Kuinka reipas olit loppuraskaudesta?

kävin töissä loppuun asti ennen äp-alkua, tosi minulla oli kolemn vko:n kesäloma ennen sitä. koulussa kävin laskettuun aikaan asti ja kävin iltaisin lyhyillä kävelyillä. virtaa oli enemmän loppuraskaudessa kuin alussa, sillon en jaksanut mitään! töissäkin olo oli raskasta :D



mutta, mulla oli ensimmäinen, eikä ollut vanhempaa lasta hoidettavana. ja muutenkin raskaus mennyt hyvin, eikä järin suuri vatsakaan ollut.

mm. pyöräilin pitkiäkin matkoja ihan loppuun asti. Synnärillekin olisin halunnut kävellä (matkaa 3km). Toisen kanssa treenasin loppuun asti salilla (toki mukautetulla ohjelmalla) ja uin paljon ja kävelin rattaiden kanssa joka paikkaan, loppuun asti.



Nyt kolmannen kanssa trenaaminen on jäänyt vähemmälle, koska opiskeluja on nyt niin paljon. Mutta ihan normaalisti olen kyennyt toimimaan, alkuraskauksissa on ollut se jumalaton väsymys, mutta päikkäireiden vuoksi (nukahtanut pystyyn pikkukakkosen aikaan) oon jaksanut kuitenkin.



Mitä muuta sun pitäis jaksaa? Mä oon aina ollut aikamoinen duracell-pupu, joten mulle treenaaminen ja lasten kanssa ulkoilu ja liikkuminen on itsestäänselvyyksiä. Joillekin se taas ei ole yhtään tärkeää. Teet sen, minkä pystyt ja minkä koet itsellesi tärkeäksi.

ja olen ollut oikein tarmokas nuo viimeisesti viikot! Kolmosta odottaessa se aina oli erityisen ihanaa, kun sai olla kahden vanhemman kanssa kotona, tehdä pyöräretkiä (kaksivuotias kyydissä istuimessa), leikkiä, ulkoilla, laittaa kasvimaata jne. Mutta mulla olikin se, että kukaan ei valvottanut ja sain öisin nukuttua tosi hyvin. Se vaikuttaa ihan hirveän paljon!



Nyt odotan neljättä ja laskettu aika on ihanasti kesällä. Saan nauttia taas pitkästä lomasta lasten kanssa (mies töissä) ennen vauvan syntymää. Oikein innolla suunnittelen ja odotan mitä kaikkea teemme ja missä käymme :-)

Ja olin loppuajan ihan reipas. Tosin silloin oli valoisa ja aurinkoinen alkukesä eli kyllä toi sääkin voi hiukan vaikuttaa. Eikä ollut isompaa lasta hoidettavana, vaan sai keskittyä itseensä ja tehdä kävelylenkkejä, haahuilla kaupoilla vauvanvaateostoksilla jne.



Alkuraskaudesta ei ollut pahoinvointia, mutta aivan järkyttävä väsymys!



Koko raskausaikana olin yhden vajaan viikon pois töistä, kun olin flunssassa eli raskaus sujui todella ongelmitta.

Mutta tekihän sitä kaikenlaista, kävelyitä isomman kanssa ja sensellaista. Pakko kun oli, mutta melkoista kärvistelyä kaikki oli. Viimeksi muistan itkeneeni väsymystä raskaana ollessa, vaikka nytkin nukun todella huonosti.

Toista lasta odottaessani pelasin sulkapalloakin vielä viimeisillä viikoilla ja istuin opiekelemassa 3 päivää ennen synnytystä.



Viimeisin raskaus sen sijaan käynnistettiin jo 36+6, kun edes elimistö ei enää jaksanut. Olin ollut saikullakin jo 16 viikkoa.

eikä enää ikinä! Joka kerta viimeinen kuukausi on ollut ihan helvettiä ja joka kerran mennyt vaan pahemmaksi...



Nukuin ehkä 3-4 tuntia yössä ja heräilin ihan jatkuvasti. Lonkat puutui, selkään sattui, närästi tai sit ihan vaan vauva mylläsi.



Suonikohjut oliva KIPEÄT, aamuisin pystyi hädin tuskin kävelemään, vaikka oli kalliit ja hyvät tukisukat jalassa ja laitoin ne ennen ylösnousua jalkaan.



Kaksi kertaa issias on heittänyt toisen jalan ihan tunnottomaksi + antanut sähköiskumaisia kipuja kankusta nilkkaan asti. Eka kerralla toinen jalka halvaantui kolmeksi viikoksi polvesta alaspäin.



Vauva on joka kerralla laskeutunut niin aikaisin, että loppuajasta alapää on tuntunut siltä, että jalkovälissä on vähintään meloni ja alapään suonikohjut ja liitoskivut on pitäneet viimeistään huolta siitä, että kävely korttelin ympäri on ollut täyttä tuskaa joka askeleella...



Närästys on sit ollut toisen pään vaivana. Olisin voinut syöstä tulta, eikä mikään lääke siihen auttanut, kun veden juominenkin närästi...



