heillä on läheinen suhde ja vilpitön rakkaus.
Niin,minkä ikäisenä lasta vielä kovin sylitellään?
Minulla on kaksi poikaa, molemmilla eri isät. Nyt on uusi mies, avioliitossa, eli minulla on aviomies. Hän ei ole kummankaan poikani isä. Mieheni ei ole pitänyt sylissä, eikä muutenkaan hoitanut saati tehnyt heidän kanssa mitään.
Mitä mieltä tästä olette? Lapseni hän hyväksyy silti täysin. Rakastaa minuakin ehdoitta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin,minkä ikäisenä lasta vielä kovin sylitellään?
Minulla on kaksi poikaa, molemmilla eri isät. Nyt on uusi mies, avioliitossa, eli minulla on aviomies. Hän ei ole kummankaan poikani isä. Mieheni ei ole pitänyt sylissä, eikä muutenkaan hoitanut saati tehnyt heidän kanssa mitään.
Mitä mieltä tästä olette? Lapseni hän hyväksyy silti täysin. Rakastaa minuakin ehdoitta.
Korjaan,että minusta lasta tulee rakastaa silti,vaikka oma ei olekaan, ja saa pitää kuinm omana. Sitä haluaisin myös itsekin. Koska lapset on aina tärkeitä...Minun luona poikani käyvät säännöllisesti pari kertaa kuussa,mutta asuvat isänsä luona. Ei meillä. Otettu aiemmin jo minulta huostaan.
Olen toista kertaa naimisissa, mutta lapsia minulla on vain nykyisen mieheni kanssa. Luojan kiitos. Lähipiirinkin elämää seuratessani en voi välttyä ajattelemasta, että onpas mun elämä helppoa. Ihanaa.
tätä tää taas on..on eksiä, tulevia eksiä ja...ja eksien eksiä...ja mukeloita joka suhteeseen. Voi tsiisus!
Ja sitten joku vielä kehtaa sanoa, että uusepreheet on ihan yhtä hyviä kuin ydinperheet... jep jep...
Ja joo joo, totta kai hyvä uusperhe on parempi kuin todella huono ydinperhe, mutta noin lähtökohtaisesti uusperheet on ihan perseestä. Johan sen näistä kommenteista näkee.
Mä en ymmärrä miksi yksinhuoltaja seurustelee. Olen yh ja olen pärjännyt mainiosti ilman suhdetta ja jopa vuosia ilman seksiä. Naapurissa on yh-isä jolla kumppanit vaihtuu ainakin pari kertaa vuodessa. Tulen surulliseksi lasten puolesta kun seuraan sen pakkomielteistä tarvetta olla jonkun kanssa. Luostarielämää vastaava yksinäisyys on lapselle se paras palvelus jonka yh voi tehdä. Olen aivan tosissani. Olen näitä uusperhe- / yms. tyyppejä ja vastuuttomia etä-isiä riittävästi seurannut sivusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapsellani ollut isäpuoli 3 vuotiaasta lähtien, biologista isää ei ole. Isäpuoli hoitaa yleensä aina lapsen kanssa iltapuuhastelut (iltapala, hampaat,nukkumaan). On tarkempi aikatauluista kuin minä ja jaksaa paremmin illalla. Ei kuitenkaan syliin ota, joskus lapsi kömpii kainaloonsa kun katsoo telkkaria. Harvoin sanoo isäpuoli lasta rakastavansa.Lapsi sanoo rakastavansa pari kertaa kuukaudessa. En näe tätä pahana vaan ihan normaalina. Ehkä miesten maailmaan ei kuulu jatkuva pussailu jne. Se on naisten tehtävä.
Minä synnyin sitten hiukan myöhemmin. Isäni on kyllä taatusti rakastanut veljeäni, itse asiassa hän on joskus vitsaillutkin, että siihen naperoon hän taisi ensisijaisesti hullaantua. Minulle kerrottiin asiasta vasta kouluikäisenä, enkä tosiaan sitä ennen, enkä sen jälkeenkään huomannut mitään eroa meidän lasten kohtelussa. Tässä vaiheessa veljeni isä oli vielä kuvioissa, myöhemmin ei niinkään (ei isästäni johtuvista syistä, tulivat toimeen keskenään).
Nyttemmin isäni on myös adoptoinut veljeni, jotta myös hän saisi aikanaan osansa perinnöstä. Tämä on tietysti minulle ok, koska veljeni on nimenomaan veljeni, ei velipuoli.
Eli kyllä sitä "vierastakin" lasta voi rakastaa. Toisilla vaan tuntuu olevan suurempi sydän kuin toisilla.
Itse kyllä sylittelen ja olen hellä myös ystävieni lapsille, jotenkin vaan ajattelen että lapsia kuuluu helliä :) Ihmiset ovat tietysti erilaisia, ja voi olla että ap:nkin mies lämpenee hiljalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
isäpuolen ja äitipuolen kuuluu nimenomaan ryhtyä "leikkimään" isää ja äitiä. Siis jos ollaan saman katon alla. Etälapset on asia erikseen, niiden kanssa homma on vaikea saada toimimaan eikä sillä ole niin väliäkään, kun käyvät vain joka toinen viikonloppu tai jotain sellaista.
