vanhemmat jotka eivät puhu vauvoilleen

jos unohdetaan noi julkisissa juttelemiset, koska vaikka mua ei kiinnostakaan mitä muut matkustajat ajattelee niin voin ymmärtää että joitain se hämää, ja palataan tohon uinti- ja neuvolajuttuun - niissä kummissakin kun ollaan ihan vauvaystävällisiä eikä kukaan varmaan pidä outona että puhuu lapselle sellasissa paikoissa, joissa kaikki muutkin on sitä varten että niillä on vauvoja?



ja kun esim siellä uinnissa kaikki muut isät/äidit puhuu niille vauvoille, niin syynä ei voi olla se että 'mitä muut kelaa jos puhun'.



tosin tiedän että sellasiua kursseja järjestetään joilla opetetaan varhaista kanssakäymistä ja vuoravaikutusta, ja jotkut sosiaalialan opiskelijatkin sanoivat että 'eihän vauvat mitään ymmärrä kuitenkaan', että ehkä se ei vaan tule kaikille sit luonnostaan.



aspergeria kukaan tuskin pystyy aiheuttamaan?

Millaisia vauvoja teillä oikein jos ne eivät vastaa?



Siis joo, ei tuo meidänkään neiti vielä yhtään järkevää sanaa sano mutta kyllä se on vastannut ihmisten puheisiin hyvin pienestä asti. Alkuun vain hymyllä, sitten erilaisilla äänillä, naurulla, nyt tulee tavuketjuja, kiljuu kun kivaa jne.



En ole edes tajunnut, että vauvalle puhuminen olisi jostakusta outoa. Tai niin, sanoihan se anoppi muutama kuukausi sitten, että olen tainnut jutella lapselle paljon. Meillä kun ei ole koskaan hiljaista jos pieni ihmienen on hereillä :)

joka on nyt 3-vuotiaana ihan mahdoton papupata. Mutta toisaalta myös jännitin itse pienen vauvan kanssa noita uintireissuja yms. vaikka kaikki muut kuinka olivatkin samassa tilanteessa. Noissa lapsiystävällisissä paikoissa voikin nimenomaan jännittää se, arvosteleeko muut minun tapaa hoitaa vauvaa. Ei kaikki välttämättä ujostele sitä puhumista sinänsä, vaan sitä koko tilannetta, olla kahdestaan pienen vauvan kanssa vieraassa paikassa, kaikki muut tuntuu käyttäytyvän niin luontevasti. Miksi tämä on minulle niin pelottavaa? Me kaikki ei vaan olla yhtä avoimia ja luontevia julkisilla paikoilla. Siksi mua aina ärsyttää hirveästi nämä tämäntyyppiset avaukset. Se hetki vuorovaikutuksesta, jonka jossain pukuhuoneessa näkee, ei ole kovin iso osa sen perheen elämää.

Minä olen myös aina tykännyt jutella vauvalle, ja tosi varhaisesta vaiheesta poikakin on vastannut jutteluun. Puhuin ja lauloin jo mahalle, mutta sitä en sentään olisi kehdannut tehdä julkisesti.



Kotona me jutellaan (nyt 3,5kk) vauvan kanssa joka päivä pitkät pätkät, hän kuuntelee tarkkaavaisena, hymyilee kuin Naantalin aurinko ja nyt jo vastailee ilmeillen, äännellen ja liikkein ja nauraakin jo. Se on minusta ihanaa, ja tärkeä osa kaikkia päivittäisiä rutiineja. Yritän aina välillä myös muistaa lukea kirjoja, laulaa ja jumpata vauvan kanssa, mutten ota niistä stressiä. Kaikkein tärkeintä on mielestäni läheisyys, sylittely, hymyyn vastaaminen ja kaikki vuorovaikutus. Ja tietenkin tarpeisiin reagointi ja itkevän lohduttaminen. Monesti rauhallinen juttelu auttaa rauhoittamaan vauvan, varsinkin jos on vaikka säikähtänyt jotain kolahdusta tms. niin itku jää tulematta kun äiti heti kertoo ettei ole mitään hätää.



Bussissa, kaupassa jne juttelen vauvalle pääasiassa sen takia, että tiedän ettei hän jaksa olla hereillä kaukalossa tai vaunuissa välttämättä kovin pitkään. Kun hymyilen, juttelen ja pidän seuraa vauvalle niin hän todennäköisemmin jaksaa maata tyytyväisenä. Yleensä ne jutun aiheet ovatkin ihan typeriä ja turhia, mutta en jaksa välittää vaikka joku kuuntelisikin. Puhuuhan aikuisetkin keskenään turhia ja hölmöjä asioita, mitä väliä sillä on.



