Lue keskustelun säännöt.
vanhemmat jotka eivät puhu vauvoilleen
28.03.2011 |
Miksi ette?
Meidän vauvauintiryhmässä on yks pieni joka itkee aina joka kerta pukuhuoneessa, eikä sen vanhemmat koskaan puhu sille raukalle mitään, pukevat vaan mekaanisesti sille vaatteet päälle. Samoin neuvolassa näin yhen pariskunnan joiden vauva rääky vaunuissa, vanhemmat jutteli ja naureskeli keskenään jotain juttuaan ja veteli vaan vauvan pussukan vetoketjuja kiinni, eivät heijanneet vaunuja saati että olisivat vauvaa rauhotelleet ottamalla kontaktia.
Usein nään busseissa ja ratikoissa samaa, vauva itkee mutta sille ei sanota sanaakaan.
Miks vauvoille on niin vaikea puhua? Eikö niitä pidetä oikeina ihmisinä, eli ne ei tarvi sitä verbaalista vuorovaikutusta vai hä?
Ottaa oikeesti päähän..... Selittäkää miks ette puhu??
Kommentit (67)
puhua sille julkisissa tiloissa, koska se tuntui yksinpuhelulta. Tuntui jotenkin skitsofreeniseltä puhua vauvalle, joka ei ymmärrä, eikä vastaa.
Otin kyllä itkevänä syliin ja hyssyttelin, mutten varsinaisilla sanoilla.
Mun mielestä on sitä paitsi outoa, kun hiljaisessa bussissa joku äiti juttelee parikuiselle vauvalleen. "Nyt mennään mummille. Saat sitten maitoa siellä. Eipä ole vielä kevät alkanut kunnolla."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja toisen ja kolmannen lapsen jälkeen tuli pakostakin puhuttua, kun toinen ja kolmas lapsi puhuivat koko ajan.
ja rauhoittuu tutusta äänestä.
Mun mielestä on sitä paitsi outoa, kun hiljaisessa bussissa joku äiti juttelee parikuiselle vauvalleen. "Nyt mennään mummille. Saat sitten maitoa siellä. Eipä ole vielä kevät alkanut kunnolla."
Minä kyllä tiesin, että lapsille pitää puhua ja että he tarvitsevat vuorovaikutusta. Lpaseni ei vaan tiennyt sitä. Hän ei ryhtynyt piiloleikkeihin, että hän ryhtynyt kommunikaatioon. Muista, että päädyin pitämään hänelle monologiluentoja tyyliin "katso, tuolla kun kuusi, se on vihreä. Tässä on kirjahylly, se on punainen ja musta." EHkä minä en osannut kommunikoida kunnolla. EHkä minä sitten aiheutin sen, että lapsellani todettiin 9-vuotiaana aspergerin oireyhtymä.
Kyllä minä mietin, että aiheutinko minä sen, mutta diagnosoinut psykiatri ja perhetyöntekijä kyllä selittivät, että yhomma on mennyt pikemminkin niin päin, että lapsen erityisyys aiheutti poikkeavan kommunikaation välillemme jo vauvana.
SAmoin olen miettinyt, aiheutinko lapselleni luki- ja keskittymishäiriön sillä, että en lukenut hänelle joka ilta satuja. Yritin kyllä. Hän ei vain jaksanut kuunnella. Niinpä päädyimme iltalauluihin, iltaloruihin ja satukirjojen nopeaan referointiin. Vasta kouluikäisenä hän alkoi jaksaa todella kuunnella lukemista. Jos olisin pakottanut hänet paikalleen, olisiko tilanne parempi? Vaivielä huonompi, jos hän kerran ei pysty enempään?
joka puhui kuin papupata 1v6kk eli lauloi, jutteli. Toiselle puhuin, en niin paljon kuitenkaan ja hän puhui kyllä 1v8kk ihan täysin.
Nyt kaikki puhumme vauvalle 6kk ja katsotaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi oli tosi etäinen, omissa oloissaan. Ja todettiin 9-vuotiaana Asperger. Syyllistin itseäni vaikka kuinka kauan siitä, etten ollut tarpeeksi kommunikoinut.
Mulla oli esikoisen vauva-aikana mieletön kynnys
puhua sille julkisissa tiloissa, koska se tuntui yksinpuhelulta. Tuntui jotenkin skitsofreeniseltä puhua vauvalle, joka ei ymmärrä, eikä vastaa.