Mutta siis jos asutaan perheenä, niin sitten myös toimitaan perheenä. Muuten juttu on just tuollaista kuin joku surullisesti kirjoitti, että omia lapsia hoidetaan ja niitä toisen ei edes viedä päiväkotiin. Eihän niin voi elää!
Pitää siis ottaa se vanhemman rooli siinä perheessä. Siihen kuuluu, että kaikkia lapsia kohdellaan samalla tavalla. Tunteet tulee sitten vähitellen, vuosien mittaan, kun on yhdessä eletty ja koettu kaikenlaista.
Mitä tulee yh:n seurusteluun, niin siihen on jokaisella oikeus. Minä itse yh:na ollessani ajattelin, että en ketään ota tai jos otan, niin sen pitää olla heti vakavissaan. Ei ole tilaa, aikaa eikä sydäntä sellaiseen, että treffaillaan ja katsellaan ja pidetään kädestä kiinni vuosikausia tietämättä, aiotaanko siihen hommaan sitoutua vai ei.
Lähiäitipuoli ja äiti olen siis tätä nykyä itsekin.
jos erosta on vasta 1,5 vuotta ja olette asuneet jo 4kk yhdessä. Huh.
jos erosta on vasta 1,5 vuotta ja olette asuneet jo 4kk yhdessä. Huh.
ei elämää voi minkään malliaikataulun mukaan elää.
kun äitini meni uudelleen naimisiin. Isäpuoleni ei millään tavalla huomioinut minua koskaan. Olin näkymätön sekä hänelle että äidilleni joka hyväksyi tilanteen. Olin 10 v kun sain velipuolen. Sen jälkeen minua ei ollut edes olemassa. Minulle ei puhuttu, olin ja menin ja tulin miten halusin. Vihasin ja vihaan isäpuoltani edelleen. Hän on vaikuttanut ja vaikeuttanut kaikkia miessuhteitani koko elämäni. Oma biol.isäni ei koskaan pitänyt minuun yhteyttä.
En koskaan ikinä milloinkaan ota isäpuolta lapsilleni, jos tästä liitosta ero tulee. Koskaan ei kukaan äijä tule meille asumaan ja dissaamaan lapsiani.
kun äitini meni uudelleen naimisiin. Isäpuoleni ei millään tavalla huomioinut minua koskaan. Olin näkymätön sekä hänelle että äidilleni joka hyväksyi tilanteen. Olin 10 v kun sain velipuolen. Sen jälkeen minua ei ollut edes olemassa. Minulle ei puhuttu, olin ja menin ja tulin miten halusin. Vihasin ja vihaan isäpuoltani edelleen. Hän on vaikuttanut ja vaikeuttanut kaikkia miessuhteitani koko elämäni. Oma biol.isäni ei koskaan pitänyt minuun yhteyttä. En koskaan ikinä milloinkaan ota isäpuolta lapsilleni, jos tästä liitosta ero tulee. Koskaan ei kukaan äijä tule meille asumaan ja dissaamaan lapsiani.
..tuollainen käytös saman katon alla asuvalta aikuiselta on erittäin tuhoisaa lapselle. Eihän lapsi voi käsittää, miksi "isä" ei tykkää minusta.
Ap:n tapauksessa ei ihan tuosta ollut onneksi kyse. Kuitenkin sanoisin, että jos saman katon alla asutaan, niin kyllä niitä lapsen hyväksyviä tunteita sekä läheisyyttä on PAKKO kyetä osoittamaan lapselle. Ei ole pakko koko sydämestään heti rakasta, mutta lapselle pitää monin tavoin kyetä osoittamaan, että hän on hyväksytty, ja siihen kuuluu myös fyysinen läheisyys. Etenkin kun kyse on pienistä lapsista.
JOS tähän ei aikuinen isä- tai äitipuoli kykene, on biovanhemman mietittävä tarkkaan, onko lapsen edun mukaista asua saman katon alla.
kun äitini meni uudelleen naimisiin. Isäpuoleni ei millään tavalla huomioinut minua koskaan. Olin näkymätön sekä hänelle että äidilleni joka hyväksyi tilanteen. Olin 10 v kun sain velipuolen. Sen jälkeen minua ei ollut edes olemassa. Minulle ei puhuttu, olin ja menin ja tulin miten halusin. Vihasin ja vihaan isäpuoltani edelleen. Hän on vaikuttanut ja vaikeuttanut kaikkia miessuhteitani koko elämäni. Oma biol.isäni ei koskaan pitänyt minuun yhteyttä.
En koskaan ikinä milloinkaan ota isäpuolta lapsilleni, jos tästä liitosta ero tulee. Koskaan ei kukaan äijä tule meille asumaan ja dissaamaan lapsiani.
Sinulla on oikea asenne. Lapsen etu ensin. Olet joutunut kokemaan kauheita. Minulla oli lapsuudessa ystävä, joka oli samanlaisesta perheestä kuin kerroit tilanteesi. Ystävä oli meillä usein kylässä ja minun vanhempani hellivät ja huolehtivat hänestä usein kuin omastaan. He näkivät läpi tilanteen, että lapsella oli paha olla kotonaan, jossa oli isäpuoli.
En itse hyväksy näitä erotaan ja mennään ja tullaan elämäntapaa. Sen hyväksyn, jos leski avioituu uudelleen. Se on myös elämänkatsomukseni mukaista.
Ällöttävää touhua kertakaikkiaan. Sitten tulee näitä puoliverisiä "sisaruksia".