Lue keskustelun säännöt.
vanhemmat jotka eivät puhu vauvoilleen
28.03.2011 |
Miksi ette?
Meidän vauvauintiryhmässä on yks pieni joka itkee aina joka kerta pukuhuoneessa, eikä sen vanhemmat koskaan puhu sille raukalle mitään, pukevat vaan mekaanisesti sille vaatteet päälle. Samoin neuvolassa näin yhen pariskunnan joiden vauva rääky vaunuissa, vanhemmat jutteli ja naureskeli keskenään jotain juttuaan ja veteli vaan vauvan pussukan vetoketjuja kiinni, eivät heijanneet vaunuja saati että olisivat vauvaa rauhotelleet ottamalla kontaktia.
Usein nään busseissa ja ratikoissa samaa, vauva itkee mutta sille ei sanota sanaakaan.
Miks vauvoille on niin vaikea puhua? Eikö niitä pidetä oikeina ihmisinä, eli ne ei tarvi sitä verbaalista vuorovaikutusta vai hä?
Ottaa oikeesti päähän..... Selittäkää miks ette puhu??
Kommentit (67)
joissa vauva itkee eli yrittää ottaa vanhempiinsa kontaktia, mutta vanhemmat eivät ole siitä tietävinäänkään.
Itsekin olen näitä tilanteita ihmetellyt. Muutaman kerran olen sitten itse mennyt lepertelemään sille itkevälle vauvalle. Enemmän ainakin minua häiritsee tuommoinen välinpitämättömältä näyttävä käytös kuin se, että vanhempi yrittää saada vauvan rauhoittumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhempien lapsista tulee varmaan aikuisena samanlaisia kuin miehestäni... Ei puhu, ei sitten millään vaikka kuinka yrittää saada keskustelua aikaiseksi.
Ja hän on sellainen, joka viettää vauvan kanssa aika, eikä puhu hänelle. Huomauttelen asiasta koko ajan, sillä mielestäni hiljaa jumittaminen ei ole yhdessäoloa.
jos unohdetaan noi julkisissa juttelemiset, koska vaikka mua ei kiinnostakaan mitä muut matkustajat ajattelee niin voin ymmärtää että joitain se hämää, ja palataan tohon uinti- ja neuvolajuttuun - niissä kummissakin kun ollaan ihan vauvaystävällisiä eikä kukaan varmaan pidä outona että puhuu lapselle sellasissa paikoissa, joissa kaikki muutkin on sitä varten että niillä on vauvoja?
ja kun esim siellä uinnissa kaikki muut isät/äidit puhuu niille vauvoille, niin syynä ei voi olla se että 'mitä muut kelaa jos puhun'.
tosin tiedän että sellasiua kursseja järjestetään joilla opetetaan varhaista kanssakäymistä ja vuoravaikutusta, ja jotkut sosiaalialan opiskelijatkin sanoivat että 'eihän vauvat mitään ymmärrä kuitenkaan', että ehkä se ei vaan tule kaikille sit luonnostaan.
aspergeria kukaan tuskin pystyy aiheuttamaan?
Neuvolan odotushuoneessa ja jossain pukukopissa tulee sellainen olo että ne muut äidit kyylää että mitä toinen tekee. Siksipä yleensä olen tuollaisissa paikoissa vain pukenut lapsen mahd. nopeasti kun en oikeasti jaksa siinä vaiheessa höpötellä sille. Viis siitä, pitääkö joku outona sitä puhumista ja että olisi kuinka vauvaystävällinen ympäristö, mutta yleensä haluan vain niistä kyyläystilanteista pois.
Sitten kun ollaan kävelemässä/tuulikaapissa niin olen lapselle jutellut, miltei kuten kotonakin.
Ja ei, tämä kyyläämisen tunne ei ole taaskaan korvieni välissä vaan tiedän tasan varmaksi sen olevan totta. Minua tuijotetaan aina, olin yksin tai miehen ja vauvan kanssa liikenteessä. Johtuu vaatetuksestani ja siitä että näytän ilmeisesti itseäni 10-vuotta nuoremmalta kun eräänkin kerran kuulin jonkun taivastelevan kaverilleen neuvolan odotushuoneessa "tuota omituisen näköistä teiniäitiä". Kaivoin passin esille ja kävin näyttämässä että kyllä tässä ihan täysi-ikäisiä ollaan ja lähempänä 30-vuotta kuin 20..
