Opettaja, miten sait viran?
Oliko sinulla paljon työkokemusta takana?
Olitko ollut samassa koulussa sijaisena tai tuntiopettajana?
Tunsitko rehtorin ennestään?
Kerro myös, oletko töissä pikkupaikkakunnalla vai isossa kaupungissa.
Kommentit (30)
5 vuotta pätkää samassa talossa. Tampere. Esimies vihjaili että OAJ:n lakimiehet on kohta perässä jos ei vakinaista. Päteviä hakijoita sillä kierroksella oli 120.
Ehkä tässä voisi kysyä, onko kukaan saanut virkaa viimeisen viiden vuoden aikana. En usko koskaan saavani virkaa, mitään haettavaakaan ei ole ollut moneen vuoteen.
Viime viikolla sain kuulla että vihdoin oon saanut vakiviran. yli 9 vuotta pelkkää pätkää ja ilman kesäloman palkkaa! pohdin jo alan vaihtoa mutta nyt on niin ku lottovoitto olisi napsahtanut.
Valmistuin 2013 pääaineena englanti. Siitå lähtien olen tehnyt eri pituisia sijaisuuksia, useimmat koko lukuvuoden, välillä mukana jopa kesäajan palkka. Peruskoulussa nämä. Yhdessä välissä olin kevään opiskelemaaaa kun tein pohjoismaisten kielten aineopinnot loppuun, jotta sain myös ruotsiopen pätevyyden. Joka kevät virkahakua, muutaman kerran valinnassa minut on ohittanut joku muu, vaikka olen ollut talon sisällä. Nyt toista vuotta virassa, laajensin hakua isojen kaupunkien ulkopuolelle, niin heti napsahti virka vaikka en tuntenut rehtoria tai koulua ennestään.
Tsemppiä, ap!
Hain pikkupaikkakunnalle, vuosi 2007, 12 hakijaa ja 2 virkaa. Ei ollut mitään suhteita tuonne enkä ollut siellä töissä aiemmin.
Olin opiskeluaikoinani tehnyt sijaisuuksia kyseisellä paikkakunnalla, tosin en nykyisessä koulussani. Valmistumisen jälkeen olin pari vuotta sijaisena muualla, sitten sain nykyisen viran haastattelun jälkeen. En tuntenut koulun silloista rehtoria ennestään, ja lopullisen valinnan teki opetuslautakunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaa. Olen englannin opettaja ja pääsin nyt opiskelemaan luokanopettajan monimuotoiset. Olen tehnyt sijaisuuksia myös alakouluissa ja sen myötä olen todennut, että haluaisin ennemmin toimia luokan- kuin aineenopettajana.
Olen todella innostunut ja opiskelen samalla myös alkuopettajan sivuaineopinnot. Lisäksi Turun ja Helsingin yliopistot järjestää ilmaisia matematiikan opettamiseen liittyviä koulutuskokonaisuuksia verkossa, suoritan myös niitä. Uskon, että töitä löytyy, kun on useampia vahvuusalueita.
Hienoa, että sinulta uskoa vielä löytyy. Itse olen tehnyt pätkää ja silppua 15 vuotta. Nyt viimein ymmärsin, että mitään pysyvämpää en tule saamaan ja vaihdoin alaa kokonaan, hyvin työllistävälle alalle.
T: Aineenopettaja
Mille alalle vaihdat? Olen aika pitkälti samanlaisessa tilanteessa: 14 vuotta tulee tänä vuonna kuluneeksi valmistumisesta, mutta en ole pätkien takia saanut vielä ensimmäistäkään kokemuslisää. Vain yksi kesäkeskeytys on ollut palkallinen, eikä toista ole nytkään tulossa. Töitä olen tehnyt sekä lähellä että kaukana asuinpaikastani, Suomen suurimmista kaupungeista alle 10 000 asukkaan kuntiin. Työn perässä muuttaminen ei todellakaan ole ollut sen arvoista, vaan se on sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti käynyt erittäin kalliiksi. Kaduttaa, etten valinnut yliopistossa muita kuin opettamiseen liittyviä sivuaineita.
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö kuulua puolueeseen?
no ei, eikä ees kirkkoon. suhteet auttaa ja se että tekee rehtoriin vaikutuksen
Täällä linnunkodossa oli helppoa.
Reksi tiesi mitä halusi, ja mä annoin.