Olen just sellainen 1 lapsen äiti, joita täällä arvostellaan

Toki itsessänikin on varmaan muutamien mielestä vikaa. Joidenkin mielestä olen ilmeisesti "suorittanut" äitiyttäni, kun olen esim. kokenut kestovaipat mukavimmaksi vaihtoehdoksi, imettänyt ihan laiskuuttani pitkään ja innostunut tekemään soseita itse, kun sain perunaa ja porkkanaa äitini kasvimaalta. Voi mikä mahdoton suorittajaäiti olenkaan! Kamalaa. Kannoin jopa lasta liinassa/kantorepussa, kun oli niin paljon sohjoa, ettei rattaiden kanssa päässyt eteenpäin.

.

Nämä ovat nykyään ihan tavallisia asioita, joista ei ole mitää tarvetta mainita erikseen tyylilläsi "Nämä ovat minulle ihan tavallisia aisioita, mutta teille muille purkkiruoka-kertisvaippaäideille hörhöilyä!"

t. ope myös, jonka mielestä 1-2 (jopa3) sisarusta on parasta, mitä voi lapselle antaa. Itse tosin aion tyytyä kahteen, en jaksaisi enää hoitaa kolmatta...

miten kestovaippailu, soseiden tekeminen ja kantoliinassa kantaminen littyy mitenkään asiaan, josta ap aloitti juttunsa...? En nyt oikein ymmärrä. :D

Vaikka mainitsemansa asiat eivät ole mitenkään erikoisia.

Omalla kohdallani kestovaipat liittyvät lapsilukuun, koska olen niin laiska ja mukavuudenhaluinen, etten toisen lapsen kohdalla enää jaksanut vaippojen jatkuvaa pesua, joten huonosta omastatunnosta huolimatta käytämme kakkosella vain (Muumi)kertiksiä.

Vähän aikaa sitten vielä vauvakuume kakkosta kohtaan vaivasi. Olin silti jostain syystä aika ahdistunut. Sitten aloin ihan tosissaan miettiä, että kuinka paljon siitä kuumeesta on

1. yhteiskunnan, ystävien ja sukulaisten luomaa painetta

2. omia ajatuksia siitä, millainen ideaaliperheen ja parisuhteen pitäisi olla ja

3. halua olla vielä vähän aikaa poissa työelämästä

Totesin, että nämä kolme ovatkin loppujen lopuksi tärkeämpiä asioita ajatuksissani, kuin se toinen lapsi. Kun kuorin nuo ulkoiset tekijät pois, jäljelle ei jäänytkään enää vauvakuumetta.

Huomasin, että yksi taitaa minun osaltani sittenkin riittää. Onneksi mieskin oli valmis kääntämään kelkkansa ja nyt olemme onnellinen kolmihenkinen perhe eikä toista lasta varmaan tule.

En väitä, että tämä olisi yleispätevä totuus, mutta itselle tuli ihan rehellisesti tosi vapautunut ja onnellinen olo, kun sain päätöksen tehtyä.

Pitipä avautua :)

sinulla! Aina kannattaa miettiä oman elämän ratkaisuja tehdessään, että miten paljon niihin oikeasti vaikuttaa esim. yhteiskunnan, sukulaisten ja ystävien aiheuttamat paineet ja niiden pohjalta syntynyt ajatus ihanteellisesta elämästä.

Itse olen joutunut käymään läpi tämä seuraavissa asioissa: lasten lukumäärä, parisuhteen muoto, työelämä ja asumismuoto.

Mutta sen jälkeen kun olen nämä käynyt läpi, on ollut todella huojentunut olo.

t. onnellinen yhden lapsen äiti

Olen ehdottomasti sitä vastaan että jos itse haluaa yhden lapsen niin pitää tehdä kaveria sille ensimmäiselle.

Ei se toinen lapsi ole mikään kaveri. Hänet pitäisi haluta ihan omana itsenään eikä oletuksena siitä että sisaruksista tulee hyvät ystävät, koska näin ei monissakaan tapauksissa ole.

Meille 1 lapsi on hyvä. Jaksan hänen kanssaan, rahat riittää ja voin tarjota sellaista mitä en voisi jos lapsia olisi monta. Aikani riittää ja tiedän että hoidan lapsen hyvin.

Kumma kyllä, vastoin yleistä uskomusta, ainokaiset lapset ei ole hommoteltuja nirppanokkia jotka eivät osaa jakaa lelujaan. Enenmmän niitä löytyy niistä lapsista jotka koko lapsuuden on saanut taistella paikastaan sisarusparvessa.

Tämä ihan lasten parissa paljon työskennelleen huomio.

täysin samaa mieltä kanssasi! Ainoa lapsi tietää, että saa joka tapauksessa. Esimerkiksi oma poikani ei ole koskaan ollut kade siitä, että ostan hänen serkkutytölleen kauniita mekkoja.

samoilla linjoilla.....Olen myös nähnyt, että kun perheessä on vaikka se 4 lasta niin homma ns. "leviää käsiin." Niin se vain MONEN kohdalla on, en sano, että tämä on sääntö. Omasta tuttavapiiristäni voin sanoa läheisen kokemuksen kautta tämän.

Itselläni on 2 lasta, tiedän tasan missä mennään ja hyvä niin. Ikäeroa heillä on alta kymmenen vuotta. Tämäkin oli hyvä juttu. Vauvakuume vaivaa nyt, mutta realiteetteja haetaan rationaalisesta ajattelusta. Vauva on ihana, vauva-aika hyvin lyhyt. Pian vauva on taapero ja aika kortilla. Haluan olla PALJON lapsieni kanssa päivittäin ja esikoisella on jo pitkiä koulupäiviä; jo ne syö yhteistä aikaa, luonnollisestikin. Toinen on parivuotias, jonka kanssa on toisinaan kädet täynnä. Ei, niin ihana kuin vauva olisikin, en enempää lapsia halua.