Ja olen psychobillyrokkari..
Rakkauden määrää ei sillä mitata.
ja puhun todella paljon... kotona ollessamme juttelen vauvalleni koko ajan ja kyselen häneltä kaikkea.
myös kylään tulevat kaverini juttelevat vauvalle paljon ja vauva vastailee jokeltelemalla ja nauramalla yms. Juttelen myös julkisella paikalla,mutten ehkä ihan samaan sävyyn kuin kotona.Olen vahvasti sitä mieltä että kun vauvan kanssa juttelee paljon, tulee hänestä iloisempi ja hän oppii aikaisemmin puhumaan. Meillä eka sana sanottiin 5,5kkiässä ja nyt sanoja on alkanut tulla lisääja lisää (ikää nyt 6,5kk) Vauva myös nauraa paljon ja jokeltelee, mutta hän ei itke, kuin todella väsyneenä tai jos nälkä on todella kova..eli siis todella harvoin.
Ja meilläkin tuli sanat ajoissa ja on aina ollut naurava ja iloinen lapsi, mutta siinä kun hän oppi kävelemään, eli 9kk iässä, unohtui ne sanat kun löytyi jokin paljon mukavampi taito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en pälissyt sille julkisilla paikoilla, enkä edes lukenut iltasatuja. Viuuuh kun on taas palstamammoilla äo korkealla.
vanhempien lapsista tulee varmaan aikuisena samanlaisia kuin miehestäni... Ei puhu, ei sitten millään vaikka kuinka yrittää saada keskustelua aikaiseksi.
Ja hän on sellainen, joka viettää vauvan kanssa aika, eikä puhu hänelle. Huomauttelen asiasta koko ajan, sillä mielestäni hiljaa jumittaminen ei ole yhdessäoloa.
jotka ei tajua, että vauva on väsynyt vaan hätäisinä alkavat sopertaa sille ja selittävät ja selittävät, eivätkä saa vaatteita päälle. Neljän lapsen kokemuksella olen sitä mieltä, että vauvalle rauhallisesti vaatteet päälle ja vaunuihin nukkumaan. Rauhoittuu paremmin kuin sylissä lässyttäminen ja pälättäminen. Vauva vain hermostuu siitä enemmän ja kokee turvattomuutta kun äiti ei osaa muuta kuin pälistä, vaikka pitäisi toimia.
joissa vauva itkee eli yrittää ottaa vanhempiinsa kontaktia, mutta vanhemmat eivät ole siitä tietävinäänkään.
Itsekin olen näitä tilanteita ihmetellyt. Muutaman kerran olen sitten itse mennyt lepertelemään sille itkevälle vauvalle. Enemmän ainakin minua häiritsee tuommoinen välinpitämättömältä näyttävä käytös kuin se, että vanhempi yrittää saada vauvan rauhoittumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että halutaan näyttää ulkopuolisille, kuinka loistava äiti olen ja vauva on vain hysteerisempi kun äiti hermostuneena mölisee, eikä toimi ja tee mitään.
bussissa tai kaupassa höpöttele. Suurin osa vauvan elämästä kuluu kotosalla missä varmasti hänelle höpötetään sit senkin edestä. Ei mullekaan ole luontevaa höpötellä pienelle vauvalle bussissa tuntuu siltä kuin juttelis yksinään.Ei ole meidän 3 lasta mykiksi jääneet.
ja sitten näiden vauvojen äidit hämmästelevät vielä, että kun lapsi ei opi puhumaan...
t.th
t. neljän äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli siis sellaisille 2-6 -vuotiaille, joilla on kamalasti kysymyksiä! juuri junassa yksi tyttö kyseli varmaan 10 kertaa isältään, että mikä tuo oli (oli vanha höyryveturi), eikä isä vastannut kunnes lopulta ärähti... Ymmärrän, että kysymyksiin voi väsyä, mutta musta on ollut aina hauska keskustella lasteni kanssa. Ja jos on joku asia, jota hän on kysynyt monta kertaa, niin silloinhan voi esittää vastakysymyksen, kysyä lapselta.
