Kilpirauhasen ultrasta - kahden vaiheilla
Minulla on ajoittain kilpiraunen / kilpirauhasen kohta tosi kipeä tai kipeä ainoastaan niellessä. Tuntuu usein, niinkuin omenan pala olisi jumittunut kurkkuun. Tätä voi kestää parista päivästä pariin viikkoon.
Jo aiemmin on ollut epämääräistä oiretta, kuten ripulia, tärinää jne. Olen käynyt kolmasti verikokeessa, mutta verikokeen aikaan kilpirauhanen ei valitettavasti ole enää oireillut. Sen verran aikaa mennyt lääkäriajan ja labra-ajan saantiin. Arvot on siis olleet normaalissa, 0.7-0.9 (raja-arvot 0.45-4.5, liikatoiminta siis alle 0.45).
Nyt taas on niellessä ollut kipua kuluneella viikolla sekä epämiellyttävää tunnetta, sain ajan ultraan ensi viikolle. Jäin kuitenkin miettimään, että jos rauhanen ei ole kipeä (joskus kipeänä tuntuu myös hieman suurentuneelta), niin onko ultrasta silloin mitään hyötyä vai pitäisikö sitä lykätä sinne kunnes rauhanen taas on kipeä? Toisaalta, hankala saada aikaa niin nopeasti. Tuntuu vaan niin turhalta kun jotain on selvästi pielessä ajoittain, mutta ikinä en ole sattunut verikokeisiin tai muihin kokeisiin sopivaan aikaan.
Kommentit (23)
voi johtua pelkästä pahasta närästyksestäkin (refluksi). Mulla oli raskauden aikana ja sen jälkeen ihan kamalia kurkkukipuja ja niellessä tuntui jättimäinen pala. Kun tulehdus vauvan myötä laantui niin johan hävisi palakin. Näin off topic vaan.
Ei närästä ollenkaan, raskaanaollessa kylläkin.
Olen hoikka, mutta viime kuussa tippui 4 kiloa tuosta vain ilman laihista.
Syyksi löytyi vuotta myöhemmin kilpparin vajaatoiminta. Minäkään en pysty pitämään mitään kauluspuseroita, avoin pitää olla.