Suosittele kylpylää!
Lähtijöinä äiti ja poika 6v. Ei ihan vielä ui, mutta melkein, eikä pelkää vettä. Asumme pääkaupunkiseudulla, ja käytössä on auto. Pari yötä voitais olla ja kiva olis jos olisi muutakin hauskaa puuhaa kuin plutaaminen. Loma huhtikuun tokalla viikolla ja siihen suunnittelemme reissua.. Kiits :)
Kommentit (5)
Sopivan rauhallinen. Ison liukumäen alla sen verran matalaa, että 6v saa siinä jalat hyvin pohjaan käytyään uppeluksissa laskun päätteeksi. Siellä oli paljon lapsia erilaisilla kellukkeilla isossakin altaassa, tietysti yhdessä vanhemman kanssa. Siellä on kiva leikkihuone, jossa on myös ilmainen lapsiparkki. Järven jäällä on latuja ja TiTi-nallen talo on avoinna lauantaisin. (luulin liian lapselliseksi 6v:lle, muttei ollut. Tosin tyttö)
Käykää muuten joskus Lohjan uimahallissa. Vastaa hyvinkin pientä kylpylää.
Muuten voin suositella Turun Caribiaa ja Nokian Edeniä, kummatkin mielestäni hauskoja ja tekemistä riittää. Uimataito vaan olisi hyvä olla, jotta tekemistä on tarpeeksi.
Kyllä me ollaan saatu hyvin aika kulumaan uimataidottomien, vettä pelkäämättömien lasten kanssa juuri noissa kylpylöissä ja isoissa altaissa. Vaatii tietysti että lasta pitää silmällä ja uittaa/auttaa uimaan mutta se ei liene ongelma? Noissa isoissa paikoissa nimenomaan ON tekemistä tarpeeksi, pikkupaikoissa se loppuu nopeammin.
On kiva ja ehkä enemmän aikuisten kylpylän maineessa kuitenkin siellä lapsiakin käy. Ei vesiliukumäkiä yms. mutta luulisin, että voisi olla kivakin lapselle joka ei vielä kovin hyvin ui.
Naantalihan on muuten oikein kaunis kaupunki ja siellä katseltavaa riittäisi.
Uudehko kylpylä, lämpöisemmät vedet kuin Nokialla. Ja vähempi mekkalaa.
ensin kokeilla ihan lähiseudulla vaikka Vantaan Flamingo päiväseltään.
Siellä on hyvä lapsille sopiva vesiliukumäki sellainen leveä liuku jossa alhaalla on vettä vain nimeksi, mutta jossa saa kyllä hyvät vauhdit niin halutessaan.
Jos ei vielä ui, niin eipä kylpylöissä oikein pärjää. Vesiliukumäissä alastuloaltaat on usein kuitenkin sen verran syviä, että painuu vedenalle. Eikä sitä ole äidin kiva istua koko kylpyläreissua kuitenkaan "pikkulasten altaassa" noin ison pojan kanssa.
Muuten voin suositella Turun Caribiaa ja Nokian Edeniä, kummatkin mielestäni hauskoja ja tekemistä riittää. Uimataito vaan olisi hyvä olla, jotta tekemistä on tarpeeksi.