Vähän aikaa sitten odottelin autokorjaamossa, että auto olisi valmis. Vauva oli kaukalossa hereillä eikä yleensä siellä jaksa paikallaan olla kauaa. Niinpä otin iltapäivälehden ja luin sitä vauvalle ääneen kuin satukirjaa, ilmehdin ja lepertelin. Ihan vieressä ei sentään ollut ketään näkemässä... :D Kun mekaanikko tuli tuomaan autonavaimia, hän ihasteli vauvaa, jutteli sille vähän ja kysyi ikää ym. Että ei ilmeisesti pitänyt minua täysin hulluna vaikka taisi kuulla vauvalle puhumisen.



Jutelkaa rohkeasti vaan! Vauvelit kiittävät siitä hymyllä ja vastarakkaudella. :) Ja mitä sitä rakkauttaan säännöstelemään ihmisten ilmoilla, höpö höpö.

mutta niin siitä vain tuli kova puhumaan.

kun eräs vanha mummeli kävi melkein päälle kun ääneen lohdutin itkevää vauvaani. Tätä mummua kuulemma mun lässytykseni ärsytti kovasti. Sen jälkeen mulla kesti muutama hetki että jotenkin rohkenin ääneen enää puhua vaaville mitään julkisilla paikoilla kun en tiennyt miten paljon se sattuu eläkeläisiä ärsyttämään.

Vaikkei itselläni ole ollut koskaan mitään kynnystä jutustella vauvoille julkisillakaan paikoilla, ymmärrän kyllä jos jollain muulla on. Eihän me miehenkään kanssa hirveesti julkisesti (esim. bussissa tai odotushuoneessa) höpötellä keskenämme vaikka kotona juttu luistaakin. Joku vois ajatella, että noilla kahdella nyt ei oo mitään sanottavaa toisilleen :), mutta onneksi niin ei ole.

mut kyl lapsen on hyvä antaa välillä relatakin, ja olla "omissa ajatuksissaan", havainnoida itse ja sulatella näkemäänsä ja kuulemaansa.



Tänään just oli taaperon kans liikkeellä ilmeisesti melko väsynyt mutsi, joka kävi niin kovilla kierroksilla, et oksat pois. "Kato koira? Onks kiva? Heihe koira. Nyt jäädään pois. Nyt mennään kauppaan, sit äiti juo kahvia jne." Jatkuvaa hölötystä. Vähän rasittava tuo toinen ääripääkin.

pojalle, joka nyt 2v2kk. On laulettu, luettu ym vauvasta asti. Mutta ainakaan puhumaan ei ole tästä huolimatta vielä ryhtynyt. Ainakaan samalla kielellä :) Ehkäpä siitä on sitten ollut jotain muuta hyötyä...

pojalle, joka nyt 2v2kk. On laulettu, luettu ym vauvasta asti. Mutta ainakaan puhumaan ei ole tästä huolimatta vielä ryhtynyt. Ainakaan samalla kielellä :) Ehkäpä siitä on sitten ollut jotain muuta hyötyä...

kun eräs vanha mummeli kävi melkein päälle kun ääneen lohdutin itkevää vauvaani. Tätä mummua kuulemma mun lässytykseni ärsytti kovasti. Sen jälkeen mulla kesti muutama hetki että jotenkin rohkenin ääneen enää puhua vaaville mitään julkisilla paikoilla kun en tiennyt miten paljon se sattuu eläkeläisiä ärsyttämään.

ei vissiin oltu vauvana pahemmin lohduteltu, kun hän itki. Surullista! =(

Enpä ole ennen tajunnut, että tällainenkin asia kuin vauvalle juttelu jakaa ihmiset näin eri leireihin. Itse höpöttelen niitä näitä vauvalle, enkä ole koskaan ajatellut että vauva tai muut ihmiset esim. ruuhkabussissa pitävät minua jotenkin tärähtäneenä, kun eihän se vauva tietty ymmärrä ollaanko me menossa mummille vai ei tai saako se siellä sitten lupaukseni mukaisesti maitoa vai ei.



Jotenkin mielestäni puhuminen on ihmiselle luontainen kommunikointikeino (vauva tietysti aistii lähinnä äänensävyt yms.) ja jostainhan se puheenymmärtäminen ja -tuottaminenkin on aloitettava. Ei kai voi ajatella, että lapsen kanssa ei voi tehdä mitään sellaista, jota se ei vielä osaa, kun mistäs se muuten mitään oppisi. Mut jokainen tyylillään.