En vain uskaltanut / kehdannut. Puhuin vauvalle tietysti kotona ihan normaalisti, mutta en muiden kuullen. Toisen vauvani kanssa ei enää ole tätä ongelmaa. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se ongelma etten jostain syystä uskaltanut puhua julkisesti kovinkaan paljon. Kotona kyllä puhuin ja lauleskelin. Neuvolassa tätä myös ihmeteltiin mutta, kun kerroin tämän ymmärsi sen ihan hyvin.
toisen lapsen kanssa onkin ollut todella paljon helpompaa tämän asian suhteen ja nykyisin kehtaa höpötellä vaikka mitä jopa muidenkin pienille :)
Mutta en ole koskaan jättänyt huomioimatta vauvaa jos se on itkenyt. Aina olen yrittänyt rauhoitella parhaani mukaan.
Rakkauden määrää ei sillä mitata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli esikoisen vauva-aikana mieletön kynnys puhua sille julkisissa tiloissa, koska se tuntui yksinpuhelulta. Tuntui jotenkin skitsofreeniseltä puhua vauvalle, joka ei ymmärrä, eikä vastaa.
En vain uskaltanut / kehdannut. Puhuin vauvalle tietysti kotona ihan normaalisti, mutta en muiden kuullen. Toisen vauvani kanssa ei enää ole tätä ongelmaa. ;)
Komppi tälle. Monet esikoisen vanhemmat voivat muutenkin jännittää, miten esim. saavat vauvan uimahallissa rauhoittumaan, pitävätköhän nuo kokeneet minua huonona äitinä yms. Eipä yhtään helpota lukea näitä kommentteja täällä. Toista odotan ja varmasti monta asiaa osaan nyt tehdä kakkosen kanssa paremmin, mutta vannon, että esikoisenkin kanssa olin kotona paljon parempi äiti kuin miltä se julkisesti jännittävä epävarma äiti silloin näytti :)
Mulla oli esikoisen vauva-aikana mieletön kynnys puhua sille julkisissa tiloissa, koska se tuntui yksinpuhelulta. Tuntui jotenkin skitsofreeniseltä puhua vauvalle, joka ei ymmärrä, eikä vastaa.
En vain uskaltanut / kehdannut. Puhuin vauvalle tietysti kotona ihan normaalisti, mutta en muiden kuullen. Toisen vauvani kanssa ei enää ole tätä ongelmaa. ;)
Komppi tälle. Monet esikoisen vanhemmat voivat muutenkin jännittää, miten esim. saavat vauvan uimahallissa rauhoittumaan, pitävätköhän nuo kokeneet minua huonona äitinä yms. Eipä yhtään helpota lukea näitä kommentteja täällä. Toista odotan ja varmasti monta asiaa osaan nyt tehdä kakkosen kanssa paremmin, mutta vannon, että esikoisenkin kanssa olin kotona paljon parempi äiti kuin miltä se julkisesti jännittävä epävarma äiti silloin näytti :)
Mutta mä olen puhunut vauvalle jo silloin kun se oli vatsassa (sillon tosin vaan kun olin yksin, en koskaan julkisesti, sitä mäkin jo pitäisin vähän liioiteltuna..) ja jotenkin aina pitänyt vauvaa jo 'tyyppinä', jolle jutellaan, vaikkei sieltä ehkä sanallista vastausta tulekaan.
En siis ole kovin kokenut äiti itsekään, esikoinen puolvuotias, ja se uinnissa itkevä vauva on saman ikäinen mutta uinut kauemmin kuin me.
En mäkään mitenkään taukoamatta esinm ratikassa vauvalle juttele, mutta jos on hereillä niin saatan jutella, en selosta kaikkea mitä näkyy sillä vaunuihin hän ei kaikkea näe, mutta jos itkee/on levoton niin varmasti puhun rauhoittavasti.
Enkä mä sillä että olisin parempi äiti kuin puhumattomat! Tuntuu vaan oudolta että joku voi jättää toisen ihmisen kommunikaation (sen itkun) täysin huomioimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku mahtaa pitää tärähtäneenä.
Meillä sisko, joka on nyt 8 v, sanoikin että miksi äiti on niin kiva (siis puhuu paljon) vauvalle, kun ei se mitään hyödytä. Sanoin että siksi sustakin on tullut niin kiva kun sulle on paljon juteltu...
Joku mahtaa pitää tärähtäneenä.
Meillä sisko, joka on nyt 8 v, sanoikin että miksi äiti on niin kiva (siis puhuu paljon) vauvalle, kun ei se mitään hyödytä. Sanoin että siksi sustakin on tullut niin kiva kun sulle on paljon juteltu...
Et todella ole tärähtänyt, ihana kuulla että lapset saa läsnäoloa yms... Tosi tärkeätä!!! =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etten liiemmin halua jutella taaperolle bussissa, toki välillä juttelen kun on hiljaisempaa, mutta en vaan tykkää höpötellä ja leperrellä samalla tavalla täydessä bussissa kuin kotonaollessa. kun hän parikuisena itki 7 minuutin bussimatkan ajan vaunuissa, niin eipä siinä rauhoittelutkaan auttaneet!
mutta olet oikeassa siinä että ehottomasri vauvalle on juteltava, rauhoittavasti jos se itkee. Juttelu, ääntely ja laulu on osa kommunikointia, siinä missä sylittely ja hellä kosketuskin, joten tarpeellisia ne kaikki ovat kehityksen kannalta.