pitää fyysistä toimintaa enemmän "tekemisenä" kuin henkistä toimintaa eli puhumista. Tekemstä yhtä lailla, mutta tietysti jos ei ole tottunut aivoillaan ajattelemaan, eihän se puheen laatu sitten varmaan hääppöistä ole, ja eiköhän silloin se fyysinen toiminta tosiaan ole jämäkämpää. Mutta kun on niitäkin, jotka osaavat sillä puheella rauhoittaa lapsen. Jos SINÄ et omaa tätä taitoa, niin ei tarkoita, että kukaan muu ei voisi sitä omata.
t. Äiti jolta kyllä luonnistuu lapsen rauhoittaminen puhumalla, myös vauvan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitää fyysistä toimintaa enemmän "tekemisenä" kuin henkistä toimintaa eli puhumista. Tekemstä yhtä lailla, mutta tietysti jos ei ole tottunut aivoillaan ajattelemaan, eihän se puheen laatu sitten varmaan hääppöistä ole, ja eiköhän silloin se fyysinen toiminta tosiaan ole jämäkämpää. Mutta kun on niitäkin, jotka osaavat sillä puheella rauhoittaa lapsen. Jos SINÄ et omaa tätä taitoa, niin ei tarkoita, että kukaan muu ei voisi sitä omata.
t. Äiti jolta kyllä luonnistuu lapsen rauhoittaminen puhumalla, myös vauvan
eikö mielestänne sitten saa KOSKAAN olla hiljaa? Ei kai vauvankaan tajuntaa voi kyllästää jatkuvalla papatuksella?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotka ei tajua, että vauva on väsynyt vaan hätäisinä alkavat sopertaa sille ja selittävät ja selittävät, eivätkä saa vaatteita päälle. Neljän lapsen kokemuksella olen sitä mieltä, että vauvalle rauhallisesti vaatteet päälle ja vaunuihin nukkumaan. Rauhoittuu paremmin kuin sylissä lässyttäminen ja pälättäminen. Vauva vain hermostuu siitä enemmän ja kokee turvattomuutta kun äiti ei osaa muuta kuin pälistä, vaikka pitäisi toimia.joissa vauva itkee eli yrittää ottaa vanhempiinsa kontaktia, mutta vanhemmat eivät ole siitä tietävinäänkään.
Itsekin olen näitä tilanteita ihmetellyt. Muutaman kerran olen sitten itse mennyt lepertelemään sille itkevälle vauvalle. Enemmän ainakin minua häiritsee tuommoinen välinpitämättömältä näyttävä käytös kuin se, että vanhempi yrittää saada vauvan rauhoittumaan.
Neljän lapsen kokemuksella = on jo niin monta lasta, että käy pikkuisen homma jo leipäännyttämään, siksi ei kauheesti kiinnosta lässyttää, kun ei se vauva ihmeempiä tuntemuksia herätä, eikä oikeastaan tunteitakaan...
eikö mielestänne sitten saa KOSKAAN olla hiljaa? Ei kai vauvankaan tajuntaa voi kyllästää jatkuvalla papatuksella?!
10-15 minuuttia päiväsä. Jos tuon ajan rauhoittelin lasta, niin mielestäni se ei ole jatkuvaa papatusta. Päivässä jää vielä 23h45 minuuttia aikaa, jolloin en papata.
jotka eivät koe, että puhumalla voivat vaikuttaa, ovat niitä jotka eivät uskalla rauhoittaa lasta julkisesti. Se kasvojen menetys sen jälkeen, jos toiset huomaavat, että äiti ei pysty rauhoittamaan lasta. Se siinä kai on taustalla...
Heillä on varmaan huonoja kokemuksia ihmissuhteiesta, eivät koe voivansa vaikuttaa toisiin ihmisiin.