Eka raskaus ja kaksoset, eli lapseni eivät siis tule saamaan tarpeeksi huomiota ja ovat tulevia kouluhäiriköitä????

Meillä on perheessä isä ja äiti ja molemmat antavat huomiota lapsille. Ja sitä he tulevat aina saamaankin, vaikka sisaruksiakin saavat ainakin yhden jos onni käy.

Eiköhän ne lasten häiriökäyttäymiset johdu jostain muusta, kuin siitä, että perheessä on monta lasta. Toki eihän niitä esikoisia saa unohtaa uuden lapsen syntyessä.

miten selvitä arjesta kun ei ole muita lapsia pakottamassa selviämään? Tiedän että vähän hullu kysymys, mutta en voi sille mitään että mietin sitä aika ajoin. Ja mitä vauvakuumeeseen tulee, niin mä luulen että sitä ei enää tule silloin kun tuntee että enää ei ole halua tai kapasiteettia hoitaa lisää. Mulla näin kävi kolmannen jälkeen. Nyt on periaatteessa se aika kun pitäisi "kuumeilla", mutta sitä ei kyllä ole ilmassa yhtään. Myönnän kyllä sen, että 6v esikoisemme joutuu olemaan osassa asioita omatoimisempi kuin samanikäinen ainoa lapsi, mutta en pidä sitä pelkästään huonona juttuna, ja toisaalta se ilo katsoa kuinka sisarukset leikkii keskenään on ihan huikeaa. Mutta joskus toki mietin, että olisipa helppoa jos olisi vain 1 lapsi. Joskin omalla kohdallani se olisi väärä päätös.

HaHahHAahHHAhahaaha!! älä tule suurperheitä arvostelemaan sen perusteella että itse olet niin yksinkertainen ja avuton että pärjäät just ja just yhden lapsen kanssa!

minulla on kolme lasta ylä-asteella,todella hyvin arvosanoin mennyt tähän mennessä.käytämme paljon aikaa yhdessä opiskeluun aina kun lapsi tarvitsee ja toinen vanhempi hoitaa sillä aikaa meidän 2,5v kaksosia.

semmonen äiti joka kokee ettei kerkeä keskittymään kuin yhteen lapseen,tekee varmaan yksinään paljon kaikenlaista. minä elän lapsieni tarpeiden mukaan 100% niin kauan kuin tarve vaatii,ainakin siis 18 ikävuoteensa asti. enkä tarkota että lihavana ja hikisenä kuljen verkkarit jalassa lähikauppaan. kerkeän käydä salilla ja pitää huolta itsestänikin vaikka lapseni ovatkin kaikkeni.

Just nuo ostarilla roikkuvat nuoret ovat pahinta mitä tiedän. Heidän kanssaan ei ole tosiaankaan kukaan ehtinyt kotona olla ja tehdä mitään, tai ohjata heitä hyviin harrastuksiin. Siellä sitten tupakoidaan, kiroillaan ja syljeskellään kaupan pihalla. Yöks!

Miksi nuo nuoret eivät voi olla kotonaan, kaverillaan tai harrastusten parissa? Ai niin, kotona hyysätään vaan niitä pikkusisaruksia, näin kärjistäen sanottuna.

ap

Edes perheen 15v ei ole koskaan notkunut kaupungilla, lapset ovat luokkansa rauhallisimpia ja koulumenestys on kiitettävää, harrastavat aktiivisesti urheilua ja musiikkia (konservatoriolla) ja vieläpä HALUAVAT olla pienimmän kanssa. Et tainnut sitten enempää saada kun pitää tänne tulla räkimään noita mustavalkoisia käsityksiä.

[quote author="Vierailija" time="02.04.2011 klo 12:14"]

Taisi olla Arvo Ylppö. joka sanoi, että paras lahja minkä lapsi voi saada, on sisarus.

Kaikki tuntemani ainokaiset ovat aika minäkeskeisiä. Sekä lapset että aikuiset. Hei eivät jousta, ota muita huomioon, tee muille mieliksi. Jos heitä ei huvita, heitä ei huvita. Valittavat, vinkuvat, pilaavat ilmapiirin vaatimuksillaan. Lisäksi ainoat lapset ovat usein pikkuvanhoja eivätkä osaa leikkiä!

Sisaruksellisilla lapsilla on sosiaaliset taidot, esim. neuvottelu, vuorottelu, oikeudenmukaisuus ihan toisella tasolla kuin näillä ainokaisilla.

Ei tarvitse oll liutaa lapsia, yksikin sisarus on ihana asia.

[/quote]

Arvo Ylpön mielipiteet eivät ole mitään faktoja.

Normaali ihminen on minäkeskeinen. Se ei ole mikään huono asia.

En usko tuntemiesi ainokaisten olevan tuollaisia kuin väität. Sinä et kykene arvioimaan heitä objektiivisesti, vaan kuvittelet heidän olevan huonoja ihmisiä ainokaisuutensa takia. Jos et tietäisi heidän olevan ainokaisia, pitäisit heitä ihan perusmukavina ihmisinä.

Tutkimusten mukaan ainoilla lapsilla on paremmat sosiaaliset taidot kuin sisaruksellisilla. Ainoat lapset ovat aikuisinakin oikeudenmukaisia.Tutkimusten mukaan suurperheessä kasvaminen altistaa vähä-älyisyydelle, itsekkyydelle ja epäsosiaalisuudelle.