Lapsuuden naapurissa asui perhe, jotka olivat todellakin hiljaisia, äiti varsinkin. ikäiseni lapset oppivat puhumaan vasta 5 vuoden iässä, koska heille ei juteltu....
ihmetellyt, miksi ihmiset ei bussissa juttele vauvojensa/taaperoittensa kanssa. No nyt selvisi, etteivät kaikki kehtaa. Aika hassua, itselleni on se lapsi paljon tärkeämpi kuin jotkut vieraat ihmiset, eikä ole tullut mieleenkään, että mitä muut mahtavat ajatella. Ja mielestäni lapsille kuuluu puhua, tai oikeastaan mulla se tulee ihan automaattisesti. Mutta tapansa kullakin.
myös niin kuin jotkut tässäkin ketjussa on kertoneet, että jotenkin vaan en kehdannut jutella vauvalle julkisilla paikoilla kauheasti. Kotona kyllä juttelin jatkuvasti.
Minä olen aina ihmetellyt, miksi ihmiset ei bussissa juttele vauvojensa/taaperoittensa kanssa. No nyt selvisi, etteivät kaikki kehtaa. Aika hassua, itselleni on se lapsi paljon tärkeämpi kuin jotkut vieraat ihmiset, eikä ole tullut mieleenkään, että mitä muut mahtavat ajatella. Ja mielestäni lapsille kuuluu puhua, tai oikeastaan mulla se tulee ihan automaattisesti. Mutta tapansa kullakin.
ihmetellyt, miksi ihmiset ei bussissa juttele vauvojensa/taaperoittensa kanssa. No nyt selvisi, etteivät kaikki kehtaa. Aika hassua, itselleni on se lapsi paljon tärkeämpi kuin jotkut vieraat ihmiset, eikä ole tullut mieleenkään, että mitä muut mahtavat ajatella. Ja mielestäni lapsille kuuluu puhua, tai oikeastaan mulla se tulee ihan automaattisesti. Mutta tapansa kullakin.
kuitenkin tärkeintä ole että vauvalle jutellaan kotona, yleensä kuitenkin kotona suurin osa ajasta ollaan. Itse ainakin olin esikoisen saadessani kovin epävarma ja mietin liikaa mitä muut ajattelevat.
Minä kyllä tiesin, että lapsille pitää puhua ja että he tarvitsevat vuorovaikutusta. Lpaseni ei vaan tiennyt sitä. Hän ei ryhtynyt piiloleikkeihin, että hän ryhtynyt kommunikaatioon. Muista, että päädyin pitämään hänelle monologiluentoja tyyliin "katso, tuolla kun kuusi, se on vihreä. Tässä on kirjahylly, se on punainen ja musta." EHkä minä en osannut kommunikoida kunnolla. EHkä minä sitten aiheutin sen, että lapsellani todettiin 9-vuotiaana aspergerin oireyhtymä. Kyllä minä mietin, että aiheutinko minä sen, mutta diagnosoinut psykiatri ja perhetyöntekijä kyllä selittivät, että yhomma on mennyt pikemminkin niin päin, että lapsen erityisyys aiheutti poikkeavan kommunikaation välillemme jo vauvana. SAmoin olen miettinyt, aiheutinko lapselleni luki- ja keskittymishäiriön sillä, että en lukenut hänelle joka ilta satuja. Yritin kyllä. Hän ei vain jaksanut kuunnella. Niinpä päädyimme iltalauluihin, iltaloruihin ja satukirjojen nopeaan referointiin. Vasta kouluikäisenä hän alkoi jaksaa todella kuunnella lukemista. Jos olisin pakottanut hänet paikalleen, olisiko tilanne parempi? Vaivielä huonompi, jos hän kerran ei pysty enempään?
Et sinä ole noita asioita aiheuttanut, ellet nyt röökiä vetänyt raskausaikana tai viinaa kitannut.
Muuten lapset on erilaisia, ei kaikki tykkää esim. kuunnella satuja. Itse en tykännyt lapsena, ja arvaa mikä musta tuli? Toimittaja ja puhetyöläinen.
Ystäväni sanoi, että vauvalle ei kannata puhua, koska vauva ei sitä kuitenkaan ymmärrä.
Hän siis piti toimintaani tyhmänä, kun juttelin hänen puolivuotiaalleen ja normaaliin tapaani esim. osoittelin tavaroita "Katso siinä on lamppu, niin lamppu siinä on jne."