Tohon uimahallijuttuun en osaa ottaa kantaa, mutta pari kertaa on kyllä käynyt vauvan kanssa niin, että ollaan satuttu bussiin sellaisena päivänä, että mikään (siis todellakaan mikään) ei olisi vauvaa saanut siinä tilanteessa rauhoittumaan. Silloin ei sit oo vaan viitsinyt edes kanssamatkustajien iloksi leperrellä lapselle mitään. Mut näitä siis sattunut ehkä alle viisi kertaa.

ihmetellyt, miksi ihmiset ei bussissa juttele vauvojensa/taaperoittensa kanssa. No nyt selvisi, etteivät kaikki kehtaa. Aika hassua, itselleni on se lapsi paljon tärkeämpi kuin jotkut vieraat ihmiset, eikä ole tullut mieleenkään, että mitä muut mahtavat ajatella. Ja mielestäni lapsille kuuluu puhua, tai oikeastaan mulla se tulee ihan automaattisesti. Mutta tapansa kullakin.

syy voi olla se, mikä itsellä, eli olen kaupungilla ravaamisen jälkeen itse niin väsynyt, että kotimatkalla haluan vain olla. Jos lapsi on tyytyväinen vaunuissa/rattaissa, saatetaan olla ihan hiljaa. Ei kukaan ihminen varmaankaan koko ajan pälpätä jotain 24/7, joten jos joku on tuppisuuna bussissa, ei se tarkoita sitä, etteikö puhuisi koskaan.

Voi hyvänen aika sentään!

ja sitten näiden vauvojen äidit hämmästelevät vielä, että kun lapsi ei opi puhumaan...

t.th

kyllä mielestäni paljon, tai ainakin ihan tarpeeksi, vauvalle. julkisilla paikoilla se tuntuu vähän hölmöltä. jos lapsi vain pönöttää vaunuissa ihan rauhallisena, niin ei minulla nyt ihmeemmin sille ole asiaa ellei sitten tapahdu jotain ihmeellistä. ja tietysti vastaan jos vauva alkaa itse jokellella minulle. ainakin vähintään hymyilen. jos vauva saa kohtauksen bussissa niin saatan sanoa pari lohduttavaa sanaa, mutta ei niitsä oikeasti ole mitään apua jos toinen huutaa kuin syötävä. lähinnä odotan että päästään äkkiä pois.

tuo ei ole tahallista. Itselläni todettiin vakava synnytyksen jälkeinen masennus lapsen ollessa 2 viikkoinen. Kävin pitkään terapiassa ja yhdessä miehenikin kanssa, koska meidän välisemme kommunikointi loppui melkein kokonaan minun ahdistukseni takia.Terapiassa mieheni sitten sanoi terapeutille, että hän on huomannut, etten puhu vauvalle juurikaan mitään, hoidan vain mekaanisesti tai sitten olen vain. Aloin kiinnittämään tähän itsekin huomiota, mutta aika kauan siihen meni, ennen kuin puhuminen vauvalle tuli luonnostaan. Arvaa vaan syyllistänkö nyt itseäni, kun lapsi 2v1kk ja sanoja tulee yksittäisiä kyllä, mutta saisi tulla enemmänkin. Ymmärtää KAIKEN =(

bussissa tai kaupassa höpöttele. Suurin osa vauvan elämästä kuluu kotosalla missä varmasti hänelle höpötetään sit senkin edestä. Ei mullekaan ole luontevaa höpötellä pienelle vauvalle bussissa tuntuu siltä kuin juttelis yksinään.Ei ole meidän 3 lasta mykiksi jääneet.

on puhunut vauvalle jo ennenkuin on syntynytkään. Siis jokaisen lapsen kohdalla. Vauvoille, ja ylipäätään lapsille, olen leperrellyt ja puhua pälpättänyt vähän joka välissä, ja niin teen edelleen. Tietysti osaan olla myös hiljaa, mutta noin yleisesti, että vaikka olisin ollut vauvan kanssa kahdestaankin, jos vauva on valveilla, juttelen samalla ja höpötän kaikkea. Vastasyntynyt jo ymmärtää eri äänen sävyjä, ja oppii ymmärtämään niitä aina enemmän.



Meillä lapset on oppineet puhumaan tosi pienenä, 1½ vuotiaina ovat itse kukin puhuneet jo lauseita, ja 2-vuotiaana on puhuneet ihan "täysillä". Luulen, että sillä kyllä on merkitystä, toki olen vaan puhelias luonne, joten minulle pitkään hiljaa oleminen ei ole luontevaa.



Toisaalta, kyllä se nyt vaan on tärkeää, että jo pienelle vauvalle puhutaan, siinähän se vauvan puhe ja aivot ylipäätään kehittyy :)

ja puhun todella paljon... kotona ollessamme juttelen vauvalleni koko ajan ja kyselen häneltä kaikkea.

myös kylään tulevat kaverini juttelevat vauvalle paljon ja vauva vastailee jokeltelemalla ja nauramalla yms. Juttelen myös julkisella paikalla,mutten ehkä ihan samaan sävyyn kuin kotona.



Olen vahvasti sitä mieltä että kun vauvan kanssa juttelee paljon, tulee hänestä iloisempi ja hän oppii aikaisemmin puhumaan. Meillä eka sana sanottiin 5,5kkiässä ja nyt sanoja on alkanut tulla lisääja lisää (ikää nyt 6,5kk) Vauva myös nauraa paljon ja jokeltelee, mutta hän ei itke, kuin todella väsyneenä tai jos nälkä on todella kova..eli siis todella harvoin.