Kolmannessa raskaudessa myös supisteli kipeästi viimeiset kolme viikkoa, vaikka mitään ei tapahtunutkaan. Neljä kertaa oltiin jo lähtökuopissa, kun supisteli säännöllisesti ja tosi kipeesti 4-5 tuntia putkeen, mut sit ne aina vaan loppui kesken...



Et joo, tosi energinen ja notkee ku norsunpoikanen NOT!!



Ei-enää-koskaan *puistatus*



Mut hei, ei oo ollut raskausmyrkytyksiä tai hepatoosia ja lapsetkin viihtyneet masussa vähintään laskettuun aikaan tai vähän yli... jei...

raskauden alusta loppuun. Pystyin toimimaan ja olemaan täysin normaalisti.



Kolmannesta iski toksoplasmoosi tartunta ja se lääkistys aiheutti hirveät pahoinvoinnit ja viimeset kaks kuukautta olin tosi kipeä vauvan ison koon takia. Kaikki liikkuminen oli tuskaa.



Neljännestä kärsin alkuraskauden hirveää pahoinvointia. Aivan tärisin ja vapisin niiden aaltojen kourissa. Kuudennen kuukauden jälkeen alkoi supistelut ja kohdusuu valmistautua synnytykseen. Jatkuvat supistelut alkoi. Sitten aloin olla taas niin kipeä, että joka askel oli vaikea. Yöllä oli helvetilliset jalkasäryt. Ristiselkää poltteli ja olin ihan loppu puhki ja poikki. Itkinkin tosi paljon, kun en voinut ees nukkua. Sairaalaan olisivat ottaneet kaheks viimmeseks kuukaudeks makaamaan, mutta halusin olla kotona.Pystyin sielläkin makoilemaan.



Ilman näitä kahta viimestä raskautta ihmettelisin, että miks joku valittaa, että raskausaikana ollaan muka sairaita.

Erityisesti kasille; nauroin täällä vedet silmissä, koskapa mulla on melkein kaikki noi vaivat mitä itselläsikin, ja olo on tosiaan kuin norsunpoikasella tai vammautuneella muumilla..;)



Mä kyllä koen, että olon jotenkin pitäisi olla parempi, koska esikoiselta jaksoin todella hyvin, ja ne pari viikkoa yliaikaista odotusta oli suorstaan hienoa aikaa. Näin ne raskaudet on erilaisia!



ap.

nukuin ihan käsittämättömiä määriä ja silti väsytti koko ajan. Se helpotti ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ja sitten olin elämäni vedossa.



Mulla meni raskaus kaksi viikkoa yli ja siinä odotellessa tein täydellisen huushollin siivouksen, pesin ikkunat, puunasin joka kaapin nurkan, leivoin pakastimen täyteen jne.



Mulla ajoittui töistä pois jääminen niin, että olin ensin kuukauden kesälomalla ja sitten alkoi äitiysloma ja kun vielä meni niin paljon ohi la:n, ehdin totisesti touhuta vaikka mitä!

sen jälkeen tein kotona loppuja muuttohommia, hoidin esikoista. Synnytys käynnistyi rv 40+0 kun olin pelaamassa esikoisen kanssa jalkapalloa. En ole koskaan tajunnut loppuraskauden raihnaisuutta, mulla se väsymys oli ja meni siinä raskauden puolivälissä. Tosin en myöskään ollut ylipainoinen enkä turpea, liekö asialla sitten tekemistä jaksamisen kanssa.

Ekasta olin petipotilaana selkäkipujen takia monta viikkoa, en päässyt ilman apua sängystä ylös.



Neljättä kun odotettiin, pesin lattioita ja kävin pitkillä kävelylenkeillä, leivoin ja hoidin kolmea lasta ihan normaalisti.

Ainut haitta oli etten pystynyt auttamaan pyörälläajon opettelussa pitämällä kumartuneena tarakasta kiinni kun pieni harjoitteli.



Älä ap soimaa itseäsi siitä ettet jaksa. Kroppasi kerää voimia selvitäkseen synnytyksestä. Kukaan ei kuole siihen että otat vähän rauhallisemmin.

Navetoin ja liikuin normaaliin tapaan melkeinpä.

Nyt on kolmas tulossa, ei edes ole rv30 täynnä kun on alkanut liitoskivut, närästykset ja suonenvedot. Voi hitto jos meno on samanlaista loppuun saakka.

ja loppuun saakka riitti virtaa ja energiaa.



Toisessa taas olin henkisesti tosi väsynyt, ja öisinkin heräilin, kun lonkkakipu oli aika kova. Varsinaisesti muuten se ei vaikeuttanut elämää, lepotilassa se kipu vaan oli aika sietämätön. Muistan olleeni todella väsynyt, ja esikoinen ei nukkunut useinkaan päiväunia, joten makailin lattioilla ja yritin sieltä käsin leikkiä hänen kanssaan...



Töissä olin ihan normaalisti äitiysloman alkuun asti ja vaikka toinen meni yliaikaiseksi, ei vaikeuttanut elämistä muuten kuin että kovasti väsytti ja öisin sattui lonkkaan. Silti olin aika väsynyt raskauteen.