Surullista, että tämä huono itsetunto heijastuu sitten suhteeseen oman lapsen kanssa :(
että jos lapsi parkuu, eikä vanhempi puhu lapselle, niin että se vanhempi on kotona yrittänyt vastaavassa tilanteessa rauhoittaa lasta puhumalla - homma ei ole toiminut. Niin ei sitten viitsi julkisesti nolata itseään, koska kaikki sitten huomaisivat, että on vähän vauvanhoito hakusessa. Mutta kyllähän sen tietysti siitä huomaa, jos sitä vauvaa ei lepyttele, heh!
eikö mielestänne sitten saa KOSKAAN olla hiljaa? Ei kai vauvankaan tajuntaa voi kyllästää jatkuvalla papatuksella?!
no totta kai vauvan pitää saada olla omassa rauhassaankin, en mä sitä tarkottanut että se pitää hukuttaa jatkuvaan puhetulvaan - taas jonkun pitäny mennä toiseen ääripäähän, joko et puhu mitään tai sit puhut koko ajan, niinkö?
just tultiin bussilla pojan kans kotiin, enkä mä tainnu sanoo sille mitään sillä matkalla koska oli tyytyväisenä ja katteli leluaan.
mun otsikko tais olla vähän harhaanjohtava, kun tarkotin tosiaan sellasia tilanteita jossa vauva selkeesti kaipaa jotain, mutta vanhemmat ei tee mitään.
Sille joka epäili että neuvolassa tuntuis siltä että kyylätään: ne esimerkin vanhemmat siis juttelivat keskenään mukavia ja vauva huusi, eikä lähellä ees ollu muita ku mä, jota ne ei ees huomannu ku puhuivat omiaan.
Sille, joka on sitä mieltä että parempi vauvalle vaan pukee nopeeta ku jutella: jos ei se puhe toimi, ni ei kyllä toimi se tuppisuuna vaatteiden päälle nykiminenkään! Mä kyllä todellakin uskon, että pukiessa voi myös jutella, ne ei sulje toisiaan pois, eikä vauvalle jutteleminen tarkoita pelkkää lässytystä...
Mut kukin tavallaan. Mä en puhu mun pojalle siks että opettaisin sitä puhumaan, vaan siks että se on pieni ihminen jonka kanssa jutteleminen on yks kanssakäymisen muodoista. Ei koskaan mikään show että katsokaas kuin hyvä äitee mä olen.
Mies tulee väsyneenä töistä, akka haluaa heti alkaa puhumaan tunteistaan ja siitä kun on löytänyt sisäisen lapsensa. Sitten vinkuu kaikille kun mies ei halua keskustella.
Kun hänen Nico-Petteri juoksee autotielle, eukko vain huutelee, että voi voi kulta, ei saa juosta tielle...läts.
Näitä puhujia on nykyään niin paljon, että en ihmettele, ettei lapset enää tiedä, missä kulkee rajat.
tärkeää on myös kuunnella vauvaa ja opetella vuorottelemaan. Hyvin pian vauva voi jo vastata omalla ääntelyllään. Aikuisen pitäisi puheessaan pitää taukoja ja antaa vauvalle mahdollisuus vastata. Aikuinen sitten kuuntelee, kunnes vauva lopettaa ja vastaa sitten puheellaan. Tämä on kommunikointia. Kaverini sen mulle kerran kertoi. Ite en edes osannut, vaan puhuin vauvan puheen päälle ja vauva minun puheen päälle (toka vauva). En usko tämän aiheuttaneen esikoiseni aspergeria, mutta saattoi vaikuttaa puheen viivästymiseen, sillä poika on herkkä luonteeltaan ja jos olisin ollut jo silloin tämän tietävä, niin enpä tiedä, vaikka puhe olisi käynnistynyt jo aiemmin. Kävi nimittäin niin, että kun kaverini oli tuon sanonut, minä kokeilin sitä esikoiseen peräti niin, että käytin samantyylistä vauvapuhetta kuin tuo lähes 3-vuotias silloin käytti. Ja poika lähti mukaan. Se oli suuri hetki. Minä matkin ensin hänen puhettaan ja sitä myötä hän alkoi myös matkia minua ja pian lopetin tuon vauvapuheen itseltäni. Tarvitsi kyllä puheterapiaa pitkään ja r-kirjaimenkin oppi vasta 3-luokalle mennessään. Erityislapsen kanssa se vuorottelu, kuuntelu, voi olla tosi tärkeää, vaikka tavallinen oppii puhumaan, vaikka siihen kuuntelmiseen ei kiinnittäisi huomiota. Vauvan puheen päälle on niin helppo puhua, kun hänellä ei ole oikeita sanoja ja herkkä vauva saattaa lopettaa siitä kommunikointiaan.